Veikko Huovinen – humoristi

  • 21 995
  • 89

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan kiinnostava on myös Huovisen omaelämäkerta Muina miehinä, jossa kerrotaan erityisesti kirjailijanuran eri vaiheista. Suosittelen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jaan ehdottomasti Snaksterin näkemyksen. Muina miehinä on huovismaista tekstiä nuoren Veikon tiestä kohti kirjailijantaivalta ja ensimmäisiä onnistumisia, ja tätä kautta kypsymisestä kansakunnan kirjahyllyn ehkäpä tärkeimmäksi filosofiseksi humoristiksi. Näin kirjailijaa voidaan mielestäni hyvinkin luonnehtia. Ei kaikki mutta kohtalainen osa Veikko Huovisen tuotannosta on enemmän tai vähemmän iätöntä. Huovisen kirjallinen ydin kestää sukupolvelta toiselle.

Pojan kuolema on taas niin henkilökohtainen ja aiheeltaan vaikea teos vanhan kirjailijan elämän ehtoopuolelta, etten ole vieläkään tohtinut sitä silmäilyä enempää lukea.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Pojan kuolema on taas niin henkilökohtainen ja aiheeltaan vaikea teos vanhan kirjailijan elämän ehtoopuolelta, etten ole vieläkään tohtinut sitä silmäilyä enempää lukea.
Luin tuon kirjan sinä samaisena päivänä lokakuussa 2009, kun luin tai kuulin Veikko Huovisen kuolemasta. Rovaniemen kirjastosta kirjan hain.

Ei se nyt laisinkaan niin mahdottoman ahdistava kirja ole. Siis aihepiiriin suhteutettuna. Kyllä sen lapsellinenkin pystyy lukemaan ilman traumaseuraamuksia.

Hailuodossa tulee joskus mieleeni, että missähän se Huovis-Veikon poika asui.

Lisäys: Kiitoksia satusetälle!
 
Viimeksi muokattu:

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Hailuodossa tulee joskus mieleeni, että missähän se Huovis-Veikon poika asui.

Huovisten mökki on ihan kävelymatkan päässä Rantasumpusta rantaviivaa etelän suuntaan, ja eipä Marjaniemestäkään siten pitkä matka ole. Sellainen niemeke siellä näkyykin Sumppuun saakka, Hannuksennokka nimeltään.

Itsekin luin ehkä vuosi sitten tuon Pojan kuoleman. Hyvin vähäeleinen ja hieno teos, ja varmasti hyvin terapeuttinen kokemus Huoviselle itselleen. Nuorempana luin paljonkin Huovisen teoksia, mutta jotenkin nuo ovat sittemmin jääneet. Luetuista Koirankynnen leikkaaja on suosikkini.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ollaan vaimon kanssa otettu tavaksi lukea iltasella kahdelle nuorimmalle lapsellemme koottuja huovismeja 2-nidekokoelmasta Bakulainen Pahvala. Osa taitaa mennä 7- ja 10-vuotiailta vähäsen yli, mutta paljon sieltä tuntuu tarttuvan mukaan, sekä yksittäisiä sitaatteja että perimmäisiäkin oivalluksia. Yleisö tuntuu tykkäävän, Huovista on pyydetty monena iltana lisää.

Huutelin hiljan lapsia aamupalalle. 7-vuotias ryntäsi alakertaan huutaen "nyt mennään viittatielle hevosenpaskoja syömään!"

On noilla mukavat ajat edessä, kun Veitikka ja monet muut riemut ovat vielä löytämättä.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Veikko Huovisen kunniaksi paljastettiin v. 1989 patsas nimeltä Havukka-ahon ajattelija. Patsaan jalustassa lukee:

"Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet.
Konsta Pylkkänen / Veikko Huovinen"

Eihän sitä elävälle henkilölle näköispatsasta voinut rakentaa, joten siksi patsas on ikään kuin Konsta Pylkkäsen patsas.

Mitäpä jos patsas olisikin pykätty jonkun muun Huovisen tunnetun hahmon mukaan. Mitä niitä nyt on. Minulle tuli ensinnä mieleen Veitikan päähahmo. Siitä vaan patsasta pystyyn. Aatu istuisi potalla kyykkypaskalla ja ja kaivaisi samalla nenäänsä. Patsaan jalustassa voisi lukea jotakin nohevaa. Siitähän saisi komeat otsikot ympäri maailman: "Suomeen pystytettiin Adolf Hitlerin patsas".

Sitähän ei tietyissä piireissä älyttäisi, että patsas olisi naljailua, vaan koska siinä on Hitler, niin voi hirveä paikka ja kauhistelijoiden ajatus loppuisi siihen.

Voisipa siinä Aatun potan lähistöllä olla yleinen käymälä.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Hamsteri. Eri asia sitten olisiko väsätty eläinhamsteri vai ihmishahmohamsteri, ihmisversiota olisi voinut helposti luulla isoksi rotaksi mikä taas kirjan Hamsteriin ei sovi lainkaan.
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Veikko Huovisen kunniaksi paljastettiin v. 1989 patsas nimeltä Havukka-ahon ajattelija.

Oikeastaan aika ihailtavaa - jos tuo nyt on edes totta - että jossain pysytetään jurteille patsaita. Vähän niin kuin hupsut vanhukset jotka jakelevat toisilleen mitaleja mitä ihmeellisimmistä ansioista. Odota tilaisuutta, jossa Rovaniemen paras pakoputkenvaihtaja saa oman kadun.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Oikeastaan aika ihailtavaa - jos tuo nyt on edes totta - että jossain pysytetään jurteille patsaita. Vähän niin kuin hupsut vanhukset jotka jakelevat toisilleen mitaleja mitä ihmeellisimmistä ansioista. Odota tilaisuutta, jossa Rovaniemen paras pakoputkenvaihtaja saa oman kadun.
Tätäpä minä juuri tarkoitin, kun sanoin, että patsas, ja siihen liittyvät mielenpahoitussyyt.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Huovishenkinen Hitleri-patsas olisi riemukas, esimerkittäin paskova.

Olen oikeastaan hekumoinut ajatuksella, että huovismaisen Hitler-patsaan päähenkilö poimisi kukkasia, vaikka valkovuokkoja. Äidille näetsen. Polvipituisissa nahkahousuissa. Huovisseuramme kokoontuisi joka vuosi äitienpäivää edeltävänä lauantaina kukittamaan Hitlerin. Leskenlehdistä tekisimme Adolf-sedälle kelpo seppeleen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ruokapöydässä istuva 'Hitler' olisi suosikkini patsaaksi. Koska minulla ainakin tulee nälkä sitä kohtaa lukiessani. Ohikulkijat voisivat heitellä makkaroita pöydälle, ja oravat ja linnut saisivat syödäkseen. Toki siihen viereen voisi pystyttää patsas vaikkapa tukholmalaisten pakoputkeenasentajien kunniaksi.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Minä mielusti yhdistäisin kaksi oivallista henkilöä tässä nimenomaisessa patsashankkeessa, niinpä soisin pystytettävän muistomerkin jossa Hitler ja Stalin kusisivat ristiin terskannupit vipattaen. Tähän muistomerkkiin saisi oivallisesti yhdistettyä suihkulähteenkin ja itsekukin voisi mennä ottamaan keltaisen suihkun jos sellaisesta ilosta nauttiipi.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers

Tommi Toija lienee oikea henkilö tämänkaltaisen patsaan veistäjäksi.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Siitäkin voisi saada hyvän patsaan kun Göbbels ja Adi on puutöiden parissa. Höyläpenkki, valikoima työkaluja ja nikkarointiin uppoutunut Hitler, ehkä Ratzeputz-pullo höyläpenkin jalan juuressa, siitä voi ottaa vähän naukkua jos työ ei tahdo edetä. Teoksessa tulisi esiin samaan aikaan tekemisen meininki ja rauhallinen tunnelma, patsaan äärellä voisi käydä harrastamassa ilmavuoleskelua.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Olen vankasti tätä mieltä, jos Huovinen olisi voimissaan ja elossa, voisi Sotkamon Konstankujalla kirjoituskone napsaa ja tulla paperille kommenttia sekä huomioita Venäjän johtajan toiminnasta ja vankasta asemasta oman kansan yläpuolella. Sen verran kovaa materiaalia siellä tuotetaan huumoriteokseen naapurille mullittelun ohessa,
miksipä ei Kolme viiksiniekkaa -trilogian jatkeeksi vielä yksi. Kirjassa Vladimir olisi mitä leppein pehmomies julkisuuskuvansa vastaisesti, tuntisi suorastaan tunnontuskia ja viettäisi unettomia öitä naapurin puolelle hyökkimisestä, ei houkuttaisi lämmin maitokaan nukkumattia viskomaan hiekkaa silmiin. Oma väki tahtoo nähdä vahvan johtajan toimivan - ei riitä hevostelu ilman paitaa, Nils Holgerssonina taivaalla lentely hanhien kera tai tiikerin silittely, hauista pitää pullistaa muutoinkin kuin kuvissa! Mukana tietysti kokoelma tökerösti retusoituja valokuvia Putinin perhe-elämästä lapsikatraan keskellä ja vaikkapa salatuista harrastuksesta, puutarhanhoidosta ja postimerkkeilystä.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Samaa mieltä. Putin kyllä todellakin pysähtyy ilta-aikaan peilin kohdalla. Hymyilee, irvistää, tuijottaa ja pistää pahan katseen. Ja taas hymyilee ja näyttää nyökkäillen hauistaan. Joskus Vladimir pukeutuu smokkiin ilman housuja ja leikkii nuoren rakastajattarensa kanssa James Bondia. Lemmenleikin jälkeen Vladimir polttaa joskus terveiden elämäntapojensa vastaisen tupakan ja potee pientä tunnontuskaa naapurikansojensa alistamisesta. Katumus ei kuulu kunnolla kenenkään muun korviin, sillä Vladimir mutisee asian itsekseen parvekkeella rakastajatten makoillessa valtavassa sängyssä.

Aamuisin Putinia vaivaava pieni päänsärky saa johtajan taas vakavoitumaan. Länsimainen hempeily aiheuttaa pään pudistelua; on aika kovistella naapurimaiden heikkoja keplottelijoita turvatakseen pyhän Venäjän kansan tulevaisuus. Tupakan keuhkoihin tartuttama karsta saa suuressa neuvottelusalissa aikaan murrosikämäisen inahduksen äänessä, mutta siitä kukaan ei uskalla hänelle huomauttaa.
 
Kuuntelinpa tuossa lenkkiviihdykkeeksi Huovisen kokoelman Luonnonkierto, jonka ääneensä luki Ville Myllyrinne. Kyllä täytyy vain ihailla niitä silmälaseja, joiden läpi Huovinen tätä maailmaa ja sen eläväisiä tarkastelee.

Jere Karalahti -ketjussa tuli esiin julkkisten käyttämä alibilause "en kadu mitään". Jokainen varmaan tietää mistä on kyse. Pääasia, että ei myönnä katumusta, vaikka kuinka vituiksi meni. Jotenkin tuli sellainen tunne, että tällainen henkilökohtainen katumattomuusharjoitus olisi tarjonnut hykerryttävää aiheentynkää myös Veikko Huovisen perspektiivistä. Tiedättekö, @Pisin Kääpiö 186cm, @Ilmari Ahde tai muut kotimaisen laatukirjallisuuden tuntijat, ehtikö Huovis-Veikko vielä eläessään tarttua tähän teemaan?
 
Tuotanto on läpi luettu Rauhanpiippua lukuun ottamatta, mutta äkkiseltään ei tule mieleen mittavia katumusharjoituksia. Konsta on kainuulainen jääräpää ja sieltä jokunen, jos ei katuminen niin kankea anteeksipyyntö, tuli, esim. kun sylki Iitan lattialle russakkaa kiusatessaan, mutta sehän oli russakan vika, mitäs tuli jalkojen välistä. Innokas oli jallittamaan puheillaan itseään hieman yksinkertaisempia selkosten asukkaita, mutta ei ilkeyttään eikä niillä puheilla vahinkoa tullut.

Ei edes ugandalainen ylioppilas Leopod Gile katunut, vaikka vähin erin söi pystyyn marinoimansa suomalaisen pellavatukkaisen tyttöystävänsä, jota Gilen musta pippeli hämmästytti. Tyytyväisenä valtiosihteerinä Ugandassa esitteli tytön neulomaa villapaitaa ja muisteli miten lämmittikään kylmänä helmikuun iltana pohjemuhennos.

Itseäni kiehtoo edelleen Luonnonkierrosta löytyvä Hamsteri, se on niin erilainen mitä Hamsterit on. Onko se ollut alkuperäinen kokeilu ja siitä muotoutunut täysin toisenlainen, hyväntahtoinen tarina kahdesta ystävyksestä jotka yhteistuumin laittaa talven varastot kuntoon.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Melkein koko tuotanto on tullut luettua ja hyväksi havaittua.
Erityisen tunnustuksen annan sellaiselle kirjalliselle tuotannolle, joka saa nauramaan ääneen, itsekseen. Huovisen kirjoista tähän on pystynyt "Lentsu". Tv-sovituskin oli onnistunut.
Toinen erityismaininta novellikokoelmalle "Rasvamaksa". Mainioita kaikki, mutta yksi kirjan kertomuksista, "Sielunvaellusta", on käsittämättömän upeaa mielikuvituksen lentoa.
 
Itseäni kikatutti Havukka-ahon ajattelijassa, kun Konsta ja Mooses Pessi juttelee Kuoppasen ukosta. Ensin kehutaan vuolaasti miten on miehellä hyviä metsiä ja taitava venemestarikin on, ei mene kuin hetki niin johan on miehessä kaikki viat ja turpaansa saisi välittömästi jos paikalle tulisi, veneetkin on ihan paskoja.

Missähän @Leevi Sytky menee, ei ole täälläkään näkynyt hetkeen. Olisiko sielu vaihtanut taas majapaikkaa?
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Veitikassa on komea poseerauskuva, valitettavasti polvihousuissa, kuuden kilometrin juoksulenkin jälkeen Adolf vähän pullistelee lihaksia ihailevalle seurueelle, mukana mm. Leni Riefenstal ja Goebbels.

Saattoi olla tosiaan toi kuva. Muistini vissiin vaan temppuilee ja alitajuntaisesti kuvittelin Dolfin speedoihin.

@Johnny B. Goode Siirrän vakavan keskustelun Ylen höpöhöpöosiosta tänne.

Saatat sekoittaa toiseen kuvaan jossa Adolf katsoo haaveilevasti taivaanrantaan rennosti puuhun nojaillen.

Eikä 40-luvulla ruvettu huikentelemaan sormenlevyisillä vyötärönauhoilla uimahousuissa, ei varsinkaan Hitler vaikka kuinka oli kansan villitsijä numero yksi. Lisäksi, Veitikan valokuvathan on ehdottoman autenttisia, ei ole mitään syytä epäillä otoksia retusoiduiksi.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
@Johnny B. Goode Siirrän vakavan keskustelun Ylen höpöhöpöosiosta tänne.
Ajattelin itsekin että viedäänpä nyt Dolfi-keskustelu pois tuolta Ylenpunaisesta kauhistuksesta. Mutta onko tosiaan niin että Führerille ei ole omaa ketjua Jatkoajassa...?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös