Siis Suomen pitäisi pysyä NATOn ulkopuolella kun NATOon (ainakin vielä) kuulumaton Ruotsi ei saa diskuteeraukseltaan ja puolueettomuusutopioiltaan todettua ääneen tosiasioita?Just tuollaisista syistä pidän Suomen liittoutumattomuutta parempana ratkaisuna. Tulee tukea tai saattaa olla että tulee tukea. Tai kenties ei. Tai ehkä. Ja ehkä kenties. Parempi pitää kaikki aina omissa käsissä.
NATOlta tulee tukea jäsenille. Siihen ei ruotsalaisten soutaminen ja huopaaminen liity millään tavalla. Varmin vahvistus NATOn viidennen artiklan luotettavuudesta on, ettei itäinen terroristivaltio ole lähtenyt sitä koettelemaan. Ukrainaa helpompiakin neukkulasta pakoon päässeitä dissidenttivaltioita olisi raiskattavaksi, vieläpä sitä kuuluisaa leningradia uhkaamassa ihan muutaman kymmenen kilometrin päässä. Kaiken päälle vielä vittuilevat rauhanturvaajille melko avoimesti eikä silti ole vielä yksikään iskander lipsahtanut Tallinnaan, Riikaan tai Vilnaan.