Boldaus oma. Allekirjoitan 100%. Tuntuu, että vaatimus puhtaasta urheilusta koskee vain yksilölajeja ja isojen pallopelien kohdalla joko kielletään asia täysin tai todetaan vain, että "bisnes on bisnestä".On tämä viihteen näkökulmasta ihan kiva turnaus. Eihän tällä toki sitten urheilullista painoarvoa ole. Turnauksella ei ole mitään perinteitä tai järkevää tarinaa siitä, mistä oikein konkreettisesti pelataan. Neljän maan osallistujajoukko on ehkä relevantti jääpallossa tai ringetessä, mutta jääkiekon kaltaisessa talvilajiksi hyvin levinneessä lajimuodossa neljä maata on aivan liian vähän ollakseen relevantti maajoukkueturnaus.
Uskottavan dopingkontrollin puuttuminen toki sitten myös vesittää turnauksen urheilullista painoarvoa. On muuten aika surullista, miten heikosti media Suomessa on tästä epäkohdasta kirjoittanut. Eli siis Suomen jääkiekkomaajoukkue osallistuu tapahtumaan, jossa ei kunnioiteta WADA:n säännöstöä ja media käytännössä vaikenee asiasta.
Joo, pelisilmää ja taitoa ei saa aineilla eikä Jarkko Ruutu ole ikinä nähnyt kenenkään piikittävän hormoneja pukokopissa. Mutta jos meillä onkin kaksi yhtä hyvän pelisilmän omaavaa pelaajaa ja toinen heistä käyttää nopeutta, voimaa ja/tai kestävyyttä parantavia aineita, niin kumpikohan mahtaa jaksaa vetää pitkän kauden läpi paremmin?