Oivoi
Montakohan ketjua täällä nyt on jo missä rouditaan tätä kaaosta? Laitetaan nyt tähän ketjuun pari ajatusta.
On olemassa useita näkemyksiä siitä, mikä vaikuttaa pelaajien motivaatioon. Osan mielestä se on valmentajan tehtävä saada pelaajat pelaamaan "100 lasissa", osan mielestä itseluottamus ja onnistumiset ovat avain siihen. Ja osa, itseni mukaanlukien, on sitä mieltä että ammattilaisurheilussa urheilijaa ei tarvitse motivoida ulkopuolelta.
Johtuu varmasti omasta asenteesta ja näkemyksestä urheilun saralta (niin urheilijana kuin valmentajanakin), mutta jos pelaajalle maksetaan hyvää palkkaa siitä että hän pelaa, niin ei hänelle tarvitse sanoa erikseen että hänen pitäisi pelata niin hyvin kuin pystyy.
Harrasteurheilu on asia erikseen, siellä pelaajat pelaavat vain peliä varten, eivät rahasta. Vaatimustaso pitää aina suhteuttaa urheilijoiden tilanteeseen ja resursseihin. Ammattilaisurheilussa, varsinkin jääkiekossa, vaatimustason pitää olla illasta toiseen huipussaan.
Paljon puhutaan että vikaa on kuntopuolella, itseluottamuksessa, pelitavan puutteessa, maalivahdeissa, valmentajissa, tuomareissa, blaa blaa blaa...
Kaikki nuo ymmärrän ja hyväksyn, jos asia on oikeasti niin. Mutta se, mitä en pysty hyväksymään, on yrityksen ja asenteen puute. Jos pelaaja ei yritä aina kentällä ollessaan tosissaan, arvostus silmissäni tippuu. Jos olisin ammattilaisjoukkueen valmentaja, niin surffailijat löytäisivät itsensä hyvin nopeasti penkiltä. Vaikka olisi mikä nimi selässä. Samalla koko joukkueelle tulisi hyvin selkeä viesti: Kentällä pelaavat ne, jotka siellä haluavat pelata.
Siinä vaiheessa kun kentälle meneminen on jonkinlainen "pakko", ollaan väärällä tiellä. Kentälle pitää haluta, ja sinne pääsy pitää ansaita.
Tällä hetkellä tappioita ja sekoilua valmennuspuolella enemmän vi*uttaa se, että osa pelaajista pelaa puolivaloilla. Kyllä ihan ensimmäinen askel parempaan on se, että aletaan edes yrittämään tosissaan niitä voittoja. Surffaajat penkille, ja peliaikaa niille jotka siellä laatikossa haluavat pelata. Per*ele!