Ylen tai jonkun lehden sivuilta luin eilen, että Kiina suunnittelee oman ydinohjelmansa jatkamista, koska Venäjän uhkaukset ovat niin tehokkaasti estäneet Naton operaation Ukrainassa. Jos Taiwaniin ilmestyy pieniä vihreitä miehiä, Kiina voisi heilutella ydinasekorttia jenkkien nenän edessä: "Älkää sekaantuko meidän sisäisiin asioihin tai muuten sienipilvet alkaa kohota taivaalle." Mikäli uutinen pitää paikkansa, veikkaus Kiinan ärähtämisestä ei tunnu uskottavalta. Toisaalta Kiina pelaa tunnetusti monilla korteilla ja hihassa on puoli pakkaa lisää. On siis hyvin mahdollista, että samaan aikaan vaaditaan Venäjää hillitsemään puheita ja kehitetään omaa pelotetta.On hyvä kysymys, miksi tämmöinen lausunto. Vaihtoehtoja on muutamia:
- Kotirintaman rauhoittelu
- Kiina ärähtänyt että nyt ne ydinaseet piiloon jos haluatte olla meidän kavereita
- Päätyminen uuteen tilannearvioon, jonka mukaan ydinaseiden heiluttelu ei toimi halutulla tavalla, vaan ennemminkin lisää lännen sekaantumisen riskiä (Bidenin lausunto, että Yhdysvallat reagoisi ydinaseiden käyttöön)
- Ylipäätään vain tilanteen hämmennys antamalla keskenään ristiriitaisia lausuntoja
Palaan taas saarnaamaan yhdestä lempiaiheestani, eli muistetaan nyt kuitenkin, että Taiwan on hampaisiin asti aseistautunut SAARI. "Pienet vihreät miehet" eivät ole niissä olosuhteissa realismia. Kiinalla ei ylipäänsä ole tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia Taiwanin valtaamiseen, vaikka Yhdysvallat ei hyökkäyksen alkamisen jälkeen ydinaseiden pelossa osallistuisi pippaloihin millään tavoin.Ylen tai jonkun lehden sivuilta luin eilen, että Kiina suunnittelee oman ydinohjelmansa jatkamista, koska Venäjän uhkaukset ovat niin tehokkaasti estäneet Naton operaation Ukrainassa. Jos Taiwaniin ilmestyy pieniä vihreitä miehiä, Kiina voisi heilutella ydinasekorttia jenkkien nenän edessä: "Älkää sekaantuko meidän sisäisiin asioihin tai muuten sienipilvet alkaa kohota taivaalle."
[MEDIA=twitter]1513270464600322056[/MEDIA]
Toisekseen Taiwanissa asuu 23 miljoonaa ihmistä. Se on ainakin tuolta länsipuoleltaan aivan äärimmäisen tiheään asutettu saari. Tuollainen maa jos masinoi itsensä puolustukseen samalla tavalla, kuin nyt Ukraina on tehnyt, niin sen valtaaminen syö hyökkääjältä aivan järjettömän määrän ihmishenkiä ja resursseja.Palaan taas saarnaamaan yhdestä lempiaiheestani, eli muistetaan nyt kuitenkin, että Taiwan on hampaisiin asti aseistatunut SAARI. "Pienet vihreät miehet" eivät ole niissä olosuhteissa realismia. Kiinalla ei ylipäänsä ole tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia Taiwanin valtaamiseen, vaikka Yhdysvallat ei hyökkäyksen alkamisen jälkeen ydinaseiden pelossa osallistuisi pippaloihin millään tavoin.
Varmaankin paras twiitti tähän mennessä ja lähdekin luotettava. Tuli jotenkin niin hyvälle tuulelle noista viimeisistä sanoista.
Kyllä mä olen sitä mieltä, että ainoa keino tämän sodan lopettamiseksi on tehdä tästä sodasta matemaattisesti täysin toimimaton yhtälö Venäjän kannalta eli ne kaasu- ja öljyhanat kiinni. Venäjä ei voi tähän edes vaikuttaa, koska eivät sinänsä ole edes pakotteita vaan länsi yksinkertaisesti lakkaa käymästä kauppaa Venäjän kanssa sen suurimpien tulonlähteiden osalta.
Kiinan ei tarvitse astua jalallakaan Taiwaniin voittaakseen sodan. Kiina pystyy saartamaan koko saaren (isoin saarien ongelma sodassa) ja laittamaan sen sitä kautta polvilleen. Tätä taiwanilaiset itsekin pitävät suurimpana riskinä itselleen viime vuonna julkaistussa raportissa. Jos Kiinalla ei ole kiirettä ja saa pidettyä USAn sekä muut Taiwanin mahdolliset liittolaiset kaukana, saarto on heidän paras ja todennäköisin ase.Palaan taas saarnaamaan yhdestä lempiaiheestani, eli muistetaan nyt kuitenkin, että Taiwan on hampaisiin asti aseistautunut SAARI. "Pienet vihreät miehet" eivät ole niissä olosuhteissa realismia. Kiinalla ei ylipäänsä ole tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia Taiwanin valtaamiseen, vaikka Yhdysvallat ei hyökkäyksen alkamisen jälkeen ydinaseiden pelossa osallistuisi pippaloihin millään tavoin.
Toisaalta Kiina on säikähtänyt tätä Venäjälle asetettujen pakotteiden määrää. Kiina on kuitenkin opportunistinen maa, jolle talous on kaikki kaikessa. Uhkaavat toimet Taiwania kohtaan saattaisivat hyvinkin johtaa merkittäviin pakotteisiin, joita Kiina ei missään nimessä halua. Tämän vuoksi Kiina ei voi kovin helposti lähteä mihinkään pitkäkestoiseen operaatioon.Kiinan ei tarvitse astua jalallakaan Taiwaniin voittaakseen sodan. Kiina pystyy saartamaan koko saaren (isoin saarien ongelma sodassa) ja laittamaan sen sitä kautta polvilleen. Tätä taiwanilaiset itsekin pitävät suurimpana riskinä itselleen viime vuonna julkaistussa raportissa. Jos Kiinalla ei ole kiirettä ja saa pidettyä USAn sekä muut Taiwanin mahdolliset liittolaiset kaukana, saarto on heidän paras ja todennäköisin ase.
Jossain oli, että Venäjän sotakassasta olisi jäädytetty n. 60% eli suurin osa ja paljonko tästä on Venäjä käyttänyt? Eihän se sota nyt päivässä lopu, mutta kyllä se jossain kohtaa väkisinkin loppuu jos menot on koko ajan suuremmat kuin tulot. Onhan tuo käsittämätöntä, että Venäjä saa päivässä tuloja melkein yhtä paljon, kun mitä Ukrainaa on autettu rahallisesti koko sodan aikana tähän mennessä. Tuo yhtälö ei ainakaan toimi jos Venäjä saa miehiä, kalustoa, ohjuksia ja pommeja jostain ostettua vanhojen lisäksi...Venäjä oli kuitenkin varannut lähemmäksi 300 miljardia sotakassaa (joista toki osa nyt jäädytetty), joten ei se nyt vain mene että kun kaasu ja öljy ei virtaa sota loppuu.
Ei muuta kuin Googleen hakusanaksi ”Russian dating site photos” niin alkaa kuva tuon maan metropolien ulkopuolisesta elämästä selvitä…Kertoo vaan noiden venäläisten sotilaiden taloudellisesta tilanteessa kotimaassaan, kun pitää pölliä käytetty Whirlpool että vaimo saa pyykit pestyä.
Jostain luin, että osa Venäjän sotilaista ovat kotoisin aivan keskeltä metsää ja ovat nähneet mm. asvaltoituja teitä ensimmäistä kertaa vasta kasarmeilla ja liikennevaloja vasta Ukrainassa.
Kuten monet muutkin, niin itsekin näen, että Ukrainan sodalle ratkaisu tulee taistelukentällä, ei diplomatialla, niin surkeaa kuin se onkin. Sen enempää Ukraina kuin Venäjäkään eivät ole olleet luopumassa Krimistä eikä Donbassista. Mikäli alueiden asukkaat edelleen haluaisivat olla osa Venäjää tai ainakaan eivät haluaisi olla osa Ukrainaa, niin tilanne on hankala.Kyllä mä olen sitä mieltä, että ainoa keino tämän sodan lopettamiseksi on tehdä tästä sodasta matemaattisesti täysin toimimaton yhtälö Venäjän kannalta eli ne kaasu- ja öljyhanat kiinni. Venäjä ei voi tähän edes vaikuttaa, koska eivät sinänsä ole edes pakotteita vaan länsi yksinkertaisesti lakkaa käymästä kauppaa Venäjän kanssa sen suurimpien tulonlähteiden osalta. ... Jos siis Venäjä ja Ukraina aidosti ja oikeasti neuvottelevat rauhasta niin pahoin pelkään, että ne ehdot ja tilanne on Ukrainan kannalta pahimmillaan jopa aivan kestämätön. Venäjä pitää käytännössä saada vetäytymään ilman ehtoja. Eihän tämmöisen täysin rikollisen, sadistisen ja hirviömäisen toiminnan seurauksena mikä vielä perustuu valheellisiin väittämiin voida suostua alueluovutuksiin myöskään. Minkäänlaista voittoa ei tästä voida Venäjälle (enää) antaa...
Eikös seiskatie eli Kotka-Hamina -moottoritie nykyään jatku Vaalimaalle asti?Tuo moottoritie olisi pitänyt jatkua myös Suomen puolelle, mutta Suomessa laitettiin stoppi projektille, kun itänaapuri alkoi lisäämään toimintaansa itärajalla ja tuli paljon ilmatilaloukkauksia jne. Eli kyse oli tästä Kotka-Hamina moottoritiestä, jonka olisi pitänyt jatkua Vaalimaalle asti... Teitä pitkin itänaapuri ei Suomeen tule, se tulisi tapahtumaan mereltä ja ilmasta.
Tässä Venäjä on vähän sössinyt omat ennakkoasemansa myymällä "erikoisoperaatiota" jonkinlaisena ristiretkenä NATO:a, EU:n homoja ja heidän ukrainalaisia natsikätyreitään vastaan. Eli ollaan jo valmiiksi katalien länsimaiden jyrän alla. Jos nyt interventio tapahtuisi pelkästään ilmavoimia käyttäen ja iskut tapahtuisivat vain Ukrainan maaperällä oleviin kohteisiin, miten tuosta pystyttäisiin vääntämään mitään sellaista propagandaa eetteriin, jota siellä ei olisi ennestään ollut? "Seuraava video näyttää, kun uljaat joukkomme tuhoutuvat raukkamaisen NATO:n ilmaiskuissa!" "Mutta näemme vain räjähdyksiä..."Interventio: Tässä pelataan hermopeliä Euroopan ja Venäjän välillä. On suuri mahdollisuus, että puuttumalla tilanteeseen omilla joukoilla sodan suosio Venäjällä räjähtäisi käsiin. Se olisi Kremlille lahja taivaalta, koska se hyvin todennäköisesti mahdollistaisi sotatoimien laajentamisen. Jotta interventio olisi mahdollista, Venäjän pitäisi itse eskaloida sotaa tarpeeksi, niin, että puuttuminen voidaan tehdä ilman, että sodan sisäpoliittinen tuki Venäjällä kasvaa.
Aivan täysin samaa mieltä, että tämä homma ratkaistaan taistelukentällä ja Ukrainan saama aseapu on kaiken a ja o. Eli jos energiapakotteet tietyn maan kohdalla vaikuttavat Ukrainalle annettavan aseavun määrään ja/tai laatuun niin näitä ei syytä ottaa vielä käyttöön, mutta ne maat ketkä pystyvät katkaisemaan letkut Venäjän kanssa samalla toimittaen aseapua Ukrainaan "vanhaan malliin" niin ehdottomasti näin tulisi toimia.Aseapu: Itse pidän kaikkein keskeisimpänä nyt Ukrainan aseapua. Ensisijaisesti tarvitaan kaikenlaista kuluvaa materiaalia (ammukset, kranaatit, PST- ja IT-ohjukset yms). Toinen kenttä on täydennykset niihin järjestelmiin, joita Ukrainalla on. Ja kolmanneksi pitää varautua siihen, että Euroopan alueen itäkaluston varastot on koluttu tyhjäksi eli pitää varautua länsikalustolla avustamiseen esimerkiksi kouluttamalla niiden käyttöön.
Ikävä kyllä näin juuri. Ukraina tosiaan toteutti liikekannallepanon heti sinä päivänä, kun Venäjä hyökkäsi, eli sen heidän asevoimien normaalin yli 250 000 hengen lisäksi heille on nyt käytössä joidenkin tietojen mukaan jopa likemmäs miljoona reserviläistä (jos vain varustusta riittää kunnolla). Eli lähtökohtaisesti sota ei tule päättymään kovin pian ainakaan siksi, että ukot (ja akat) loppuisivat kummaltakaan puolelta kesken..Sota on sellaisessa tilanteessa, että varmaksi ei tässä vaiheessa voi sanoa oikein mitään muuta, kuin sen että ruumiita ja romutettua sotakalustoa tulee vielä ihan pirusti lisää. Molemmin puolin. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän kysymysmerkkiä.
UA ei pistä putkia kiinni, koska EU tarvitsee kaasua. Saksa suuttuisi.Ukrainalla on täysi mahdollisuus pistää kiinni kyseiset linjat jos tahtoa oikeasti on ja jos sillä on oikeasti vaikutusta sodan päättymiseen. Toki osa öljystä ja kaasusta kulkee myös Valko-Venäjän kautta.
Martti J. Kari sanoi pari päivää sitten uusimmassa tilannekatsauksessaan, että tosiaan Ukraina on toteuttanut liikekannallepanon heti ensimmäisenä päivänä, ja Venäjä tietysti jos/kun homma pitkittyy olisi vähän kuin pakotettu jossain kohtaa siihen. Ainakin osittaiseen liikekannallepanoon siis. Kari sanoi kuitenkin LKP:n olevan sikäli ongelmallinen toteutettava Putelle, koska tällöinhän maa menisi sotatilaan ja näin ollen kansalle paljastuisi, että tämähän onkin nyt sota eikä "erikoisoperaatio"Monet puhuu, että Venäjän olisi saatava jonkinlainen voitto 8. toukokuuta mennessä, kun Moskovassa juhlitaan voitonpäivää, mutta voisiko noilla idän barbaareilla olla ihan toisenlainen suunnitelma mielessä? Jos Ukrainaa ei voida voittaa, ilman yleistä liikekannallepanoa ja jos toisaalta sellainen muuvi olisi ainakin vielä hyvin epäsuosittu