Toki PS on joutunut (pahoittelut anglismista) kaapimaan ihan kaikki tynnyrinpohjat saadakseen edes jonkunlaisen ehdokasedustuston kunta- ja aluevaaleihin, mutta silti soisi olevan jonkunlaista kriteeriä edes suoraan itänaapurin etua ajavan, ts. maanpetoksellisen, toiminnan suhteen. Että päästäisi sitten nämä "miksi kaikki kiusaa venäjää" ja "entä homonatsit???" väet jatkamaan harrastuksiaan "vapauden"liitoissa yms. viidennen kolonnan hörhöporukoissa. Toivon ainakin että nämä nytkin esiinmarssineet apologistit ovat kuitenkin vasta niitä täyte-ehdokkaita, eivätkä minkäänlaisia edustusasemaan puolueen tai äänestäjien nostamia henkilöitä?
Suomesta ei niin montaa naapurin kannattajaa löydy, että PS:n kannattaisi näitä päästää lokaamaan jo valmiiksi melkoisen himmeää kilpeään. Voisi jopa veikata että suurin osa "kansalliskonservatiiveista" jotka ihan mielellään näkevät ulkolaisten ja seksuaalivähemmistöjen kurmoottamista, ei kuitenkaan kauhean myötämielisesti suhtaudu edustajaan/puolueeseen, joka noiden lisäksi nuoleskelee myös kremlin mafiosoja ja määkii niiden levyjä. En onnekseni ihan helpolla näe myöskään kehityssuuntaa, jossa mitenkään erityisen merkittävää osuutta suomalaisista saataisiin edes nykyisessä sosiaalimedian sairastuttamassa informaatioympäristössä mädätettyä näkemään asioita itänaapurillemme myötämieliseltä kannalta.