Riehuvat nuorisojengit – uusi normaali?

  • 199 296
  • 1 219

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä tuoretta konkreettista interventiota raakaan kouluväkivaltaan haetaan esimerkiksi sanomalla "Lasten pitää tietää, mikä on toivottua käytöstä ja mikä ei"? Jos noin itsestäänselvä ja yksinkertainen asia auttaisi ongelmaan, miksi sitä ei ole tähän mennessä käytetty, kun sen kertominen lapsille ei vaadi edes lisäresursseja yhtään.
Struktuuri ja kohtaaminen. Se on se yksinkertainen lääke. Usko tai älä, juuri ne kouluväkivallan tekijät ovat heitä, jotka eivät tiedä ilman intensiivistä ohjausta, mikä on toivottua käyttäytymistä ja mikä ei. Lisäresursseja isoille kouluille ja Pekkarisen sanomaa voidaan toteuttaa. Juuri kerroin sinulle, miten äärimmäisellä resurssoinilla ja ammattitaidolla saadaan jopa ne kaikkein hankalimmat yksilöt lopettamaan väkivaltaisen käytöksensä koulussa.

Jos kirjoitukseni kulkee edelleen liian abstraktilla tasolla struktuureineen ja kohtaamisineen, niin huomautan, että koko ajan tässä on alatasolla rivien välissä kulkenut selkeä yksi iso konkreettinen lääke, eli pakonomaisen inkluusioon toteuttamisen hillitseminen.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Haluan toki ymmärtää, mutta kun en silti näe noissa mitään muuta kuin kevyitä aamunavauslauseita väärässä paikassa.
Mitä tuoretta konkreettista interventiota raakaan kouluväkivaltaan haetaan esimerkiksi sanomalla "Lasten pitää tietää, mikä on toivottua käytöstä ja mikä ei"? Jos noin itsestäänselvä ja yksinkertainen asia auttaisi ongelmaan, miksi sitä ei ole tähän mennessä käytetty, kun sen kertominen lapsille ei vaadi edes lisäresursseja yhtään.
Minä voin yrittää vastata, vaikka en itsekään ole ihan varma siitä, mitä tässä haetaan. Mutta kun nyt omassa koulussani olen mukana tässä hankkeessa, jossa juuri näillä keinoilla pyritään vähentämään ei-toivottua käytöstä, niin...

Tämä toivottu ja ei -toivottu käytös määritellään koulutasolla hyvin tarkkaan. Kaikki koulun aikuiset toimivat samalla tavalla. Kaikki näyttävät omalla käytöksellään saman mallin. Oppilaat tietävät, millaista seurausta milläkin käytöksellä on.

Mihin sitten resursseja kaivataan? Kaivataan työaikaa henkilökunnan kouluttamiseen. Tarvitaan myös kouluttajia. Tarvitaan riittävästi aikuisia koululle, sekä oppitunneille että tuntien ulkopuolisiin tilanteisiin, jotta viesti menee perille.

Esimerkiksi meillä on kengätön koulu. Silti yhdet ja samat oppilaat jatkuvasti lampsivat sisällä ulkokengillään. Jokaisen koulun aikuisen pitäisi tähän puuttua. Ei saa huutaa, ei saa edes kieltää. Pitäisi asiallisesti jutella siitä, että miksi on tärkeää jättää ulkokengät eteiseen. Oppilaalle pitää antaa myös puheenvuoro, hän saa kertoa, miksi hän kulkee kengät jalassa sisällä. Kun oppilas on vihdoin ja viimein jättänyt kengät eteiseen, häntä pitää kehua ja kannustaa. Voidaan laittaa hyvä merkintä Wilmaan. Kun niitä on tarpeeksi, oppilaan koko luokka saa palkinnon.

Tämmöisiä me mietitään peruskoulussa nykyään.
 
Täytyy sanoa, että kylläpä on typerää. Minun käsitykseni mukaan aito kohtaaminen ei tarkoita lainkaan tuota. Koulussa on tietty struktuuri, jota kaikkien tulee noudattaa ja aikuisten sitä valvoa. Teillä struktuuriin kuuluu, etteivät kengät saa olla jalassa sisällä. Silloin kengät jalassa ei olla sisällä. Jos siellä on aina samat tyypit kengät jalassa sisällä, niin ohjaus pihalle ja sisälle sitten, kun kengät eivät ole jalassa. Nämä tahallaan sisällä kengät jalassa lampsivat oikein huutavat, jotta rajatkaa meitä, auttakaa meitä, kohdatkaa meitä aidosti.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Esimerkiksi meillä on kengätön koulu. Silti yhdet ja samat oppilaat jatkuvasti lampsivat sisällä ulkokengillään. Jokaisen koulun aikuisen pitäisi tähän puuttua. Ei saa huutaa, ei saa edes kieltää. Pitäisi asiallisesti jutella siitä, että miksi on tärkeää jättää ulkokengät eteiseen. Oppilaalle pitää antaa myös puheenvuoro, hän saa kertoa, miksi hän kulkee kengät jalassa sisällä. Kun oppilas on vihdoin ja viimein jättänyt kengät eteiseen, häntä pitää kehua ja kannustaa. Voidaan laittaa hyvä merkintä Wilmaan. Kun niitä on tarpeeksi, oppilaan koko luokka saa palkinnon.

Tämmöisiä me mietitään peruskoulussa nykyään.

Mitä vittua mä just luin? Ei saa kieltää? Ihmekös heikkolahjaisimmat teinit hakkaa toisia hengiltä, kun ei kukaan kiellä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Esimerkiksi meillä on kengätön koulu. Silti yhdet ja samat oppilaat jatkuvasti lampsivat sisällä ulkokengillään.
Joo ihan hyvä idea ja kannatan puhtaita lattioita, mutta sen jälkeen kun kummipojan kalliit lenkkarit pöllittiin luokan ulkopuolelta yläasteella, eikä koulu korvannut niitä monien keskusteluidenkaan jälkeen, niin siihen loppui hänen kengätön luokassa olo. Tai siis ainakin kenkien ulkopuolelle jättö. Sitä en muista pitikö sitten jossain pussissa niitä luokassa vai ihan jalassa, muttei ainakaan siihen eteen enää jättänyt.
 
Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Esimerkiksi meillä on kengätön koulu. Silti yhdet ja samat oppilaat jatkuvasti lampsivat sisällä ulkokengillään. Jokaisen koulun aikuisen pitäisi tähän puuttua. Ei saa huutaa, ei saa edes kieltää. Pitäisi asiallisesti jutella siitä, että miksi on tärkeää jättää ulkokengät eteiseen. Oppilaalle pitää antaa myös puheenvuoro, hän saa kertoa, miksi hän kulkee kengät jalassa sisällä. Kun oppilas on vihdoin ja viimein jättänyt kengät eteiseen, häntä pitää kehua ja kannustaa. Voidaan laittaa hyvä merkintä Wilmaan. Kun niitä on tarpeeksi, oppilaan koko luokka saa palkinnon.
En nyt sano että ennen oli kaikki paremmin, koska kaikki ei ollut paremmin. Mutta kyllä tämän kaltaiset tilanteet hoidettiin paremmin, tai ainakin paljon suoraviivaisemmin.
Meillä oltiin kanssa aikoinaan luokassa ilman kenkiä, käytävällä niitä toki sai käyttää. Mutta luokkaan mentäessä kengät piti jättää siistiin riviin luokan eteen. Kun tahallasi, tai useimmin ihan vain huolimattomuuttasi satuit tulemaan luokkaan kengät jalassa, siirtyivät kengät opettajan toimesta käytävälle. Eivätkä todellakaan siististi muiden kenkien viereen, vain kauemmas luokan ovesta. Joskus todellakin kauas, ihan riippuen siitä miten pitkälle opettaja jaksoi, tai viitsi niitä heitellä.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mitä vittua mä just luin? Ei saa kieltää? Ihmekös heikkolahjaisimmat teinit hakkaa toisia hengiltä, kun ei kukaan kiellä.
Minun on vaikeaa elää tämän mukaan. Ensin tulee mieleen mennä sanomaan, että sisällä ei saa olla kengät jalassa. Sitten kun alkaa urputus, tulee perustelu.

Esimerkiksi häiriköintiin koulun aulassa kuraattori ja apulaisrehtori puuttuivat juttelemalla "mitäs kivaa välituntitekemistä pojille keksittäisiin", kun minä olin heittämässä porukkaa ulos. Pojat sitten ehdottivat, että voisivat lähteä kotiin, mutta se ei sentään käynyt.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Joo ihan hyvä idea ja kannatan puhtaita lattioita, mutta sen jälkeen kun kummipojan kalliit lenkkarit pöllittiin luokan ulkopuolelta yläasteella, eikä koulu korvannut niitä monien keskusteluidenkaan jälkeen, niin siihen loppui hänen kengätön luokassa olo. Tai siis ainakin kenkien ulkopuolelle jättö. Sitä en muista pitikö sitten jossain pussissa niitä luokassa vai ihan jalassa, muttei ainakaan siihen eteen enää jättänyt.

Ikävää mutta noissakin voi aina valita laittaako kouluun ne 200e lenkkarit vai olisiko jotkut halvemmat "kakkoslenkkarit". Sama koskee kalliita takkeja yms. Onhan se perseestä, että et voi laittaa mitä haluat päälle mutta tämä sama tilanne on ollut aina olemassa, jotkut vain pöllivät toisten omaisuutta ja mitään sille ei voi. Ja jos ei pölliminen tapahdu koulussa niin se voidaan hoitaa pihalla/koulumatkalla viemällä porukalla väkisin ne kalliit merkkivaatteet. Rikosilmoituksen voi tehdä mutta sekään ei kaikkia alle 15v kullannuppuja paljon kiinnostele.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Struktuuri ja kohtaaminen. Se on se yksinkertainen lääke. Usko tai älä, juuri ne kouluväkivallan tekijät ovat heitä, jotka eivät tiedä ilman intensiivistä ohjausta, mikä on toivottua käyttäytymistä ja mikä ei. Lisäresursseja isoille kouluille ja Pekkarisen sanomaa voidaan toteuttaa.

Juu juu, ilman muuta noin...

Mutta se mitä mää yritän tässä nyt sanoa, - jos nyt saan karrikoida hieman raaemmin, kun en oikein muuten osaa näköjään kursia sitä ymmärrettävään muotoon - on se että Pekkarisen ja muiden samanhenkisten vastaus kiusaamisen lopettamiseksi on se, että ketään ei saa kiusata. Eikä siis vastaa siihen kysymykseen mihin heiltä nimenomaan kysyttiin asiantuntijan vastausta eli miten ja millä keinoilla se kiusaaminen lopetetaan.

Kuka tahansa kadunhenkilökin pystyy heittämään miettimättä noi samat yleismallin itsestäänselvyysjargonit, että toista pitää kunnioittaa ja vanhempien pitää puuttua lasten kiusaamiseen, jne. Ne vaan eivät itsessään ratkaise vielä yhtään mitään, vaikka niihin sijoitettaisi kuinka monta tsiljardia euroa.

Juuri kerroin sinulle, miten äärimmäisellä resurssoinilla ja ammattitaidolla saadaan jopa ne kaikkein hankalimmat yksilöt lopettamaan väkivaltaisen käytöksensä koulussa.

Jos kirjoitukseni kulkee edelleen liian abstraktilla tasolla struktuureineen ja kohtaamisineen, niin huomautan, että koko ajan tässä on alatasolla rivien välissä kulkenut selkeä yksi iso konkreettinen lääke, eli pakonomaisen inkluusioon toteuttamisen hillitseminen.

Tuo on oikeasti helvetin hieno juttu.

Mutta ehkä pekkaristenkin pitäsi tulla sieltä rivienväliseltä alatasolta ihan riveille esittämään samanlaisia, yhtä konkreettisia keinoja tähän ongelmaan, mitä jo heidän ammattinsakin heiltä edellyttää.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Esimerkiksi meillä on kengätön koulu. Silti yhdet ja samat oppilaat jatkuvasti lampsivat sisällä ulkokengillään. Jokaisen koulun aikuisen pitäisi tähän puuttua. Ei saa huutaa, ei saa edes kieltää. Pitäisi asiallisesti jutella siitä, että miksi on tärkeää jättää ulkokengät eteiseen. Oppilaalle pitää antaa myös puheenvuoro, hän saa kertoa, miksi hän kulkee kengät jalassa sisällä. Kun oppilas on vihdoin ja viimein jättänyt kengät eteiseen, häntä pitää kehua ja kannustaa. Voidaan laittaa hyvä merkintä Wilmaan. Kun niitä on tarpeeksi, oppilaan koko luokka saa palkinnon.

Tämmöisiä me mietitään peruskoulussa nykyään.
Aivan älyttömältä kuulostaa. Jälkeenpäin ajatellen oli hyvä, että meillä oli vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alussa peruskoulussa useampi aika vahva auktoriteetti koulussa opettajien ja vahtimestarien joukossa. Etenkin ala-asteella oli näin.

Ei se mitään väkivaltaa missään muodossa tietenkään ollut, mutta sellaista pelonsekaista kunnioitusta kuitenkin tiettyjä auktoriteetteja kohtaan. Tiesit, että kakkoseksi jäät, jos rupeat jotain pelleilemään. Tai no... jos jäit kiinni siitä.

Joka tapauksessa nämä piti sitä riehakkaampaa opiskelijajoukkoa aisoissa. Pitäähän lapsilla nyt jotain rajoja kuitenkin olla, ja se on aikuisten tehtävä ne rajat luoda.
 
Ronikki73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
"Anna sun puhelin ja kaikki sun fyrkat, niin me ei hakata sua ja kuvata sitä."
En olisi uskonut, että kuulen jotain tollasta joskus, mutta kuulin tuon tänään...
Nuoriso, mikä teitä vaivaa???
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
"Anna sun puhelin ja kaikki sun fyrkat, niin me ei hakata sua ja kuvata sitä."
En olisi uskonut, että kuulen jotain tollasta joskus, mutta kuulin tuon tänään...
Nuoriso, mikä teitä vaivaa???
Näiden lasten vanhemmilta olisi varmaan paikallaan lähteä tuota kysymystä kysymään.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Aivan älyttömältä kuulostaa. Jälkeenpäin ajatellen oli hyvä, että meillä oli vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alussa peruskoulussa useampi aika vahva auktoriteetti koulussa opettajien ja vahtimestarien joukossa. Etenkin ala-asteella oli näin.

Ei se mitään väkivaltaa missään muodossa tietenkään ollut, mutta sellaista pelonsekaista kunnioitusta kuitenkin tiettyjä auktoriteetteja kohtaan. Tiesit, että kakkoseksi jäät, jos rupeat jotain pelleilemään. Tai no... jos jäit kiinni siitä.

Joka tapauksessa nämä piti sitä riehakkaampaa opiskelijajoukkoa aisoissa. Pitäähän lapsilla nyt jotain rajoja kuitenkin olla, ja se on aikuisten tehtävä ne rajat luoda.
Nykyään kun yrittää komentaa vaikka riehuvat oppilaat pihalle, ensin pitää pyytää lisää aikuisia paikalle. Sitten alkaa vääntö ja neuvottelu. Kun ruvetaan tiukemmiksi, alkaa suora huuto ja vittuilu päin naamaa. Jos on porukassa esim. albaaneja, aletaan syyttää rasisteiksi. Kun tilanne on ohi, saa alkaa pelätä seurauksia. Minun autoni kylkeen oli kerran vedetty koko matkalle syvä naarmu jollain terävällä esineellä. Myös kotini postilaatikko on sutattu jollakin iskulauseella, jota en onneksi ymmärtänyt.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Konfliktitilanteissa oman oikeusturvan kannalta aikuisia pitää aina olla useampi paikalla, tämä on ollut itselle perussääntö koko urani ajan. Eikö teillä ole valvontakameroita parkkipaikalla?
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Aivan älyttömältä kuulostaa. Jälkeenpäin ajatellen oli hyvä, että meillä oli vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alussa peruskoulussa useampi aika vahva auktoriteetti koulussa opettajien ja vahtimestarien joukossa. Etenkin ala-asteella oli näin.

Ei se mitään väkivaltaa missään muodossa tietenkään ollut, mutta sellaista pelonsekaista kunnioitusta kuitenkin tiettyjä auktoriteetteja kohtaan. Tiesit, että kakkoseksi jäät, jos rupeat jotain pelleilemään. Tai no... jos jäit kiinni siitä.

Joka tapauksessa nämä piti sitä riehakkaampaa opiskelijajoukkoa aisoissa. Pitäähän lapsilla nyt jotain rajoja kuitenkin olla, ja se on aikuisten tehtävä ne rajat luoda.
Olen alkanut todellakin arvostaa sitä, että pääsin elämään ja käymään peruskoulua aikana, jolloin opettajan auktoriteetti oli vahva, somea ei ollut olemassa ja ylipäänsä häiriköt oli laskettavissa yhden käden sormin. Harvemmin asiasta nostettiin mitään meteliä, koska opiskelutulokset puhuivat puolestaan. Ja itse sentään kävin suurimman osan peruskoulusta Hyrylässä, jossa oli juuri tuolloin kova kasvuvauhti kunnan väkiluvun suhteen. Yläasteella taisi olla jotain 500 tai 600 oppilasta, mutta harvemmin siellä esiintyi mitään järjestyshäiriöitä, vaikka oppilaiden joukossa olikin kaikenlaista tallaajaa.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Konfliktitilanteissa oman oikeusturvan kannalta aikuisia pitää aina olla useampi paikalla, tämä on ollut itselle perussääntö koko urani ajan. Eikö teillä ole valvontakameroita parkkipaikalla?
Siellä edellisessä koulussa, missä oltiin vielä silloin pari vuotta sitten, ei ollut. Nykyisellä on, mutta ei niistä kunnolla ketään tunnista, kun ovat liian kaukana. Ja vaikka jonkun tunnistaisikin niin hyvin suurella todennäköisyydellä jää omaan piikkiin maksettavaksi.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näitä juttuja kun lukee, niin sitä miettii että missä kohtaa kouluissakin tämä touhu on alkanut menemään tissiposkeiluksi? Itse olen poistunut koulun penkeiltä vuonna 2005 ja silloin oli kyllä vielä ihan kunnioitusta opettajia kohtaan, jopa niillä pahimmillakin häiriköillä ja kyllä osaa opettajista ihan selkeästi myös pelättiin, koska osasivat laittaa kaikki ruotuun.

Nykyään opettajatkaan ei saa enää mitään tehdä, mikä ihan vitunmoista pelleilyä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Näitä juttuja kun lukee, niin sitä miettii että missä kohtaa kouluissakin tämä touhu on alkanut menemään tissiposkeiluksi? Itse olen poistunut koulun penkeiltä vuonna 2005 ja silloin oli kyllä vielä ihan kunnioitusta opettajia kohtaan, jopa niillä pahimmillakin häiriköillä ja kyllä osaa opettajista ihan selkeästi myös pelättiin, koska osasivat laittaa kaikki ruotuun.

Nykyään opettajatkaan ei saa enää mitään tehdä, mikä ihan vitunmoista pelleilyä.
En tiedä voiko jotenkin selittyä silläkin että nykyään opettajat on, ainakin oman mututuntuman mukaan, paljon nuorempia mitä vaikka omana kouluaikana. Nykyään siellä saattaa olla opettajina tyyliin omien vanhempien kavereita ja niihin saattaa suhtautua eri tavalla.

Itsellä oli aikoinaan ala-asteen opettajana reservin kapteeni ja osasi kyllä pistää ruotuun jos siellä liikoja härväsi. Mulkku mies, mutta toisaalta ehkä sopiva auktoriteetti kuitenkin kun ihan tolkun ihmisiä taisi kaikista ala-asteen luokkalaisistakin tulla.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Itsellä oli aikoinaan ala-asteen opettajana reservin kapteeni ja osasi kyllä pistää ruotuun jos siellä liikoja härväsi. Mulkku mies, mutta toisaalta ehkä sopiva auktoriteetti kuitenkin kun ihan tolkun ihmisiä taisi kaikista ala-asteen luokkalaisistakin tulla.
Tosi tapaus omalta kouluajalta.
Ennen urheilutuntia opettaja (res.ups. sotaveteraani) antoi yhdelle pojalle urheiluvaraston avaimet, jotta tämä hakisi sieltä jalkapallon.
Poika tuli pian takaisin ilman palloa, ja sössötti jotain sekavaa, siell.. siell oli.. en mä uskaltanu...
Opettaja lähti yksin varastokopille, palasi pallon kanssa ja totesi: "Mitä siellä nyt muka niin pelottavaa oli, yks hirttäytyny mies..."
Käski pojat pelaamaan ja lähti soittamaan poliisit paikalle.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meillä oli ylä-asteella äidinkielen opettajana sellainen leppoisa ja naurava, noin 50-vuotias naisopettaja. Kun käyttäydyttiin tunnilla niin kuin kuuluu, oli oikeasti mukavaa opiskella ainetta. Mutta jos joku alkoi perseillä, tämä niin leppoisa naisopettaja, muuttui hirviöksi. Muutaman kerran kun luokka oli todistanut tämän muutoksen hirviöksi, ei ketään enää halunnut perseillä. Tuollaisia opettajia saisi olla joka koulussa nykyäänkin jos vanhemmista ei ole kasvattamaan omia lapsiaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Meillä oli ylä-asteella äidinkielen opettajana sellainen leppoisa ja naurava, noin 50-vuotias naisopettaja. Kun käyttäydyttiin tunnilla niin kuin kuuluu, oli oikeasti mukavaa opiskella ainetta. Mutta jos joku alkoi perseillä, tämä niin leppoisa naisopettaja, muuttui hirviöksi. Muutaman kerran kun luokka oli todistanut tämän muutoksen hirviöksi, ei ketään enää halunnut perseillä. Tuollaisia opettajia saisi olla joka koulussa nykyäänkin jos vanhemmista ei ole kasvattamaan omia lapsiaan.
Ei tuollaisia opettajia saa enää olla. Jos pidät liian kovaa kuria tai vaadit liikaa oppilailta, siellä on rehtorin huoneessa jono oppilaita ja huoltajia valittamassa. Luokkien vanhempien watsapeissa suolataan niitä opettajia, jotka ovat tiukempia tai vaativat oikeasti osaamista arvosanoihin.

Ei tämä some-maailma ole enää sama kuin monen tänne kirjoittaneen kouluaikoina. Ennen älypuhelimia luokkahuoneiden tapahtumat jäivät luokkahuoneisiin. Opettajan ei tarvinnut pelätä jokaista sanomistaan ja tekemistään. Nykyään tarvitsee. Kaikki kurinpitotoimet myös pitää kirjata, ja vanhemmilla on oikeus tulla mukaan esimerkiksi kasvatuskeskusteluun. Ei voi toimia spontaanisti vaiston varassa, vaikka kokemuksen puolesta siihen pystyisikin.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ikävää mutta noissakin voi aina valita laittaako kouluun ne 200e lenkkarit vai olisiko jotkut halvemmat "kakkoslenkkarit". Sama koskee kalliita takkeja yms. Onhan se perseestä, että et voi laittaa mitä haluat päälle mutta tämä sama tilanne on ollut aina olemassa, jotkut vain pöllivät toisten omaisuutta ja mitään sille ei voi. Ja jos ei pölliminen tapahdu koulussa niin se voidaan hoitaa pihalla/koulumatkalla viemällä porukalla väkisin ne kalliit merkkivaatteet. Rikosilmoituksen voi tehdä mutta sekään ei kaikkia alle 15v kullannuppuja paljon kiinnostele.
Kun oman pojan ja muutaman muun nuoren pyörät varastettiin yhdellä keikalla bussipysäkiltä, niin hommasin tilalle ns. pysäkkipyörän. Se oli toimiva, tai itse asiassa on edelleen, sen verran rähjäinen ja ruosteinen, ettei kelvannut varkaille sen koommin.
Vaatteet ovat henkilökohtaisempi juttu, mutta tässä yo. viestissä on kyllä hyvä pointti.
 
Mitä nyt hieman asiaa seurannut, niin tuntuu että isolta osin ainakin uutisoinnin mukaan tämä nuorten sekoilu ja jengeily on just tätä vaatteiden varastamista toisen nuoren päältä.

Joillain niihin kalliisiin kamoihin on varaa, mutta ei minusta ole normaalia, että yläkoululaisilla on 600 euron takkeja tai 200 euron laukkuja. Ja sitten kun noita kalliita kamoja liikkuu muuallakin kuin Westendissä, niin niitä haluavien on helpohko ne ryöstää vastaantulevan jonnen päältä. Ja edelleen, kun kysyntä on kovaa, niin ne on myös helppo muuttaa rahaksi myymällä eteenpäin.

Olisi mukava lukea tilastoja, että kuinka moni kirppiksiltä löytöjä tekevä tai vintagemuodista pitävä nuori on joutunut vastaavien ryöstöjen kohteeksi.
 
Eivätköhän nuorisorikolliset keksisi jonkun muun kohteen, jos yhtäkkiä jonnet alkaisivat pukeutua rääsyihin. Puhelimet ja lompakot on kaikilla mukana, nekin yleensä viedään ei vain kalliita vaatteita. Kaikkien pitäisi alkaa käyttää Nokian peruspuhelimia, ettei niitä varastettaisi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös