Kyllähä tässä varmasti jokainen normaali ihminen on käynyt jossain muodossa "surun 5 vaihetta". Itse olin jo aika pitkällä tuossa 5 osassa kun sota-alkoi. Positiivisena, olen tajunnut kuinka rohkea, vahva ja jopa peloton olen erilaisissa skenaarioissa. En ole koskaan päässyt aikaisemmin kokeilemaan ns. sotamoodissa ajatuskenaariota.Itseäni ja tuntemuksiani on tullut mietittyä viimeiset päivät paljonkin. Ihmeellistä millaiseksi omatkin tunteet ovat menneet.
Otin tietoisesti etäisyyttä tähän sotaan ja hävitykseen.
Ensin iski pelko hyökkäyksestä, sitten ajatukset yrittivät väkisin sen kieltää. Sitten uskotteli pieneen selkkaukseen,.. Sitten kun Venäjä iski täydellä voimalla kaikkealle, iski armoton pelko ydinsodasta Euroopassa. Pelottavinta oli se voima millä se iski tajuntaan ja se huoli oli hyvin voimakasta.
Ydinsodan ja kolmannen maailmansodan pelko alkoi muuttumaan realistiseksi skenaarioksi ja mieli alkoi sen jopa hyväksymään.
Ihminen näköjään prosessoi sen niin, että se yrittää vain jatkaa elämää. Pienintäkään hyväksyntää se ei ole, mutta pelko ja kauhistus ovat muuttuneet syvään vihaan ja raivoon. Mieli ei hyväksy ja viha kasvaa ja kasvaa. En toivo mitään hyvää noille roistoille, toivoisin etten ikinä rupea vihaamaan viattomia kansalaisia jotka eivät voi tälle mitään. Täysin varmaksi sitäkään en voi enään luvata.
Nyt sitä elää käytännössä voimattomana tilanteelle, toivoisi vain että tämä kaikki päättyisi ja joskus Ukraina kukoistaisi ja ukrainalaisten verellä maksettu hinta itsenäisyydestä olisi lopulta kaikkien nähtävillä ja että nämä sitarikolliset joutuisivat oikeasti vastuuseen teoistaan.
Toisaalta jos tämä eskaloituu ydinsodaksi tai Suomeen hyökätään, sitten se menee vain niin eikä sekään enään herätä kauhun tunteita.
Viimeiseen henkäykseen asti yrittäisin estää siinä roolissa mikä minulle ikinä annettaisiinkaan.
Tämä ei tarkoita, että en pelkäisi jos joutuisin sotaan, se olisi valhetta, mutta löysin itsestäni sellaisia äärimmäisyyksiin kykeneviä osastoja, jotka on aina ollut lepotilassa koska tämänkaltaista ajatuksellista uhkaa en ole aiemmin kokenut.
En tiedä avautuiko tämä muille. Kyse on kuitenkin sellaisesta täydellisestä rauhasta, joka minun sisällä nyt vallitsee ja olen valmis, mitä tuleman pitää. Rohkeana valmiina kohtaamaan pelot ja itseasiassa kävellä niiden pelkojen läpi. Kävellä niin pitkälle kuin mahdollista. Jos pelko heittää selälleen matkalla, niin olen valmis nousemaan ja jatkamaan matkaa, läpi pelkojen sekä katsomaan niiden taakse.