HIFK:n peliesitykset kaudella 2010-2011

  • 546 990
  • 2 221

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK ei pakitellut ja kaikki oli hanskassa siihen Järventien idioottimaiseen jäähyyn saakka. Lennu oli viemässä kiekkoa tyhjään TPS-maaliin mutta ei, 77 päätti ottaa vuosisadan tyhmimmän jäähyn.

Tässä on minusta juuri oleelista tuo, että ei pakiteltu. Ei pakiteltu vaan pidetiin kiekkoa ja käytettiin kelloa. Viimekaudella johtoasemassa viimeisen erän ajan vaan roiskittin purkuja ja pyrittiin vaihtoon. ukot seisoi passiivisena ja katseli, kun vastustaja pyöritti. Nyt tätä ei tapahtunut, vaan kiekkoa syöteltiin eteenpäin ahtaissakin paikoissa ja pyrittiin hyökkäämään.
Jokainen joukkue häviää välillä, mutta tämä on juuri sellainen tappio joita saa välillä tulla vieraissa. Homma ihan hallussa pari henk koht virhettä ja esim Peltonen olisi voinut ratkaista homman tekemällä 3-1.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Huomisen Ilves-ottelu tulee olemaan mielenkiintoinen koe joukkueelle. Jos jengi häviää huomisen ottelun edari-meiningillä niin voidaan sanoa että joukkue on pienessä kriisissä. "Tärkeät" ottelut voitetaan mutta otetaan kuokkaan sarjan häntäpään jengeiltä. Itse toki uskon että Ilves voitetaan mutta ei mitenkään suvereenisti. Itse eniten odotan Jeff Hamiltonin ensiesiintymistä HIFKn paidassa.

-Tinke-80
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
jaa

Viimekaudella voitettiin häntäpään jengejä suurinumeroisesti ja hävittiin tasaisen varmasti kärkinelikolle. Onko tämä tosiaan parempi kuin kärkijengien voittaminen (esim JYP täysin suvereenisti viimeksi).
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Viimekaudella voitettiin häntäpään jengejä suurinumeroisesti ja hävittiin tasaisen varmasti kärkinelikolle. Onko tämä tosiaan parempi kuin kärkijengien voittaminen (esim JYP täysin suvereenisti viimeksi).

Turha tätä kautta on viime kauteen verrata. Itse lähden siitä liikkeelle että muu kuin mitali tästä kaudesta on pettymys. Ja kaikki kommenttini ja arvosteluni lähtee siitä liikkeelle että mestaruudesta taistellaan tämän jengin kanssa. Mestaruudesta taistelevan jengin "pelikirjaan" ei saa kuulua edarimeininki tai häviö TPS:n kaltaiselle jengille. Toki tappio TPS:lle tuli kohtuu hyvällä pelillä ja kaikille jengeille tulee huonoja otteluja. Tärkeintä on miten joukkue kerää itsensä seuraavaan peliin.

-Tinke-80
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Järventien aloittaessa hölmöilynsä, Lennu oli saanut kiekon haltuunsa ja oli menossa kohti TPS:n tyhjää maalia ja siitä maali, niin peli olisi ollut 3-1 HIFK:lle. Maalin sijaan peli vihellettiin poikki Järventien aloittaessa oman shownsa omassa kenttäpäädyssä ja sitten TPS tasoitti YV IM...et sillee

Olihan se Tepsin maali melkein tyhjä lukuunottamatta Ortiota. Ortio otettiin pois myöhemmin.
 

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomisen Ilves-ottelu tulee olemaan mielenkiintoinen koe joukkueelle. Jos jengi häviää huomisen ottelun edari-meiningillä niin voidaan sanoa että joukkue on pienessä kriisissä. "Tärkeät" ottelut voitetaan mutta otetaan kuokkaan sarjan häntäpään jengeiltä. Itse toki uskon että Ilves voitetaan mutta ei mitenkään suvereenisti. Itse eniten odotan Jeff Hamiltonin ensiesiintymistä HIFKn paidassa.

-Tinke-80

Totta helvetissä yksittäistenkin pelien häviäminen vituttaa, vars kun hävitään töpseleille, näin sen pitää ollakin.
Kun ajatellaan kautta eteenpäin ja nimenomaan kevättä, niin mulla on masokistinen kuningasidea, joka palvelee pelkästään joukkueen yhteenhitsautumista; meille pitäisi tulla jossain vaiheessa kautta (pieni) tappioputki! Mietitään Lukkoa viime vuonna, peli oli kunnossa kunnes joukkue joutui oikeasti ensimäiseen kovaan paikkaan töpseleitä vastaan po:ssa. Jengillä ei ollut yhteistä kokemusta miten alakynnestä noustaan ja sitä kautta uskoa omaan peliin, tähän kokematon valmentaja, tulos 4-0 lauluun! Lukon OLISI PITÄNYT viedä se sarja.
HIFK:lle voisi tehdä hyvää kokea se, miten vaikeuksien kautta noustaan, sitä kautta itseluottamus kasvaa potenssiin. Tällainen vaihe tulee pitkissä po-sarjoissa pomminvarmasti eteen, kuten esim. viime vuonna. Silloin hyydyttiin.
Tänä vuonna tosin KJ on kokeneempi tämän joukkueen kanssa ja onhan meillä Ville.
Sokerina pohjalla, en pidätä itseltäni oikeutta käydä täällä itkemässä, jos ym. asia toteutuu, mutta ehkä tää malli helpottaa vitutusta vaikeilla hetkillä, jos/kun niitä tulee......
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Lähdetään nyt vaikka tuosta, että tuo 2-1 johtomaali, jonka "Ville teki lähes yksin", ei ollut Villen tekemä vaan maalin teki (puukäsi-) Lennu Villen hienosta esityöstä. Eli jos Villen ketjukaverit (Töykkälä ja Lennu) ovat puukäsiä, niin "Pärde" on ollut hiukkasen puusilmä.

Olitko paikalla pelissä? Minä nimittäin olin, istuin siinä kymmenisen metrin päässä TPS:n maalista tuon tapahtuman aikoihin ja kyllä se Ville oli, joka karvasi kiekon ja piti sitä hallussaan syöttäen sitten pakille, joka laukoi ja Lennu pisti riparin sisään. Kyllä, Lennu teki maalin, mutta koko maalipaikkaa ei olisi ikinä syntynyt ilman Villen perustyötä. Ja puukädellä tarkoitan nimenomaan pelaajaa, joka ei pysty juurikaan peliä tekemään. Ville oli tiistaina ainoa, joka tuossa ketjussa pystyi luomaan paikkoja. Siksi hän mielestäni meni hukkaan ja olisi ehkä saanut enemmän aikaan Wirtasen tai Ramstedtin ketjussa.

Lennart Petrell on hieno jääkiekkoilija, jolla on monia avuja. Pelinteko ei ole kuitenkaan yksi niistä.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Siirretään hieman toisesta ketjusta. Pahoittelut, jos koet sen aiheettomaksi.

Yhtään Jypin peliä en ole nähnyt - vieläkin harmittaa, kun sekin 2-0 päättynyt Twister-peli Nordiksella jäi muiden kiireiden takia väliin -, mutta olen ollut ymmärtävinäni, että Dufvan robottikiekoksi ristitty kurinalainen puolustuspeli on niin tylsää ja ilotonta, että valmentajan päätä vaadittaisiin välittömästi vadille, jos joku yrittäisi laittaa IFK:n pelaamaan sellaista lätkää. Eihän ne edes jäähyile. Ilmeisesti jotain neitikiekkoilijoita. Eikä IFK olisi IFK, jos kaikki osa-alueet olisivat sataprosenttisessa kunnossa, eikä mitään valitettavaa olisi. Tai siis jos ainoa valitettava asia olisi kliinisen tylsä ja tarkka pelityyli, joka tuottaa voittoja liukuhihnalta, mutta saa yleisön nukahtamaan. Lisäksi Stadin apteekeista puolet menisi välittömästi konkkaan, kun nitrojen kulutus kääntyisi jyrkkään laskuun. Tässä on sentään ihmisten työpaikka kyseessä, hei!

Nyt varmaan joku keskisuomalainen tulee tänne kertomaan, kuinka viihdyttävää ja yleisöönmenevää JYPin pelityyli on ja kuinka Nordiksen yleisö rakastaisi, jos IFK pelaisi edes etäisesti sitä muistuttavalla tyylillä.


Jypin pelityyli verrattuna HIFK:n tyyliin ei eroa tällä hetkellä kuin erikoistilanteissa. Poikkeuksena on vain se, että Jyp vetää 'kilpparin' päälle kotona ja karvaa agressiivisemmin vieraissa, kun HIFK toteuttaa sen päinvastaisessa järjestyksessä. Se miksi ei pelata agressiivisesti kaikkialla, johtuu vain yksinkertaisesti siitä, että energiavarat eivät riittäisi läpi kauden.

Erot näiden kahden joukkueen välillä muodotuvat MINUN mielestäni siten, että Jypiltä löytyy hyökkäyspäästä HIFK:ta paremmin liikkuva materiaali. Viisikko pysyy omissa paremmin kasassa ja turhat 'juoksemiset' kiekon perässä ovat harvinaisempia kuin HIFK:lla. Jypin liikkuvampi hyökkäys tukee mielestäni jopa kankeata ja todella huonosti liikkuvaa Jypin puolustusta erinomaisesti. Tässä siis HIFK:lla ehdottomasti kasvun paikkaa vielä kauden aikana. Eli vaikka HIFK:lla on huomattavasti paremmin liikkuva puolustus niin hyökkääjien takia olemme vielä jäljessä omassa päässä.

Hyökkäyspäässä molemmat joukkueet MINUN mielestäni pyrkivät samanlaiseen peliin. Hyökkäyksiinlähdöt pidetään yksinkertaisina, keskialueen virheitä vältetään ja kiekonriistot käännetään mahdollisimman nopeasti rintamahyökkäyksiksi, jotka kohdistuvat aina maalia kohti. Myös puolustus tukee aina, kun mahdollista hyökkäystä. Mikäli vastustajan puolustus sumputtaa maaliedustan, kurvaillaan ja pidetään mahdollisimman paljon kiekkoa hyökkäysalueella ja näin ollen aiheutetaan vastustajalle sitä kautta jäähyjä. Hyökkäyspäässä HIFK on selkeästi Jyppiä luovempi ja yksinkertaisempi. Meidän joukkueessa on helpompi paikata loukkaantunut, paitsi todella kauhulla odotan sitä, kuinka ykkönen kuolee Peltosen loukkaantumisen jäljiltä.

Maalivahdeista en ota kantaa, koska puolustuspelin onnistuessa ei kumpikaan joukkue edes tarvitsisi sellaista maalinsuuulle.

Itse toivoisin todella, että nämä kaksi joukkuetta kohtaisivat keväällä jossain vaiheessa. Silloin pidän HIFK:ta ehdottomasti ennakkosuosikkina, koska Jypin paketti on jo tällä hetkellä puolustuksen osalta kasassa ja HIFK:lla vasta rakenteilla. HIFK tietää avaimet Jypin puolustuksen rikontaan ja osaa sumputtaa keskialueen niin taidokkaasti, että Jyppi ei edes pääse vaaralliselle alueelleen. Tämän takia pidänkin Jypin Dufvaa hieman typeränä valmentajana, koska hänen 'vihkosestaa' ei joukkueelle löydy uusia avaimia pelin juostessa seinää vastaan, kun vastaavasti Jalonen edes yrittää jotain muunlaista taktiikkaa pelin sisällä. Sitä ennen tietysti sopii toivoa, että pelaamme keväällä;)
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Siinähän sitä oli. Turkua vastaan perseilyn vastapainoksi laitettiin iso hyrrä pyörimään ja tulos oli erittäin hyvä. HIFK vei koko ottelun ajan ja Ilves vain pyristeli. Matsi oli erittäin kova työnäyte Hamiltonilta, toivottavasti vire jatkuu. Joku tilastonikkari voi etsiä heikot kohdat Juuson työskentelystä, mutta kun joukkue tekee hyvää työtä, niin maalivahtikin erottuu joukosta.
Hienoa katseltavaa kun joukkue, jota rakastaa, suorittaa jäälläkin hienosti. Missään vaiheessa ei yhdelläkään pelaajalla fokus unohtunut ja se näkyi. Jatkakaa...
 
Suosikkijoukkue
IFK, respektit suomalainen Jokerit
Hienoa katseltavaa kun joukkue, jota rakastaa, suorittaa jäälläkin hienosti. Missään vaiheessa ei yhdelläkään pelaajalla fokus unohtunut ja se näkyi. Jatkakaa...

Tähän on pakko yhtyä. Jatkoa Ässät- ja Pelicans-kotipeleille. Todella vakuuttavaa nimenomaan joukkueena.

Pieni miinus tulee kuitenkin ns. 1-vitjalle, joka oli todella hukassa omassa päässä. Tykin kemiat eivät todellakaan sovi yksiin Villen kanssa. Toivottavasti Jeff H. pääsee kokeilemaan ykkösen keskellä mahdollisimman pian. (YY:llä sitten ehdottomasti viivaa)
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Erikoinen ilta! HIFK tarjosi samaan otteluun kaksi erilaista voittoa: Ensin nähtiin tyylikäs klap-klap ifk , joka oli aivan mykistävä ekassa erässä. Ja jumalauta mikä sälli onkaan Hamilton! Mieletön laukaus, huikea pelisilmä ja viileä asenne. Aivan perkeleen kova hankinta tuohon nippuun. Niin, sitten nähtiin myös samassa ottelussa versio aiheesta "paskanakin päivänä pitää osata voittaa". Peli oli ekan erän jälkeen ajoittain aivan hirveää coast-to-coast -kohellusta vailla järjen häivääkään. HIFK hyökkäsi kuin yleinen syyttäjä, vaikka olisi monesti ollut jo vaihdon paikka ja niinpä Ipa sai pirusti vastaiskuja. Meillä heiluivat Kurvinen ja Kanki hyökkäyksen kärjessä ja alin pelaaja ykkösessä oli usein Töykkälä. Ipa ei saanut mitään aikaiseksi ja Riksman oli hyvä. Olisi kuulunut nollapelistä edes yksi tähti. Joukkueiden tasoerosta ei ollut kuitenkaan mitään epäselvyyksiä ja loppua kohti tuli taas jotain tolkkuakin.

Nokalle pisteet nyt siitä, mistä valitin erään toisen matsin yhteydessä. Vähän kuumissa tunnelmissa loppuneen matsin vikalla minuutilla meillä ei onneksi ollut jäällä Villeä ja Hamiltonia, vaan Nyholm-Liivik-Lennu-Kanki-Söde. Voi olla, että otettiin vielä jotain yksittäisiä vaihtoja, mutta lihaosasto oli aina käytössä. Tai sitten nähtiin tuleva ykkösylivoimamme ottamassa vähän lämpöä? Nelosketju on ehdoton suosikkini, upeaa tsemppiä taas kerran!
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nelosketju on ehdoton suosikkini, upeaa tsemppiä taas kerran!

Vaikka illan matsia en ollut kattomassa, on tähän helppo yhtyä. Varsinkin Nyholm-Liivik duo on jo must-kamaa jatkosoppareiden suhteen. Bobby melkein jo ansaitsisi oman ketjunsa, kuka ehtii ekana?

Hamilton oli sitten nappiosuma ilmeisesti. Jälleen kerran Nybalta hyvää settiä. Tästä isot aplodit. Kertokaapas paikallaolleet, kun nyt Riksmanin osuus on jo käyty läpi, miten Mara skulasi? Pisteitä tuli ainakin.

Mä ootan vielä sen kovan ilkeän pakin hankkimista jonka jälkeen jengi on lopullisesti silmissäni valmis. En kyllä napise jos tulee joku nappiosuma kiekollisen pakin muodossa, mutta kyllä mieluiten kaipais sellaista halkidis vol kakkosta tohon sakkiin vielä. Hyvältä näyttää rullaus tällä hetkellä.

ps. Harmittaa Wärnin loukkaantuminen, kaverilla oli just ns. kuuma vaihe menossa. Tietääkö kukaan mikä hepun tilanne on?
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kertokaapas paikallaolleet, kun nyt Riksmanin osuus on jo käyty läpi, miten Mara skulasi? Pisteitä tuli ainakin.

Joukkueessa ei ollut heikkoja lenkkejä tänään ja niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin varmasti monien mielestä, niin Mara oli tänään erittäin hyvä, viime kauden tasolla. Ei hätiköinyt, antoi syötöt lapaan ja jätti sen juoksemisen pois.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärrän kyllä, että tulivoimaa pyritään jakamaan tasaisesti eri hyökkäysketjuihin ja tiettyjä koostumuksia pidetään kasassa Granlundin ja Haatajan paluuta silmällä pitäen, mutta silti vähän harmittaa, että Peltosen rinnalle ei löydy/laiteta sopivaa sentteriä.

Hyvinhän Peltonen tekee nytkin pisteitä ja maaleja, enkä usko siihenkään, että hän jotenkin turhautuisi tilanteesta. Kuitenkin sellainen kutina, että jos miehen rinnalle saataisiin oikeanlainen sentteri, niin tehoja tulisi vielä enemmän ja ketju pystyisi dominoimaan kiekollista peliä.

Jäällä Kapteeni tekee kyllä kaikkea kovalla tasolla ja sen lisäksi johtaa vielä liigan maalipörssiä. Kertoo jotain miehen kyvyistä liigatasolle.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valitettavasti tämä oli kolmas peli tällä kaudella mitä en nähnyt. Kuitenkin "teksti-tv"-katsojana täytyy olla tyytyväinen Hämiltöniin sekä koko IFK:n joukkueeseen. Tässä pelissä oli kolmen pisteen lisäksi panoksena maineen putsaus kahdesta floppipelistä (tiistain turun keikka ja edellinen Ipa-matsi).
Jos (ja kun) tappioita tulee, niin tärkeintä on etteivät ne veny putkiksi ja ettei niitä tule toistuvasti samoille joukkueille.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Jypin pelityyli verrattuna HIFK:n tyyliin ei eroa tällä hetkellä kuin erikoistilanteissa. Poikkeuksena on vain se, että Jyp vetää 'kilpparin' päälle kotona ja karvaa agressiivisemmin vieraissa, kun HIFK toteuttaa sen päinvastaisessa järjestyksessä. Se miksi ei pelata agressiivisesti kaikkialla, johtuu vain yksinkertaisesti siitä, että energiavarat eivät riittäisi läpi kauden.

En ihan allekirjoita tätä. JYPin pelityyli riippuu vastustan pelityylistä ja aloituksesta. Esim. Lukko tuli Synergialla mielettömällä sykkeellä päälle ja vain onnella päästiin ekasta erästä yli tasatilanteessa 1-1. Lopputulos 6-1.

Siten taas taanoisessa HPK-kotiottelussa JYP veti aivan suvereenin ekan erän mutta HPK johti kuitenkin 1-0 Myllykosken hörpyllä. Lopputulos 3-1.

Mielestäni JYPin ja HIFK:n ero on tällä hetkellä se, että JYPillä ei selkä suoristu. Ainoat suorat tappiot 4-3 Jokereille(4-1 takaa-ajoasemasta. JYPin pakit lahjoittivat 2 maalia) ja 2-0 HIFK:lle(HIFK pelasi täydellistä Dufvakiekkoa, propsit siitä).

HIFK:lla taas löytyy muutama "edari" tappio joskus jopa rumin lukemin etukäteen heikommalle vastustajalle(Tappara, Ilves, HPK, TPS), joissa ei ole aina hermotkaan pitäneet.

JYP on useissa peleissä tullut takaa ohi ja voittanut. Esim. HPK tai SaiPa peleissä ei ole edes pelottanut voittaako JYP, vaan lähinnä miettinyt koska ne tarvittavat maalit tehdään.

Hamilton näyttäisi olevan se HIFK:n "Perrin". Melko suvereenia settiä. Onnittelut petoluolaan hyvästä hankinnasta.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
En ihan allekirjoita tätä. JYPin pelityyli riippuu vastustan pelityylistä ja aloituksesta.

Niin tämä nyt on aika normaalia, että jos vastustaja saapuu halliin pelaamaan 0-0:aa niin tuskin silloin itsekään vedetään mitään kilpikonnaa päälle ja tuijoteta toisia keskialueella. Ei HIFK:kaan ole jokaista peliään vieraissa sumputtanut ja karvannut vain yhdellä kärjellä, mutta se mitä tarkoitin on pääidea näiden joukkueiden pelissä ja itse pelihän vie sitä ideaa aina eteenpäin. Ja eihän Jyppi kyennyt Helsingissä 'omaan' peliinsä, koska HIFK pääsi lyömään heidän pakkeihin niin kovan paineen, että joukkueen kaikki omat aseet oli hetkessä riisuttu. Jyppi oli vain häivähdys omasta itsestään ja juuri tästä kirjoitinkin, että Dufva oli tällöin täysin aseeton eikä osannut tehdä asialle yhtään mitään.

Tuo periksiantamattomuus Jypin osalta on ihan totta ja siihen syy löytyy mitä luultavammin siitä, että joukkueen runko on pysynyt kasassa jo useamman vuoden ja joukkue tietää sen, että omaa systeemiään vaan kun jaksaa jauhaa niin tulos syntyy. Tätä on alkanut näkyä myös HIFK:lla ja aiemmin olleita maalin tappioita ollaan saatu käännettyä tasureiksi taikka voitoksi. Tietysti niitä ollaan myös menettettykin, mutta pistän sen nuoren joukkueen piikkiin. Myös pelin jäädyttäminen sen sisällä on alkanut tuottaa tulosta HIFK:lle, mikä on viimekausilta sille aivan uusi asia, kun Jypille se on ollut selviö jo useamman vuoden ajan.

Ideaalitilanne joukkueessa olisi tietysti Jypin kaltainen pitkäaikainen sopimus hyvän valmentajan kanssa. Sama pelityyli junnuissa ja edustuksessa niin kasvu edustukseen olisi pykälää helpompi. Itse kuitenkin tykkään niin paljon hyvästä jääkiekosta ja sirkushuveista, että on kyseessä kuinka hyvä valmentaja tahansa niin minulle riittää kolme-neljä vuotta sama naama ja sitten kaipaankin jo uuta verta tilalle ja mahdollisesti tietysti parempaa. Jokaisella valmentajalla on jotain hyvää tuotavana aina joukkueelleen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jokaisella valmentajalla on jotain hyvää tuotavana aina joukkueelleen.

Totta, tämä seikkahan realisoitui Turussa tällä kaudella ja Toivola onnistui samassa asiassa Lahdessa reilun yhden kauden visiitillä. Tämä väittämäsi asia ei kyllä pidä paikkaansa, ei aina. Joskus se tuottaa tulosta, mutta itse kyllä haluaisin HIFKiin sellaisen valmentajan kuin esim. Bowman oli Red Wingseissä, pitkäjänteistä työtä ja pelaajarunko pyritään pitämään mahdollisimman samanlaisena ja pelitapaa muokataan tarvittaessa. Yhden tai kahden vuoden valmentajaperiodit ovat aika tyhjän kanssa, harvemmin tapahtuu sellaista, että kaikki natsaisivat kohdilleen ja menestystä voitaisiin odottaa...
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Katselin tuossa sm-liiga.fi kuntopuntaria kymmenen ottelun ajalta. Tulokset saivat ajattelemaan, että voiko asiat olla näin hyvin.

Lyhyesti ifk:n viimeiset 10 peliä: 8voittoa, 25 sarjapistettä(2,5/ottelu), tehotilasto +21 ja kaksi nollapeliä.

Ei voi valittaa!
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Tänään Bluesia vastaan kaks erää peli ollut mielestäni ihan täyttä paskaa, ja numerot tässä vaiheessa 2-1 Bluessille, lukemiin voidaan olla erittäin tyytyväisiä...

Pakit sekoilee, syöttöjä ei saada haltuun, koitetaan älyttömiä syöttöjä. Huhhuh...
Lundell on ollut tänään erittäin hyvä.
Ps. Hamilton vois jokaisen kanssa vuoron perään syötellä reeneissä, niin oppis pojat mikä on kova syöttö, ja miten se otetaan haltuun.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, aika huolimatonta pelaamista tänään IFK:lta. Paljon huonoja syöttöjä ja haltuunottoja. Bluesin voittomaalikin tuli Wirtasen surkeasta avaussyötöstä omalla siniviivalla.

Toivottavasti Granlund olisi kohta taas pelikunnossa. Joukkue ja ykkösketju kaipaa ykkössentteriä, Töykkälän kiekolliset kyvyt ovat rajalliset.

YV:n viivapelaaminen oli myös tänään IFK:lta aika luokatonta, en tiedä menikö huonon jään vai minkä piikkiin, kun viivan pitäminen tuotti niiin paljon ongelmia. Blueshan pääsi myös monta kertaa noista tilantesta av-hyökkäyksiin ja läpiajoihin.

Lunkalta tass kerran mainio peli ja maalivahtiosasto vaikuttaa olevan hyvässä kunnossa. Puolustukseen se vahvistus ja hyökkäykseen saikkulaiset terveiksi, niin hyvältä näyttää.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Söde sanoi hyvin, että avauspelaaminen oli yksi suurimmista tekijöistä tänään. Ei vain yksinkertaisesti avattu peliä tarpeeksi nopeasti, jotta oltaisiin päästy kunnolla paikkoihin.

Melart oli kyllä aivan hukassa. Kulmissa hävisi aina kaksinkamppailut ja kun tuo jalkakin liikkuu suht huonosti, niin sieltä tuli aina Bluesin hyökkääjät ensimmäisenä kulmista ulos (mm. Bluesin ensimmäinen maali). Annettiin muutama maali täysin ilmaiseksi omien virheiden johdosta, että sikäli harmittaa tulos.

Kaksi erää paskaa, vika erä hyvää kiekkoa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
YV:n viivapelaaminen oli myös tänään IFK:lta aika luokatonta, en tiedä menikö huonon jään vai minkä piikkiin, kun viivan pitäminen tuotti niiin paljon ongelmia. Blueshan pääsi myös monta kertaa noista tilantesta av-hyökkäyksiin ja läpiajoihin.

Ei kai sitä huonon jään piikkiin voi laittaa, jos pelaajat roiskii kiekkoa sokkona viivalle, Järventie nyt ei osunut edes kiekkoon, mutta se nyt tuskin tulee kenellekkään yllätyksenä. PW:n virheeseen tämä ottelu kaatui, ei tuollaisia saisi tulla omalla sinisellä hyökkäyksiin lähdetteässä.

Lunkka piti hyvin HIFKiä pystyssä, useita pelastuksia, jotka pitivät HIFKin mukana pelissä edes jollain tavalla. Epsoolaiset ansaitsivat voittonsa, koska heidän pelaamisensa oli kokonaisuutena parempaa.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Ei kai sitä huonon jään piikkiin voi laittaa, jos pelaajat roiskii kiekkoa sokkona viivalle, Järventie nyt ei osunut edes kiekkoon, mutta se nyt tuskin tulee kenellekkään yllätyksenä.

Kiekko pomppasi jäästä ilmaan ja siksi meni lavan yli.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kiekko pomppasi jäästä ilmaan ja siksi meni lavan yli.

Tuskin se olisi siihen osunut, vaikka ei pomppua olisi ollutkaan. Kyllä vituttaa, että Järventie jatkaa myös ens kaudella. Ja niitä harhasyöttöjä tuli todella paljon, varsinkin tälle ns. "ykkösyv:lle". Ramun vetämä ketju oli vaarallisempi, mutta ei maaleja tällä kertaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös