Tässä kun tätä on nyt yli viikko seurattu, niin mielialat ovat heitelleet todella paljon, kuten varmasti monilla muillakin. Osaltaan tunne on suurta surua ja vihaa Ukrainan puolesta, osaltaan huolta Suomen tilanteesta. Aluksi olin monta päivää ahdistunut ja pelokas, mutta nyt viime päivinä on tullut hiukan samoja fiiliksiä kuin (ainakin) muutamalla muulla kirjoittajalla tässä ketjussa aikaisemmin - ahdistus ja pelko ovat hälvenneet ja olo on melko rauhallinen. Tietenkin Ukrainalaisten huikea taistelu, venäläisten surkea menestys ja Niinistön ilmoitus lähentymisestä USA:n kanssa ovat rohkaisseet mieltä, samoin kuin monet kirjoitukset tässä ketjussa.
Joka tapauksessa, tilanteen vuoksi on tullut prosessoitua elämää isomminkin. Olemme osa historian jatkumoa, ja tavallinen pulliainen ei paljoa voi vaikuttaa siihen, miten asiat etenevät. Mutta mitä tahansa tapahtuukin, luotto Suomeen on 100%, ei enempää eikä vähempää. Huolimatta arkipäivän erimielisyyksistä ja erilaisista poliittisista näkökannoista, me ymmärrämme milloin pitää jättää pienemmät kiistat taka-alalle ja yhdistää voimat. Me tiedämme minkä puolesta loppupeleissä taistelemme. Me emme ole syyttä yksi maailman onnistuneimmista valtioista. Mä elämästä laulan, sillä oonhan suomalainen!
Näiden päivien aikana olen ollut liikuttunut ja voimaantunut Ukrainan kansan uskomattomasta voimasta ja hengestä. Tosielämän sankareita. He taistelevat koko läntisen maailman puolesta, käytännössä yksin. Zelenskyi on jo naulannut paikkansa historian suurien ihmisten joukossa, yhdessä jokaisen Ukrainan itsenäisyyden puolesta taistelevan kanssa. Tulen muistamaan Ukrainan voiman koko loppuelämäni. Toinen suuri liikutuksen aihe on läntisen maailman yhtenäisyys. Kymmeniä tuhansia ihmisiä suurkaupungeissa osoittamassa mieltään pahaa vastaan. Lukemattomia ihmisiä majoittamassa Ukrainalaisia pakolaisia. Lukemattomia ihmisiä tukemassa rahallisesti. Poliitikot yhtenäisessä rintamassa. Olen itkenyt viimeisen viikon aikana enemmän kuin moneen vuoteen - sekä Ukrainalaisten hirveän tilanteen vuoksi, että ihmisten yhtenäisyyden edessä.
Kun miettii isossa kuvassa, on selvää että nyt eletään historiallisia hetkiä joita opiskellaan kouluissa vielä sadan vuoden päästäkin. Aika näyttää, millaista historiaa se tulee olemaan, mutta itse olen vakuuttunut että hyvä voittaa. On äärettömän surullista, että se vaatii nyt ihmishenkiä Ukrainassa, ja se saattaa vaatia niitä lisää tulevaisuudessa jossain muualla. Mutta se tulee voittamaan.