La 4.10.2008 Kärpät-HIFK

  • 35 696
  • 221
Tila
Viestiketju on suljettu.

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ihan mielenkiinnosta kysyn miten harrat JHag ja Isaksson valehtelvat kun kysyn että mikä olisi heidän mielipiteensä silloin jos tilanne olisi päinvastoin eli HIFK:n pelaajat olisivat sairaana.
Mulle tämä asia on sinänsä ihan sama, mutta muistan hyvin kuinka HIFK joskus 90-luvun loppupuolella kävi vierasmatkalla turussa "hieman" junioripitoisella ja vajaalla joukkueella.

Mikä muuten on porukan mielipide, että pitääkö peli siirtää jos joukkueelle kasautuu hyvin suuri määrä loukkaantumisia? Jos 15 pelaajaa kärsii nivus, selkä, ranne yms. vammoista ja A ja B junnuilla on peli samana päivänä?
 
Viimeksi muokattu:

Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
HIFK:lta ihan liiankin kilttiä kohtelua. Tässähän olisi voinut hyvin kiristää luovutusvoiton, mutta nyt päästettiin arkkivihollinen pöntölle jatkamaan paskantelua. Sympatiaa ei heru yhtään, pääasia vain, että HIFK olisi jotenkin hyötynyt tästä hukkareissusta. Turhaa.
 

jap1812

Jäsen
Suosikkijoukkue
ESPOON BLUES
Oiskohan BLUESilla ollut viime kaudella yhdessä vaiheessa n. 12 pelaajaa loukkaantuneena. Tällöin kaikki paikkaukset tehtiin A- junnuilla. Ei ole paljon eroa tuohon n. 15 pelaajaan, jotka Kärpillä on nyt sivussa.

Vähän on omituista tuo ottelun siirtäminen.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitenhän kustannusten jako menee tällaisessa tapauksessa? Jos HIFK on ehtinyt jo lähteä Ouluun (edellisiltana?), niin kustannukset ovat aika mittavat. Kun ottaa huomioon kommentit siitä, että talous ei ole ainakaan turhan ylijäämäinen, niin toivottavasti päästään omilleen tässä episodissa ja toivotaan, että joukkueenjohtaja saa hoidettua matkustusasiat hiukan paremmin kohdilleen kun eräs maajoukkuemanageri (*huumorilla heitetty*)...
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
ihme höpinöitä taas täällä

Joukkueet ovat YHDESSÄ päättäneet olla pelaamatta peliä. Eihän tämä mikään ennakkotapaus tai liigan munattomuutta ole vaan YHTEINEN päätös. Toki HIFK olisi voinut vaatia pelin pelattavaksi. Sepä vasta olisikin ollut miehekäs ja brändin mukainen päätös-pelata Kärppien juniorijoukkuetta vastaan...hehheh
 

Fanduli

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohojoosen poijjaat
Mikä muuten on porukan mielipide, että pitääkö peli siirtää jos joukkueelle kasautuu hyvin suuri määrä loukkaantumisia? Jos 15 pelaajaa kärsii nivus, selkä, ranne yms. vammoista ja A ja B junnuilla on peli samana päivänä?

Käsittääkseni, (toim.huom.: en omalla koulutuksellani tosin ole tästä aivan varma ;), yksikään noista ylläluetelluista vammoista ei voi missään olosuhteissa tarttua muihin pelaajiin (mukaanlukien vastustajan pelaajat).

Lienee ilmeistä, että kaikki Kärppien pelaajat ovat jossakin syöneet tuota taudinaiheuttajaa sisältänyttä safkaa. Ehkä osasyy HIFK:n lojaalisuuteen tapauksessa on myös siinä, että minimoivat oman tartuntariskinsä? Tällä hetkellä ns. terveillä Kärppäpelaajilla oireet voivat puhjeta vielä myöhemmin.

edit. BoredOldLady tätä vähän jo tuolla aiemmin näköjään pohdiskelikin..
 

Japi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh, Jokerit, Saipa, Jokipojat, Titaanit
Jonkun vakuutus täytyy korvata tuollaisen tapauksen ja se ei ole matkustajan oma vakuutus.

En tiedä missä on sitten se raja, että kuinka monta pitää olla kipeänä, että voi siirtää. IFK:lla oli joskus flunssaepidemioita ja loukkaantumisia niin taisi olla vain 4 pakkia. Sitten hyökkääjiä ja junnuja lisäksi niin hyvin pystyi pelaamaan. Tuo 15 kuulostaa niin suurelta määrältä, että pakkohan se on siirtää.

Niin muistaakseni jommankumman Tamperelaisjoukkueen peli siirrettiin viimekaudella kun samalle päivälle sattui tulemaan Tampere Unitedin championsliiga karsintapeli. Hyväksyttävämpi syy siirtoon toisen joukkueen loukkaantumissuma kuin Rahanahneus, jota jääkiekkopelin siirtäminen jalkapallopelin tieltä yleisötulojen vähänemisen pelossa on. Toki moni tamperelainen saattaa haluta katsoa sekä jalkapalloa että jääkiekkoa, mutta jos ne sattuvat samalle päivälle niin on vain valittava toinen
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Ei kai tämmöisissä tilanteissa hyviä vaihtoehtoja ole olemassakaan. Nyt on kuitenkin valittu huonoista vaihtoehdoista se selvästi paras, ottelun siirtäminen. On aika pinnallista omaan napaan tuijottelua, jos tällaista ratkaisua ei ymmärrä. HIFK:n johdolle iso peukku siirron hyväksymiseen. Ei tämäkään asia voi olla niin vaikeeta, kun jotkut antaa tässä ketjussa ymmärtää.
 

scholl

Jäsen
Niin muistaakseni jommankumman Tamperelaisjoukkueen peli siirrettiin viimekaudella kun samalle päivälle sattui tulemaan Tampere Unitedin championsliiga karsintapeli. Hyväksyttävämpi syy siirtoon toisen joukkueen loukkaantumissuma kuin Rahanahneus, jota jääkiekkopelin siirtäminen jalkapallopelin tieltä yleisötulojen vähänemisen pelossa on.

Mielestäni jos on päällekkäisiä tapahtumia niin peliä ei sinänsä tarvitse siirtää, vaan pelipäiviä voi vaihtaa.

SM-liigan otteluohjelman voisi mielestäni rakentaa niin, että siellä olisi kauden aikana vaikkapa 2 varapelipäivää. Nythän IFK:n osalta on hölmöilty sarjaohjelman kanssa siinä, että on ollut todella löysä ottelutahti tyyliin yksi peli viikossa ja nyt alkoi sellainen kireä tahti, johon ei mahdu lisää otteluita. Niinpä jos mitään tavallaan rästiotteluille korvamerkittyjä pelipäiviä ei ole olemassa niin sitten tuo peli pitää pelata maaottelutauolla. IFK ja Kärpät jäävät jollekin maaottelutauolle vaikkapa päivän pari myöhemmin kuin muut ja näistä joukkueista ei oteta pelaajia ensimmäiseen maaotteluun. Ei se päivämäärän löytäminen niin vaikeata ole, jos haluaa etsiä.

Yhtä kaikki, 15 miestä yht'äkkiä sairaana, hallin jäänsulaminen tai futiskentillä liikaa vettä kentällä ovat kaikki yllättäviä syitä, joiden takia urheilutapahtuma voidaan joutua pelaamaan. Silloin pitää vain korvata vahingot ja etsiä uusi pelipäivä.

Ja IFK:n pitää pärjätä sarjassa muutenkin kuin hyötymällä toisen tuollaisesta epäonnesta. Varsinkin kun siellä on Alatalo valmentajana, eikä muutenkaan niin kova vastus.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Jos ko. ottelun siirtämispäätös on mennyt noin miten on kerrottu eli yhteinen päätös, onhan se vähän erikoista, että joukkueet voi keskenään tulevaisuudessakin noin vain sopia pelipäivistä.

Tähän liigan pitää tulevaisuudessa ottaa tarkemmin kantaa, milloin joukkueella x on selvä, hyvä ja perusteltu syy pyytää ottelun siirtoa, siis loukkaantumisiin ja sairastumisiin vedoten. Näillä perusteilla se on 15 äkilliseltään vatsatautiin sairastunutta.

Tuskin matkakuluja katsojille toiselta paikkakunnalta hyvitetään, vaikka olisihan se reiluakin, kun kerta reilun pelin hengessä tässä muutenkin nyt toimittiin.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä jatkuvasti tuodaan esille erilaisia siirtoja eri syistä. Tästähän ei ole kysymys lainkaan. Jos peli siirretään esimerkiksi päällekkäisyyksien tai jään rikkoutumisen vuoksi niin ei siinä mitään, ei siitä siirrosta kukaan urheilullisesti hyödy tai siitä ei ole kenellekään urheilullista haittaa. Mutta nythän peliä siirretään siksi, että toinen joukkue ei ole RIITTÄVÄN HYVÄ. Tämä peruste on kestämätön.

Eikä kahden joukkueen yhteinen sopimus tähän voi riittää. Kyse on myös urheilullisuudesta yleisesti eikä vain urheilullisuudesta tässä yhdessä tapauksessa. Tämmöisillä perusteilla tehdyillä siirroilla on tai saattaa olla vaikutusta myös muiden joukkueiden menestykseen sarjassa. Yhteisen sopimuksen voisin hyväksyä, jos YHTEINEN tarkoittaa KAIKKIA joukkueita.

Lisäksi haluaisin jatkoa ajatellen selkeän ilmoituksen liigalta, mitkä kaikki taudit tai epidemiat kelpaavat siirtojen syiksi. Kelpaako, jos puoli joukkuetta on armottomassa päänsäryssä, entä migreeni, onko merkitystä millä keinoin nuo ongelmat on mahdollisesti hankittu. Kelpaako koko jengin kankkunen, mikä ilmenee esimerkiksi oksenteluna, siirron perusteeksi?

Lisäksi selkeä ilmoitus siitä, kuinka monen pelaajaan pitää olla pelikyvytömänä, jotta siirto on hyväksyttävissä. Onko laadulla väliä? Kaksi ykköskentän jätkää vastaa kolmea kakkoskentän miestä? Jos on yhtä miestä vajaa raja-arvon, saako nostaa edustusjoukkueeseen yhden vatsatautisen juniorin, jotta määrä tulee täyteen?
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokuhan tälläkin palstalla ihmetteli, että Alatalo oli torstaina(?) lentänyt yksin Ouluun, eikä joukkuetta ollut näkynyt missään. Hieman outoa. Ovatko pelaajat sitten jääneet Helsinkiin kiertelemään baareja tai vastaavaa ja nyt ollaan sitten "sairaana". Ehdottomasti peli olisi pitänyt pelata IFK:n näkökulmasta. Minulle on aivan sama pelaako joukkue satojen kilometrien päässä Helsingistä ei-viihdyttävän ottelun, sillä vain pisteet/tulos ratkaisevat.
Kotiotteluissa sitten tarjotaan viihdettä omille faneille.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei tuo syy kyllä läpäise mitään kriteerejä ottelun siirtoon. Joukkueessa on loukkaantumis(/sairastumis)suma, entäs sitten? Onhan näitä ennenkin ollut. Tässä tilanteessa muut joukkueet nostavat junnuja kehiin, mutta eihän liigan lempilampsi voi tällaista tehdä.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mielestäni HIFK:n on hyvä minimoida tartuntariskiä tässä nimenomaisessa tapauksessa. Punapaidat pelaavat tulevan kuukauden ajan erittäin ison kasan otteluita ja tähän saumaan vastaavan epidemian läpikäyminen voisi vaikuttaa merkittävästi koko kauden tulokseen. Ei ainoastaan taudin välitön vaikutus, vaan myös siitä palautuminen vie mehuja.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Mutta nythän peliä siirretään siksi, että toinen joukkue ei ole RIITTÄVÄN HYVÄ.

Käsittääkseni syynä oli vatsatautiepidemia, ei tuo mainitsemasi syy.

Syy tuohon vatsatautiepidemiaan saattaa muuten olla tällä kaudella helsinkiläisten Kärpistä hankkima henkinen yliote. Huhujen mukaan jo pelkkä HIFK-sanan mainitseminen saa oululaispelaajat tekemään löysiä läjiään.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joku täällä vertasi ottelun siirtoa esim. nyrkkeilymatseihin, joissa muka sairaana oleva häviäisi ottelun automaattisesti.

Mitenköhän tässä tapauksessa sitten olisi pitänyt toimia:

http://www.iltalehti.fi/urheilu/200810048373284_ur.shtml

Suomalaisnyrkkeilijän ottelu Saksan Bambergissä siirtyi marraskuulle.

Ammattinyrkkeilijä Robert Heleniuksen raskaansarjan ottelu sveitsiläistä Nikola Vujasinovicia on siirtynyt marraskuulle. Ottelu piti järjestää lauantaina Saksan Bambergissa, mutta se siirtyi, kun illan pääottelu peruuntui IBF-liiton keskisarjan maailmanmestarin Arthur Abrahamin kuumeen takia.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mielestäni HIFK:n on hyvä minimoida tartuntariskiä tässä nimenomaisessa tapauksessa. Punapaidat pelaavat tulevan kuukauden ajan erittäin ison kasan otteluita ja tähän saumaan vastaavan epidemian läpikäyminen voisi vaikuttaa merkittävästi koko kauden tulokseen.

No sitten vaikuttaa, ei voi mitään. Niin se on kaikilla muillakin, vai pitäisikö ennen jokaista peliä selvittää vastustajan flunssatilanne, ettei vaan nuha pääse yllättämään kesken kauden.
 

Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Eikä kahden joukkueen yhteinen sopimus tähän voi riittää. Kyse on myös urheilullisuudesta yleisesti eikä vain urheilullisuudesta tässä yhdessä tapauksessa.

Tähän käsittämättämään jankkaukseen sanoisin että onneksi kaiken maailman urpoilta ei kysytä, vaan ratkaisussa on päädytty oikeasti siihen urheilulliseen ratkaisuun.

HIFKin johdolle täältä ainakin peukku ylös, päätös saattoi maksaa kolme pistettä, mutta Nordiksen toimistolla on ymmärretty että 2-18 lopputulos ei palvele ketään. Ja mitä siihen luovutusvoittoon tulee, siitähän se meteli vasta olisi noussut ja hamekankaan varastot loppuunmyyty.

Jos peli olisi pelattu, mitenkähän veikkausyhtiöt muuten olisivat suhtautuneet jo lyötyihin vetoihin ?
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Käsittääkseni syynä oli vatsatautiepidemia, ei tuo mainitsemasi syy.

Tämä on valitettavan huonoa tuuria Kärpiltä mutta ei tuo riitä ottelun siirron perusteeksi. Ei taida Kärpiltä löytyä selkärankaa siihen että pystyisivät pelaamaan myös loukkaantumissumassa ja nostamalla junnuja kehiin. Esim. Blues pelasi viime vuonna erittäin junnupitoisella joukkueella, mutta taitaa espoolaisporukka olla sen verran Kärppiä parempi joukkue tällä hetkellä että Alatalon pitää käyttää kaikki keinot hyväkseen.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku täällä vertasi ottelun siirtoa esim. nyrkkeilymatseihin, joissa muka sairaana oleva häviäisi ottelun automaattisesti.

Mitenköhän tässä tapauksessa sitten olisi pitänyt toimia:

http://www.iltalehti.fi/urheilu/200810048373284_ur.shtml

Nyrkkeilyssä riippuu vähän tilanteesta, joskus häviää joskus ei. Mutta oleellinen ero on siinä, että loukkaantunut tai sairas nyrkkelijä ei voi otella, mutta vatsatautia poteva joukkue pystyy kyllä pelaamaan. Ainakin kaikki muut joukkueet ovat aina pystyneet. Vain oululainen ämmälauma pystyy tällaiseen suoritukseen.
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No tulihan se sieltä.. Eli kun paska-tauti iski Kärppiin niin kyseessä on huutava vääryys ja maailmassa on vika. Junnon pitäis varmaan vielä maksaa kaikille IFK faneille isot läjät rahaa etteivät he näkisi ensi yönä painajaisia tästä huutavasta vääryydestä, nyt kun ottelu siirrettiin.
Mutta jos tauti olisi levinnyt punapaitojen keskuudessa niin sittenhän tässä ei olisi ollut mitään väärää, eikö niin ?

Se että Bluesilla oli viimekaudella sata ellei jopa tuhat pelaajaa loukkaantuneena on hieman eri asia.. Ne pelaajat eivät tippuneet ringistä yhtäaikaa. Hieman helpompi haalia apuvoimia ja miettiä paikkaamisia kun kaikki ei loukkaannu yhtäaikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös