Mika Norosen isku Teemu Pulkkiseen Jokerit-Lukko-ottelussa

  • 140 840
  • 829
Tila
Viestiketju on suljettu.

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Todella harmi jos kausi päättyy tuohon tai jos loppukausi kulkee tahmeammin jalasta johtuen. Pulkkinen kun on ollut kauden harvoja valopilkkuja.

Paras tapa muistuttaa Norosta tapahtuneesta ei tietenkään ole käydä lyömässä "mieheltä" itseltään tajua kankaalle, vaan Lukon joukkueen keskuudessa suosituinta kaveria voisi kouluttaa. Tämä oli aikoinaan Mike Keenanin tapa muistuttaa vastustajaa jos sattui jotain täysin koodiston vastaista ja tehosi varsin mukavasti kun hölmöillyt pelaaja sai jälkeenpäin selvittää tilinsä oman joukkueen tappelijan kanssa.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Mua taas seuraavaksi syytetään jokerifanien "nuoleskelusta", kuten eilen? Se ei silti muuta näkemystäni. Vaikka ennen Nortin kilahdusta olisi tapahtunut mitä vaan, se ei oikeuta kyseiseen viikatteeseen. Osa puolustelee, ettei osunut suojaamattomaan kohtaan. Mitä sillä on väliä mihin osui. Noronen ei takuulla ehtinyt tähtäämään ja kaikista pahimmassa tapauksessa maalivahdin mailalla vedetty viikate polveen, päättää pelaajauran.

Näin ei nyt ilmeisesti ja toivottavasti käynyt. Isku tekee kuitenkin kipeää, enkä näe Norosella olevan mitään oikeutta satuttaa Pulkkista. Ne jotka ovat kanssani eri mieltä, voivat saman tien lopettaa keskustelun ja kirjoittelun kanssapelaajan kunnioituksesta. Vielä vuorokausi tapahtuman jälkeen, vituttaa että Lukon pelaaja syylistyy moiseen.

Muistakaa kanssakirjoittajat. Pelaajat ovat ihmisiä ja nuoria sellaisia. Täällä välillä saa käsityksen, että ovat robotteja joihin ei fyysiseyyden lait sovellu. He tuntevat kivun, tosin kun playstationilla.

Oli pakko lainata koko tekstisi, sillä painavampaa sanaa saa tästä ketjusta hakea, kiitokset siitä. Haastan kaikki Lukko-fanit lukemaan Olkun tekstin objektiivisesti ja ajatuksella niin asian ydin saattaa myös avautua teille.

On huvittavaa, kun edelleen on kirjoittajia, jotka väittävät Norosen tähdänneen suojuksiin, eikä yrittäneen edes vahingoittaa Pulkkista. Noronen veti viikatteen suoraan kintuille ja jos se osui suojuksiin niin Pulkkisella kävi helvetinmoinen tuuri. Muutama sentti toiseen paikkaan ja Pulkkinen olisi kuntoutuksessa todella pitkään. On lapsellista väittää, että Noronen pystysi edes jollain tasolla kontrollomaan mailaansa suorittaessa kahden käden viikatelyöntiään. Nyt todennäköisesti kävi onni onnettomuudessa ja Pulkkinen selvinnee säikähdyksellä. Teon törkeyttä se ei lievennä millään tasolla.

edit. Puukädet: Tapaus on jo käsittelyssä.
 
Viimeksi muokattu:

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Kyllähän täällä kaikki tuomitsee Norosen typerän ja aivan älyttömän tempun. Vaikea tuollaista temppua on mitenkään puolustella. On selvä asia, että joskussa pelissä keittää yli, mutta jotain järkeä pitäisi päässä olla. Eihän tuossa tempussa ole minkäänlaista vastustajan kunnioitusta. Toivottavasti Pulkkinen ei loukkaantunut pahasti ja toivottavasti Noronen saa tempustaan ansaitsemansa pelikiellon. Pakkohan tuosta on Noroselle pelikieltoa tulla.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Oli pakko lainata koko tekstisi, sillä painavampaa sanaa saa tästä ketjusta hakea, kiitokset siitä. Haastan kaikki Lukko-fanit lukemaan Olkun tekstin objektiivisesti ja ajatuksella niin asian ydin saattaa myös avautua teille.

Fiksua tekstiä tuossa on, joten siinä mielessä lainaus on ihan hyvä. Toisaalta taas kukaan ei täällä ole tainnut kiistää tuon lyönnin turhuutta/typeryyttä. On pelkästään reagoitu naurettaviin rangaistusvaatimuksiin ja lyönnin kovuuden sekä osumakohdan puusilmäisiin liioitteluihin.
 

roctum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Moni täällä jauhaa edelleen tahallisesta vahingoittamisyrityksestä. Tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää, että jos joku lähtee tahallaan vahingoittamaan maalivahdin mailalla vastustajaa, joka on korkeassa polviasennossa selkä edellä, niin ei tuon vastustajan siitä enää pitäisi nousta. Noronen lyö kuitenkin pelaajan parhaiten suojattuun paikkaan, polvisuojuksen sääriosaan. Miksi? Koska se oli kuitti Pulkkisen kirvesiskusta Pettiseen.

Huutonaurua tälle analyysille. Järki nyt käteen siellä Rauman suunnallakin. Mikä on tahallinen vahingoittamisyritys, ellei vastustajan lyöminen takaapäin viikateiskulla polveen sitä ole? Ja kun isku osuu vielä polveen sivusta, osuu se välttämättä myös suojaamattomaan osaan. Tuollainen isku voi helposti aiheuttaa polven vääntymisen, kuten se tässäkin tapauksessa selvästi aiheutti, mikä taas pahimmillaan voi johtaa sivu- tai ristisiteiden repeämiseen.

Tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää, että kun lyödään niin se sattuu. Ja kun lyödään kovaa niin se sattuu enemmän. Erityisesti jos lyödään takaapäin tämän tyyppinen isku, johon ei voi varautua.

Toivottavasti Teemulle ei käynyt pahasti ja pääsee vielä ilahduttamaan meitä jääkiekon ystäviä taidoillaan. Sekopää-Noroselle voidaan taas SM-liigan puolesta lahjoittaa kendo-varusteet, kun mies selkeästi on lajista innostunut. Vaihtoehtoisesti miehelle voidaan kustantaa pehmustettu huone Kellokoskelta.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
On huvittavaa, kun edelleen on kirjoittajia, jotka väittävät Norosen tähdänneen suojuksiin, eikä yrittäneen edes vahingoittaa Pulkkista.
En ymmärrä, miten joku voi puolustella viikatelyöntiä jalkoihin jääkiekossa. '' Noronen ei löynyt suojaamattomaan kohtaan... '' - Hei, tämä on jääkiekkoa, ei kendokepittelyä mitä lie onkaan. HIFKta vastaan Noronen löi Mikkeä kilvellä, ja siinä vaiheessa mietin, että mitä jumalauta? Tämä menee yli, väh. runkosarjan loppu + ensimmäinen playoffs-kierros (väh. 4 peliä, max 7) pelikieltoa, toki sakkoakin saa antaa. Vaikka kuinka Pulkkinen olisi kerjännyt, ei nykypäivänä lätkässä saa lyödä missään tapauksessa kaveria mailalla, huhhuh. Tämänkaltaiset tapaukset pitää saada pois. Älytöntä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa

Mitenkäköhän tällainen huidontajuttu olisi hoidettu/hoidettaisiin tuolla NHL:ssä?

Pelaajien toimesta? Tuomarien toimesta? Kurinpitäjien toimesta?
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Tässä teille kaikille se polvitaive/nilkka vai mikä lie. Suoraan polvisuojan sivuosaan. Tai ennemminkin etuosaan säären kohdealle. Jos tuohon voi vetää kiekolla n. 170 km/h, niin kyllä se mailan iskunkin kestää. Tai sitten on suojat ostettu Euromarketista.

Edelleen silti typerä teko Noroselta ja 1-2 peliä tuosta voi antaa. Saman verran sitten Pulkkiselle siitä lyönnistä Pettiseen.

*Linkistä avautuu pysäytetty kuva tapauksesta.
 

Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Noronen saanee tästä pelikieltoa, nyt tähdätään, että saadaan Lukko vastaan pleijareissa ja ajellaan Raanta lasarettiin, helpottuu urakka! :)

Toivottavasti Pulkkinen on kunnossa.
Noronen kertoi, että antoi samalla mitalla takaisin, kun Pulkkinen huitoi Pettistä, minkälainen tuo Pulun huitominen oli?
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Wrighter kirjoitti:
*Linkistä avautuu pysäytetty kuva tapauksesta.

Jossa tuomari on käsi pystyssä Pulkkisen siirretyn rangaistuksen merkiksi. Fiksu liike Noroselta muuttaa tuo tilanne toiseksi. Tästähän hyvin nähdään, että Pulkkiselle oli jäähy tulossa, se ei vaan riittänyt Nortille.
 

Ojamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Fedor, sääntö 17 §
Maalivahtia saa jostain kumman syystä lyödä polkkeisiin kuin vierasta sikaa ja välillä mailaa tulee käsille ja muuallekin. Norosen napautus Pulkkisen polvareihin oli potenssiin miinus kymmenen maalivahtien hakkaamiseen verrattuna.

Ei vittu, oletko koskaan ollut maalissa? Jos olet, niin hamekangasta sinnepäin.

Nuo pelaajien hakkaukset ei satu paskan vertaa, ja hyvin harvoin tulee lyönti räpylään mikä oikeasti kirpaisee. Veskalla on niin saatanasti suojusta päällä, ettei haittaa vaikka tulisi kissoja ja koiria taivaalta. Itse olen saanut helvetisti keppiä patjoihin maalissa, ja se on vain kestettävä, sillä maalinedustatilanteessa ei vastustajat anna armoa ollenkaan, eikä pidäkään. Jos Noronen ei ole tätä tajunnut, niin voivoi. Ei ole myöskään valo sammunut päästä täysin Norosen tapaan vaikka pari kertaa olisi ollut aihetta, en itseasiassa tajua miten helvetissä tulee edes mieleen lähteä tuolla lailla huitomaan.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Eihän tässä niillä suojilla hirveästi merkitystä ole koska eivät suojaa nivelsiteitä. Tuollainen mailanisku, vaikka polven allekin osuisi, vääntää jalkaa hyvinkin. Kiekko taas ei tätä tee koska siinä on vähempi massaa.
 
Suosikkijoukkue
En gång HIFK, alltid HIFK. Real Madrid
Liiga on ottanut aika kovan kannan näihin huitomisiin Hirson tapauksessa ja nyt tuoreeltaan Pekkalan casessa. Ja onhan tämä Norosen lyönti törkeämpi, kun Pekkalan huitaisu. Sikäli liigan kurinpidolle kova pähkinä purtavaksi, kun tiedetään Norosen merkitys Lukolle (kannujahdissa olevan jengin ykköskassari). Pulkkinen ei ansaitse todellakaan puhtaita papereita omista tekosistaan, mutta eihän nyt silti saa veskarin "lapiolla" lyödä.

Urheilulehti kirjoitteli Erkasta joskus, että hän tuhoaa suomalaisen jääkiekon. Mitä nyt oli messissä ottamassa esim olympiahopeaa (hymiö). Minusta se menee nyt niin, että Noronen tuhoaa suomalaisen jääkiekon. Lyhyen ajan sisällä suomikiekon kultapojut Mikael Granlund ja Teemu Pulkkinen Nortin "tähtäimessä".

Liigan oma Ron Hextall. "Old time/Suomen Broadstreet Bullies" HIFK palkkaisi Nortin pitkällä sopparilla, mutta Mikalla taitaa nykyään jengit vaihtua kun Hyvösellä konsanaan.
 
Suosikkijoukkue
NHL
Kauhee vääntäminen taas vaihteeksi...

Norosen aivopieru, pelikieltoa pitäis rapsahtaa

Pulkkisen toiminta pitäisi selvittää myös sm-liigan taholta ja tarvittaessa tehdä toimenpiteitä.

Henrikssonille ja kumppaneille on annettava puhuttelu sm-liigan taholta. Tuomareiden on ymmärrettävä, että heidän virheensä voivat kostautua tällä tavoin.
 

JPL

Jäsen
Tätä mietin itsekin. Teko on joka tapauksessa täysin turha ja tarpeeton ylilyönti, joka kertoo juuri Gravesin mainitsemasta kunnioituksen puutteesta sekä vastustajaa että itse peliä kohtaan.

Tämä on mielestäni sanomattakin selvää (tai kuvittelin ainakin sen olevan, kunnes olin lukenut hieman ketjua). Kyllä tuosta pitäisi kolme peliä napsahtaa kakkua ja jos Pulkkinen loukkaantui pahasti, niin viisi (vrt. Pekkalan huitaisu).

On hieman eri asia kuitenkin pelitilanteessa antaa mailaa nilkoille, kuin vihellyksen jälkeen vetäistä tuollainen kaverin sääreen. Varsinkin kun Pulkkisen paino oli kyseisen jalan päällä. Tuskin Nortti sentään tarkoituksella näin sitä ajatteli. Ajattelemattomuuttaan huitaisi, mutta syyllinen mikä syyllinen ja kakkua tulee.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vielä huvittavampaa on että täällä pieni (toivottavasti) osa toivoo vielä Norosen loukkaantumista. Mites mahtoi olla kun Kalpalainen veti Keräsen telakalle? Muistaakseni suurin osa kirjoittajista ei toivonut että jalat katkeaa pelurilta seuraavassa peleissä.

Etkö sinä juuri itsekkin tuossa sano ettei tässäkään ketjussa suurin osa toivo moista? Muutenkin taas niin katkeran sävytteinen viesti, että en tiedä oikein mitä pitäisi vastata. Sen verran kuitenkin pakko avata suuta ja sanoa semmoinen fakta, että näitä loukkantumisen toivojia löytyy jokaisesta leiristä täällä jatkoajassa, myös teidän raumalaisista. Tämä sivusto nyt vaan on aikamoinen sulatusuuni, jonka takia sisään pääsee vähän kaikenlaista vipeltäjää.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Peli vihellettiin poikki vasta kun Pulkkinen jäi makaamaan jäälle Norosen iskun jälkeen.
Eipäs nyt kiinnitetä huomiota pikkuseikkoihin. Muutenkin vähintään kaksi kolmesta näkemyksestä kirjoitetaan vahvojen värilasien takaa tapahtumia reilusti vääristellen. Tätä ketjua jos lukee, niin käy selväksi, että Noronen on huitaissut vihellyksen jälkeen maassa makaavaa pelaajaa polvitaipeeseen ja ainut mahdollinen seuraus on elinikäinen pelikielto.

Onko muuten ensimmäinen kerta ikinä, kun Jokeri- ja Ifk -fanit ovat täällä myötäilemässä toisiaan minkä ehtivät. Molempien kultapojut ovat hieman kokeneet vääryyttä saman pelaajan toimesta. Kyllä tämä liittää yhteen pahimmatkin viholliset lopullisesti.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko muuten ensimmäinen kerta ikinä, kun Jokeri- ja Ifk -fanit ovat täällä myötäilemässä toisiaan minkä ehtivät. Molempien kultapojut ovat hieman kokeneet vääryyttä saman pelaajan toimesta. Kyllä tämä liittää yhteen pahimmatkin viholliset lopullisesti.

Ensin tuomitset muut värilaisesta ja sitten kirjoitat jotain tällaista. Vai että on hieman koettu vääryyttä.

Saas nähdä vaikuttaako Norosen historia tuomioon mitenkään, sillä tätä ei kuitenkaan mitenkään voi pitää minään yksittäisenä kilahtamisena. Itse en vanhoja lähtisi kaivelemaan, mutta näitä tämän kauden otteluita voisi vielä jossain määrin katsellakkin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Tässä teille kaikille se polvitaive/nilkka vai mikä lie. Suoraan polvisuojan sivuosaan. Tai ennemminkin etuosaan säären kohdealle. Jos tuohon voi vetää kiekolla n. 170 km/h, niin kyllä se mailan iskunkin kestää. Tai sitten on suojat ostettu Euromarketista.

Edelleen silti typerä teko Noroselta ja 1-2 peliä tuosta voi antaa. Saman verran sitten Pulkkiselle siitä lyönnistä Pettiseen.

*Linkistä avautuu pysäytetty kuva tapauksesta.

Ala nyt viitsi pilata hyvaa kasienheiluttelua ja kukkahattuilua ilkeilla faktoilla ja kuvatodisteilla wrighter. Tuollaisten karujen todisteiden esille tuominen tappaa mielikuvituksen ja kiihkoilun, ja pitaahan ihmisilla nyt olla mielikuvitusta ja siita johtuvaa kiihkoilua. Selkea tapon yritys, tahtasi niskaan lopettaakseen Pulkkisen elaman, ja otti viela vauhtia paan ylapuolelta. Noronen vain epaonnistui niskalaukauksessaan ja osui saarisuojan etuosaan, mutta se ei saisi vaikuttaa hanen elinikaiseen pelikieltoonsa tai toivottavasti vankilatuomioon, koska me kaikki tiedamme etta hanen kateellinen tarkoituksensa oli murhata nuori superlahjakkuus.
 

Masentaja

Jäsen
Lukkolaiset on tuomitsemassa pulua siitä kopautuksesta, jep. Miettikää mikä on ero jos pelaaja maassa maaten kenttäpelaajan mailalla kopauttaa ohiluistelevaa kuin että vedetään kaksin käsin parin potkun vauhdilla olan takaa maalivahdin mailalla painollisen jalan polveen. Tai sääreen. Kuinka moni oli paikalla? Kuinka moni oikeasti näki mitä tapahtui? Ei monikaan. Minä olin, minä näin, vieläpä koko episodin hidastettuna. Kuinka moni teistä? Jepjep.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
vedetään kaksin käsin parin potkun vauhdilla olan takaa maalivahdin mailalla painollisen jalan polveen. Tai sääreen.

Pahoittelen mutta minusta tuo ei todellakaan nayta silta etta Noronen vetaisi niin paljon kuin palkeista lahtee, vaan varsin hillitysti. Jos ei tuon enempaa swingia siihen stagaan saa jos ihan taysilla vetaa niin sitten on saatanan heikko jannu. Sina kuvailet nyt tuota iskua sellaiseksi kun miehet huitaisee pesapallomailalla palloa, ja minusta tuo Norosen heilautus nayttaa silta kuin yla-asteen liikuntatunnilla tytot yrittivat lyoda sita palloa.

Edelleen taytyy muistuttaa etta typera temppu ja pelikiellon arvoinen, mutta miksi vitussa kaikki taytyy aina liioitella niin helvetisti? Mita lisaarvoa se tuo keskustelulle?

Jos isku olisi ollut tuollainen superswingi jota monet vaittavat sen olevan, mailan nopeus olisi ollut huomattavasti kovempi, ja se olisi todennakoisesti pyyhkaissyt Pulkkiselta jalan alta valittomasti ja maila ei olisi siihen pysahtynyt. Suojien takia sekaan ei valttamatta olisi mitaan alytonta tuhoa tehnyt, mutta se on toissijaista mietittaessa rangaistusta.
 

Epsri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Moro!

Mielenkiintoinen megaketju tänne saatu aikaiseksi :) Areenalla olin ja siellä kyllä skriinillä pyöri vähän erilainen hidastuspätkä missä näkyi koko tilanne.. Taidetaan Helsingissä pelata vähän mediasotaa ja saadaan Norosesta leivottua oikein todellinen pahis. Toivottavasti Play-Offeissa kohdataan niin on jotain kaivettavaa ja saadaan vähän tunnetta peliin.
Tää on vähän samankaltainen tilanne ku se Tavin ja Sammalkankaan tilanne, kun tarpeeksi soittelee ni joku vastaa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Noronen saanee tästä pelikieltoa, nyt tähdätään, että saadaan Lukko vastaan pleijareissa ja ajellaan Raanta lasarettiin, helpottuu urakka! :)

Toivottavasti Pulkkinen on kunnossa.
Noronen kertoi, että antoi samalla mitalla takaisin, kun Pulkkinen huitoi Pettistä, minkälainen tuo Pulun huitominen oli?

Se oli mun mielestä aika kevyt kopautus, josta Pulu oli jo saamassa kuitenkin ansaitusti kakkosen ennen kuin Noronen huitaisi.

Lukon kohtaaminen puolivälierissä on aika epätodennäköistä mutta mahdollista, jos:

Jokerit voittaa huomenna jatkoajalla/rankkareilla/varsinaisella peliajalla Ässät (todennäköisyys 30% eli 0,3)
Ilves voittaa KalPan varsinaisella peliajalla (0,5)
Jokerit voittaa päätöskierroksella JYPin varsinaisella peliajalla (0,6)

= 0,09 eli 9 prosentin todennäköisyydellä sanoisin että Jokerit kohtaa Lukon puolivälierissä.

Tasapisteissä KalPan kanssa Jokerit on viides maalieron turvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös