Perussuomalaiset

  • 6 178 965
  • 47 788

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Veikkaankin, että seuraava vallankumous Persuissa tapahtuu nimenomaan niin, että puolue ottaa taas askeleen oikeammalla ja tällä kertaa samalla myös Fides-AfD-Smer leiriin. Halla-aholla on oma Ukraina-suhteensa, joka toistaiseksi on pitänyt venäjämieliset poissa vallasta, mutta kyllä siellä taustalla on edelleen Huhtasaaret ja kumppanit, jotka voivat koska tahansa nousta valtaan jos tyytymättömyys puoluejohtoon kasvaa.
Ainakin täällä meillä päin nämä ns. "huhtasaarelaiset" on aika hyvin siivoutuneet Persuista pois Vapauden Liiton riveihin, ja suurimmaksi osaksi ihan omasta tahdostaan. Jonkinlainen käännekohta tuntui olevan Suomen NATO-jäsenyys, minkä jälkeen tapahtui liikehdintää. Jäljelle jäi arvokonservatiiveja, mutta suurimmaksi osaksi ihan järkiporukkaa.

En sitten tiedä, miten paljon puolueen sisältä koko maan tasolla löytyy tätä sakeampaa osastoa, jotka sijoittuu sinne äärilaitaan Huhtiksen kanssa. En jaksa uskoa, että olisi vallankumoukseen saakka, vaikka Purra saattaa ehkä ollakin enemmän sinne suuntaan kallellaan kuin Halla-aho.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Niin, näinhän tämä narratiivi aina vääntyy vaikka jopa julkisuudessa sanottiin että Kiljusen kanssa oli samaa mieltä muitakin demariedustajia mutta silti "kyllä se vaan niin on että persut". Kun taas esim, Demareilla se on vain yksittäistapaus.
Ei se mihinkään väänny. "Muitakin demariedustajia" on ihan eri asia kuin "laajaa kannatusta".
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Persuissa näitä hörhöjä vaan riittää. On tämä kyllä yhtä komediaa seurata persuja.
No kyllä. mutta missä kohtaa se parodiahorisontti nyt realisoitui sinun mielestä?

Oliko se tämä lainaus "Nahkamäki kertoo suhtautuvansa ymmärtäväisesti transsukupuolisuuteen, eli siihen, että esimerkiksi syntymässä mieheksi määritelty ihminen kokee olevansa nainen, tai toisin päin."

vai joku muu kohta uutisessa?
 

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
No kyllä. mutta missä kohtaa se parodiahorisontti nyt realisoitui sinun mielestä?

Oliko se tämä lainaus "Nahkamäki kertoo suhtautuvansa ymmärtäväisesti transsukupuolisuuteen, eli siihen, että esimerkiksi syntymässä mieheksi määritelty ihminen kokee olevansa nainen, tai toisin päin."

vai joku muu kohta uutisessa?
Tuossahan se lukee. Ihmisellä on viisi sormea. Minulla on ainakin kymmenen. Tai ootas kun lasken.. joo, on kaikki tallessa. Hakkaraisella saattaa sirkkelisahurina olla vähemmän.
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tuossahan se lukee. Ihmisellä on viisi sormea. Minulla on ainakin kymmenen. Tai ootas kun lasken.. joo, on kaikki tallessa. Hakkaraisella saattaa sirkkelisahurina olla vähemmän.
Jes. Tosiaan olisi kiva, jos laittaisit sen punch linen jo siihen viestiin, ettei sitä tarvitsisi koittaa kaivaa tuolta itse uutisesta. Kiitos ja anteeksi.
 
Olisi ihan jännä kuulla, miten tämä asia liittyy kuntavaaleihin, mutta ainakin Nahkamäki toivoo, että juuri tästä asiasta aktiivisesti keskusteleminen innostaisi ihmisiä äänestämään. No ehkä se liittyy jotenkin ainakin johonkin. Pääasia lienee, että saa mölistä mielipiteitään ääneen, vaikka kukaan ei olisi niitä edes kysynyt.
 
Pääasia lienee, että saa mölistä mielipiteitään ääneen, vaikka kukaan ei olisi niitä edes kysynyt.
Meillä Jyväskylässä ja Keski-Suomessa on todella hyhmänen persuskene, jota Nahkamäkikin oikein mallikkaasti edustaa. Tuo yllä oleva lainaus tiivistää hyvin sen mitä persujen touhu täällä valtuustossa ja lautakunnissa on viime vuosina ollut. Aivan saatanan raskasta ja sivistymätöntä porukkaa, jolla ei ole ollut mitään annettavaa kunnallisessa päätöksenteossa. Ainut mikä näillä saa nännit kovettumaan on sellainen fundiskristillisevolutioninen ja homofobinen öyhötys, sekä kasvisruoan vastustaminen. Ja ei sellaista käsiteltävää aihetta, missä noita ei vois nostaa esille.
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitäisikö Jyväskylään alkaa puuhata raitiotieverkostoa? Jos sitten aktiiviperussuomalaisilta unohtuisi muut vastustamisen aiheet?
 
Persujen kaupunginvaltuutettu on ollut vauhdissa.

Tämä persuvaltuuttetuhan oli nyt yks kaks muistanutkin, ettei ollutkaan itse kirjoittanut kirjoittamiaan rukottomuuksia, vaan ne ovat palajstuneet kuvamanipulaatioksi. Muutenkin mieleen on palautunut yhtä sun toista. Lypsylehmää oli vissiin ollut mutta EU-etuliitteellä, joten se on ihan fine. Saatanan kommaria on huudeltu, mutta ei sikapaskaa eikä hullua, joten eipä tästäkään auta pöyristyä. Sylkemissyytökset on ihan keksimällä keksitty. Ettei vain olisi liian aikaisin heilahtanut kansan syvien rivien syyttämä sormi osoittamaan syytöntä miestä. Hienon oloinen ukko kaiken kaikkiaan, ja varmasti jakaa äänestäjiensä arvomaailman ja ajaa heidän näköistään politiikkaa.


Linkki Ilta-Ahterin tpäivitettyyn uutiseen aiheesta.
 

Urasiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tämä persuvaltuuttetuhan oli nyt yks kaks muistanutkin, ettei ollutkaan itse kirjoittanut kirjoittamiaan rukottomuuksia, vaan ne ovat palajstuneet kuvamanipulaatioksi. Muutenkin mieleen on palautunut yhtä sun toista. Lypsylehmää oli vissiin ollut mutta EU-etuliitteellä, joten se on ihan fine. Saatanan kommaria on huudeltu, mutta ei sikapaskaa eikä hullua, joten eipä tästäkään auta pöyristyä. Sylkemissyytökset on ihan keksimällä keksitty.
Kännissä ja läpällä perinteiseen persutyyliin. Ei aina voi kaikkia kirjoitteluitaan muistaa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kännissä ja läpällä perinteiseen persutyyliin. Ei aina voi kaikkia kirjoitteluitaan muistaa.
"Päivisin hän on kuin kuka tahansa meistä, mutta illan hämärtyessä asettaa hän paikalleen persunaamarin ja hänestä tulee Jauhottajamies, tuo kaikkien suvakkikomukkafemakkojen kauhu!"

Jännä kyllä miten hankalaa näillä on seistä sanojensa takana, mutta toisaalta mahdotonta pyytää anteeksi. Tai tämä nyt sentään ilmeisesti yritti kunnes muisti hämmentäjäpopulistin kommunikaatio-oppaan tärkeän ohjeen että "kiistä kaikki ja uhriudu, riippumatta todistusaineistosta ja arkitodellisuuden rajoitteista". Eli eroaa mm. siitä lentokoneessa örveltäjästä ja pyssy-Vornasesta (joka toki sai kenkää eduskuntaryhmästä, mistä suivaantuneena uhriutuu myös PS johdon suuntaan isosti, kun semmoisia wokevassareita myös Purra ja Rantanen) joilla ei ole itsereflektiokykyä näkynyt olevan lainkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös