Putous

  • 616 286
  • 1 890
Taitaa olla vain niin, että tätä ohjelmaa tehdään pelkästään alle 5-vuotiaille hahmojen osalta. Yhä enemmän perustuu "hassuun" pukeutumiseen ja "hauskaan" ääneen.

Jos pelkkiin hassuihin ääniin perustuva komiikka olisi alle 5-vuotiaiden juttu, Sami Hedberg tuskin vetäisi täysi-ikäisiä ihmisiä katsomoihin niin paljon, että tarvitsee jäähalleja esiintymispaikoikseen.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ei nyt kyllä mitenkään juuri naurattanut, vaikkakin tavallaan tyhmä tulla tänne sitä hokemaan, pakkohan se nyt kuitenkin katsoa oli. Jopa yleensä kohtuu varmaa antia oleva viikkokatsaus oli vaisu, vaikka kaiketi Joonas Nordman tänäkin vuonna siellä taustalla on käsikirjoittajana? Katsotaan kuitenkin eteenpäin miten homma jatkuu

Kiti Kokkosta voi halutessaan syyttää siitä, että hän meni hahmon suhteen todellakin sieltä missä aita on matalin. Kuten moni varmaan tietää, iso työsarka hänelle on lastenohjelmien dubbaaminen, ja kun siihen yhdistetään hänen aivan poikkeuksellinen lyhyytensä, niin hahmoaihio oli valmis. Mutta siltikin se vaikutti ihan mainiolta tämä Tanhupallo. Sitten taas tässä avioeron katkeroittamassa naisessa on todella hyvä kehittämismahdollisuudet, joten kyllä Pilvi Hämäläinen sikäli hahmon rakentamisen osaa..
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Jotenkin mietin että jos Putouksesta tehtäisiin jossakin tuollainen simppeli mutta sinällään toimiva parodia tyyliin "Tipahdus - vuoden skutsihahmokilpailu" niin tuo grillimyyjä sopisi kyllä siihen. Mahdollisimman kliseinen sketsihahmo - pömppövatsainen ja juntti maalaismurteella puhuva nainen jolla on epärealistinen käsitys omasta viehättävyydestään koska Masa ja Kake ovat sanoneet häntä sexyksi. En tiedä onko tuossa jotenkin tarkoitus parodioida parodiaa tai itsestäänselvyyshuumoria, mutta ihan mielenkiintoista nähdä miten hahmo kehittyy.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En tiedä onko tuossa jotenkin tarkoitus parodioida parodiaa tai itsestäänselvyyshuumoria, mutta ihan mielenkiintoista nähdä miten hahmo kehittyy.

Mielestäni tuossa hahmossa suurin vastenmielisyys johtui siitä perisynnistä, jolla suurin osa suomalaisista sketsihahmoista pilataan. Kyse on siis todella rasittavassa puhetyylissä, jolla yritetään kuulostaa helvetin hauskalta. Minulla tuo kuitenkin toimii juurikin toisinpäin. Hahmon ärsyttävyys nousee niin suureksi, että verbaalisen annin seuraaminenkaan ei oikein kiinnosta. Moni mahdollisesti hauskakaan juttu ei vain toimi, jos se kerrotaan ärsyttävällä ilmaisutyylillä.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Tässä yksi päivä rupesin miettimään, että Arja Laine -nimellä voisi ratsastaa hauskalla piilonatsihahmolla Putouksessa. Nyt googlasin huvikseni ja näköjään tuonniminen hahmo onkin kehitetty nykyiselle kaudelle. En seuraa putoushommia ollenkaan (en mm. tiennyt, että uusi kausi oli tulossa saati jo alkanut) enkä edes maikkaria millään tasolla, joten uskoisin kehittäneeni tämän loistavan oivalluksen itsenäisesti. Omassa mielikuvituksessani hahmo oli kyllä hauskempi kuin mitä tuossa katsomassani esittelyvideossa. En kyllä vieläkään rupeaa ohjelmaa seuraamaan, vaikka ilmeisesti ikääntymisen takia huumorintajuni alkaa huolestuttavasti tuota maailmaa likeentymään.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Olen melko yllättynyt ellei tuo jumppapallo koe Jäbä Leissonin, Vähä-Hiilarin ja Abdul Tuiskun kohtaloa. Vetoava ensivaikutelma ja sen jälkeen tasaista hiipumista. Lavikaisen Walrus tarjoaa mahdollisuudet kunnon sikailuun ja hyvällä pelisilmällä tuolla hahmolla voi voittaa helposti.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä yksi päivä rupesin miettimään, että Arja Laine -nimellä voisi ratsastaa hauskalla piilonatsihahmolla Putouksessa.

Tuohan oli Hirviniemen esittämänä Putouksessa jo vuosia sitten. Sitä en sitten tiedä, että ovatko herättäneet vanhan idean uudelleen henkiin tällä kaudella...
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Tuohan oli Hirviniemen esittämänä Putouksessa jo vuosia sitten. Sitä en sitten tiedä, että ovatko herättäneet vanhan idean uudelleen henkiin tällä kaudella...
Tästä en ollut tietoinen, mutta mahdollisesti on sitten tullut jossain vaiheessa vastaan ja nyt jostain syystä pulpahti mieleeni. Googlamani video oli laitettu eetteriin joulukuussa 2017, mutta näköjään samaa pätkää on uploadattu jo ainakin 2014.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tässä yksi päivä rupesin miettimään, että Arja Laine -nimellä voisi ratsastaa hauskalla piilonatsihahmolla Putouksessa. Nyt googlasin huvikseni ja näköjään tuonniminen hahmo onkin kehitetty nykyiselle kaudelle. En seuraa putoushommia ollenkaan (en mm. tiennyt, että uusi kausi oli tulossa saati jo alkanut) enkä edes maikkaria millään tasolla, joten uskoisin kehittäneeni tämän loistavan oivalluksen itsenäisesti.

Tuohan oli Hirviniemen esittämänä Putouksessa jo vuosia sitten. Sitä en sitten tiedä, että ovatko herättäneet vanhan idean uudelleen henkiin tällä kaudella...

Sitä paitsi ihan knoppitietona, että Hirviniemi oli myös varastanut tuon Arja Laine homman eräältä suomalaiselta stand up -koomikolta, jonka alkuperäinen juttu tuo on. Kertonut sitä varmaan jo likemmäs kymmenkunta vuotta..
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensimmäinen snägärimuijahan parodioi suomalaista junttipissistä, jotka lopulta päätyvät johonkin tosi-tv-ohjelmaan. Hahmossa on vähän piilopotentiaalia, vaikka ei eilen juurikaan naurattanut. Ihmistyyppi kuitenkin tunnistettavissa. Samoin Pilvi Hämäläisen hahmo on tavallaan tosielämästä tuttu, joskin eilen oli heikko esitys. Potentiaalia löytyy kuitenkin. Tanhupallo oli hyvä siksi, että monet lapset ovat oikeasti tuollaisia ja ainakin mä tunnistin ilmeet ja ylipäätään jutun juuren tuosta. Kokkonen osaa sitä paitsi oikeastikin näytellä. Lavikaisen hahmon idea oli mainio, ongelma oli siinä, että mielestäni Lavikainen ei osaa näytellä. Yhtään. Musikaallisuuttakaan ei ole edes vähää alusta, mikä häiritsee, jos pitää jotain laulella, kuten eilen.

Muuten jutut eivät juurikaan naurattaneet, mutta tätähän tää on ollut viime vuodet.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tanhupalloa ei pysty katselemaan ilman, että mieleen tulee Pokemonin Misty. Aivan samanlaisella äänellä Kokkonen vetää näemmä molemmat roolit. Aivan varmasti tulee olemaan korkealla, mutta voiko hahmoa kehitää oikeasti mihinkään suuntaan?

Hämäläisen hahmo on rasittava jo nyt (tosin niin on tarkoituskin) narisevan naurunsa kanssa. Sinällään ihan hyvä aihio tuossa Erosessa on.

Tulikin kehittymisestä mieleeni: Iina Kuustonen on varmuudella huonoin useammalla kaudella tässä ohjelmassa esiintynyt näyttelijä, kun mietitään hahmokisaa. Sijoitukset ratkotaan keväällä, ei lokakuun pimenevässä illassa.
 
Iina onnistui monesti luomaan ennakkosuosikin kisaan, mutta aina sai hahmon junnaamaan niin pahasti paikoillaan, ettei kirkkaimmalle mitalille ollut asiaa. Jutut loppuivat viimeistään neljännellä viikolla.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Iina onnistui monesti luomaan ennakkosuosikin kisaan, mutta aina sai hahmon junnaamaan niin pahasti paikoillaan, ettei kirkkaimmalle mitalille ollut asiaa. Jutut loppuivat viimeistään neljännellä viikolla.
Eihän Iina luonut yhteenkään kauteen mitään ennakkosuosikkia. Kakkoskaudella ei ollut kovin onnistunut, kolmoskaudella hän oli finaalikandidaatti kyllä ja pääsikin kolmanneksi muistaakseni. Neloskaudella taisi heti kärkeen pudota ja viimeisellään viidennellä kaudella oli lopulta maksimissaan siellä missä aluksi ennakoitiin.

Jani-Petteri ja Jäbäleissön olivat ne onnistuneimmat hahmot, mutta hyvin pieni voittopotentiaali niissä oli.
 
Jani-Petteri ja Jäbäleissön olivat ne onnistuneimmat hahmot, mutta hyvin pieni voittopotentiaali niissä oli.
Ja varauksella se thaikkumuija. Ennakkosuosikki toki vähän liian vahvasti sanottu. Ennemminkin oli hyvä voittopotentiaali ainakin tuon 2-3 kertaa, mutta ei kertaakaan pystynyt uudistamaan hahmoa riittävästi, että olisi riittänyt päätyyn asti.
 
Ferris

Jäsen
Tulikin kehittymisestä mieleeni: Iina Kuustonen on varmuudella huonoin useammalla kaudella tässä ohjelmassa esiintynyt näyttelijä, kun mietitään hahmokisaa. Sijoitukset ratkotaan keväällä, ei lokakuun pimenevässä illassa.

Melkein uskaltaisin väittää Jukka Rasilan olleen vielä huonompi. Vai mitä mieltä olette tästä suorasta:

Mr. Aimo Ala-Mansikka (tippui kolmantena)
Pilvi Pouta (tippui neljäntenä)
Sulo (tippui ekana)
Hänman (tippui tokana)
Martin Niemi (sijoittui neljänneksi)

Ei yhtään mitalisijoitusta ja vain kertaalleen neljän parhaan joukossa eli käytännössä aina bottom4:ssa.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

Rasila on tosin itse kertonut joskus, että ei edes jaksanut panostaa koko hahmokisaan. Ei siis missään julkisesti ole tuota sanonut, vaan eräs tuttuni kertoi tästä. Oli itse asiassa tuo Sulon vuosi, kysyi baarissa Rasilalta muistaakseni viikkoa ennen Putousta että millanen sketsihahmo tulee, Rasila vastasi "sellanen kaksimetrinen mörkö", tuttu oli ollut että joo varmaan. Kappas mikä sieltä tulikaan...
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Melkein uskaltaisin väittää Jukka Rasilan olleen vielä huonompi.
Rasilan hahmot olivat eittämättä huonoja, mutta kuten @Roger Moore toi esiin, ei Rasila niihin juuri panostanut. Sehän sketsihahmokilpailun alkuperäinen idea itse asiassa olikin; tehdä mahdollisimman huono hahmo ja parodioida siten viihdemaailman ilmiöitä (tosi-TV ja varmaan kai myös sketsiviihde yleensä). Idea itsessään epäonnistui täysin, kun sketsihahmokisasta tuli jo ensimmäisellä kaudella ohjelman ylivoimaisesti tärkein osio.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Rasilan hahmot olivat eittämättä huonoja, mutta kuten @Roger Moore toi esiin, ei Rasila niihin juuri panostanut. Sehän sketsihahmokilpailun alkuperäinen idea itse asiassa olikin; tehdä mahdollisimman huono hahmo ja parodioida siten viihdemaailman ilmiöitä (tosi-TV ja varmaan kai myös sketsiviihde yleensä). Idea itsessään epäonnistui täysin, kun sketsihahmokisasta tuli jo ensimmäisellä kaudella ohjelman ylivoimaisesti tärkein osio.

Silloin ensimmäisellä kaudella yleisölle ei taidettu kertoa lainkaan, että homman idea oli tehdä nimenomaan mahdollisimman huomo sketsihahmo. Tuolloinhan konkarit kuten Rasila ja Hietalahti näyttivät kyllä kykynsä, sillä esimerkiksi Aimo Ala-Mansikka ja Juri Kakka olivat kiistatta nimiään myöten totaalisen huonoja ja epähauskoja hahmoja. Pirjo Lonka veti tietysti viralliset pohjat, koska Birger Borg oli kuin jokin uskomattoman huonon mutta yli-innokkaan kesäteatteri näyttelijän kyhäelmä..

Putouksen historian huonoimpana hahmona pidetään kait virallisesti silti Piia Potkaa, mutta tuolloin kolmoskaudella tarkoitus olikin jo tehdä oikeasti hyvä ja hauska sketsihahmo, ei tarkoituksellisen huonoa..

Iina Kuustosesta kun tuossa edellä oli puhe, niin totta kai Jani-Petteri oli hänen ylivoimainen tähtihetkensä. Heti ensiesiintymisestä näki, että tämä on hyvin lähellä voittoa. Kuustonen sai lisäksi ensimmäisenä vyölleen sen avauksen, jota on myöhemmin ohjelmassa apinoitu: että mitä jos sketsihahmo olisikin lapsi
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Katsoin tuon ensijakson ja mieleen tuli lähinnä, että seuraan jotain coverversiota Putouksesta. Samaa settiä, mutta huonommin.
Lopulta tuli hahmot ja tuntui että juontaja häkeltyi jostain, eikä osannut kysellä kilpailijoilta mitään ja yleisökin tuntui vaan odottavan jotain potinräjäyttäjää.

Toi Hänman oli kyllä mielestäni Rasilan selvästi paras/potentiaalisin hahmo ja silti taisi olla heikoin sija. No näköjään toiseksi heikoin hahmoistaan.
 
Näin jälkeenpäin naurattaa ihan sikana nuo umpipaskat hahmot kuten Aimo Alamansikka ja Piia Potka. Katsoin juuri tuon Potkan ensiesityksen ja naurattaa ihan homona nuo paskat läpät joidenka johdosta yleisö on ihan hiiren hiljaa. :-DD
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Nykyiset Putoushahmot on muutamaa lukuunottamatta täyttä kakkaa. Amaryllis esiinty jo pikahahmona edellisellä kaudella joka oli silloin jo tylsä pikachuineen. En katselis tota ollenkaan mutta Lavikainen ja Kokkonen oli sen verran päteviä niin jos niistä kehittyis jotain. Täysiä turhakkeita on liikaa mukana.
 
Rankkari

Jäsen
Pari uuden kauden jaksoa katselin niin..
Kyllä tää juttu lähestyy loppuaan. Ehkä ensi vuosi, ja korkeitaan seuraava. Ellei siihen keksitä merkittävää uutta. Nää rikkinäiset puhelimet, laulujutut, lapsihahmot ja moni muu, on paskaa. Lisäksi putoushahmot, on vähentäneet tasoaan.

Tää pallero tyttö voittaa, walruus on toka, ja nakkikioski tyttö kolmas. Muut on täyttä paskaa, ja jopa ärsyttäviä. Pokemon lienee ekana ulos.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Pari uuden kauden jaksoa katselin niin..
Kyllä tää juttu lähestyy loppuaan. Ehkä ensi vuosi, ja korkeitaan seuraava. Ellei siihen keksitä merkittävää uutta. Nää rikkinäiset puhelimet, laulujutut, lapsihahmot ja moni muu, on paskaa. Lisäksi putoushahmot, on vähentäneet tasoaan.
Eihän se vaadi kuin Hirviniemen, Niemisen, Kososen ja kumppaneiden re-unionin niin kansa on pähkinöinä. Tuo voisi joskus muutaman vuoden päästä ollakin jopa ihan mahdollinen yhtälö.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Säälipallo tosiaan on edelleen voittajasuosikki. Lavikaisen kohdalla toivon että pelikirjasta avautuu uusi sivu pian. Potentiaalia on haastaa Kokkonen. Muiden hahmojen kohdalla voin vain kuvitella Nordmanin vitutuksen takavasemmalla.

Jakson suurin alisuoritus oli kuitenkin alun rap-osio. Siinä oikein "improkurkot" penttilöineen osoittivat tasonsa.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eihän se vaadi kuin Hirviniemen, Niemisen, Kososen ja kumppaneiden re-unionin niin kansa on pähkinöinä. Tuo voisi joskus muutaman vuoden päästä ollakin jopa ihan mahdollinen yhtälö.

Taitaa tuo runkkurinki olla pääasiassa melko uskollinen Tuomas Summaselle. Muistaakseni aika katkeraa vääntöä ollut taustalla. Kinginhän piti kyykyttää keväällä -15 ja uuden Putouksen olla floppi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös