McTorson voimasuhdearvio kaudelle 2023–2024

  • 856 115
  • 4 009

Barney

Jäsen
On yhden kauden ajan ollut siis jossain edistyneissä tilastoissa toinen, fine. Perustilastoissa ei ikinä, missään vaiheessa kärkipäässä.
No niitä maalivahtien perustilastoja ei käytä nykyään enää kukaan oikeasti tilastoista kiinnostunut henkilö, sillä kuten on moneen kertaan todettu, niin ne eivät ole mitenkään vertailukelpoisia eri joukkueiden välillä. Niitä perustilastoja on käytetty vain ja ainoastaan sen takia, että niitä on ollut helppo kerätä. Nyt on kehitetty jo paljon parempia tilastoja, jotka pystyvät selvästi paremmin poistamaan pelaajasta riippumattomat muuttujat ja siten tekemään eri tilastoista selvästi vertailukelpoisempia.

Nykyteknologialla olisi todella helppoa ja vaivatonta siirtyä tuottamaan myös selvästi parempia ja vertailukelposempia tilastoja. Perinteiset tilastot vain kertovat sen, mikä on lopputulos. Edistyneet tilastot puolestaan kertovat sen, miksi tietty tilasto on sellainen kuin se on. No eiköhän ainakin seuraavat kymmenen vuotta vielä Liigan parhaat maalivahdit arvioida torjuntaprosentin perusteella ja parhaiten puolustavat pelaajat plus-miinus-tilastolla, vaikka loppujen lopuksi ne kertovat hyvin vähän siitä, kuka on ollut paras.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tartuin vain alun perin siihen, kun sarkastisesti todettiin ketjun avaajan rankkaavan Ohtamaan täyden kympin puolustajaksi. Sillä sitähän hän oikeasti onkin roolissaan samoin kuin esimerkiksi Vittasmäki Tapparassa tai Friman Ilveksessä.
Olisi mielenkiintoista kuulla, että miksi Ohtamaa olisi seuraavalla kaudella täyden kympin puolustaja Liigassa, kun jo viime kaudella oli välillä sijoittumisessa ja pelinopeudessa ongelmia. Sijoittuminen joissain tilanteissa huonosti näkyi mm. Kärppien alivoimaprosentissa. Kun joukkueen ykkösalivoimapuolustaja sijoittuu tilanteisiin väärin, oli alivoimaprosenttikin karu, jotain n. 75% muistaakseni ja olikohan jopa Liigan huonoin. Ja vaikka Ohtamaan vahvuus onkin kiekoton pelaaminen, niin ei häntä tule pelkästään sen ominaisuuden perusteella arvioida. Kyllä hän osaa kiekollisestikin pelata Liigassa, vaikka viime kausi olikin häneltä niin kiekottomasti kuin kiekollisesti uran heikoin moneen moneen vuoteen. Täytyy loppuun mainita se, että Ohtamaa ei kuitenkaan ollut lähelläkään Kärppien pahinta pettymystä viime kaudella. Hyvä yleispuolustaja Ohtamaa vieläkin on, mutta ei hänestä valitettavasti jäällä saa kympin pakkia. Kapteenina hän onkin kymppi.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tulin katsomaan McTorson arvioita, mutta täällä joka ketjun hämmentäjät kokoavat omia yhdistelmäjoukkueitaan. VITTU!
Tehkää taas oma ketju, odotan McTorson arviota Lukon puolustuksesta, mutta hänen aikansa menee OMIEN arvioidensa selittämiseen. Miksi näitä luetaan kuin Raamattua?

"Joka ketjun hämmentäjät"? Tarkennatko vähän? Nyt on kyllä pitsi hiertänyt persvakoa.

Kun arvioidaan voimasuhteita, voi joukkueiden välisiä tasoeroja havainnollistaa esimerkiksi yhdistelmäkokoonpanolla. Ei kai ketjun tarkoitus ole vain odottaa @McTorso :n näkemyksiä ja sen jälkeen kyseenalaistaa niitä?

Näiden voimasuhdevertailujen rikkaus itselleni on se, että eri joukkueiden fanit tuovat esiin tietoja ja näkemyksiään pelaajista tilastojen takaa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No eiköhän ainakin seuraavat kymmenen vuotta vielä Liigan parhaat maalivahdit arvioida torjuntaprosentin perusteella ja parhaiten puolustavat pelaajat plus-miinus-tilastolla, vaikka loppujen lopuksi ne kertovat hyvin vähän siitä, kuka on ollut paras.
Ei se ihan niinkään mene, vaan kyllä yleisesti täälläkin varmaan vaikuttaa siihen pelaajan arvosteluun otteet kentällä sen oman silmän kautta.

Se, että on tasan yhdellä kaudella yhdessä edistyneessä tilastolla ollut 2. ei kyllä mielestäni ole vielä perustelu sille, että Westerholm olisi ollut vuosia sarjan parhaimpia maalivahteja. Ymmärrän kyllä sen, että SaiPa on jo vuosia ollut aivan täysin tuuliajolla Liigassa, mutta kyllä se väittämäsi Westerholmin hyvyys oltaisiin sitten laajemmin kyllä myös nähty.

Vieläkin, itse ainakin haluaisin nähdä nämä mainitsemasi tilastot vaikka viimeisen neljän vuoden ajalta, että pääsisi vähän kokonaiskuvaa katsomaan.

Toltakin kaudelta (20-21) milloin Westerholm oli näissä tilastoissa toinen, niin omasta mielestäni ei ollut edes viiden parhaan maalivahdin joukossa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Westerholm vaan oli yks huonoimmista ykkösmaalivahdeista myös noissa edistyneissä tilastoissa, ellei sitten tammikuun jälkeen tapahtunut jotain maagista tason nousua.
Sai siirron suurseuraan ja pääsi pelamaan paljon paremman pelaajiston edessä.

Ura Kärpissä .833 torjuntaprosentilla ja 3.98 päästetyn maalin keskiarvolla.
 
Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Kertoo karua kieltä miten paska joukkue meillä on. Voidaan pitää liigan suurimapana sensaationa ikinä, jos tuo pahvimainoksiakin surkeampi onneton rupujengi kairaa itsensä pudotuspeleihin. Tulee pitkä kausi. Tai no tosi lyhyt.
Kyllä se SaiPan saavutus on 14. Sija, johon on matkaa valitettavan paljon. Jokaisesta saavutetusta sarjapisteestä voi iltapäivälehdet repiä sensaatio-otsikot.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ei kai tuota nyt kauheasti Jürgensin ja Tuulolan välillä tarvitse arvailla, kun kolminkertaisen suomenmestarivalmentajan/Euroopan viime kauden parhaan valmentajan peluutuksessa Tuulola oli edellä. Ensisijaisempi vaihtoehto yv:lle ja av:lle vs. Jürgens sekä pelasi isommat minuutit.

E: No eipä näköjään tästä pariin sivuun enää väännetty.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

En nyt väitä vastaan etteikö Tuulola olisi parempi pelaaja, mutta aika pieni ero peliajoissa. Molemmat laadukkaita pelaajia liigaan ja Turussa Jürgens pääsee varmaan vähän isompaan rooliin. Samoin Tuulola voisi olla pienemmässä seurassa suuremmassa roolissa. Kertoo vaan kuinka laadukkaita noi Tapparan viime kausien joukkueet on olleet.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Jotenkin vaaka kallistuu hieman Jurgenssiin, kun tilastoja katsoo. Toki eivät ne kaikkea kerro.
Jurgens tehnyt 3-6 maalia jokaisella runkosarjakaudellaan, 5 kauden ajan. Voi siellä jonkunlaista maalintekopelotettakin olla.
Tuulolan viimekausi oli vähän heikonpuoleinen.

Voihan se olla, että Jurgenssin tapainen kaveri tulee hakemaan Tepsistä suurempaa vastuuta. Mahdollisesti pientä ylivoimavastuutakin.

Niin Tuulola pelasi keskimäärin ottelua kohden 17:54min ja Jurgens 17:26min ottelua kohden runkosarjassa.
Tuulola pelasi 24:08min ylivoimalla runkosarjassa, Jurgens vain 3:19min ylivoimalla.
Tuulola pelasi 94min alivoimassa runkosarjassa, Jurgens 105:16min. Toki Jurgens pelasi 58 ottelua, Tuulola 47.
Jurgens teki käytännössä ilman ylivoimavastuuta 16 pistettä runkosarjassa, Tuulola 9 pistettä jonkunmoisella ylivoimavastuulla.

Pudotuspeleissä Tuulola pelasi 17:52min ottelua kohden, Jurgens 17:18min.
Tuulola sai pudotuspeleissä ylivoimavastuuta 14 sekuntia, Jurgens 1:04min.
Tuulola pelasi alivoimalla 31:19min, Jurgens 30min.
Jurgens pelasi 13 pudotuspeliä, Tuulola 14.
Jurgens teki 6 tehopistettä, Tuulola 3.
 
Viimeksi muokattu:

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jotenkin vaaka kallistuu hieman Jurgenssiin, kun tilastoja katsoo. Toki eivät ne kaikkea kerro.
Tuulola oli Tapparan valmennuksen valinta isommalle jääajalle kuten totesit. Ero ei ollut iso, mutta ero kumminkin. Jürgens on tehnyt koko liigauransa 14-16 pistettä. Tuulola jäi tosiaan viime kaudella 9 pisteeseen, mutta se olikin selvästi keskivertoa heikompi, kun uralta löytyy mm. 30, 21 ja 18 pisteen kaudet.

Hienoja pakkeja molemmat ja pienemmissä seuroissa kummatkin olivat joukkueidensa kärkiosastoa peliajoissa. Olen erittäin tyytyväinen, että Tuulola jatkaa. Pelillisen panoksen lisäksi erinomainen joukkuehengen ylläpitäjä kaukalon ulkopuolella. Jürgens olisi puolestani voinut jatkaa myös, mutta parempi näin päin jos kyseessä olisi ollut jokotai-tilanne.
 
Juu, Jurgens ei ole 2 runkosarjan aikana saanut ylivoimavastuuta kuin muutaman minuutin.
Alivoimassa ollut Tapparan luottopakki.

Voi olla tosiaan, että kaveri siirtyy suuremman vastuun perässä ja mahdollisen ylivoimavastuun toiveessa.
Jurgenssikin varmaa aika joukkuepelaaja, kun Pelicanssissa kantoi 3 kautena A:ta rinnassa.

Jurgens parhaimmillaan selvästi pudotuspeleissä. Tehnyt 42 pudotuspeliin 16 tehopistettä.
Tuulola vastaavasti 37 otteluun 7 tehopistettä.

Toivotaan että molemmat kehittyy tulevalla kaudella.
 
Apheu

Jäsen
Jürgensin ja Tuulolan tasollinen ero Tapparassa oli hyvin pieni. Jürgens on aavistuksen fyysisempi ja puolustavampi, Tuulola hieman liikkuvampi ja parempi kontrolloimaan kiekkoa. Molemmat kärkiseuroissa nelos-vitospakkeja, sääliplayoffporukoissa hyviä kakkos-kolmospakkeja.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sai siirron suurseuraan ja pääsi pelamaan paljon paremman pelaajiston edessä.

Ura Kärpissä .833 torjuntaprosentilla ja 3.98 päästetyn maalin keskiarvolla.
Nämä sinun onelinerit alkavat olemaan kyllä aikamoinen vitsi. Toki, vitseiksi ne ovat varmasti tarkoitettukin, joten siinä mielessä hyvää settiä.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sai siirron suurseuraan ja pääsi pelamaan paljon paremman pelaajiston edessä.

Ura Kärpissä .833 torjuntaprosentilla ja 3.98 päästetyn maalin keskiarvolla.
Ja oli muuten surkea. Marjamäki ei lopulta uskaltanut edes peluuttaa miestä pudotuspeleissä, vaan Kärpät joutui turvaamaan Blomqvistiin, jolla oli 3kk tauko peleistä.

Ykkösvahtina seuraavaan kauteen? No, mikä ettei!
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nämä sinun onelinerit alkavat olemaan kyllä aikamoinen vitsi. Toki, vitseiksi ne ovat varmasti tarkoitettukin, joten siinä mielessä hyvää settiä.
Eihän se mikään vitsi ole, vaan tilastofakta. Voit käydä itse tarkastamassa, ellet usko.

Minä pyysin viimeiseltä neljältä kaudelta niitä edistyneitä tilastoja tueksi väitteelle, että Westerholm on ollut Liigan parhaimpia maalivahteja jo vuosia.

Siihen en mitään vastausta ole saanut.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eihän se mikään vitsi ole, vaan tilastofakta. Voit käydä itse tarkastamassa, ellet usko.

Minä pyysin viimeiseltä neljältä kaudelta niitä edistyneitä tilastoja tueksi väitteelle, että Westerholm on ollut Liigan parhaimpia maalivahteja jo vuosia.

Siihen en mitään vastausta ole saanut.
Varmaan @Barney nimimerkiltä olet niitä kysellyt. Minulta ei kannata. Westerholm oli viime vuonna SaiPan paidassa arvioitu Liigassa jaetulle kolmannelle sijalle voimasuhdearviossani. Silloin siitä tuli lähes pelkästään kehuja. Westerholmia on yleisesti pidetty erinomaisena maalivahtina Liigassa. Jukka Jalonen on hänet kutsunut maajoukkueeseen niin juuri päättyneellä kaudella kuin sitä edeltäneellä kaudella. Ei tässä ole kyse siitä, että hän olisi yhtä-äkkiä parempi maalivahti, koska siirtyi Kärppiin. Tuo on sinun omaa pikkaisen lapsellista vitsailua.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuo on sinun omaa pikkaisen lapsellista vitsailua.
Ei tässä kyllä todellakaan ole kyse mistään minun lapsellisista vitsailusta, vaan siitä ettei Westerholm yksinkertaisesti ole mielestäni erinomainen maalivahti, miten nyt vaikka itse häntä luonnehdit. Se, että olet itse hänelle jotain hyviä numeroita antanut viime kaudella, ei tee hänestä yhtään sen parempaa taikka huonompaa maalivahtia. Taisi muuten Lassi Lehtinenkin olla mielestäsi huonompi maalivahti ennakoissa viime kaudella ja mielestäni siitäkin vähän käyntiin vääntöä.

Se, että täälläkin on kirjoitettu että Westerholm on/olisi ollut Liigan parhaimpia maalivahteja vuosia on absoluuttisesti aivan vitumoinen vale. Parhaimpana päivänä varmasti lähes pysäyttämätön, mutta kuka veskareista ei joskus olisi sellainen? Koko Westerholmin uraa kun katsoo, niin kyseessä on lähinnä ollut keskitason maalivahti sarjassa ja sekin arvio on lähinnä sen tähden, että on joutunut Mestis-tason SaiPan maalilla operoimaan.

Viime kaudella sai sitten viimein sen huippusopimuksen suurseuraan, eikä saanut edes silmiään kiinni. Todella vakuuttava suoritus "yleisesti erinomaiselta" maalivahdilta.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tässä kyllä todellakaan ole kyse mistään minun lapsellisista vitsailusta, vaan siitä ettei Westerholm yksinkertaisesti ole mielestäni erinomainen maalivahti, miten nyt vaikka itse häntä luonnehdit. Se, että olet itse hänelle jotain hyviä numeroita antanut viime kaudella, ei tee hänestä yhtään sen parempaa taikka huonompaa maalivahtia.
Tuo liittyy lähinnä siihen, että minun väitetään arvioivan Westerholmia yläkanttiin, koska hän pelaa Kärpissä. Sen valheellisen väittämän halusin kumota. Mitä tulee Westerholmiin muutoin, niin hän on ollut ennen Kärppiin tuloaan ison statuksen maalivahti ja on sitä edelleen. Ei seuravaihdos sitä muuta miksikään. Toki laadukas valmennus ja uusi ympäristö voivat aiheuttaa sykäyksen entistä parempaan suuntaan. Usein niin käy.
 
Barney

Jäsen
Westerholm vaan oli yks huonoimmista ykkösmaalivahdeista myös noissa edistyneissä tilastoissa, ellei sitten tammikuun jälkeen tapahtunut jotain maagista tason nousua.
Kukaanhan ei ole käsittääkseni edelleenkään puhunut viime kaudesta. Vaan puhe on ollut koko ajan kaudesta 2020-2021.

Se, että on tasan yhdellä kaudella yhdessä edistyneessä tilastolla ollut 2. ei kyllä mielestäni ole vielä perustelu sille, että Westerholm olisi ollut vuosia sarjan parhaimpia maalivahteja. Ymmärrän kyllä sen, että SaiPa on jo vuosia ollut aivan täysin tuuliajolla Liigassa, mutta kyllä se väittämäsi Westerholmin hyvyys oltaisiin sitten laajemmin kyllä myös nähty.
No on se vähän laajemminkin ilmeisesti nähty, kun Westerholm on edelleen kutsuttu kahdella eri kaudella Suomen maajoukkueen mukaan. No vitsillä Jalonen on varmaan kutsunut ja kun pelasi tuurilla hyvin sen ensimmäisen ottelun, niin kutsui vitsillä uudestaan mukaan. Saa nähdä, että yleistyvätkö nämä huumorikutsut tulevaisuudessa, kun muuten EHT:lle on pyritty kutsumaan melko kovia pelaajia.

Vieläkin, itse ainakin haluaisin nähdä nämä mainitsemasi tilastot vaikka viimeisen neljän vuoden ajalta, että pääsisi vähän kokonaiskuvaa katsomaan.
Ei muuta kuin etsimään, jos kiinnostaa. Eiköhän ne jostain sieltä Veikkauksen sivuilta löydy. Tulevaisuudessa toivottavasti myös Liigan sivuilta.

Tämä omalta osaltani tästä aiheesta, kun ei nyt sattuneista syistä hirveästi Liiga innosta tänä(kään) kesänä. Sen verran voin kuitenkin vielä valottaa, että olen ollut viime vuosien aikana huomattavasti kriittisempi SaiPaa kohtaan kuin keskiverto liigaseuraaja, joten ei minulla ole mitään tarvetta turhaan kehua ketään SaiPan pelaajia. Viimeisen kolmen kauden ajalta ainoat hehkuttamisen arvoiset pelaajat ovat mielestäni Zaborsky kaudelta 2020-2021, Petman kaudelta 2021-2022, Viitasalo kaudelta 2021-2022 ja Westerholm kausilta 2020-2022. Kausien 2020-2022 Westerholmin ottaisi varmasti jokainen SaiPa-kannattaja kiljuen takaisin. Tämä mennyt kausi oli ihan hyvän syksyn jälkeen sen verran heikko, että lähtö ei jää harmittamaan toisin kuin se olisi jäänyt vuosi sitten.
 
Meidänpeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liiga, KooVee, KPK, Chicago Blackhawks
Kyllä se SaiPan saavutus on 14. Sija, johon on matkaa valitettavan paljon. Jokaisesta saavutetusta sarjapisteestä voi iltapäivälehdet repiä sensaatio-otsikot.
Ei kannata vaipua synkkyyteen! Eivät pullat ole erityisen hyvin uunissa kaikilla muillakaan paikkakunnilla, niin on täydet mahdollisuudet pelata raikasta yleisöä kiinnostavaa kiekkoa ja saada sitä kautta uutta nostetta seuralle.
 
isokynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No on se vähän laajemminkin ilmeisesti nähty, kun Westerholm on edelleen kutsuttu kahdella eri kaudella Suomen maajoukkueen mukaan. No vitsillä Jalonen on varmaan kutsunut ja kun pelasi tuurilla hyvin sen ensimmäisen ottelun, niin kutsui vitsillä uudestaan mukaan. Saa nähdä, että yleistyvätkö nämä huumorikutsut tulevaisuudessa, kun muuten EHT:lle on pyritty kutsumaan melko kovia pelaajia.
Mikko Pukka nimettiin ensimmäiseen MM-leiriryhmään vuoden 2011 turnaukseen. Joten kyllä, myös huumorikutsuja on ollut Jalosen aikana.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viimeisen kolmen kauden ajalta ainoat hehkuttamisen arvoiset pelaajat ovat mielestäni Zaborsky kaudelta 2020-2021, Petman kaudelta 2021-2022, Viitasalo kaudelta 2021-2022 ja Westerholm kausilta 2020-2022.
Taisit unohtaa toissa kauden Maalahden? Silloinhan Kalle pelasi uransa parasta kiekkoa, teki 29 pistettä ja nousi maajoukkueleirille ja oli todella lähellä saada myös MM-turnauspaikan, koska putosi vasta viimeisessä vaiheessa joukkueesta.

Myös Irving oli aika kova vauhtiin päästyään, vaikka kauden ekan puoliskon kieltämättä haki peliään.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä, että provosoiko @McTorso viestit noin kovasti porukkaa, mutta sinänsä hauska että samalla kun täällä valitetaan kyseisen nimimerkin Kärppien yliarvostamisesta, niin samalla sitten itse aliarvostetaan Kärppiä vähintään yhtä paljon kuin @McTorso yliarvostaa. Vai menenkö nyt johonkin miinaan?
Ilmeisen provosoivina osa nimimerkeistä mielipiteeni ottaa, vaikka sellainen ei ole tarkoitus. Olen huomannut saman kuin sinä, että Kärppien aliarvostamiseen mielipiteeni ovat johtaneet joidenkin nimimerkkien kohdalla. Ajatukset siitä, ettei Ohtamaa pärjää Manniselle tai Kärppien ja KooKoon puolustukset ovat tasavahvoja, antavat tästä osviittaa sekä toki Koivistokin alkaa olemaan jo aika paska. Jukka Jalonen on alistettu höpöukoksi, joka tekee välillä tarkoituksella vitsivalintoja maajoukkueeseen. Mutta, mutta, tämä on kuulkaa hyvä asia. Tunne ja urheilu kuuluvat yhteen. Ilman tunnetta ei ole urheilua, eikä kannattajien välistä urheilukeskustelua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös