Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 061 071
  • 24 020
L

luigitar

Ideaali tilanne olisi, että ensiksi kartoitetaan ne kenen kanssa jatko olisi mahdollista kaudelle 22-23 ja sitten vasta loppukauden vahvistukset.
Oulun tuplapeli viikonlopulle kaveri olisi pitänyt hankkia jo, koska silloin kaveri pääsisi hyvin tutustumaan jengiin. Runkosarjaakin olisi sopivasti vielä jäljellä ennen poffeja.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Joukkueella on mahdollisuus menestyä ja päästä vaikka kuinka pitkälle. Menestystä voisi todellakin parantaa täsmähankinta tai -hankinnat. Pikkarainen on aivan selvästi ilmaissut tarpeen joidenkin pelipaikkojen vahvistamiselle. Kai ne mahdolliset playoff-pelitkin vähän tuloja toisivat eli kyllä riski hankinnan tai hankintojen suhteen kannattaisi ottaa. Palkanmaksuaikaakaan ei enää ole ihan hirveästi jäljellä.
Kuten joku mainitsi, niin olisi noilla hankinnoilla sekin vaikutus, että näytettäisiin halu menestyä ja varmasti motivoisi pelaajia, Pikkaraista ja mahdollisia muita valmentajia jatkossa jatkamaan/saapumaan Kerhoon.

Ehkä sitten vaan niitä Pikkaraisen haluamia työkaluja ei ole saatavilla, ainakaan vielä.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Juuri näin! Täällä myös on moneen kertaan mainittu sekin tosiasia, että vaikka sen ylimääräisen pelaajan palkka jäisikin täysin pakkasena viivan alle tästä kaudesta, niin se kyllä todennäköisesti kuittaantuu takaisin tulevien kausien hankintoja tehdessä. Tällä annetaan se statement, että Hämeenlinnassa ollaan tosissaan mukana pokaalikamppailussa nyt ja tulevaisuudessa.

Mukavampi pelaajankin tulla joukkueeseen joka havittelee mestaruutta selkeästi sen sijaan että jo pääsy pudotuspeleihin olisi mestaruus.
 
Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuvia_karin_kullista alkanut seuraamaan kerhoa instagramissa. Lähtisin lyömään rahani sille, että tämä on jokin vihje ja Mikan puhelin käy kuumana paraikaa.
Kari Sihvonenhan oli aikanaan aika kova täsmähankinta.
Kovia kuvia alla olevassa linkissä (Kari kylläkin vieraspaidassa tässä, meidän paidan edustajana yksi kovimmista ja leveäharteisimmista miespuolustajista kerhopaidassa).

Myös yksi Honky kelpaisi aina itselleni.

Kotiluola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä sentterihankinta näyttäisi joukkueelle, faneille ja sponsoreille, että nyt taistellaan tosissaan. Sillä olisi mahdollisesti myös positiivinen vaikutus ensi kauden kausarimyyntiin, kun jengi näkee Kerhon kulmahampaat toivottavasti pitkälle kevääseen.

Nyt jos Mika puhaltelet muniin ja vedät turhan ujosti, niin annetaan muille todennäköisesti liikaa eteen! Nyt on aika panostaa sopivasti ja saada toivottavasti rahat takaisin ensi kaudella lisääntyneen kiinnostuksen mukana. Ehkäpä Kerho olisi taas piirun kiinnostavampi pelaajienkin näkökulmasta, joka täällä on myös todettu.
 
L

luigitar

Graafikkokin on ollut pitkän aikaa hiljaa, niin vissiin hänkin on kyllästynyt tähän saamattomuuteen pelaaja rintamalla.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Yleisöhanat on avattu ja 11 runkosarjan kotipeliä vielä kalenterissa + aika varmasti 1-3 pudotuspeliä joka tapauksessa

Joukkueessa ON aineksia saavuttaa jotain tällä kaudella.

Mika, nyt pitää uskaltaa

Yksi pudotuspeli on suht varma. Tuskin Kerho sääleistä ulos itseään töhöilee.
 
L

luigitar

Kalpa julkaisee kohta uuden vahvistuksen, niin kyllä tuntuu meillä nyörit olevan liiankin tiukulla tai sitten toimistolla eletään pelossa.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Ongelma lienee enemmän se, että Kerho tosiaan etsii sitä ykkössentteriä. Turha tuonne on mitään tusinajamppaa hankkia.
Mulle kävisi tässä tilanteessa edes kakkossentterin tasoinen kaveri. Edes sellainen "zachhamill". Kakkossentterikin olisi upgrade tuohon kolmen kolmossentterin ja yhden nelossentterin porukkaan.
 
Nojoo. Riittä, että hyökkäyspään taidot ovat 1C tasolla. Muuten voi olla sitten 2C tasoa.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Oliko Harperilla sopimus vain loppukaudeksi?
Vaikka kuinka on potentiaalia ja pieni ja väkkärä niin 1maali 15 otteluun ei riitä. Ei ne mitättömät ahl tilastot ihan paskaa ollut.
Kauden lopuksi kiitos ja hyvästi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nas

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Oliko Harperilla sopimus vain loppukaudeksi?
Vaikka kuinka on potentiaalia ja pieni ja väkkärä niin 1maali 15 otteluun ei riitä. Ei ne mitättömät ahl tilastot ihan paskaa ollut.
Kauden lopuksi kiitos ja hyvästi.
Kova on Kerholla taso jos 0.5 ppg kaverille sanotaan kiitos hei :D Itse en odottanut mitään maalintekijää vaan sellaista joka järkkäilee kavereille paikkoja. Harperilla voisi olla jopa enemmänkin syöttöjä jos rinnalla olisi hieman varmempia tuloksen tekijöitä.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Kova on Kerholla taso jos 0.5 ppg kaverille sanotaan kiitos hei :D Itse en odottanut mitään maalintekijää vaan sellaista joka järkkäilee kavereille paikkoja. Harperilla voisi olla jopa enemmänkin syöttöjä jos rinnalla olisi hieman varmempia tuloksen tekijöitä.
Tässä voisi vaihtaa ylivoimalla Jolyn ja Harperin paikkoja. Joly kuitenkin on hanakampi laukomaan
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Kova on Kerholla taso jos 0.5 ppg kaverille sanotaan kiitos hei :D Itse en odottanut mitään maalintekijää vaan sellaista joka järkkäilee kavereille paikkoja. Harperilla voisi olla jopa enemmänkin syöttöjä jos rinnalla olisi hieman varmempia tuloksen tekijöitä.
Toisaalta vahvistuksen pitäisi olla selkeä vahvistus. Harper 0,46ppg. Collins 0,39ppg. Ei isoa eroa.

Onko Harper selkeästi joukkuetta vahvistava pelaaja jos vertaa vaikka Esim. Jere Jokiseen joka on siis mestis pelaaja ja hänellä on piste vähemmän.
Mielummin mä katon Mestiksestä nostettuja Jokisia Tai Janatuisia kuin saman verran pisteitä tekeviä ulkomaalais "vahvistuksia"
 
Viimeksi muokattu:

Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
En täysin tyrmää näitä arvosteluja, enkä ihansuoraan eri mieltäkään ole, mutta kyllähän Harperista näkee kilometrien päähän että taitoa ja silmää olis ihan kunnon playmakeriksi Liigaan. Se, että tätä ei ole pystytty ulosmittamaan on suurempi ongelma. Ei Harper ole kuitenkaan pelajaa, joka yksin tekee kavereista parempia ja jos olisi, pelaisi muualla. Osasyynä kokonaisvaltaisuuden puutteeseen varmasti koko. Toisaalta, potentiaalilla ei pelejä voiteta, että sinänsä tilastot on tosiaan vähän kehnot tuon roolin vahvistukselle.

Jos ei ensi kaudelle tuohon saada jotain hyvien aikojen Joonas Vihkoa tai Jere Sallista rinnalle niin hukkaan menisi jatkosoppari. Ylivoimalla huomaa kuinka Harper, Joly ja Johnston tykkää neppailla ja pelaa kolmistaan hyvin yhteen takakolmiossa, mutta kukaan heistä ei oikein osaa ratkaista. Päätyy joko kiekon menetykseen tai Harperin kaarelta seisovilta jaloilta laukomiseen. Joly toki sitten itsenäisesti koittaa ajoittain suorittaa kynäillen, mutta silloin on ihan sama kuka siinä vierellä on ja onko erikoistilanne.

Jos ei peliätekevää ykkössentteriä löydy niin voisi jengiä hyödyttää myös suoraviivaisempi sentteri koodinimellä "Osala" tai "Tyrväinen" (se vähemmän kyrpä). Tarkennuksena että en tarkoita kirjaimellisesti näitä kahta - en nyt vaan keksinyt parempia esimerkkejä äkkiseltään. Sellanen Tikan tyylinen, mutta jonka liha-aivosta on siirretty 20% kiekolliseen aivoon.

Eri juttu onko tuollaisia senttereitä yhtään sen enempää vapailla tai edes olemassa. Kunhan pyörittelen.

Olisi ihan hauskaa mennä näilläkin. Ei sitä tiedä mihin riittää. Hieman arvellutaa Laatikaisen tilanne, jos sielä on esim. tämä pidempi versio kulkutaudista onnistunut pesiytymään...
 
KariJurri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
On kyllä palstaveljillä/-siskoilla hurjia juttuja. Ekana valitetaan kun hyökkäyksessä ei ole käsiä tai playmakereita ja seuraavaan hengenvetoon ollaan heittämässä takas Alaskan farmiliigoihin ainoata hyökkääjää joka omaa molemmat ominaisuudet, vain ja ainoastaan sen takia että 15 pelin jälkeen uuteen maahan, liigaan ja kaukalokokoon tullessaan on vain 0.5ppg tahdissa.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Joo aikalailla samoilla linjoilla. Mielestäni eilen kentän parhaita kerholaisia, jopa Petteri Sihvonen näki asian kanssani samallalailla. Ehdottomasti jatkosopimusta Harperille. Hyvä kesä alle, etenkin kroppaan jerkkua ja lyön 100e vedon ihan koska tahansa, että tekisi vähintään 40 pistettä ensikaudella.

Mies ei ole kovinkaan vahva kulmissa, se me kaikki ollaan varmasti jo todettu ääneen ja nähty omin silmin, mutta jos Harper olisi pirun kova vääntämään ja tulisi aina kulmista ulos kiekon kanssa, niin mitäpähän lottootte pelaisiko Harper kotoista liigaa tällähetkellä? Aivan, ei todellakaan pelaisi. NHL todennäköisesti olisi miehen osoite. Mikä paikka maailmassa on paras kamppailuvoiman harjoittamiseen ja ylipäätänsä kehittymiseen? Aivan, se on kotoinen liiga.

.. Sanonpahan vaan, että Kerholla on yksi suurimmista hiomattomista timanteista tällähetkellä rosterissa mitä on koskaan ollut.
 
Viimeksi muokattu:

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
On kyllä palstaveljillä/-siskoilla hurjia juttuja. Ekana valitetaan kun hyökkäyksessä ei ole käsiä tai playmakereita ja seuraavaan hengenvetoon ollaan heittämässä takas Alaskan farmiliigoihin ainoata hyökkääjää joka omaa molemmat ominaisuudet, vain ja ainoastaan sen takia että 15 pelin jälkeen uuteen maahan, liigaan ja kaukalokokoon tullessaan on vain 0.5ppg tahdissa.
Kauanko siis pitäisi antaa aikaa?
15 peliä? Koko kausi? Pari kautta?

Ehei. Ja Se että nuo molemmat nyt olisi Harperilla. No... Ei se ainakaan näy hänen pistetilissä.

Jos saisi oikean kaverin rinnalle voisi olla kovakin tekijä mutta se ei ole mielestäni syy tehdä jatkoa että "kovan tekijän rinnalla Harperistakin tulisi kova"
 
Ralph

Jäsen
Jos saisi oikean kaverin rinnalle voisi olla kovakin tekijä mutta se ei ole mielestäni syy tehdä jatkoa että "kovan tekijän rinnalla Harperistakin tulisi kova"
Harper on valmiiksi kova, mutta paremman viimeistelijän kanssa se kovuus näkyisi myös tulostaululla.
 
KariJurri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Kauanko siis pitäisi antaa aikaa?
15 peliä? Koko kausi? Pari kautta?

Ehei. Ja Se että nuo molemmat nyt olisi Harperilla. No... Ei se ainakaan näy hänen pistetilissä.

Jos saisi oikean kaverin rinnalle voisi olla kovakin tekijä mutta se ei ole mielestäni syy tehdä jatkoa että "kovan tekijän rinnalla Harperistakin tulisi kova"
Ekat jotkut 5-7 peliä veti Collinsin kanssa samassa ketjussa ja laittoi joka peliin partaukolle vähintään yhden tuhannen taalan tontin. Jos Collins olisi tehnyt edes kolmasosasta näistä, niin tällä hetkellä kehuisit kuinka Mika on paras ja viiden vuoden pahvia Patelle.

Jokiseen vertaus ontuu myös aivan helvetisti. On muuten sitten niin eri tyypin pelaajat kaikinpuolin. Ja Janatuinen on yhtäkkiä "mestisäijä" kun kävi joku kolme peliä painamassa Tovereissa. Ei hyvää päivää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös