NikkeNäppärä
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa, Ketterä
Paitsi, että Hallorania lukuunottamatta kaikki hänen ja Jussin yhdessä tekemät hankinnat ovat olleet tähän asti huteja. SaiPa teki Virran kanssa sopimuksen 2020-syksyllä, joten hän oli taatusti mukana jo kauden 2021-2022 hankintoja tehtäessä.Virta on aina vaikuttanut samantyyliseltä kuin se Porissa kannuksensa luonut GM-Toivola. Ei siihen yhtä väliporrasta enää tarvita.
Päävalmentaja ei ehdi tehdä kauden aikana pelaajatarkkailua varsinkin kun puhutaan muiden sarjojen pelaajista. Oman sarjan pelaajat näkee, mutta nyt niitä ei SaiPaan tullut kuin Ville Meskanen. Muut nytkin hankitut pelaajat on väistämättä hankittu näkemättä paikan päällä heidän pelejään pelkästään videoiden ja tilastojen perusteella. Jokainen joka ymmärtää yhtään jääkiekkoa, tajuaa että kokonaisvaltaisen pelaamisen hahmottaminen videoiden perusteella on erittäin hankalaa.
SaiPan kannalta asia on siinäkin mielessä vielä hankala, että moni potentiaalinen kandidaatti valitsee viime metreillä jonkun isomman seuran tai jopa toisen sarjan. Näin ollen taatusti ei rekrytoitavia pelaajia päävalmentaja tai tj pysty katsomaan yhtä tarkasti, kuin UTJ jonka ensisijainen tehtävä on pelaajien tarkkailu ja joukkueen rakentaminen.