Kaupat, waiverit ja uudet sopimukset 2023–2024

  • 555 529
  • 1 932

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Olisi ollut aikamoinen yllätys, jos Nylanderin leiri olisi jättänyt tuollaisen takaportin Torontolle, että sarjassa voisi olla 21 seuraa johon Nylander voitaisiin vielä kesäkuun loppuun asti treidata. Sanoisin, että tuo olisi ollut pelaajan puolelta iso moka. Näin nyt ei kuitenkaan nähtävästi ole käynyt.

Nyt kun caphit nousee 4 milliä ja Nylanderin palkka 4,5 milliä, niin Toronto ei tietenkään saa katon noususta hyötyä muiden pelaajien sopimuksiin. Kyllä siellä aika taiteilu on tehdä sopimuksia. Eikä kauppatavaraa ole oikein muuta kuin draftvuorot.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Koska halvemmalla ei saanut, markkinahinta oli tuo mikä oli. Gauthierilla oli kysyntää ympäri liigan, ja selkeästi myös Anaheim hänet halusi. Sillä ei periaatteessa ole merkitystä, että kyseessä on ilman pelejä oleva prospect, kun maksetaanhan varausvuoroistakin ihan poskettomia korvauksia. Anaheimin nykytilanteeseen ja joukkuueen (tulevaisuuden) runkoon sopii paremmin tämä.

Kaikkea saa aina kysyä, mutta kaikkea ei tarvitse maksaa. Ymmärrän kyllä, miten kysyntä ja tarjonta toimivat. Minusta Anaheim maksoi ylihintaa eikä joukkueella ollut mikään pakko tehdä tätä kauppaa. Ainoa mikä selittää on, että Verbeekillä oli todella kova boneri Gauthieriin ja halusi hänet hinnalla millä hyvänsä. Se että oliko se fiksu liike, jää nähtäväksi.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Olisi ollut aikamoinen yllätys, jos Nylanderin leiri olisi jättänyt tuollaisen takaportin Torontolle, että sarjassa voisi olla 21 seuraa johon Nylander voitaisiin vielä kesäkuun loppuun asti treidata. Sanoisin, että tuo olisi ollut pelaajan puolelta iso moka. Näin nyt ei kuitenkaan nähtävästi ole käynyt.
Onko tuo jossain jo varmistettu? Capfriendly ei sitä ainakaan vielä ole kirjannut tälle vuodelle.

Nyt kun caphit nousee 4 milliä ja Nylanderin palkka 4,5 milliä, niin Toronto ei tietenkään saa katon noususta hyötyä muiden pelaajien sopimuksiin. Kyllä siellä aika taiteilu on tehdä sopimuksia. Eikä kauppatavaraa ole oikein muuta kuin draftvuorot.
Lisäksi Matthewsin palkka nousee reilut 1,5 miljoonaa, joten capin nousu huomioiden muihin sopimuksiin on 2 miljoonaa vähemmän käytössä ens kaudella. Semmoinen 20 miljoonaa jää tilaa ja 10-11 pelaajaa pitäisi hankkia, maalivahdeista lähtien.
 
Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Carolina, Dallas, JYP ja Leijonat
Kaikkea saa aina kysyä, mutta kaikkea ei tarvitse maksaa. Ymmärrän kyllä, miten kysyntä ja tarjonta toimivat. Minusta Anaheim maksoi ylihintaa eikä joukkueella ollut mikään pakko tehdä tätä kauppaa. Ainoa mikä selittää on, että Verbeekillä oli todella kova boneri Gauthieriin ja halusi hänet hinnalla millä hyvänsä. Se että oliko se fiksu liike, jää nähtäväksi.
Jännä sikäli kun taas mun mielestä Anaheim lähes ryösti tässä nyt Philadelphian antaen vaihdossa erittäin loukkaamtumisherkän joskin nuoren puolustajan ja sitten kakkoskierroksen varauksen, yhteen tämän hetken lupaavimmista NHL prospecteista.
 
NHL:n minimipalkka tulee nousemaan muutaman vuoden sisällä yhteen miljoonaan euroon. Pähkinöitä.

Kun toiset pelaajat saavat lähemmäs 15 miljoonaa vaikka koko liiga olisi työsulussa, niin tuollainen miljoona on täysin mitätön korvaus. Varsinkin, kun ne miljoonan saavat saattavat olla hyvinkin tärkeitä pelaajia playoffeissakin.
 
Minusta Anaheim maksoi ylihintaa eikä joukkueella ollut mikään pakko tehdä tätä kauppaa.

Samaa mieltä siitä, että mitään pakkoa ei ollut kauppaa tehdä. Mutta kun noin lupaava pelaaja tuli tarjolle, niin onhan tämä aika lailla no-brainer.

Tekisi mieli vielä vähän haastaa tuota sinun näkemystä ylihinnasta. Gauthier on ihan asiantuntijoiden mielestä kovan luokan hyökkääjälupaus. Esimerkiksi marraskuisella TSN:n listauksella Gauthier oli sijalla 17. kun rankattiin kaikki maailman parhaat alle 24-vuotiaat pelaajat. Esimerkiksi Mason McTavish oli saman listan 25. jos se auttaa hahmottamaan minkä tason lupauksesta puhutaan. Drysdalen nimeä ei listalta löytynyt, vaikka lupaava pelaaja on tottakai hänkin.

Eri pelipaikat ja eri ikäiset pelaajat, joten suoraan ei näitä ole hedelmällistä verrata. Mutta noin niinkuin yleisesti sentteri on aina arvokkaampi kuin hieman yksipuolinen kiekollinen puolustaja. Ja Gauthier on vielä omassa ikäluokassaan suhteessa jonkin verran Drysdalea lupaavampi pelaaja, ihan vaikka varausnumeroon peilaten. Siten tuo kakkoskierroksen maksaminen näyttäytyy minusta ihan asiallisena lisämaksuna siitä erotuksesta mikä näiden kahden pelaajan välille tulee Gauthierin eduksi, edellä mainituista syistä. Plus vielä se, että Gauthierin perässä oltiin ympäri liigaa, mikä tietysti nostaa hintaa.

Drysdalesta luopuminen ei minusta tunnu pahalta kun Ducksin puolustajalupauksia katsoo. Mintyukov, Zellweger, Luneau, LaCombe…

Ja taas toisaalta, aika hurjaa hyökkäyksen keskustaa Ducks rakentaa. McTavish, Carlsson, Gauthier ja vielä Zegras, joka toki tullee uransa tekemään laidassa mm. kolmen mainitun pelaajan ansiosta. Hurja on tuo nimilista.

Yhtä kaikki, ei ripaustakaan ylihintaa mielestäni.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winners
Kaikkea saa aina kysyä, mutta kaikkea ei tarvitse maksaa. Ymmärrän kyllä, miten kysyntä ja tarjonta toimivat. Minusta Anaheim maksoi ylihintaa eikä joukkueella ollut mikään pakko tehdä tätä kauppaa. Ainoa mikä selittää on, että Verbeekillä oli todella kova boneri Gauthieriin ja halusi hänet hinnalla millä hyvänsä. Se että oliko se fiksu liike, jää nähtäväksi.

Mikä olisi sinun mielestäsi ollut sopiva vastine? Drysdalesta voi tulla ihan hyvä kiekollinen pakki tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi hän on kärsinyt paljon erilaisia loukkaantumisia. Kakkoskierroksen varauksella en näe kovinkaan paljoa painoarvoa tässä. Sillä kakkoskierroksen varauksella ei välttämättä löydy edes tulevaisuudesksi rosteri pelaajaa. Omasta mielestäni tämä kauppa oli Anaheimille vallan mainio. Verbeek sanoi treidin jälkeen, että tälläistä mahdollisuutta ei yleensä tule vastaan jossa on mahdollisuus saada tälläinen prospekti ja piti kauppaa tilaisuutena johon piti vain tarttua kun mahdollisuus siihen nyt tuli. Tulevaisuus sitten näyttää, että saatiinko top6 hyökkääjä vai ei. Potentiaalia siihen kyllä varmasti on. Itse en ainakaan ole pettynyt tuohon kauppaan.
 
Apheu

Jäsen
Kyllähän Duckseilla on kovasti noita nuoria kiekollisia prospecteja systeemissään; Mintyukov, Luneau ja Zellweger nyt suurimpina niminä. Drysdalesta oli varaa luopua. Mielestäni hyvä kauppa Duckseille, sillä kaikille noille hyökkääville pakeille ei olisi kuitenkaan jatkossa ollut tilaa ja roolia tarjolla.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Lisäksi Matthewsin palkka nousee reilut 1,5 miljoonaa, joten capin nousu huomioiden muihin sopimuksiin on 2 miljoonaa vähemmän käytössä ens kaudella. Semmoinen 20 miljoonaa jää tilaa ja 10-11 pelaajaa pitäisi hankkia, maalivahdeista lähtien.

Tuossa pyörittelin capfriendlyllä, eikä mulla ainakaan ollut vaikeuksia kasata joukkuetta.. Sieltä kuitenkin ensi kaudeksi Fraser Minten korvaa Todd Bertuzzin kokoonpanossa, josta tulee heti käytännössä se 4M säästöä.

Knies - Matthews - Marner
Robertson (1,75M) - Tavares - Nylander
Holmberg - x - Järnkrok
Minten - Kämpf - "mikeamadio"
Reaves, "noahgregor"

Rielly - Liljegren (3,6M)
McCabe - X
"marcoscandella" 1,0M - Timmins
Benoit (1M)

Woll
"martinjones" 1,5M

Nykyisillä sopimuksilla tilaa olisi puuttuville paikoille se 20,2M. RFA-pelaajista Liljegren ja Robertson saanee ainakin jatkoa, ehkä myös Benoit, jos suostuu alle miltsillä jäämään. Liljegrenin lappu onkin sitten kysymymerkki. Itse ounastelen vielä toista siltalappua, tällä kertaa vuoden mittaista arvoltaan about 3,5M. Jos vuosia tulee lisää, kasvaa toki caphittikin. Robertson osunee johonkin 1,5M-2M välille, laitetaan kultainen keskitie 1,75M. Hänenkin kohdallaan tosin loukkaantumishistoria voi vaikuttaa lappuun, tai jopa sen tekemättä jättämiseen.

Eli UFA-markkinoille suunnattaessa, tilanne olisi se, että käytössä olisi 14M hynää, jolla tarvitsisi signata veskari, pari pakkia ja kolmosen sentteri. Toki nuo täytepaikatkin vie sen vajaat 2M, mutta niihin löytyy aina ne jokaisen vuoden noahgregorit. Itse uskon, että ensi kausi on ns. välivuosi, eli annetaan Wollin näyttää, onko vain yhden kauden komeetta. Siihen rinnalle joku martinjones tai jonathanquick reilulla miltsillä tuomaan tukea ja turvaa. Kolmospariin joku marcoscandella vetämään Benoitin kanssa puoliksi pelit, niin avot, kolmossentteriin ja top-4 pakkiin olisikin sitten käytössä se 8-10M, riippuen vähän noiden veteraanien lapuista.

Eli summa summarum, en näe rahan puolesta suurtakaan ongelmaa, enemmänkin noiden tiettyjen pelipaikkojen tarjonta/saatavuus nousee haasteeksi. Noah Hanifinia ja Brett Pesceä varmaan kosiskellaan, mutta se on sitten pois heti siitä kolmosketjun keskeltä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Meinasin kirjoittaa verotuksesta tuonne Yleisesti NHL:stä ketjuun, mutta kannattaa tuossakin asiassa oikeasti huomioida, se että taustamuuttujat vaikuttavat merkittävästi verotuksen kohdalla. Mitchell Marner ei voi siirtää kirjoja yhtäkkiä Yhdysvaltoihin ja hakea sitä kautta suotuisampaa verotusta ilman merkittäviä muutoksia henkilökohtaiseen elämään. Esimerkiksi John Tavares halusi Torontoon vaimon työn ja molempien perheiden takia. Tässä yhtälössä asuminen puolet vuodesta Yhdysvalloissa ei täytä näitä tavoitteita.

Hyvää settiä. Mutta Kanukeillekin olemassa tuota helpotusta Kanadassa. Eli vaikka pelaisit kallimmassa provinssissa verotukseltaan, riittää kun olet myös edullisemman provinssin asukas. Eli jonkun kesämökin ostat vaikka Albertasta ja hoidat asian kuntoon. Siellä pitää sitten asua oikealla hetkellä allekirjoitusbonuksien toteutuessa, niin verotus muuttuu.

Aivan älyttömiä kiemuroita nämä on.

Tässä pari linkkiä luettavaksi. Tuo jälkimmäinen etenkin on aika totaalinen selvitys.

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Eli summa summarum, en näe rahan puolesta suurtakaan ongelmaa, enemmänkin noiden tiettyjen pelipaikkojen tarjonta/saatavuus nousee haasteeksi. Noah Hanifinia ja Brett Pesceä varmaan kosiskellaan, mutta se on sitten pois heti siitä kolmosketjun keskeltä.
Siis rahathan riittää helposti jos laadusta ollaan valmiita tinkimään. Pelkillä minimisoppareilla jää tilaa vielä kauden aikanakin vahvistaa joukkuetta. Mutta onko joukkue sitten parempi jos nämä Bertuzzi, Domi, Brodie ja muut korvataan vähän tai paljon heikommilla pelaajilla?

Itse kuvittelisin, että Toronton olisi tarkoitus kasata se voittava joukkue - mitä mielestäni tuo hahmoteltu pakisto ei ole.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Siis rahathan riittää helposti jos laadusta ollaan valmiita tinkimään. Pelkillä minimisoppareilla jää tilaa vielä kauden aikanakin vahvistaa joukkuetta. Mutta onko joukkue sitten parempi jos nämä Bertuzzi, Domi, Brodie ja muut korvataan vähän tai paljon heikommilla pelaajilla?

Itse kuvittelisin, että Toronton olisi tarkoitus kasata se voittava joukkue - mitä mielestäni tuo hahmoteltu pakisto ei ole.

Niin, kuten jo sanoinkin, kyseessä on minun laskelmissani välivuosi ennen Tavaresin megalapun päättymistä. Eihän tuo meikäläisen veskarikaksikkokaan mikään contnder-tandem ole...

Brodien korvaaminen on haastavaa (siis nykyrahan puitteissa), kyllä. Vaatisi käytännössä sen Noah Hanifin tai Brett Pescen. Alec Martinezia väläyteltiinkin jo tässä ketjussa, se voisi olla toteutettavissa, vieläpä giordanomaisella alennuksella...

Bertuzzin kyllä korvaa aika helposti halvemmallakin äijällä. Ei ole mitään niin korvaamatonta tuonut pöytään, mitä ei joku muu tuossa ketjussa tee halvemmalla. Ei se välttämättä ole tuo Robertson, mutta halvemmalla saa taatusti saman effortin.

Domikin ollut viime peleissä ihan hyvä, vaikka vähän hirvittääkin kaverin kyky sitoutua puolustuselaamiseen. En tiedä tukevatko tilastot tätä, mutta omalla mutulla tuntuu siltä, että aika usein ollaan vaikeuksissa Domin vitjan ollessa kentällä. Tuo 3M pitäisi varmaan joka tapauksessa sitoa tuohon kolmosen sentteriin. Saako sillä sitten parempaa, mene ja tiedä.

Jos pakiston top-4 olisi;

Rielly - Liljegren
Hanifin - McCabe

Näyttäisikö paremmalta paperilla?

edit.

Käytännössähän noissa kahdessa ekassa ketjussa on ihan se ja sama, kuka siinä vasemmalla viilettää. Peli voitetaan tai hävitään sentterin ja oikean laidan pelipäällä olon mukaan.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Esimerkiksi marraskuisella TSN:n listauksella Gauthier oli sijalla 17. kun rankattiin kaikki maailman parhaat alle 24-vuotiaat pelaajat. Esimerkiksi Mason McTavish oli saman listan 25. jos se auttaa hahmottamaan minkä tason lupauksesta puhutaan.
Ensi kaudellahan tuo nähdään mikäli samassa joukkueessa pelaavat mutta vähän hassua listata tuolloin noin ppg-tahdissa heikossa joukkueessa pelaava McTavish peliäkään pelaamattoman Gauthierin taakse. McTavish myös korkeampi varaus ja eikä U20- kisatkaan huonosti mennyt.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ensi kaudellahan tuo nähdään mikäli samassa joukkueessa pelaavat mutta vähän hassua listata tuolloin noin ppg-tahdissa heikossa joukkueessa pelaava McTavish peliäkään pelaamattoman Gauthierin taakse. McTavish myös korkeampi varaus ja eikä U20- kisatkaan huonosti mennyt.

Niin, alleviivaa vain sitä kuinka kovasta lupauksesta Gauthierin kohdalla puhutaan.
 
Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Olipahan kyllä yllätys tuo Gauthier <> Drysdale treidi. Varmasti kaihertaa enemmän Philadelphian suunnassa Gauthierin loistavan U20-esiintymisen jälkeen ja onhan nämä aina melko kusisia tapauksia, jos varattu pelaaja ei suostu joukkueeseen tulemaan. Brieren kommenttien perusteella Gauthier olisi kuitenkin ennen draftia ollut hyvinkin halukas olemaan "flyer", mutta sitten hetken päästä ei ollutkaan. Herättää vähän kysymyksiä pelaajan luonteesta, mutta ehkäpä siellä joku muukin syy on tähän olemassa kuin se, että Gauthier on nuorena ollut Penguins-fani.

Flyers sai nyt kuitenkin pakkotilanteessa aivan hyvän vastineen. Hyvin oli kyllä pysynyt salassa tämä, kenties muutoin olisi kauppaaminen ollut vaikeampaa. Gauthier on kuitenkin sen tason lupaus, että edes pakkotilanteessa Flyers ei olisi häntä voinut kaupata ihan tyhjään vastineeseen. En siis ihmettele ollenkaan, että Flyers onnistui Anaheimilta Drysdalen vaihdossa saamaan. Hänessä on paljon potentiaalia, mutta myös toki kysymysmerkkejä etenkin loukkaantumisten takia. Onhan nämä rightin kätiset kiekolliset pakit aika kultaa, mutta Anaheimin kannalta näyttää myös siltä, että Mintyukov on se tuleva kiekollinen liideri ja ykkösylivoiman moottori. Asemat tulevaan draftiin ovat myös sen verran edulliset, että sieltä on otettavissa yksi noista kovista puolustajalupauksista. Nähdäkseni oli siis varaa luopua Drysdalesta, kun Gauthierin tasoinen lupaus tuli saataville.
 
Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Gauthier suhteen pientä varausta vielä sen suhteen, että onko valmis sitoutumaan pitkään Anaheim suhteen? Kaikki tietää, että hän on pohjimmiltaan Penguins fani ja mieleisin osoite olisi varmasti ollut Pittsburgh hänellä itsellään, jos asiaan olisi pystynyt vaikuttamaan. Aina näissä kaupoissa on riskitekijöitä, oli sitten kuinka korkealla nostettu Prospekti tai loukkaantumisten takia kärsinyt pelaaja. Tulevaisuus sen näyttää miten tässä kaupassa lopulta kävi, tuleeko Gauthierista hyvä sentteri vaiko jatkaa vasemmassa laidassa lopulta. Edelleen ei voi kuin pitää Brieren duunista mitä on tehnyt tiukoissa paikoissa, pelottaa ajatella mitä Fletch olisi tehnyt.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Siis rahathan riittää helposti jos laadusta ollaan valmiita tinkimään. Pelkillä minimisoppareilla jää tilaa vielä kauden aikanakin vahvistaa joukkuetta. Mutta onko joukkue sitten parempi jos nämä Bertuzzi, Domi, Brodie ja muut korvataan vähän tai paljon heikommilla pelaajilla?

Itse kuvittelisin, että Toronton olisi tarkoitus kasata se voittava joukkue - mitä mielestäni tuo hahmoteltu pakisto ei ole.
Toronton kannalta tuo seuraava kausi on todella ongelmallinen, jos ongelma jatkuisi useita kausia, niin olisin enemmän huolissani. Nylander haluttiin pitää ja tuo on se mahdollinen seuraus. Katsotaan mitä kesällä tapahtuu, tämäkin kausi piti olla jo menetetty Murrayn takia ja jonkinlainen kani sieltä hatusta taas kaivettiin.

Robertson, Knies, Minten ja Cowan saanevat mahdollisuuden Bertuzzien sijaan. Puolustus tulee olemaan ongelma. Saa nähdä jatkaako Woll & Jones kaksikko ensi kauden.
 
tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Mutta onko joukkue sitten parempi jos nämä Bertuzzi, Domi, Brodie ja muut korvataan vähän tai paljon heikommilla pelaajilla?

Itse kuvittelisin, että Toronton olisi tarkoitus kasata se voittava joukkue - mitä mielestäni tuo hahmoteltu pakisto ei ole.

Koko joukkue näyttää aivan surkealta kahden ensimmäisen hyökkäysketjun jälkeen. Noihin kahteen ketjuun varmaankin löytyy ne kaksi halpaa, 0,5p/g tekevää korvaajaa, mutta syvyys puuttuu edelleen täysin.

Toronto kyllä pärjää hyvin tuolla idän puolella kärkikahinoissa ja niin tullee tekemään jatkossakin ainakin runkosarjassa, kun nämä tukipilarit ovat käytössä.

Playoffeissa tuo lopun tiimin surkeus alkaakin sitten näkyä. Miten parannat yhtäkkiä pakistoa jos käytännössä kaikki pelimerkit lyödään neljään hyökkääjään ja ykköspakkiin? Odotetaanko jatkossa jotain onnenpotkua, että jostain löytyy ihmekauden tai suonenvetoplayoffit vetäviä pakkeja, syvyyshyökkääjiä ja ykkösmokke, jotka kaikki suorittaa uratyönsä samaan aikaan?

Mielestäni sopimus on yhdellä sanalla kuvailtuna järkyttävä. Tavaresin tai Matthewssin vieressä ja Toronton hirmu-YV:llä tehoja pitääkin tulla. Nyt hän pääsee kiinni NHL:n Top10 palkkoihin. Tähänkö löytyy oikeasti perusteet? Jos löytyykin Nylanderin tason puolesta niin Toronton joukkueen kannalta ei löydy.

Torontolla on jo kaksi nuorta syömähammasta Matthewsin ja Marnerin muodossa. Oma mielipide menee siihen suuntaan, että Nylanderin tilalle olisi pitänyt hommata niitä palikoita aivan muihin paikoille. En jaksa uskoa, että cuppia voitetaan hirmuhintaisilla supertähdillä. Niin hyvää tuuria ei satu kohdalle, että ne loput miljoonan tai kahden jämäpelurit riittäisivät playoffeissa.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Hyvää settiä. Mutta Kanukeillekin olemassa tuota helpotusta Kanadassa. Eli vaikka pelaisit kallimmassa provinssissa verotukseltaan, riittää kun olet myös edullisemman provinssin asukas. Eli jonkun kesämökin ostat vaikka Albertasta ja hoidat asian kuntoon. Siellä pitää sitten asua oikealla hetkellä allekirjoitusbonuksien toteutuessa, niin verotus muuttuu.

Aivan älyttömiä kiemuroita nämä on.

Tässä pari linkkiä luettavaksi. Tuo jälkimmäinen etenkin on aika totaalinen selvitys.

Käytännössähän tuo dokumentti vahvistaa tuon Arizonan, Tenneseen ja Floridan veroedun. Kaikista edullisinta on olla kanadalainen ja Kanadassa kirjoilla, kunnes kesken vuoden vaihtaa asuinpaikan Yhdysvaltoihin. Tällöin koko bonuksesta menee 15% veroa, eli käytännössä samaa kikkailua, mitä Suomessa harrastettiin aikanaan, kun esimerkiksi Jokerit hankki vahvistuksia ja vahvistus oli maassa alle 6kk.

Samalla tuo vahvistaa sen, että Matthewsin kannattaa pitää kirjansa Yhdysvaltojen puolella, jolloin Kanada ei pääse verottamaan tuota bonusta. Jos tämä ei onnistu, niin Yhdysvallat ottaa siitä esimerkin mukaan 15% ja Kanada 46% - 15% joka on maksettu Yhdysvaltoihin, eli 31%. Kokonaisuudessa veroja menisi melkein puolet. Tuo 46% on tuossa esimerkissä mainittu, mutta sehän saattaa olla jotain muutakin.

Kanadalaisilla onkin sitten vaihtoehtoina tuo provinssin vaihtaminen, mutta tuossa aika selkeästi sanotaan, että tuo pitää pystyä todentamaan (facts). Se minne on selkeimmät siteet, niin sen provinssin mukaan verotetaan. Periaatteessa siis kesämökki ei tällaista vaadetta täytä. Ainakaan Suomessa moista ei kannattaisi yrittää. Todennäköisesti tuo menee esimerkiksi talon / oleskelun mukaan, eli jos asuu Torontossa rivarissa ja kartano on Calgaryssa, niin se näyttää jo paremmalta. Jos kartanossa asuu vielä oma perhe, niin aina parempi. Hankala sanoa Kanadan käytännöistä, mutta luulen että tällainen miljonäärin kesämökki Edmontonissa jossa asutaan joulukuu skenaario voisi päätyä tutkintaan.

Kanadalaiselle NHL pelaajalle on siis kaikista edullisinta pitää kirjoja taktisesti Kanadassa, kunnes tuollainen isompi bonus laukeaa, jolloin voi tehdä siirron sopivassa kohtaa Yhdysvaltoihin. Puoltaa tuota Floridan, Tennesseen tai Arizonan veroetua. En tiedä toimiiko vuodesta toiseen, jos se näyttää veronkierrolta tai tuntuu siltä, niin yleensä se sellaisena tulkitaan. IRS ei ole käsittääkseni sellainen toimija, jonka kanssa haluaa oikeuteen.

Helpointa on asua tuollaisessa halvassa osavaltiossa. Sait sitten palkan Kanadasta tai Yhdysvalloista, jolloin verotuksen kanssa ei tarvitse juurikaan säätää.

Edit. -käytännössä.
 
Viimeksi muokattu:
Ensi kaudellahan tuo nähdään mikäli samassa joukkueessa pelaavat mutta vähän hassua listata tuolloin noin ppg-tahdissa heikossa joukkueessa pelaava McTavish peliäkään pelaamattoman Gauthierin taakse. McTavish myös korkeampi varaus ja eikä U20- kisatkaan huonosti mennyt.

Ehkei nyt pidä liikaa tuijottaa tuota yksittäistä listausta, vaikka siitä mainitsinkin. Tuo on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten korkealle Gauthier arvostetaan lupauksena. Ja huom. eihän tuossa pelaajien nykytasoa verrata, vaan sitä minkä tason lupauksesta puhutaan.

Eikä sitä kyllä rehellisyyden nimissä vielä ensi kaudella nähdä. Tai ei ainakaan tuntuisi reilulta peilata tulokaskauden Gauthierin pelaamista kolmannen kauden McTavishiin. Olettaen, että Gauthier siirtyy ensi kaudeksi ammattilaiseksi.

Mutta kun Gauthier nostetaan samaan lauseeseen McTavishin kanssa, ja joillain listoilla jopa edelle. Ja samalla tiedetään miten kova kaveri McTavish on. Se antaa osviittaa.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Eikä sitä kyllä rehellisyyden nimissä vielä ensi kaudella nähdä. Tai ei ainakaan tuntuisi reilulta peilata tulokaskauden Gauthierin pelaamista kolmannen kauden McTavishiin.
Hyvä pointti, vertaileminen tapahtuu paljon myöhemmin, ilmaisin asian huonosti. Kovat on itselläkin odotukset Gauthierin suhteen, löytyy kokoa, taitoa ja nopeutta sekö erinomainen laukaus.
 
HIFK89

Jäsen
"....Anaheimin kannalta näyttää myös siltä, että Mintyukov on se tuleva kiekollinen liideri ja ykkösylivoiman moottori...."

En tiedä kuinka pitkälle viittaat sanalla tuleva, mutta omat rahat laitan tässä isosti Olen Zellwegeriin. Ensi vuonna Calder jahtiin ja siitä sitten dominoimaan kiekollista peliä Anaheimissä.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tämä, vielä kun muistetaan, ettei sitä menestystä voi ostaa edes varausvuoroilla. Columbus, Buffalo, Ottawa ja esimerkiksi Detroit tästä hyvänä esimerkkinä. Johtavia pelaajia pelipaikasta riippumatta ei oikein saa kuin draftista ja sieltäkin yleensä se valikoima on aika rajoittunutta. Torontohan draftasi ihan loistavasti omilla kärkivuoroillaan, mutta yksi vuoro olisi ollut hyvä käyttää puolustajaan. Tarjolla oli kuitenkin loistavia hyökkääjiä. Colorado ja Dallas olivat oikeaan aikaan liigan pohjilla, sieltä tuli sitten Makar ja Heiskanen.

En minä lähtökohtaisesti tästä sopimuksesta innoissani ole, mutta hankala nähdä tilannetta, jossa joukkue luopuisi vapaaehtoisesti pelaajasta joka pyörii tällä hetkellä pistepörssin top10:ssä ja on näistä Toronton kärkimiehistä ollut se tasaisin playoff suorittaja. Tuo on se syy miksi olisin tämän sopimuksen rustannut jo kesällä. Olisi se hinta ollut sitten mitä vain väliltä 9-10,5 miljoonaa, koska tuolloin se todennäköisesti olisi voinut onnistuakin.

Tälläkin hetkellä vaikuttaa siltä, että yksi viime vuosien isoimmista epäonnistumisista oli päästää Zach Hyman kävelemään ilmaiseksi, kun edes tuon profiilin pelaajia ei meinaa UFA markkinoilta löytyä.

Siis tietenkin tämä asia pitää aina puntaroida, että mitä sillä korvaavalla rahalla saadaan, mutta ei tuo tosiaan tarkoita etteikö vapailta tai treideiltä saataisi hyvää joukkuetta. Vegasin ja Krakenin esimerkin luulisi nimenomaan korostavan kuinka tärkeää on maksaa maltillisesti niille pelaajille ettei kaikki munat oli siinä samassa korissa tai vaikka se Hurricanes. Ilman kummoisempia korkeita varauksia vaikka Predators ja Sharks olleet finaaleissa tai yhtenä esimerkkinä vaikka Bruins joka uudistanut runkoaan onnistuneesti useamman kerran draftin tai treidien kautta.

Vapailta on kuitenkin saatavilla ollut Kadrin, Hymanin, Orlovin, Zuccarello, Strome, Gaudreau, Pietrangelo, Krug, Hamilton, Danault, Coleman, Treidillä taas tyyliin Linddolm, J.T Miller, Tkachuck, Toews, Stone, Karlsson jne. Ihan kuitenkin eliittipelaajia omalla paikallaan.

Joskus pitää uskaltaa päästää se liian kallis pelaaja vaipaille ilman vastinetta, ei se nyt mikään perustelu ole ettei vastaavaa pelaajaa saa välttämättä vapailta seuraavana kesänä, ehkä Hymanin päästäminen oli virhe, mutta tekeekö se nyt sitten Nylanderin pitämisestä pakollisen kun vääriä pelaajia päästetty pois aiemmin. Toronton isoin ongelma on kuitenkin tuo leveyden puute ja nyt kun puolet palkkakatosta tulee seuraavalla kaudella menemään neljään hyökkääjään niin eihän tuo paranna mitään ongelmista vaan pahentaa niitä hetkellisesti ja Marnerin palkankorotuksen ja Tavaresin jatkon jälkeen tilanne voi olla taas se, että palkkakatosta menee 3 tai 4 pelaajaan todella iso summa.

Aiemmin puhuttiin siitä, että vain yksi joukkue voi voittaa, mutta omasta mielestäni jokaisen joukkueen pitää silti asemoida itsensä parhaalla mahdollisella tavalle sisälle playoffeihin ja sitten siellä koittaa sitä menestystä saada, menestykseksi kyllä lasken vaikka Hurricanesin suoritukset playoffeissa, vaikka eivät ole finaaleihinkaan päässeet. Kuten aiemmin viittasin, niin nyt Leafs on siinä tilanteessa, että merkit on jo laitettu keskelle ja tuloksena on lopulta 7 kauteen 21 voittoa playoffeissa ja yksi sarjavoitto, jokusen kerran vielä sarjat hävitty todella selkeitä altavastaajia vastaan. Onhan Toronto taas yksi suosikkeista voittamaan ja voihan se mestaruus tulla, mutta tällä rakenteella se on huomattavan haastavaa ja Trelivingin liikkeet eivät jätä mitään liikkumavaraa. Haluaako joku "Duchene" tai vastaava tulla halvalla sopimuksella Torontoon tavoittelemaan mestaruutta? Mistä ne hyvät ja edulliset korvaajat tulevalla kaudella saadaan? Nytkin kun kuitenkin jouduttu maksamaan suhteellisen hyvää hintaa mm. Klingbergistä, Domista ja vaikka Reavesista. Sitten vielä bonuksena sidottu kädet Kämpfin kaltaisen pelaajan kanssa.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winners
En tiedä kuinka pitkälle viittaat sanalla tuleva, mutta omat rahat laitan tässä isosti Olen Zellwegeriin. Ensi vuonna Calder jahtiin ja siitä sitten dominoimaan kiekollista peliä Anaheimissä.

Kyllä se nimenomaan on Mintuykov joka jo tällä kaudella on noussut jo hieman yllättäenkin isoon rooliin. Zellweger saa olla kyllä melkoinen seppä jos tuon tekee, että pudottaisi Mintuykovia alaspäin jos ei isoa loukkaantumista Pavelille tapahdu. Zellweger on vielä täysin katsomaton kortti NHL tasolla joten itse en kyllä odota ensimmäiseltä kaudelta liikoja.
 
Perustuu omaan silmään ja Zellwegerin peleihin mitä nähnyt junnukisoissa eli voin ihan yhtä hyvin olla väärässä. Ja toki pieni koko miinuksena, mutta nimenomaan isoon kiekolliseen rooliin Zellwegeriä pistettävä, jotta olisi hyödyllinen omalle joukkueelle.

Edit. Pahoittelut offtopic. Lopetan tähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös