Mitä sähköä?

  • 725 384
  • 5 904

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
24 kk kiinteä sähkösopimus loppui huhtikuussa ja silloin tarjoukset näyttivät kalliilta. Niinpä päätin, että katselen pörssisähkön kanssa kesään ja naulaan edullisimmilla hinnoilla kiinni kiinteän sopimuksen ennen lämmityskautta. Nyt oli kuitenkin pakko reagoida, kun pörssisähkön hinta on ihan jäätävä ja sähköä kuluu edelleen 30-50 kWh päivässä kesästä huolimatta. Mikään ennusmerkki ei myöskään puolla sitä, että hinnat olisivat kesällä merkittävästi laskussa. Esimerkiksi Venäjän tilanne ei helpota, päinvastoin, Olkiluoto 3 viivästyy ja siitäkin sähköstä iso osa taidetaan myydä Eurooppaan. Sähköyhtiöiden tarjoukset nousevat jopa sentin verran viikossa, joten otin kiinni tällä hetkellä halvimman löytämäni 24 kk sopparin, joka oli Turku Energian 13,29 snt/kWh. Aika monessa muussa yhtiössä hinnat olivat yli 14 snt/kWh.

Omakotitalon vuosikulutus on ollut luokkaa 22.000 kWh, joten ensi talvena on varmasti motivaatiota polttaa takassa päivittäin puita. Varsinkin kun tontilta kaadettiin viime syksynä 12 isoa koivua, jotka pitäisi hävittää polttamalla tulevina vuosina.
 
Jeffrey

Tuolla kulutuksella varmasti oikein fiksua lukita hinta siihen kohtaan jossa perse kestää edes suurimman osan iskuista.

Tällä hetkellä kotimainen tuotanto on kuitenkin melko maissa. Jos nyt voi sanoa, että kyseessä on tuotantovaje, niin se on jopa sellainen 3 000
MW. Tästä valtaosa menee tuulivoiman piikkiin, joka on tällä hetkellä lähes kokonaan maissa ja esimerkiksi tänään tuotanto on ollut 148 MW kun tuotantoennätys on kuitenkin lähes 3 000 MW. Toki tällä hetkellä myös muut tuotantomuodot on ehkä vähän keskiarvojen alapuolella. Ydinvoimaloissa pyörii vuosihuollot ja vettä voidaan säilyttää eikä sitä ole pakko juoksettaa energiaksi.

Eli jos vaan onnistuu ostamaan uuden määräaikaisen juuri sopivaan aikaan, voi hinnat jonkin verran tulla alas kunhan tuotanto menee ylös. Toki iso osa tuulivoimaa tekee markkinasta heikon kun päivätuotanto voi olla aikalailla mitä vain 0-3000 välillä ja vaihdella tunnista ja päivästä toiseen.
 
Con Tsales

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Huuhkajat, Ahveniston ampumahiihtäjät
Hommasin kerrostalokolmioon tuon Fortumin vakion. Hintaa 35€/kk. Ei mielestäni hinnan kiroissa.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Nyt oli kuitenkin pakko reagoida, kun pörssisähkön hinta on ihan jäätävä ja sähköä kuluu edelleen 30-50 kWh päivässä kesästä huolimatta.
Mennään ehkä hieman ohi ketjun varsinaisen aiheen, mutta ihan mielenkiinnosta pitää kysyä, että miten näin suuriin kulutuslukemiin päästään kesäaikana jatkuvasti?

Itellä ainakin keskikokoisessa omakotitalossa kesäajan tyypillinen kulutus on vain 15–20 kWh/päivä. Eilen näköjään meni peräti 42 kWh, kun käytiin saunassa, pestiin ja rummuttiin kolme koneellista pyykkiä reissun jäljiltä + vielä ilmalämpöpumppukin oli lämmittämässä viileän yön aikana. Mutta tosiaan ainakin itellä tällainen sulle ilmeisen normaalikulutus vaatii jo ihan poikkeuksellista päivää kesäaikana.

Vaasan Sähkön toistaiseksi voimassa olevan Perussähkö-sopimuksen hinta näköjään pysyy vielä 8,30 eurossa kilowattitunnilta. Koko ajan kyllä pienellä pelolla odottelen, koska postilaatikkoon kolahtaa taas ilmoitus hinnankorotuksesta. Toistaiseksi ollaan kuitenkin yhä tyytyväisiä asiakkaita, syksyllä pörssisähköstä pois vaihtaneena.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itsellä loppuu halpa määräaikainen lokakuussa ja nämä 24 kk sopparit 12 sentin hinnoilla ei kauheasti innosta. Ilmeisesti suojauksien tarjonta näinä aikoina on vähän nihkeää eikä kukaan halua ottaa riskiä. Vuoden määräaikaiselle en löytänyt yhtään tarjoajaa. Ajattelin mennä näillä toistaiseksi voimassaolevilla hinnoilla. OL3 kattaisi kuitenkin 10-15% kulutuksesta jos se suinkin saataisiin tulille. Samoin tuulivoimaa rakennetaan hurjaa vauhtia lisää joten ei houkuttelisi sitoa itseään kahdeksi vuodeksi tämän hetken hintoihin. Pörssisähkössä iskee sitten ne tolkuttoman kalliit tunnit ja talven pakkasjaksot, jolloin sähkön käyttö pitäisi lopettaa. Nämä ”toistaiseksi” hinnat tarkistetaan tyypillisesti muutaman kerran vuodessa ja se vähän suojaa pahimmilta hintapiikeiltä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Lämminvesivaraaja meillä ainakin se keskeinen kesäajan sähkönkuluttaja on.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Katselin tuossa taannoin kulutuslukuja tämän kämpän ajalta, ja tasaista nousua on ollut, vaikka sähkölaitteet eivät ole lisääntyneet pl. auto, joka tulee tänä vuonna näkymään kulutuksessa ja näkyykin jo.

2018 kesäkuussa muutimme, vajaa 3000 kWh
2019 6000 kWh
2020 reilu 7000 kWh
2021 vajaa 9000 kWh
2022 vajaa 6000 kWh nyt

Vuosien sisälläkin heittoa erikoisesti, kun yritin jotain säännönmukaisuutta etsiä. 2019 loppuvuosi piikkasi lievästi, 2020 taas kesä selvästi. Mitään sähkösyöppöjä meillä ei erityisemmin ole, kun koko kämppä lämpiää puulla käyttövesiä myöden. Tai yksi patteri löytyy ulkoseinää vasten olevasta vessasta, that's it.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mennään ehkä hieman ohi ketjun varsinaisen aiheen, mutta ihan mielenkiinnosta pitää kysyä, että miten näin suuriin kulutuslukemiin päästään kesäaikana jatkuvasti?

Itellä ainakin keskikokoisessa omakotitalossa kesäajan tyypillinen kulutus on vain 15–20 kWh/päivä. Eilen näköjään meni peräti 42 kWh, kun käytiin saunassa, pestiin ja rummuttiin kolme koneellista pyykkiä reissun jäljiltä + vielä ilmalämpöpumppukin oli lämmittämässä viileän yön aikana. Mutta tosiaan ainakin itellä tällainen sulle ilmeisen normaalikulutus vaatii jo ihan poikkeuksellista päivää kesäaikana.
Tarkistin niin nyt kesäkuussa kulutus on ollut vähän alhaisempaa eli luokkaa 20 kWh, mutta sunnuntaille osui 70 kWh. Silloin pesty ja kuivattu useampi koneellinen pyykkiä ja oltu päivä kotona. Pörssisähkön kanssa yrittänyt keskittää kulutusta viikonlopuille. Lämminvesivaraaja on varmaankin yksi suurimmista energiasyöpöistä päivittäin.
 
Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Mennään ehkä hieman ohi ketjun varsinaisen aiheen, mutta ihan mielenkiinnosta pitää kysyä, että miten näin suuriin kulutuslukemiin päästään kesäaikana jatkuvasti?

- -

Meidän omakotitalossa sama juttu, eli keskikulutus kesällä jossain 30-50 kWh/päivä. Yleensä piikit tulee silloin kun isovanhemmat saapuu vierailulle ja lataavat sähköauton, mutta eipä nuo 1-2 päivän piikit 1-2 kertaa kuukaudessa ole isossa kuvassa mikään suuri kulutuserä ole. Lämminvesivaraaja vie eniten sähköä meillä, vaikka nyt tuokin on vähentynyt kun asennutimme vesi-ilmalämpöpumpun. Tosin tämän hyödyt näkyvät enemmän talvella, kun kulutus ei nouse kuin jonnekin 50-70 kWh/päivä kovillakin pakkasilla.

Hieman jännitetään kyllä miten hinnat muuttuvat kun nykyinen määräaikainen sopimus päättyy joulukuun lopussa 2022. Tällä hetkellä sähkön hinta 4,69 snt/kWh + 1,95€ perusmaksu. Eli täällä pidetään peukkuja Olkiluodon ikuisuusprojektin puolesta ja toivotaan, että hinnat putoaa jonnekin siedettävälle tasolle. Toki näillä uusilla laitteilla (VILP + ILP) ja säästämisellä varaudutaan koko ajan siihen, että hinta on vuoden vaihteessa 3-4 kertaa suurempi, mutta mielummin nuokin säästetyt eurot jättäisi itselleen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toivottavasti määräaikaisen sopparin vaihto onnistuu edelleen kun tekee uuden vaimon nimissä. Itsellä loppuu halpa sähkö syyskuussa ja varmaan joutuu tekemään peliliikkeitä jos se Olkiluoto valmistuu…
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lämminvesivaraaja meillä ainakin se keskeinen kesäajan sähkönkuluttaja on.

Tätä olin tulossa myös kirjoittamaan.

Lämmin vesi on se suurin kesäsyöppö. 25-35kwh se meilläkin on ja jos jotain erikoista tekee niin siitä sitten ylöspäin.

Jos vaikka katson tämän viikon tiistain tuntikohtaista kulutusta niin 00-03 kulutusta ollut yht 11,1kWh ja sen jälkeen palautuu siihen perus-yöajan 0,6-0,8kWh per tunti. Samoin illalla jälleen klo 23-24 3,34kWh kun yösähkö napsahtaa päälle. Veden lämmitykseen siis liki 15kWh per päivä. (edit: tuona päivänä, unohtanut jo mitä tehtiin maanantaina, pyykkiä varmasti + 4 löträäjää)
 
Outsider

Lämmin vesi on toisaalta vaan pelkkä mukavuustekijä, eikä mikään välttämättömyys, niin siitä on onneksi helppo tinkiä, jos sähkön hinta tuntuu pahalta.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hommasin kerrostalokolmioon tuon Fortumin vakion. Hintaa 35€/kk. Ei mielestäni hinnan kiroissa.

Itselle tulee tänne landelle kerrostalokaksioon Heleniltä 4.98c/kWh perusmaksun ollessa 0 e / kk. Soppari voimassa vielä 10/23 asti. 3 kk lasku viimeksi taisi olla joku 12.70 €.
Elenia sitten puolestaan hoitaa siirron. En muista paljonko on.
Mökille Heleniltä joku karvan alle 7 c/kWh. Elenia hoitaa myös siellä siirron. Perusmaksu siirrosta 20 €/kk vaikka sähkö ei mene yhtään lokakuun ja toukokuun alun välisenä aikana kun mökki ei ole talviasuttava.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lämmin vesi on toisaalta vaan pelkkä mukavuustekijä, eikä mikään välttämättömyys, niin siitä on onneksi helppo tinkiä, jos sähkön hinta tuntuu pahalta.

Se on just näin, sadevettä tässä on keräilty ja talven jemmalumia sulateltu. Sitten kun kipuraja ylittyy, otetaan varmuusvarastot käyttöön.

Järvikin löytyy kyllä 600m päässä, joten onneksi vielä vaihtoehto C on olemassa. Sinne voi munasiltaan painella saippuoimaan. Päivän lyheneminen (taas mennään Juhannuksen jälkeen) helpottaa tuota.
 
MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Huhtikuussa 2020 sähkönmyyjänä työskennellessä tuli tutustuttua markkinoihin ja tuolloin tartuin Väreen nettisivuilta löytyneeseen tarjoukseen, 3v diili 0e/kk perusmaksulla, sähkölle hintaa 4,68snt/kWh. Hiukan kikkailuahan tuo vaati – kerrostaloasujalle kaikki yrittävät (tai ainakin yrittivät) tyrkyttää niitä helkkarin kiinteällä kuukausihinnalla varustettuja paketteja, niin nettisivuilla klikkailin itseni ihan härskisti omakotitaloasujaksi jotta sain edes kyseisen tarjouksen näkyviin.

Noh, kulutus vuoden aikana on n. 1000kWh, niin ei tässä sähkön puolesta vararikkoon jouduta. Mielenkiintoista kuitenkin nähdä mikä on tilanne vuoden päästä huhtikuussa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Lämmin vesi on toisaalta vaan pelkkä mukavuustekijä, eikä mikään välttämättömyys, niin siitä on onneksi helppo tinkiä, jos sähkön hinta tuntuu pahalta.

Sen verran läpändeerukseen vakavammin voi todeta, että lämpimän veden sähkönkulutukseen voi toki yllättävän paljonkin vaikuttaa omalla käyttäytymisellä. Ilman että käy esimerkiksi jääkylmässä suihkussa.
 
Con Tsales

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Huuhkajat, Ahveniston ampumahiihtäjät
Kallis,

Riippuen toki miten kulutat. Siirrothan sulla tulee päälle...
No saan tuolla hinnalla lämmitellä saunan kiuasta, pyörittää ilmajäähdytintä, rumpukuivatata pyykkiä, harrastaa aktiivista ruoanlaittoa jne.Maksan tuon etukäteen tietämäni kustannuksen mukisematta. Tai ehkä sokaistuin, kun OK- talossa sähkökustannus oli nykyiseen lähes 8 - kertainen.
 
Aapee79

Juu, en osaa sanoa. Itsellä oli n.40e 2kk lasku ja on ilmalämpöpumppu, pesukone, sauna, kuivausrumpu jne. Kolmio kyseessä. Kesä- ja talvikausi tulee toki eroa, joten uskoisin, että kiinteä on ainakin sulle hyvä.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Vaasan Sähkön toistaiseksi voimassa olevan Perussähkö-sopimuksen hinta näköjään pysyy vielä 8,30 eurossa kilowattitunnilta. Koko ajan kyllä pienellä pelolla odottelen, koska postilaatikkoon kolahtaa taas ilmoitus hinnankorotuksesta. Toistaiseksi ollaan kuitenkin yhä tyytyväisiä asiakkaita, syksyllä pörssisähköstä pois vaihtaneena.
Lainaan nyt ensin omaa viestiäni. Eli sieltähän se tuli sitten: 1. elokuuta alkaen hinta 10,70 snt/kWh. Tosin eipä taida edelleenkään olla mitään parempaa vaihtoehtoa?

Lujaa vauhtia tässä on joka tapauksessa vajaan vuoden asiakkuuden aikana menty ylöspäin: 5,69 -> 6,19 -> 8,30 -> 10,70 snt/kWh. Ois vaan pitänyt ottaa syksyllä se noin 5 snt/kWh parin vuoden määräaikainen, kun silloin noita vielä sillä hinnalla sai, mutta enpä osannut ennustaa tulevaisuutta oikein.

Samassa kirjeessä Vaasan Sähkö ilmoitti, että "Olemme uudistamassa sähkötuotteitamme ja sopimusten hinnoittelua". Saapa nähdä, mitä sitten keksivät. Joku kuukausi- tai kvartaalihinnoittelu ei nyt ainakaan kovin innovatiiviselta uudistukselta kuulostaisi, kun sellainen on ollut jo pitkään käytössä monilla muillakin firmoilla. Ja tämä toki on tehnyt sitten paikoin toistaiseksi voimassa olevat sopparit aivan kelvottomiksi: jos en väärin muista, niin eräs tuttavani kirosi Pohjois-Karjalan Sähkön nostaneen vuodenvaihteessa hinnan tasolle 25 snt/kWh, kun sopimus oli jotain mallia "hintaa päivitetään neljästi vuodessa".

Lämminvesivaraaja meillä ainakin se keskeinen kesäajan sähkönkuluttaja on.
Joo, suurimmat piikit saa ehdottomasti aikaan suihkussa käymisellä. Ja toisaalta tämä lienee myös helpoimpia tapoja säästää: se liiallinen veden lotraaminen näkyy todellakin vesilaskun lisäksi myös sähkölaskussa. Vähän on sellainen fiilis, että näistä saadaan vielä joskus perheessä käydä keskustelua, kun nyt vielä hyvin pienet tytöt aikanaan kasvavat isommiksi...
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vähän on sellainen fiilis, että näistä saadaan vielä joskus perheessä käydä keskustelua, kun nyt vielä hyvin pienet tytöt aikanaan kasvavat isommiksi...
Yllättävän tehokkaiksi ovat suihkusessiot muuttuneet meidän perheessä itse kullakin, kun pannuhuone lämpiää helteillä vain pari kertaa viikossa. Vaikka lattiakierto on tietenkin poissa käytöstä kesällä, hehkuu pienikin pesällinen rakenteisiin, joten pidetään lämmittelyt minimissään. Sinänsä kylmä suihku on helteellä ihan jees, ja tosiaan ihan hirveän pitkään ei tarvitse vuoroja odottaa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ketjun nimeksi voisi vaihtaa ”millaisen sähkösopimuksen teit vuosi sitten”.
Voidaan yrittää toki keskustella sähkön hinnasta ensi vuonna, jotta on helpompi vertailla mm. polttomoottoreiden ja sähköautojen käyttökuluja tulevaisuudessa.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kesäkuun loppuun päättyi meillä 2v määräaikainen sopimus Oomilla, 4,99snt/kwh. Nyt jatkuu toistaiseksi voimassa olevana n. 17snt/kwh. Kävin nuo kilpailutuskoneet läpi ja niiden johdosta vaihdettiin Imatran Sähköön. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus ja nyt elokuun loppuun asti hinta 11,90snt/kwh ja saa S-bonusta. Jatkossa joutuu näiden kanssa varmaan olemaan aikamoinen tarjoushaukka, määräaikaisia sopimuksia ei tällä hintatasolla viitsi tehdä ja kun kulutus on n. 18t kwh vuodessa niin kyllä tuolla varmasti vaivanpalkkansa tienaa kun näitä seuraa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Itse olen tässä viime vuoden lopulta seurannut markkinoita aika tarkasti ja kuunnellut asiantuntijoita, niin tällä hetkellä en uskaltaisi paljoa enää odotella määräaikaisen sopimuksen kanssa, sillä hintojen odotetaan vain nousevan entisestään. Toisaalta ymmärrän, että tämän hetken määräaikaisten hinnat eivät houkuttele, mutta huonolla tuurilla odottelu voi johtaa siihen, että maksaa aina vain enemmän. Joidenkin arvioiden mukaan loppuvuodesta halvimmatkin määräaikaiset voivat olla hintaluokassa 16-17snt ja ensi vuoden puolella 20snt saattaa olla realismia.

Jos itse olisin nyt ilman määräaikaista, niin tarttuisin kynsin ja hampain kiinni 10-12snt määräaikaiseen, mikäli sellaisen jostain löytää, koska uskon sen olevan halvin vaihtoehto seuraavan kahden vuoden ajalle.

Tarjoushaukkana oleminen ei ole ainakaan tässä viimeisen puolen vuoden aikana johtanut oikein mihinkään, kun joka kuukausi hinnat ovat vain nousseet entisestään, eikä yksikään sähköyhtiö oikein uskalla laittaa hyviä tarjouksia, koska tietävät, että ihmiset tarttuvat niihin herkästi ja pahimmillaan se voi johtaa suuriin tappioihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös