Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

  • 64 990
  • 507

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Luulin että ne vuorottelevat eli joka toinen vuosi uusi versio ja joka toinen vanha?
On tainut kerran tulla Mollen Tuntemattomasta se pitkä versio ja kerran se "virallinen". Siis yleensäkään töllöstä. Voi olla, että muistan väärinkin.
 
Bobcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On tainut kerran tulla Mollen Tuntemattomasta se pitkä versio ja kerran se "virallinen". Siis yleensäkään töllöstä. Voi olla, että muistan väärinkin.

No ei todella ole montaa kertaa tullut. Ja kuitenkin puhutaan 25 vuotta vanhasta elokuvasta. Kerran muistan itsenäisyyspäivän tiimoilta tuon teleiviosta nähneeni ja silloinkin muistaakseni itsenäisyyspäivän aattona.
 
Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Mielestäni voitaisiin siirtyä edes siihen, että itsenäisyyspäivänä näytettäisiin Laineen pusikkonäytelmän sijaan Talvisota, joka on kaikilla mittareilla paras suomalainen sotaelokuva ikinä. Realistinen, verinen, surullinen ja ennen kaikkea vieläkin sodanvastaisempi. Mielestäni jatkosotaa on turha enää vääristellä joksikin hassujen setien hilpeäksi retkeksi rajan taakse, jonka lopussa sitten sattui pieni vahinko. Sehän on suoranaista katsojienkin älyn aliarviointia. Tietysti 1950-luvulla oli hyvä tuuletella traumoja naivien rillumareileffojen avulla, mutta ei samaa tulkintaa pitäisi esittää enää 2010-luvulla.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Mielestäni voitaisiin siirtyä siihen, että Suomen itsenäisyyspäivänä voitaisiin näyttää tv:ssä ohjelmia jostain muustakin kuin talvi- tai jatkosodasta. Ottaen huomioon että Suomi kuitenkin itsenäistyi 1917, eikä 1939. Ei ihme, että yliopistoon päässeet BB-kilpailijat ovat hämillänsä, että koska se Suomi itsenäistyikään.

Dokumentti Sibeliuksesta, Venäjän sortokausista, Eugen Schaumannista tai vaikkapa Suomen kuningashankkeesta olisi paikallaan.
 
On mielestäni sikäli oikea havainto, että sodalle "pyhitettyjä" päiviä on Suomessa varsin suuri määrä. Mielelläni näkisin näin itsenäisyyspäivänä kunnon pitkän dokumentin Suomen historiasta.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
On mielestäni sikäli oikea havainto, että sodalle "pyhitettyjä" päiviä on Suomessa varsin suuri määrä. Mielelläni näkisin näin itsenäisyyspäivänä kunnon pitkän dokumentin Suomen historiasta.
Ei niitä varsinaisesti ole ensimmäistäkään, siksi kai lainausmerkit tekstissäsi. Sota-ajan eläneet sukupolvet hakevat monille juhlapäiville kontekstia viime sotien kokemusten kautta, ymmärrettävästi. Itsenäisyyspäivän ja pyhäinpäivän aikoihin sodassa menneet sukulaiset palaavat monille mieliin, vaikka kaatuneiden henkilökohtaiset muistot koskettavat yhä pienempää osaa suomalaisista. Kaatuneiden lapset ovat nuorimmillaankin jo jäämässä eläkkeelle.

Oikein riemukasta itsenäisyyspäivää kaikille. Itsenäisyys on myös iloinen asia, vaikka siitä on välillä jouduttu pitämään kiinni raskaimman kautta.
 
kovalev

Jäsen
Pari vuotta sitten tuli Mollen "leikkaamaton versio". Esitettiin luonnollisesti hyvin myöhään.
Muistanko aivan väärin, että Talvisotakin olisi ollut kerran Itsenäisyyspäivän elokuvana?
 
Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Mielestäni voitaisiin siirtyä siihen, että Suomen itsenäisyyspäivänä voitaisiin näyttää tv:ssä ohjelmia jostain muustakin kuin talvi- tai jatkosodasta. Ottaen huomioon että Suomi kuitenkin itsenäistyi 1917, eikä 1939. Ei ihme, että yliopistoon päässeet BB-kilpailijat ovat hämillänsä, että koska se Suomi itsenäistyikään.

Dokumentti Sibeliuksesta, Venäjän sortokausista, Eugen Schaumannista tai vaikkapa Suomen kuningashankkeesta olisi paikallaan.

Älä muuta sano. Asia kaiketi vain on niin, että vielä kun sodat nähneitä ja heidän jälkeläisiään on hengissä, niin itsenäisyyspäivä on omistettu kunniavelalle heitä kohtaan(jota ei koskaan pystytä maksamaan). En tiedä miten muualla maailmalla suhtaudutaan hävittyihin sotiin, mutta ainakaan Suomessa ei jollain tapaa ikinä tunnuta päässeen niistä yli. Ikään kuin ei osata sanoa, että "Ookoo, kaikkemme tehtiin, mutta pataan tuli lopussa. Se siitä." Puhutaan torjuntavoitoista, mutta samaan aikaan surraan menneitä alueita. Ristiriitaista.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Itsenäisyyttähän tässä juhlitaan. Suomi säilytti itsenäisyytensä hävityn sodan jälkeen ja se kai tässä on tärkeintä... ainakin meille nuoremmille.
 
Kissa Jansson

Jäsen
Suosikkijoukkue
We never give in
Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi! Suomi on hieno maa, paras maailmassa.

Kyynikot vetäkööt vitun päähänsä.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Dokumentti Sibeliuksesta, Venäjän sortokausista, Eugen Schaumannista tai vaikkapa Suomen kuningashankkeesta olisi paikallaan.

Itsenäisyyspäivänä pitäisi tosiaan käsitellä suomalaisuutta yleisesti ja se on paljon enemmän, kuin pelkkä toinen maailmansota.

Suomalaisuus kuitenkin "alkaa" jo ajalta ennen Ruotsin valtaa. Olisi joskus mielenkiintoista katsoa dokumentti vaikkapa suomalaisesta mytologiasta, joka kaiketi oli varsin rikas ihan kansainvälisestikin verrattuna. Tuolta ajalta juontaa juurensa myös yksi tärkeimmistä suomalaisuuden symboleista, nimittäin sauna.

Sitten oli ristiretket. Ja tarut vittuuntuneesta Lallista sekä hämäläisistä, jotka pesivät pakkokasteensa pois katumajärvessä. Tarinat hienosta kansallisesta itsepäisyydestämme ja siitä, kuinka Paavi julisti niskoittelevien hämäläisten päälle kirkonkirouksen (jota ei varsinaisesti ole vieläkään poistettu).

Ruotsin vallan aika. Kansallisromanttinen herääminen. Suomen kirjakielen synty. Hakkapeliitat. Nuijasota ja muut.

Suomen sota. Aika Venäjän keisarikunnan alla. Autonomia. Itsenäisyysliike Eugen Schaumann ja Bobrikov. Bolshevismin synty Venäjällä, itsenäistyminen, Suomen ja Venäjän sisäälissodat. Sitten Venäjän valkoiset kenraalit Judenitsh ja Koltsak, joista toinen tunnusti Suomen itsenäisyyden. Toinen ei. Jos se toinenkin olisi tunnustanut, Suomi olisi liittynyt valkoisen Venäjän rinnalle Venäjän sisällissotaan. Joidenkin mielipiteiden mukaan Venäjän punakaartit olisivat menettäneet Pietarin, jos Suomi olisi tukenut Judenitshia hyökkäyksessään. Neuvostoliittoa ei ehkä olisi koskaan syntynyt.

Sitten itsenäinen Suomi. Suojeluskunnat, teollistuminen ja torpparit, maaseudun ja kaupunkien punakaartit. Kipeä vastakkainasettelu ja Täällä Pohjantähden Alla.

Tässä viestissä on lueteltuna vain joitakin mielenkiintoisia asioita Suomen erittäin rikkaasta historiasta. Eräänlainen tapahtumaketju, joka johti itsenäisen Suomen syntyyn.

Myös Suomen asema idän ja lännen välissä ja suhteet Neuvostoliittoon ja länteen ansaitsisivat enemmän huomiota. Tämä taitaa vain osua liian lähelle ja liian kipeästi, että siitä voitaisiin avoimesti puhua.

On jopa hiukan halventavaa suomalaisuutta kohtaan, että itsenäisyyspäivä tuntuu kokonaan keskittyvän toisen maailmansodan ympärille.
 
Tuntemattomasta Sotilaasta voisi joskus näyttää sen paremman, eli Mollbergin version. Ei joka vuosi jaksaisi katsella sitä keski-ikäisten ylinäyttelijöiden rillumareita.

Ei mulla muuta. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei sitä punikkidesanttiversiota tarvitse näyttää. Vaikka Laineen versiossa onkin liian vanhoja ukkoja, on se kuitenkin se The tuntematon eikä mikään punikkien paraatimarssi.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Sivujuonne joka on onnistunut varastamaan kipuilullaan olennaisen. EU:n pohjoisimpana maakuntana emme luonnollisesti pitkään enää halua nostaa jalustalle sotaisimpia piirteitämme.
Veteraanit ovat konkreettinen muistutus nuoren kansan itsenäisyystaistelusta, joten on jollain tapaa luonnollista, että heidän kokemuksensa vievät paljon huomiota tässä yhteydessä. Monilla vanhemmilla kansakunnilla vastaavaa taakkaa ei ole, ja samanikäisillä naapureilla oli hiukan toisenlainen kohtalo. Aika tehnee tehtävänsä.

Jälkimmäistä en aivan täysin ymmärtänyt.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Puhutaan torjuntavoitoista, mutta samaan aikaan surraan menneitä alueita. Ristiriitaista.
Mikä siinä on niin ristiriitaista?

Itsenäisyyspäivänä pitäisi tosiaan käsitellä suomalaisuutta yleisesti ja se on paljon enemmän, kuin pelkkä toinen maailmansota...

On jopa hiukan halventavaa suomalaisuutta kohtaan, että itsenäisyyspäivä tuntuu kokonaan keskittyvän toisen maailmansodan ympärille.
Olen samaa mieltä monesta pointistasi, mutta kuten tuossa yllä jo kirjoitin, on asia vielä niin konkreettisesti muistoissamme, että on aika luonnollista itsenäisyyden peilautuvan 2. MS:n kautta. Lisäksi roolimme sodassa oli kuitenkin sen verran erikoislaatuinen verrattuna moneen muuhun maahan, että sen rooli korostuu myös siksi. Suomi oli ottavana osapuolena suurvallalta, jonka edessä lakosi jokunen valtio, mutta säilytti itsänäisyytensä. Sotaan osallistuneiden muisto on vielä niin tuore ikäpolvellamme, että olisi mielestäni pikemminkin irvokasta, jos se kuitattaisiin sivuseikkana. Luulen, että ajan myötä asiat asettuvat tasapainoon, ja ehkä jo lapsemme viettävät aikaansa joulukuun kuudentena muunkin kuin tuntemattoman parissa.
 
"Punikkidesanttiversio"? Sinulla on varmasti tähän joku selitys.

Kaikki upseerit näytettiin punikki Koskelaa lukuunottamatta vastenmielisinä natseina ja jatkosota näytettiin turhana valloitussotana. Neukkuvangit näytettiin sympaattisina uhreina.
Vertaappa erityisesti Lammion ja Sarastien rooleja uudessa ja vanhassa.
 
Fordél

Jäsen
Laineen tuntematon on tietysti klassikko, mutta Molbergin versio sytyttää paljon enemmän kun ylinäytteleminen puuttuu ja esim. Petelius Hietasena on jotenkin todella vakuuttava. Molbergin version voisi hyvin näyttää vaikka yöllä kakkoselta ja Laineen version päivällä kuten tänäänkin.

Se on totta, että itsenäisyys kulminoituu nykyisin aika pitkälle näihin sotiin, jolla itsenäisyys varmistettiin. En näe tässä mitään pahaa, koska ne ovat kansakuntamme selviytymistaistelut, joista voidaan edelleen ammentaa voimaa. Toki laajempikin perspektiivi olisi paikallaan jo ihan vaihtelunkin vuoksi ja onhan meillä muitankin selviytymistaisteluja kuten vaikka viime lamasta nousu tai ylipäänsä nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen. Samaa vaihtelua toivoisin linnan juhliin. Miksi sinne kutsutaan vuodesta toiseen lähes samat kaverit? Ihan hyvin noitakin voisi kierrättää ja saataisiin useammalle "arjen sankarille" tuokin hieno kokemus plakkariin. Pöhöttyneet poijes ja uutta tilalle!

Ja sitten siihen pääasiaan eli hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Kaikesta huolimatta tämä on todella hieno maa, josta voimme olla todella ylpeitä. Tässä kun on jonkin verran tullut muuteltua ympäri Suomea niin ehkä voisikin sanoa, että kotini on Suomi. Tarkemmalla sijainnilla ei ole niin suurta merkitystä. Tämä suomalainen kulttuuri, maisemat ja luonto, urheilu, ihmiset, historia jne. on valtava voimavara.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kaikki upseerit näytettiin punikki Koskelaa lukuunottamatta vastenmielisinä natseina ja jatkosota näytettiin turhana valloitussotana. Neukkuvangit näytettiin sympaattisina uhreina.
Vertaappa erityisesti Lammion ja Sarastien rooleja uudessa ja vanhassa.

Well since you put it that way.. Toisaalta ei ne upseerit kovinkaan mairittelevasti esitelty itse kirjassakaan. Se on totta, että Lammio Laineen versiossa on kaikessa koppavuudessaan jopa hieman koominen hahmo, kun taas Mollen Tuntemattomassa kaikesta inhimillisyydestä riisuttu, miltei konemainen. Laineen Sarastie on suht asiallinen ja Mollen taas...noh, en kamalasti muista. Liekö Molle hakenut jotain upseeriston rappiota Lotta Kotilaisen kylvetyskohtauksella. En tiedä. Jatkiksessa taisi olla sellainen "Kaikkien aikojen leffapahis"-ketju. Sinne voisi Karjulan laittaa kevyesti ainakin oman listani kärkeen. Hyytävä hahmo.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mikä siinä on niin ristiriitaista?

Olen samaa mieltä monesta pointistasi, mutta kuten tuossa yllä jo kirjoitin, on asia vielä niin konkreettisesti muistoissamme, että on aika luonnollista itsenäisyyden peilautuvan 2. MS:n kautta. Lisäksi roolimme sodassa oli kuitenkin sen verran erikoislaatuinen verrattuna moneen muuhun maahan, että sen rooli korostuu myös siksi. Suomi oli ottavana osapuolena suurvallalta, jonka edessä lakosi jokunen valtio, mutta säilytti itsänäisyytensä. Sotaan osallistuneiden muisto on vielä niin tuore ikäpolvellamme, että olisi mielestäni pikemminkin irvokasta, jos se kuitattaisiin sivuseikkana. Luulen, että ajan myötä asiat asettuvat tasapainoon, ja ehkä jo lapsemme viettävät aikaansa joulukuun kuudentena muunkin kuin tuntemattoman parissa.

Onhan tuo totta.

Mutta Suomi ei ole kansana nuori. Valtiona toki vielä suhteellisen nuori.

Meidän oma kansallinen historia juontaa juurensa hyvin kaukaa. Itsenäistyminen on jo ennen keskiaikaa alkaneen tapahtumaketjun tulos.

Minun mielestäni itsenäisyyspäivänä kuuluisi käsitellä suomalaisuutta kokonaisuutena ja sitten vaikka noina sodan muistopäivinä toista maailmansotaa ja Suomen asemaa siinä tarkemmin.

Itsenäisyyspäivän lisäksi meillä ei ole muuta kansallispäivää. Ja suomen kansa on ollut olemassa jo paljon ennen itsenäisyyttä.
 
Ja sitten siihen pääasiaan eli hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Kaikesta huolimatta tämä on todella hieno maa, josta voimme olla todella ylpeitä. Tässä kun on jonkin verran tullut muuteltua ympäri Suomea niin ehkä voisikin sanoa, että kotini on Suomi. Tarkemmalla sijainnilla ei ole niin suurta merkitystä. Tämä suomalainen kulttuuri, maisemat ja luonto, urheilu, ihmiset, historia jne. on valtava voimavara.

Tässä hieno kirjoitus. Kaikesta huolimatta tämä on aivan pirun hieno maa. Nykyisessä työssä olen noin sata päivää vuodesta ulkomailla ja joka reissun jälkeen osaa arvostaa Suomea paremmin ja paremmin.
Ei täällä kaikki ole täydellistä mutta pakettina aivan loistava.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Halonen repäisi ja heitti huumoria minuutti sitten Ylen suorassa lähetyksessä.

Ylen haastattelija kysyy: "-Arvoisa tasavallan presidentti, kuinka iltanne on sujunut?"
Halonen vastaa: "-Tähän asti on ollut pikkuisen kiirettä..."
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mutta Suomi ei ole kansana nuori. Valtiona toki vielä suhteellisen nuori.
Kyllä Suomi on myös kansana nuori, vaikka toki vanhempi kuin valtio. Täällä on asunut suomalaisia jo tovin, mutta ei kovinkaan yhtenäisenä kansana, vaan heimoidentiteetti, jos sekään harvaanasutussa maassa, on ollut vahvempi kuin jokin kollektiivinen tietoisuus suomalaisuudesta. Kyllähän se on pitkälti 1800-luvun tuotoksia.
 
Lexa

Jäsen
Laineen tuntematon on tietysti klassikko, mutta Molbergin versio sytyttää paljon enemmän kun ylinäytteleminen puuttuu ja esim. Petelius Hietasena on jotenkin todella vakuuttava. Molbergin version voisi hyvin näyttää vaikka yöllä kakkoselta ja Laineen version päivällä kuten tänäänkin.

Olen jo vuosia ihmetellyt minkä takia tätä tuoreempaa filmatisointia näytetään niin kitsaasti ja vanha pyörii kuitenkin joka Itsenäisyyspäivä. Itse olen nähnyt tämän tuoreemman version tasan tarkkaan yhden kerran ja tämän vanhemman lukemattomia kertoja.

Elonetin tietokanta ei varmasti ole täydellinen, mutta sen mukaan kyseinen pätkä on näytetty 4 kertaa televisiossa ja vain kerran itsenäisyyspäivänä:

12.12.1987 TV2
6.12.1997 TV2
9.6.2001 YLE TV2
7.12.2007 YLE TV2

Lähde: http://www.elonet.fi/title/ek2dmm/esitys
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kyllä Suomi on myös kansana nuori, vaikka toki vanhempi kuin valtio. Täällä on asunut suomalaisia jo tovin, mutta ei kovinkaan yhtenäisenä kansana, vaan heimoidentiteetti, jos sekään harvaanasutussa maassa, on ollut vahvempi kuin jokin kollektiivinen tietoisuus suomalaisuudesta. Kyllähän se on pitkälti 1800-luvun tuotoksia.

Nuo heimot ovat osa nykyistä suomalaisuutta.

Aasinsillalla tästä tietenkin päästään siihen, että paikallisidentiteetti on Suomessa valitettavan aliarvostettu asia.

Minä tunnen itseni yhtä paljon hämäläiseksi, kuin suomalaiseksikin. Siinä samassa tunnen itseni myös eurooppalaiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös