Koirapoika
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Avaanpa ketjun tälle mainiolle Sotkamon kynäniekalla, yleensä ketju perustetaan sitten kun kohteesta on jo aika jättänyt ja hänen tekojaan ja tuotantoaan aletaan muistella. Veikko porskuttaa vahvasti vaikka Facit ei entiseen malliin paukukaan, viimeisimpänä teoksena Pojan kuolema josta on huumori kaukana.
En näe järkeväksi naputella Huovisen elämänkaarta ja kirjojen listaa, ne voi käydä tarkistamassa vaikkapa täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Huovinen
Mutta itse asiaan, kuten suosikkijoukkueista huomaa, tunnustaudun Huovisen faniksi mitä suurimmassa määrin. Opuksia on tullut haalittua, muutama päälle kolmekymmentä on hyllyssä ja jahti jatkuu hamaan loppuun saakka. Oma ensimmäinen kohtaaminen Huovisen kanssa sattui yläasteelle päästyä, ensimmäistä kertaa ihan äidinkielen luokkaan päästiin ja siellähän oli kirjahylly täynnä kirjoja. Opettaja kannusti lainaamaan niitä ihan vapaasti, kunhan palautti ja piti hyvässä hoidossa. Siihen aikaan tuli lueskeltua mutta osasto oli sarjakuvat ja mitä verisimmät kauhutarinat. Yksi kirja kiinnitti nuoren Koirapojan mielenkiinnon, keltavalkoiset kannet, kirjoittaja oli Veikko Huovinen ja kirja Koirankynnenleikkaaja, se oli tavattoman mielenkiintoinen nimi. Ei kuitenkaan ollut rohkeutta pyytää lainaan, eihän se olisi kuitenkaan mitään hervotonta lahtaamista ja suolenpätkiä, mitä muutkin pojat sanoisi, sinne jäi kiehtova kirja. Aikaa kului ja Huovinen unohtui, armeijassa luppoaikaa oli vaikka muille jakaa ja kirjasto oli kovassa käytössä. Taas törmäsin Huoviseen ja kokoelma lähti lainaan, sillä tiellä ollaan vieläkin eikä ole koirat perään haukkunut.
Miksi Veikko? Miksi ei, voisi kysyä. Huovisen huumori ei ole alleviivattua, tässä kohdin pitää tirskua, välillä naurattaa käsittämättömät hahmojen nimet: Anaksimandros Hyrkäs, Öysten "Öykky" Drufva. Muistan lukeneeni jonkun hermostuneen kun sattuikin hahmolle oma nimi eikä henkilön toilailut kirjassa nimen omistajaa miellyttänyt, ei Veikko paljon välittänyt kitinöistä, sattuuhan niitä samoja nimiä eikä tämä ollut tahallista. Ajoittain taas tarinoiden nimet pistää suupielen nykimään: Ampuvat tykillä (sivuunkirjoittaneen huomio: ei voi luvata hyvää), Silakkalaatikkoa Jeesukselle, jne. Rivien välistä löytyy piikkiä suuntaan jos toiseen, yhteiskuntaa on arvosteltu ja ihmetelty maailman hurjaa menoa. Tuotteliain aika on ollut silloin kun itse ei ole ollut edes syntynyt tai hyvin nuori, ei osaa oikein sijoittaa sen aikaisia yhteiskunnan asioita kirjan sivuille. Kirjailijan päiväkirja Humusavotta valottaa sen aikaista elämän menoa ja tapahtumia samoihin aikoihin syntyneelle.
Minusta Huovinen on omimmillaan, ja eniten niitä toki tehnytkin, lyhyissä jutuissa. Löytyy hienoja pidempiäkin tarinoita, Lemmikkieläin, Hamsterit. Aiemmin mainittu Koirankynnenleikkaaja, hieno opus, eräänlainen kunnianosoitus sodan käynneille, enemmän ja vähemmän ohiammutuille miehille jotka tuli takaisin kuka kädettä ja kuka mieleltään järkkyneenä. Huovinen on sijoittanut useasti tarinoitaan luontoon, metsään, eläimet on lukuisasti edustettuna, joskus ihan päähenkilöinä, Kylän koirat esimerkiksi. Tämmöinen vähän tyhmempikin tajuaa kirjoja luettuaan luonnon olevan Huoviselle kovin tärkeä elementti, siellä liikkuessa on varmasti monet kirjat saanut alkusysäyksen. Konsta Pylkkäsen hahmon varmasti moni huomaa omaavan piirteitä kirjailijasta itsestään, kaikkea ihmettelevä mystinen metsätyömies.
Siitä pidän kovasti ettei joka vuosi suolleta puoliväkisin kirjaa joulu- tai isänpäivämarkkinoille, kuten eräs Paasilinna nykyään tuppaa tekemään. Jos ei ole sanottavaa, on parempi olla hiljaa, Pylkkäs Konsta ei ole hiljaa, onko hän kirjailijan alter ego joka hoitaa puhumisen?
Televisioonkin on Huovisen tuotantoa saatu, harmillisen hataria muistikuvia vaan on, Heikki Kinnusen Konsta on muistissa hämärästi. Mutta paremmin muistan yhden suosikkitarinoistani, Viinankätkijä-filmatisoinnin, Vesa-Matti Loiri Ilmari Ahteena, nuori mies, jolle tunnetusti maistuivat erimakuiset etyylialkoholit ja Martti Kainulainen erikoisena Timppa-setänä. Niitä joutaisi näyttämään uudestaankin, kestäisi varmasti katsomista.
En ollut häävi puheen avaaja, enemmänkin tyyliin Jutta Grahnin mies joka huutelee sängyn alta hävyttömyyksiä.
En näe järkeväksi naputella Huovisen elämänkaarta ja kirjojen listaa, ne voi käydä tarkistamassa vaikkapa täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Huovinen
Mutta itse asiaan, kuten suosikkijoukkueista huomaa, tunnustaudun Huovisen faniksi mitä suurimmassa määrin. Opuksia on tullut haalittua, muutama päälle kolmekymmentä on hyllyssä ja jahti jatkuu hamaan loppuun saakka. Oma ensimmäinen kohtaaminen Huovisen kanssa sattui yläasteelle päästyä, ensimmäistä kertaa ihan äidinkielen luokkaan päästiin ja siellähän oli kirjahylly täynnä kirjoja. Opettaja kannusti lainaamaan niitä ihan vapaasti, kunhan palautti ja piti hyvässä hoidossa. Siihen aikaan tuli lueskeltua mutta osasto oli sarjakuvat ja mitä verisimmät kauhutarinat. Yksi kirja kiinnitti nuoren Koirapojan mielenkiinnon, keltavalkoiset kannet, kirjoittaja oli Veikko Huovinen ja kirja Koirankynnenleikkaaja, se oli tavattoman mielenkiintoinen nimi. Ei kuitenkaan ollut rohkeutta pyytää lainaan, eihän se olisi kuitenkaan mitään hervotonta lahtaamista ja suolenpätkiä, mitä muutkin pojat sanoisi, sinne jäi kiehtova kirja. Aikaa kului ja Huovinen unohtui, armeijassa luppoaikaa oli vaikka muille jakaa ja kirjasto oli kovassa käytössä. Taas törmäsin Huoviseen ja kokoelma lähti lainaan, sillä tiellä ollaan vieläkin eikä ole koirat perään haukkunut.
Miksi Veikko? Miksi ei, voisi kysyä. Huovisen huumori ei ole alleviivattua, tässä kohdin pitää tirskua, välillä naurattaa käsittämättömät hahmojen nimet: Anaksimandros Hyrkäs, Öysten "Öykky" Drufva. Muistan lukeneeni jonkun hermostuneen kun sattuikin hahmolle oma nimi eikä henkilön toilailut kirjassa nimen omistajaa miellyttänyt, ei Veikko paljon välittänyt kitinöistä, sattuuhan niitä samoja nimiä eikä tämä ollut tahallista. Ajoittain taas tarinoiden nimet pistää suupielen nykimään: Ampuvat tykillä (sivuunkirjoittaneen huomio: ei voi luvata hyvää), Silakkalaatikkoa Jeesukselle, jne. Rivien välistä löytyy piikkiä suuntaan jos toiseen, yhteiskuntaa on arvosteltu ja ihmetelty maailman hurjaa menoa. Tuotteliain aika on ollut silloin kun itse ei ole ollut edes syntynyt tai hyvin nuori, ei osaa oikein sijoittaa sen aikaisia yhteiskunnan asioita kirjan sivuille. Kirjailijan päiväkirja Humusavotta valottaa sen aikaista elämän menoa ja tapahtumia samoihin aikoihin syntyneelle.
Minusta Huovinen on omimmillaan, ja eniten niitä toki tehnytkin, lyhyissä jutuissa. Löytyy hienoja pidempiäkin tarinoita, Lemmikkieläin, Hamsterit. Aiemmin mainittu Koirankynnenleikkaaja, hieno opus, eräänlainen kunnianosoitus sodan käynneille, enemmän ja vähemmän ohiammutuille miehille jotka tuli takaisin kuka kädettä ja kuka mieleltään järkkyneenä. Huovinen on sijoittanut useasti tarinoitaan luontoon, metsään, eläimet on lukuisasti edustettuna, joskus ihan päähenkilöinä, Kylän koirat esimerkiksi. Tämmöinen vähän tyhmempikin tajuaa kirjoja luettuaan luonnon olevan Huoviselle kovin tärkeä elementti, siellä liikkuessa on varmasti monet kirjat saanut alkusysäyksen. Konsta Pylkkäsen hahmon varmasti moni huomaa omaavan piirteitä kirjailijasta itsestään, kaikkea ihmettelevä mystinen metsätyömies.
Siitä pidän kovasti ettei joka vuosi suolleta puoliväkisin kirjaa joulu- tai isänpäivämarkkinoille, kuten eräs Paasilinna nykyään tuppaa tekemään. Jos ei ole sanottavaa, on parempi olla hiljaa, Pylkkäs Konsta ei ole hiljaa, onko hän kirjailijan alter ego joka hoitaa puhumisen?
Televisioonkin on Huovisen tuotantoa saatu, harmillisen hataria muistikuvia vaan on, Heikki Kinnusen Konsta on muistissa hämärästi. Mutta paremmin muistan yhden suosikkitarinoistani, Viinankätkijä-filmatisoinnin, Vesa-Matti Loiri Ilmari Ahteena, nuori mies, jolle tunnetusti maistuivat erimakuiset etyylialkoholit ja Martti Kainulainen erikoisena Timppa-setänä. Niitä joutaisi näyttämään uudestaankin, kestäisi varmasti katsomista.
En ollut häävi puheen avaaja, enemmänkin tyyliin Jutta Grahnin mies joka huutelee sängyn alta hävyttömyyksiä.