Jos viiitsisit lukea ketjua edes elisen päivän ajalta, niin huomaisit helposti, että olen linkannut siihen Iltasanomien jutun, johon perustan mielipiteeni.
Nyt poimit vain yksittäisen kommentin ja syyttelet täällä toisia ilman, että olet viitsinyt tehdä taustatöitä omalta osaltasi.
Taisi tuo Iltalehden uutinen vuodelta
2013 olla ainut tilasto minkä löysit tukemaan omaa mielipidettäsi. Reilussa kymmenessä vuodessa työelämä ja tätä myöten sairauslomat ovat voineet muuttua.
Jutusta lainattua:
Terveystalon tilastot noin puolen miljoonan henkilön kohdalta kertovat, että yhden päivän sairauspoissaoloista jopa kolmannes osuu perjantaille.
Kolmanneksen jälkeen jää vielä kaksi kolmasosaa. Maanantain luvuista tuossa uutisessa ei ollut muuta mainintaa, kuin että se on määrällisesti toiseksi suurin yksittäinen sairauslomapäivä. Muiden päivien osalta en uutisessa nähnyt jakaumaa lukujen osalta. Tämän yli kymmenen vuotta vanhan tutkimuksen pohjalta ei siis voi päätellä, että suurin osa on saikulla perjantaisin ja maanantaisin. Varsinkaan näin vuonna 2024.
Näille sinun perjantain sairastumisille ja viikonlopun terveenä oloille ei taida löytyä muuta kuin sinun oma mutusi.
E: Lisättäköön vielä, että tuo Iltalehden uutisessa oleva tilasto on Terveystalon tekemä tutkimus on noin puolen miljoonan palkansaajan otannalla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 Suomessa oli palkansaajia 2 457 000. Eli lähes kahden miljoonan palkansaajan kohdalta tilastoja ei ole, joten arvailuksi menee onko jakauma saikkupäivien osalta samanlainen.