Saarikon valinta puheenjohtajaksi oli virhe alusta lähtien. Kaiketi puolueväen keskuudessa erittäin suosittu hahmo, mutta siinä missä Sanna Marinin johdolla SDP onnistui liki tekemättömässä, eli pääministeripuolueen vastuusta huolimatta kykeni nostamaan kannatustaan vaalien välillä, romahti Keskusta entisestään 13,8% -> 11,3%.
Kun Virta viime kesänä valittiin puheenjohtajaksi, odotin puolueelta jos ei ihan V. Niinistön aikojen kaltaista menestystä, kykenevän kuitenkin teroittamaan linjansa menestyväksi oppositiopolitiikaksi, mutta vaikka Orpon hallituksella on kohuja riittänyt, eivätkä varmasti kaikki Kokoomustakaan äänestäneet ole täysin tyytyväisiä hallituksen toimiin, Vihreät eivät ole kyenneet juuri nostamaan profiiliaan. Puolue ei kyennyt saamaan nostetta edes hiljattaisesta Pekka Haaviston menestyksekkäästä presidentinvaalikampanjasta.