Peter Jackson ja Tolkienin Hobitti

[varjo]

Tolkienin kirjojen kanssa on sama ongelma kuin vaikka Tähtien sota-elokuvien eli kun on liian kuori ei niitä pääse tutkimaan ilman ennakkoasennetta. Tolkien tietysti loi aika pitkälti fantasia-kirjallisuuden genren ehkä käytetyimmän formaatin eli on jokin mahtava taikaesine, minkä ympärillä toimitaan ja reissataan paikasta toiseen.

Ei tuo nyt Tolkienin aikaansaannosta ole, Howardinkin teoksissa kyllä oli aikalailla samoja teemoja. Tolkienin suurin ansio oli ehkä kokonaisen mytologian luominen tai oikeammin, juuri kokonaisen fantasiamaailman luominen.

 

[Vanha Len]

Melkoista hifistelyä tämä ketju. Miksi juuri tämän leffan tiimoilta tätä käydään? Samaahan voisi kysyä vaikkapa Harry Potterista jne. LOTR oli todella hyvä teos elokuvallisesti jos vertaa siihen alkuperäiseen jonka kanssa tultiin toimeen todella pitkään.

Tuntuukin, että nuori sukupolvi jaksaa vaatia juuri tältä saagalta samaa realiteettia kirjoitetun sanan kanssa. Suoranainen mahdottomuus sanon minä. Helvetin helppoa huudella sivusta mutta leffan teossa on lukuisia asioita, jotka pitää muistaa. Se, että suomesta löytyy Jatkoajan keskustelupalstalta asiantuntijoita vs leffaväki...en sittten oikein tiedä. Ovatko sitten leffaväki missannut suomalaiset "asiantuntijat".

Kaikki tuon kuitenkin tsekkaavat:)

 

[ms.qvist]

Usein tuntuu, että nuo eri kirjoissa, elokuvissa yms. nähdyt piilomerkitykset kertoo enemmän löytäjästä itsestään kuin itse kohteesta.

Toisaalta jos sulkee sellaiset oman todellisuuden ulkopuolelle kertoo sekin jostain aika paljon.

En siis väitä, että Frodo ja Sam olisivat harrastaneet seksiä matkalla Mordoriin mutta erikoislaatuinen elämäntilanne jossa joudutaan käytännössä katsoen päivästä toiseen kamppailemaan elämän ja kuoleman kanssa ja kuolema kulkee rinnalla, voi nostaa pintaan - ja monilla nostaa pintaan - tunteita jotka eivät koskaan normaalissa elämässä pääsisi esille ja kun tämä erityislaatuinen tilanne päättyy tavalla tai toisella, ja siirrytään normaaliin arkeen ja tämä erikoislaatuinen suhde mitä suurimmalla todennäköisyydella vaipuu lopulta unholaan - siitä jäävät vain arvokkaat muistot jäljelle.

Frodon ja Samin suhde on siis voinut kehittyä aseveljeyttä pidemmälle toveruudessa, heidän suhteensa on voinut edetä hyvin syvällisen kiintymyksen tasolle, jopa platonisen rakkauden tasolle jossa ainoa "seksuaalisuuden osoitus" on kädestä kiinni pitäminen tai tuen tarjoaminen vaikeimpina hetkinä. Mihin Sam huomattavasti useammin ryhtyi, hän oli lojaalimpi kuin Frodo, joka sormuksen voiman sekä osin Klonkun ansiosta joutui kamppailemaan sisäisesti todella raastavissa oloissa ja näiden syiden takia Sam näyttäytyi ajoittain "vihollisena" tai petturina.

Tolkien on kokenut sodan, tosin aikakaudella jolloin maailma ei ollut niin seksuaalisesti virittynyt kuin nyt mutta hän on nähnyt konkreettisesti sen kuinka syvälliselle tasolle toveruus voi taistelukentällä edetä. Se voi olla kuin platoninen rakkaussuhde ja jopa voimallisempi kuin suhde rauhan aikana. Meistä kovin harva on tällaisissa oloissa elänyt tai niitä nähnyt. Olemme lukeneet niistä, lukeneet ihmiskohtaloista joissa miehet ovat platonisesti rakastaneet toinen toisiaan vuosienkin ajan sodan keskellä - joidenkin kohdalla kaipuu seksiin johti sitten sanoista tekoihinkin, mutta näin en siis usko Frodon ja Samin kohdalla käyneen. Teksti voi olla vihjailevaa, siinä voi olla teemoja joita Tolkien on itse sodanaikana nähnyt, se voi olla osoitus syvällisestä toveruudesta ja jopa platonisesta suhteesta jossa toinen on juuri sillä hetkellä se maailman tärkein - hobitti.

No tämä tästä aiheesta minun osaltani. Anteeksi jankkaamiseni!

vlad.

 

[ms.qvist]

Ja vielä loppuun, eikö kukaan todella ole vielä tätä maininnut: hienoa nähdä taas vanha ystävämme Klonkku valkokankaalla!

Hyvä, että toit esille "ystäväni" Klonkun!

En tiedä kuulunko vähemmistöön vaiko kenties enemmistöön mutta minusta LoTR-trilogian onnistunein hahmo kaikessa inhimillisyydessään ja sen tuomassa rujoudessaan ynnä petturuudessaan on juuri Klonkku. Kenties hänestä sai juuri hahmona eniten irti, hänen historiansa oli niin julma ja ahdistava - hän oli kuin piinattu sielu - ja juuri tämän tähden hän oli hahmo, josta sai tunnetasolla eniten irti. Tai minä sain eniten irti Klonkusta, minulle hän oli hahmoista läheisin ja uskottavin toiminnassaan - hän oli inhimillinen kaikkine heikkouksineen ja puutteineen. Odotan innolla tapaavani Klonkun uudelleen näin monen vuoden jälkeen!!

Toinen minua eniten kiehtonut hahmo oli Sam. Hänen lojaaliutensa oli paikoin piinaavan ärsyttävää mutta hän oli kaikessa niin perin johdonmukainen ja samalla niin rakastettava! Hän pysyi uskollisesti rinnalla vaikeinakin hetkinä, kenties aavistus petturuudesta saattoi häivähtää hänen mielessä mutta hän torjui ne tuntemukset ja seisoi viimeiseen saakka Frodon rinnalla.

Toki kirjassa uskottavien ja psykologialtaan toimivien hahmojen joukko on moninkertainen mutta ikäväkseni elokuvatrilogiaan liian monesta hahmosta oli kuoriutunut pinnallinen esitys, josta se henkilön psykologia ja syvyys osin puuttui. Toivonkin, että tulevassa saagassa henkilöohjaukseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja kenties se on mahdollistakin, koska kirja itsessään on tematiikaltaan toisenlainen ja näin kolmeen leffaan on helpompi rakentaa syvällisempiä henkilöhahmoja.

vlad.

 

[Naurava Sika]

Olisiko mahdollista olla puhumatta mahdollisista juonipaljastuksista (spoilereista), kun kaikki eivät ole kirjoja lukeneet (eikä lue). Tosi tympeetä kun täällä puhutaan jo tyyliin: "tuo tuo ja tuo kuolee ja se lohikäärmekin tapetaan miekalla sydämeen". Olisi vaan kiva jutella tulevasta leffasta, eikä kirjan ja mahdollisesti leffassa olevien asioiden eroista.

Olet oikeassa ja pyydän anteeksi ajattelemattomuuttani. Toivon silti että jännitys säilyy, sillä minä en ihan oikeasti muista kirjasta paljoakaan.

Kyse on vertauskuvasta. Yhtä vähän minulle tulee seksuaalisuus mieleen Frodon ja Samin tai Merrin ja Pippinin kaverisuhteista. Minusta on vaan erikoista, että joku miettii tuollaisia asioita.

Johan on aikoihin eletty jos sinä kuljet täällä ympäri palstaa tuomitsemassa asioita jotka ylittävät ymmärryskykysi. Annat itsestäsi junttimaisen ja suvaitsemattoman kuvan, kun jollain oikeudella kiellät pohdiskelun näiden fiktiivisten henkilöiden homoudesta. Ikäänkuin hobitti ei yksinkertaisesti voisi/saisi olla homo ja edes asioilla spekulointi on jostain syystä "erikoista". Siltikin sinä itse kiimaisena ja kalu kovana fantasioit Ässä-pelaajien homosessioista. Ilmeisesti se sitten ei ole mielestäsi "erikoista". Ilmeisesti saisin kysyä vain vaikkapa Aragornin heterosuhteesta haltianaiseen, vaan en viatonta kysymystä Merrin ja Pippinin suhteen laadusta? Suosittelen sinulle irtautumista tietokoneesta ja tutustumista elämään. Siellä tulet huomaamaan että homoja on olemassa ja kukaties törmäät vielä homoseksuaaliin hobittiinkin siellä oman elämäsi Keski-Maassa.

 

[Vanha Len]

Annat itsestäsi junttimaisen ja suvaitsemattoman kuvan, kun jollain oikeudella kiellät pohdiskelun näiden fiktiivisten henkilöiden homoudesta. Ikäänkuin hobitti ei yksinkertaisesti voisi/saisi olla homo ja edes asioilla spekulointi on jostain syystä "erikoista". Siltikin sinä itse kiimaisena ja kalu kovana fantasioit Ässä-pelaajien homosessioista.

No nyt tämä ketju sai osakseen tämänkin aspektin. Kertooko se jotain itse ketjusta vai tämän Hobitti-leffan faneista? Näitä juttuja kun lukee niin tulee enneminkin mieleen kirja ja se miten leffan olisi pitänyt tehdä.

Saatiin tähänkin kuitenkin Porin Ässät vielä mukaan:)

 

[benzin]

Pitääpä vanhana Tolkien-fanina tulla tänne kirjoittelemaan. Tolkienhan tosiaan oli, kuten Ted Raikas mainitsi, siviiliammatiltaan kielitieteilijä, ja pääasiassa kirjoitti tarinoita omaksi huvikseen - hän ei esim. tainnut koskaan odottaakaan että Silmarillion julkaistaisiin. Juuri tuo seikka johti siihen, että osa Tolkienin käyttämistä ratkaisuista ja tarinankerrontatavoista ovat lähes uniikkeja länsimaisen kirjallisuuden historiassa, tai ainakin nykypäivänä julkaistavissa teoksissa mahdottomia, koska kukaan kustannustoimittaja ei päästäisi sellaisia ratkaisuja läpi.

Tolkienin lähtökohtana oli kieli, kaikkien Keski-Maahan sijoittuvien tarinoiden pohjalla on kaksi eri haltiakieltä (sindar ja quenya, joista jälkimmäinen on paljon velkaa suomen kielelle), jotka Tolkien loi nuorena miehenä 1910-20-luvuilla. Näille kielille hän seuraavaksi loi hahmoja, jotka kieliä puhuisivat, ja maailman, jossa nämä henkilöt asuisivat. Vasta sen jälkeen hän alkoi miettimään tarinoita ja mytologioita tähän maailmaan. Koko kirjoittamisen lähtökohta oli siis täysin päinvastainen kuin useimmilla fantasiakirjailijoilla, jotka ensin keksivät tarinanaihion, ja vasta jälkeenpäin maailman ja hahmot jotka tarinaan sopivat. Tolkienin tapa on verrattoman paljon vaikeampi, mutta se tuo tarinoihin tavattomasti enemmän syvyyttä - esim. Hobitin tapainen pääsääntöisesti suoraviivainen seikkailutarina saa todella paljon lihaa luiden ympärille koska maailmaa kansoittavat Gandalfin ja Elrondin tapaiset hahmot, joilla on pitkä historia, johon kirjassa annetaan vain pieniä viitteitä.

Seuraava Tolkienin erikoisuus on tapa, jolla hän kirjoitti Sormusten Herran. Aloittaessaan hänellä ei ollut tarinaa mietittynä, vain lähtökohta, ja hän kirjoitti koko tarinan alusta loppuun ilman suurempia suunnitelmia tulevasta. Kuten jokainen pöytälaatikkokirjoittelija varmasti tietää, se on äärimmäisen hankala tapa kirjoittaa, ja jos Tolkienilla ei olisi ollut Keski-Maa ja sen kansat tarkkaan mietittynä, olisi näin pitkän tarinan kirjoittaminen tuolla tapaa täysin mahdotonta - nytkin Tolkien joutui aloittamaan tarinan kolme kertaa täysin alusta kirjoitettuaan itsensä umpikujaan. Tästä kirjoitustavasta johtuu myös se, että Sormusten Herra alkaa varsin Hobitti-tyylisenä kevyenä seikkailukertomuksena, mutta viimeistään Boromirin petoksen ja saattueen hajoamisen myötä menee monta astetta synkemmäksi ja "aikuisemmaksi".

Kirjojen rakenne on kuitenkin se seikka, josta parhaiten näkyy, että Tolkien ei ollut varsinainen ammattikirjailija. Kun Sormuksen saattue hajoaa, ja tarinaa seurataan useasta eri näkökulmasta, missä tahansa muussa kirjassa eri ryhmien välillä loikittaisiin luvusta toiseen, Tolkienin teoksessa seurataan ensin yhden ryhmän tarinaa kymmenen luvun ajan, sitten hypätään Frodon ja Samin kelkkaan seuraavan kymmenen luvun ajaksi. Tällaista rakennetta ei nykyaikana yksikään kustantaja hyväksyisi, ja Sormusten Herrassakin se aiheuttaa ajoittain pieniä ongelmia, mutta pluspuolena kun neljännen kirjan lopussa Frodo on pahassa pulassa, ja viidennen kirjan lopussa Sauronin Suu heittää Gandalfille Frodon mithril-paidan, ensilukija luulee että Frodo on kuollut. Huikea cliffhanger siis! Tämä rakennehan heitettiin elokuvassa romukoppaan, mikä on täysin ymmärrettävää, sillä elokuvassa se toimisi paljon kirjoja huonommin.

Toinen seikka, jota kustantajat eivät hyväksyisi nykyään, ja joka elokuvistakin puuttuu on Konnun Puhdistus tarinan lopussa. Rakenteellisesti kyseessä on todella paha antikliimaksi, pieni paikallinen kahakka kaiken maailmaa mullistavan toiminnan jälkeen. Temaattisesti sitä vastoin osuus on kirjasarjan tärkein, se tekee lopusta katkeransuloisen kun voitonriemuun sekoittuu surua ja menetystä, sotaa ei voi paeta eristäytymällä omaan pieneen maailmankolkkaansa. Minulle tämän osion poisto elokuvista on niiden ylivoimaisesti suurin synti, mutta samalla ymmärrän täydellisesti miksi sitä ei ole elokuvassa - yleisön mielenkiinto olisi lähes mahdotonta pitää yllä niin pienimuotoisessa toiminnassa kun kaikki suuret asiat on jo ratkaistu, ja iso osa päähenkilöistä hyvästelty.

Liian pitkä postaus, ja lähes kokonaan asian vierestä, mutta tässäkin ketjussa on osittain näistä asioista puhuttu niin halusin näistä laajemmin keskustella.

 

[Musta Nuoli]

Olisiko mahdollista olla puhumatta mahdollisista juonipaljastuksista (spoilereista), kun kaikki eivät ole kirjoja lukeneet (eikä lue). Tosi tympeetä kun täällä puhutaan jo tyyliin: "tuo tuo ja tuo kuolee ja se lohikäärmekin tapetaan miekalla sydämeen". Olisi vaan kiva jutella tulevasta leffasta, eikä kirjan ja mahdollisesti leffassa olevien asioiden eroista.

Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Hobitti-kirja kuitenkin ilmestyi jo 1937 ja ensimmäinen (omaperäinen) suomennos 1973. Nykysuomennos ilmestyi 1985. Teos on kirjallisuuden klassikko, jonka vaikutus on varsin mittava kaikkeen tuon jälkeen tulleeseen fantasia- ja satukirjallisuuteen.

Hobitin lukeminen tai ainakin sen tarinarungon tunteminen on osa yleissivistystä siinä missä monen muunkin merkkiteoksen. Ei tätä spoileri-keskustelua käytäisi jos nyt tehtäisiin elokuvaversiota vaikkapa Tuntemattomasta sotilaasta tai Seitsemästä veljeksestä. Tai vaikkapa Teräsmiehen alkutarinasta (Teräsmies teki ensiesiintymisensä 1938, vuoden Hobitin jälkeen) ja joku pyytäisi, ettei palstalla kerrottaisi miten Teriksen tarina sai sarjakuvissa alkunsa, koska ei ole koskaan lukenut yhtään Teräsmies-sarjakuvaa.

Joten minusta lähtökohtana ei voi olla kirjan/tarinan perusasioiden välttely sillä perusteella, että joku ei viitsi tai halua kirjaa lukea. Kirja on ollut suomeksikin saatavana viimeiset 27 vuotta (EDIT: siis uusi suomennos, vanha Kalpa-Kassinen on ollut 39 vuotta), joten kyse on vähän eri asiasta kuin jos kyseessä olisi vaikkapa joku upouusi teos. Esimerkiksi kun viimeinen Harry Potter -kirja tuli, niin silloin olisi ollut kohtuutonta heittää juonipaljastuksia kun valtaosa ei olisi teosta ehtinyt lukea.

Jokaista yksityiskohtaa ei varmasti ole tarvis kertoa eikä joka käännettä märehtiä. Mutta kirjan perustapahtumien ja suht yleisten pikkuasioiden suhteen ei minusta ole tarvetta noudattaa mitään suurempaa spoileritagien käyttöä. Yhden oleellisen asian toki tuossa laitoinkin tagien sisään (tai jätin oikeastaan kertomatta kokonaan), koska se ei kirjasta käy avoimesti ilmi ja se saattaisi tulla joillekin liian suurena yllätyksenä.

Elokuvaversio varmasti eroaa kirjasta monelta osin, ja elokuvan yksityiskohtien spoilaaminen on tietysti aivan eri asia: sitä ei kannata tehdä joka juonenkäänteen osalta. Mutta eipä se ole mahdollistakaan, sillä kukaan meistä ei ole elokuvaa nähnytkään, koska se ei ole ilmestynyt. Eli kaikki pohdinnat mitä elokuvassa saattaisi siinä ja siinä kohtaa käydä ovat spekulaatiota, eivät spoilereita. Se ei ole spoilausta, jos keskustelee siitä, kuka kolmestatoista kääpiöstä on lihavin (Bombur).

Bombur ei muuten mihinkään kuole tarinan aikana: tämä on selvää kaikille, jotka ovat lukeneet Tarun Sormusten Herrasta. Siinähän erikseen mainitaan, että Bomburista on tullut niin lihava, että tarvitaan kuusi nuorta kääpiötä häntä kantamaan. Tämän mainitsee Frodolle Gloin kun nämä tapaavat Rivendellissä ennen Elrondin neuvoston kokousta. Eipä sitäkään voi pitää spoilerina, että Gloin selviää Hobitin tarinasta elossa, koska Gloin on tosiaan Sormusten Herran kirjassa ja Rivendellissä on myös hänen poikansa Gimli.

Myöskään Balinin myöhempi kohtalo ei voi tulla kauheana yllätyksenä, sillä Sormusten Herran kirja- ja elokuvaversiossa asia mainitaan pariinkin otteeseen: Balinhan meni Orin ja Oinin kanssa Moriaan jälleenrakentamaan kääpiökaivoksia, ja Gimlikin oli innokas menemään Moriaan "höyryävien lihapatojen äärelle". Lihapatojahan ei löytynyt, sen sijaan löytyi hautakivi "tässä makaa Balin, Morian ruhtinas" - ja sitten tulikin jo luolapeikko. Ja örkkejä. Ja balrog.

 

[Naurava Sika]

Hyviä kirjoituksia benziniltä ja Mustalta Nuolelta. Kivi putosi sydämeltä Bomburin takia. Hienoa että kaveri voi paksusti :) Ei noita juttuja voi muistaa, jos on kirjan lukenut parikymmentä vuotta takaisin. Muistikuvatkin tulevat kai lähinnä leffoista. Mutta nyt kun noita viestejä lueskeli, niin tutulta kuulostaa. Sehän oli Balin tosiaan kun oli Morian pomo. Ja Balin taisi olla Gimlin serkkupoika.

Hobitti kirja oli muistaakseni melko lyhyt Sormusten Herraan verrattuna, joten kun siitäkin kolme leffaa tulee, on varmasti mukaan pistetty noita kertomuksia Keski-Maan historiasta (niinkuin joku jo aiemmin taisi mainitakin). Muuten on vaikea ymmärtää miten kirjasta saataisiin noin monta leffaa, jotka todennäköisesti ovat taas kolmetuntisia joka ikinen. Se on tietysti vaan hyvä juttu, sillä tarinoiden yksi vahvuuksista on mielestäni juuri se, että tämän kuvitteellisen paikan historia ja muinaistarusto on tarinan henkilöille hyvin tärkeää ja lukijallekin niitä paljastetaan mukavasti.

 

[Ted Raikas]

Toisaalta jos sulkee sellaiset oman todellisuuden ulkopuolelle kertoo sekin jostain aika paljon.

Ähh, ymmärsit kenties hiukan väärin mitä tarkoitin. Lähinnä meinasin sitä, kun merkityksiä etsitään etsimällä oikein täikammalla teoksista, vaikka mikään erityisen konkreettinen ei sellaiseen edes viittaa (varsinkin nuo homoseksuaaliset suhteet tuntuu olevan lempiaiheita jostain syystä). Tai saa toki niin tehdä, mutta en tiedä kuinka hedelmällistä se on ja mitä sillä tavoittaa? Ikään kuin se teos ei olisi tarpeeksi syvällinen ja todenmukainen jos siinä ei ole sitä (usein seksuaalista) taustamerkitystä olemassa.

Lähinnä siis tuntuu, että sellaisilla ihmisillä on itsellään jotenkin käsittelemättä asioita kun haluavat nähdä kaksinaisia merkityksiä kaikkialla jatkuvasti.

Toki olen itse mitä kaksimielisin ihminen ja juttuni keskittyvät hyvin usein vesirajan alapuolelle meneviin asioihin, kuten on varmasti Jatkoajassakin voinut helposti havaita. Toisinaan tuntuu, että noita merkityksiä kuitenkin kaivellaan vähän väärissä paikoissa. Väitän itse ainakin luovani myös teoksia joissa ei ole mitään piiloseksuaalisia merkityksiä, toki joku Freud olisi varmasti ihan eri mieltä.

No nyt tämä tästä tosiaankin, menee niin sivuraiteille kuin voi olla, halusin vaan täsmentää. Jatkossa jossain muualla tästä aiheesta jos sanomista tulee.

***

Noista spoilauksista. Olen kyllä pääasiassa Mustan Nuolen kanssa samaa mieltä, mutta Hobitissa on kuitenkin tiettyjä varsin keskeisiä juonenkäänteitä ja ratkaisuja, joiden uskon periytyvän myös noihin elokuviin (ainakin toivottavasti!), joten varmaan kirjan lukeneet osaa ne sieltä mielessään poimia ja olla läväyttämättä tänne. Täysin spoilaamatta ei nyt varmaankaan aiheesta pysty mitenkään keskustelemaan ja jotkut tietyst yksityiskohdat on aika yhdentekeviä, kun niistä ei edes varmuudella voi tietää esiintyvätkö elokuvissa tai menevätkö samalla tavoin. Lisäksi tosiaan edellisessä elokuvatrilogiassakin paljastui tiettyjä yksityiskohtia.

 

[ms.qvist]

Noista spoilauksista.

Minä olen tavallaan huono sanomaan spoilaamisesta mitään, koska minua se ei haittaa tippaakaan. Luen elokuvista paljonkin ennen kuin katson ne, juonenkäänteet saattavat olla tuttuja minulle, samoin monet muut tapahtumat ennen kuin menen itse katsomaan leffaa teatteriin tai katson sen kotona. Osaltaan luen spoilereita ja arvosteluja myös sen tähden, että voin luoda kokonaiskuvan siitä kannattaako minun yleensäkään katsoa koko tuotosta. Tai lukea, jos kirjasta on kyse.

Jatkoajassa voi tiettyjen henkilöiden elokuva tai kirja-arvioihin luottaa huomattavan paljon ja jos he nostavat jonkin elokuvan tai kirjan jalustalle, niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä haluan sen katsoa tai lukea, tai tehdä molemmat. Kuten kävi Watchmenin kohdalla. Joka on nyt katsottu ja luettu niin suomeksi kuinmyös englanniksi - ja hyväksi teokseksi havaittu. Sarjakuva oli kaikesta huolimatta elokuvaa vaikuttavampi ja parempi mutta ilman palstan arvioita en koskaan olisi lukenut sitä tai katsonut sitä.

En siis koe missään mielessä ongelmaksi ainakaan nyt sitä, että käydään laaja-alaista keskustelua tulevasta elokuvasta tai muista teemoista Tolkienin tuotannon ympärillä - olipa aihe ajankohtainen tai asiallinen, tahi ei. Minä ainakin luen todella suurella mielenkiinnolla jokaisen asiantuntevan viestin tässä ketjussa - tiedän ettei minusta ole sellaisten viestien kirjoittajaksi, koska tietoni ovat kaikkiaan kuitenkin kovin vaillinaiset ja muistikuvat hajanaiset.

Siinä vaiheessa kun leffa on saanut ensi-iltansa jokainen keskustelija sitten harkinnee tarkemmin sen missä muodossa viestinsä tänne kirjoittaa ja millä tavalla keskustelua jatkaa. Nyt minä ainakin kannustan mahdollisimman laajaan ja laaja-alaiseen keskusteluun jossa pohditaan kirjan ja siihen liittyvien tarinoiden nyansseja hyvinkin tunnollisesti ja seikkaperäisesti. Ja samalla jokainen viesti jossa valotetaan Tolkienin historiaa ja kirjojen historiaa on ainakin minun puolesta enemmän kuin tervetullut!

vlad.

 

[mjr]

Liian pitkä postaus, ja lähes kokonaan asian vierestä, mutta tässäkin ketjussa on osittain näistä asioista puhuttu niin halusin näistä laajemmin keskustella.

Erinomaisia pointteja! Voi vain kuvitella, minkä virtaviivaisen seikkailukertomuksen nykykustantajat tuosta tekstistä saisivat. Rakenne on yksi niitä keskeisiä tekijöitä, mitkä tekevät Sormuksen Herrasta niin poikkeuksellisen ja poikkeuksellisen hienon teoksen - kuten myös jatkuva polveilu päätarinan ulkopuolisiin asioihin ja tapahtumiin, jotka päällisin puolin näyttävät tarpeettomilta, mutta jotka ovat kaikkea muuta. Tämän laveuden tietysti mahdollisti se, että maailmaa oli kehitelty kompulsiivisesti vuosikaudet ennenkuin edes tuli ajatusta sen loppuaikoihin sijoittuvasta erillisestä julkaisukelpoisesta tarinasta.

 

[Ted Raikas]

En siis koe missään mielessä ongelmaksi ainakaan nyt sitä, että käydään laaja-alaista keskustelua tulevasta elokuvasta tai muista teemoista Tolkienin tuotannon ympärillä - olipa aihe ajankohtainen tai asiallinen, tahi ei. Minä ainakin luen todella suurella mielenkiinnolla jokaisen asiantuntevan viestin tässä ketjussa - tiedän ettei minusta ole sellaisten viestien kirjoittajaksi, koska tietoni ovat kaikkiaan kuitenkin kovin vaillinaiset ja muistikuvat hajanaiset.

Totta kyllä. Eiköhän elokuvan ilmestyttyä puhe enemmän siirry itse siihen ja sen toteutukseen ja detaileihin. Totta kai maltillisesti niiden spoilausten kanssa, kun kaikki ei heti kättelyssä ehdi tai pysty elokuvaa näkemään. Tagit varmasti kaikkein kriittisimmissä asioissa hyvä ottaa käyttöön, vaikka helposti näyttääkin typerältä jos sivu on niitä täynnä.

benziniltä hyvä viesti. Tosiaan tuo rakenne Kaksi Tornia -kirjasta lähtien on aika omintakeinen, mutta omasta mielestäni se oli erittäin toimiva ja ei häirinnyt vaikka tietyn seurueen osalta ei tarinaa hetkeen seurattukaan. Sen verran mukaansatempaavia oli eri osapuolten tapahtumat.

Hobitissahan ei tuollaista tarinan hajoamista samalla tapaa ole. Sitä seurataan pääasiassa Bilbon näkökulmasta. Muutamassa kohtaa taidettiin seurata muidenkin näkövinkkelistä, nimiä mainitsematta.

Olettaisin, että noissa elokuvissa ainakin Gandalfin näkökulmasta seurataan tarinaa aina välillä, juuri johtuen osaltaan siitäkin, että on tuotu mukaan tapahtumia itse kirjan ulkopuolelta.

 

[Naurava Sika]

Ähh, ymmärsit kenties hiukan väärin mitä tarkoitin. Lähinnä meinasin sitä, kun merkityksiä etsitään etsimällä oikein täikammalla teoksista, vaikka mikään erityisen konkreettinen ei sellaiseen edes viittaa (varsinkin nuo homoseksuaaliset suhteet tuntuu olevan lempiaiheita jostain syystä). Tai saa toki niin tehdä, mutta en tiedä kuinka hedelmällistä se on ja mitä sillä tavoittaa? Ikään kuin se teos ei olisi tarpeeksi syvällinen ja todenmukainen jos siinä ei ole sitä (usein seksuaalista) taustamerkitystä olemassa.

Lähinnä siis tuntuu, että sellaisilla ihmisillä on itsellään jotenkin käsittelemättä asioita kun haluavat nähdä kaksinaisia merkityksiä kaikkialla jatkuvasti.

Niin, ilmeisesti viittasit aiemmassa viestissäsi minun aiempaan viestiini. Joten koen velvollisuudekseni huomauttaa sinulle sellaisesta asiasta, etten minä ole etsimällä etsinyt tai täikammalla kaivanut mitään piilomerkityksiä yhtään mistään. Enkä ole näin väittänytkään. Minulle (ja ilmeisesti usealle muullekin) tuli vain pieni aavistus elokuvaa katsoessa siitä, että Merri ja Pippin voisivat olla rakastavaisia. Ihmettelen asennettasi siitä, että heti kun kysyn viattoman kysymyksen hahmojen mahdollisesta homoseksuaalisuudesta, on seuraava vastaus tyyliltään sellainen missä annetaan rivien välistä ymmärtää minun seksuaalisuuteni olevan jotenkin hakoteillä. Eikös tämä ole keskustelufoorumi ja nimenomaan oikea paikka kysyä asioista muiden mielipiteitä? Asia ei todellakaan ole minulle tärkeä, mutta kai minä sitä kysyä saan ihan yhtä lailla kuin kysyin Bombur-nimisen kääpiön myöhemmistä vaiheista? Mielestäni seksuaalinen suuntautuminen on iso osa ihmisen (miksei hobitinkin) identiteettiä ja pidän outona jos asiasta kysyminen on sellainen tabu että siihen pitää heti vastata asiattomuuksilla.

LOTR-elokuvissa on päivänselvää että esimerkiksi Aragornilla ja Arwenilla on suhde, vaikkei missään vaiheessa näytetäkään Aragornia pamputtamassa haltianeitokaista. Myöskin Merrin ja Pippinin käytös ja tietyt eleet antavat ymmärtää, että kyseessä SAATTAA olla jotain tavallista ystävyyttä syvällisempää, vaikkei ko. hobittien keskinäisiä hellyydenosoituksia näytetäkään. Turha siitä on loukkaantua, vaikka sitten olisikin maailman suurin LOTR-fani.

 

[Ted Raikas]

Ei, en loukkaantunut, enkä osoittanut sinua mitenkään erityisesti. Sori jos siltä vaikutti... =) Puhuin yleisellä tasolla, enkä pelkästään Tolkienin tuotoksista. Samaa esiintyy monessakin yhteydessä. Jos kaksi henkilöä, varsinkin miespuolista (huomatkaa), on todella läheisiä ja uskollisia ystäviä ja jakavat surut ja ilot niin se on osoitus homoseksuaalisuudesta. Ikään kuin heterot eivät pystyisi siihen? Eräänlaista rasismia sekin, että siihen vaaditaan homoeroottiset tunteet. Sormusten Herrassahan nuo henkilöhahmot taisivat halailla toisiaan muutenkin tuon tuosta jos sille oli hyvä syy.

Minullehan ei ole mitään väliä onko joku homo vai ei, mutta en vaan ymmärrä miksi se aspekti pitäisi kaivaa, jotta mahdollistuu läheinen toveruus kahden miehen välillä.

Tosiaan kirjassa (missä oikeastaan Merrin ja Pippinin välinen suhde oli vielä paljon syvällisempi kuin elokuvissa, missä tuo parivaljakko oli lähinnä hölmöilevä duo) molemmat menivät myöhemmin naimisiin naishobittien kanssa ja saivat aika isot katraat penskoja molemmat, jos oikein muistan. Molemmat taisi nimetä noita lapsiaan isojen ihmisten ja haltioiden mukaan, taisi olla Boromiria ja Aragorniakin. Heh.

 

[mjr]

Jos kaksi henkilöä, varsinkin miespuolista (huomatkaa), on todella läheisiä ja uskollisia ystäviä ja jakavat surut ja ilot niin se on osoitus homoseksuaalisuudesta. Ikään kuin heterot eivät pystyisi siihen? Eräänlaista rasismia sekin, että siihen vaaditaan homoeroottiset tunteet. Sormusten Herrassahan nuo henkilöhahmot taisivat halailla toisiaan muutenkin tuon tuosta jos sille oli hyvä syy.

Teksti oli kirjoitettu aikana, mikä oli eräässä mielessä viattomampi (joskin ääriaggressiivinen vähemmistöjä kohtaan) ja siten tavallaan "heteroilla" (tavallaanhan tätä kategoriaa ei nykyaikaiseen tyyliin edes ollut, koska sen vastapooli oli niin näkymätön ja niin negatiiviseksi muotoiltu) oli laajempi mahdollisuus käyttäytyä tavoilla, jotka meidän aikanamme voisivat johtaa väärinkäsityksiin. Joskaan minusta Sormusten Herrassa ei ole juuri mitään meidänkään aikamme näkökulmasta "outoa". Samin loppuvaiheissa tuntema tietty suuri "hellyys" Frodoa kohtaan ei minusta kuitenkaan ole mitään normi-ystävyyttä vaan jotakin muuta, joskin tietysti täysin ei-seksuaalista.

 

[Musta Nuoli]

LOTR-elokuvissa on päivänselvää että esimerkiksi Aragornilla ja Arwenilla on suhde, vaikkei missään vaiheessa näytetäkään Aragornia pamputtamassa haltianeitokaista.

Tämä kielikuva on kyllä erinomaisen onnistunut ja ajatus Aragornista pamputtamassa "murtuneella miekallaan" Arwenia herätti vahvoja mielikuvia. Onneksi sentään fiktiohahmoja ei ole ainakaan vielä otettu mukaan suureen pillukarvakeskusteluun, muuten olisi haltianeitojenkin alapään karvoitus pian kehissä.

Tosin veikkaisin, että Aragornin pamputtamiset tapahtuivat vasta hääyön jälkeen kuten perinteisiin kuuluu jos/kun kyse on kuninkaallisen tason aatelisneidosta (jollainen Arwenkin on).

Tai voi olla, että joku haltia on voinut vuosituhansien saatossa Arwenia pamputtaa ennen Aragornia, mutta ainakin Elrond ilmaisi suht selkein sanoin Aragornille, että hän ei tytärtään ihmismiehelle puolisoksi anna ennen kuin tämä on kruunattu ihmisten kuninkaaksi, ja silloinkin Elrondia vituttaa luovuttaa tyttärensä ihmiselle ja menettää tämä ikiajoiksi.

Aragornhan asusteli nuorena kloppina Rivendellissä Estel-nimisenä, mutta kun suhde Arweniin alkoi orastaa, niin Elrond pakkoitsenäisti Aragornin, joka siis joutui lähtemään tien päälle keräämään kokemuspisteitä. Aragorn sitten hyöri ja pyöri seuraavat 60 vuotta ympäri Keski-Maata.

Myöskin Merrin ja Pippinin käytös ja tietyt eleet antavat ymmärtää, että kyseessä SAATTAA olla jotain tavallista ystävyyttä syvällisempää, vaikkei ko. hobittien keskinäisiä hellyydenosoituksia näytetäkään. Turha siitä on loukkaantua, vaikka sitten olisikin maailman suurin LOTR-fani.

Kai tämän voi halutessaan näinkin nähdä, eikä siitä tarvitse tosiaan loukkaantua, mutta minusta Merri ja Pippin ovat tyyppiesimerkki sättäävistä syntymäkavereista, jotka ovat koheltaneet kimpassa lapsesta asti ja jotka ovat ruokkineet toinen toisensa älämölö-taipumuksia. Eräänlaiset hyväntahtoiset ja -tuuliset versiot Isontalon Antista ja Rannanjärvestä, jotka erillään ovat rauhallisempia mutta kimpassa sattuu ja tapahtuu. Merri ja Pippin ovat hobittien mittapuulla myös lähellä teini-ikää, eli he ovat varsin epäkypsiä tarinan alussa. Muistaakseni jompi kumpi ellei kummatkin oli hobittien lainsäädännön mukaan vielä alaikäinen.

Merrin ja Pippinin "ero" siinä vaiheessa kun Gandalf kidnappaa Pippinin mukaansa Gondoriin on minusta sen takia niin traaginen, että Merri aikuistuu kaksikosta nopeammin ja äkisti ymmärtää, että jotkut asiat ovat peruuttamattomia ja että aikuisuus saattaa sillä hetkellä tarjota lähinnä sotaa ja kuolemaa - ja että nyt on kummallekin parempi kulkea eri teitä ja itsenäistyä. Merri tajuaa tämän, mutta Pippin vielä ei, ja sen takia tilanne onkin niin dramaattinen kun Pippin ei vieläkään täysin ymmärrä aiempien tekojensa seurauksia (kuten palantiriin katsomista ja Sauronin näkemistä) eikä tajua sitä, että mikään ei ole ennallaan.

Pippinille koittaa myöhemmin oma kypsymisensä kun hän kantaa oman vastuunsa Boromirin kuolemasta ja tarjoutuu tämän isän Denethorin palvelukseen. Kirjassa Pippinin vaiheita Minas Tirithissä kuvattiin vielä enemmän, mutta käy tämä elokuvastakin selville. Viimeistään siinä vaiheessa vanha lapsenmielisyys on karissut Pippinistä kun tämä laulaa Denethorille haikeaa laulua samalla kun Denethorin toinen poika Faramir ratsastaa kohti lähes varmaa tuhoa. Lopullinen persoonan kypsyminen koittaa, kun Pippin pyrkii pelastamaan Faramirin ja uhmaamaan käskynhaltijansa suoraa käskyä.

Tapahtumien jälkeen Merri ja Pippin ovat edelleen totta kai ystäviä, parhaitakin sellaisia, mutta touhussa ei ole enää samanlaista häröilyä eikä kaksikko ole enää niin symbioosissa keskenään koska kumpikin on "mies eikä poika enää" (pahoittelut Zen Cafen biisin nimen lainaamisesta, sen otsikko vain sopii tilanteeseen vaikka biisi onkin huono).

 

[Ted Raikas]

Sepä juuri. Mielestäni Sormusten Herrassa hienosti kuvataan, miten rakkaus monien henkilöiden välillä on jotain sellaista niin rakenteiltaan hienoviritteistä ja voimakasta, että seksuaalisuuden törkkääminen siihen soppaan latistaa koko jutun melko tavalla ja raadollistaa ihan turhaan. Mielestäni se tunteiden kokonaisvaltaisuus noissa tapauksissa ohittaa seksuaalisuuden täysin. Jonkinlaista ylevää romantiikkaa siinä rakkaudessa tietysti on, mutta erotiikkaa en kyllä löydä vaikka todella likainen mieleltäni olenkin.

Mustalta Nuolelta myös hyvä analyysi Merristä ja Pippinistä. Juuri noinhan se menee ja harmittaa, että elokuvissa noiden kahden kehittyminen yksilöinä jäi aika pintapuoliseksi. Toki sitä Kuninkaan Paluussa pyrittiin hiukan tuoda, mutta aika paperisiksi nuo hahmot jäi. Sille ei toki voi mitään, kun elokuvien rajoitukset tulee vastaan ja nuo kaksi hahmoa ei ehkä juuri elokuvavinkkelistä katsottuna ole kuitenkaan niin merkittäviä. Näin ollen heidän kontolleen jäi se koheltaminen ja tietty sidekick-olemus muutaman vakavamman hetken kera. Kirjassa nuo hahmot syvenee todella upealla tavalla ja ovat erittäin kiinnostavia ja monella tapaa persoonallisimmat koko hobittinelikosta.

Edit. Naurahdin kyllä tuolle Mustan Nuolen roolipelivertaukselle, että Aragorn lähti keräämään kokemuspisteitä. Hieno assosiaatio ja osuva!

 

[Durden]

OT

Symbolismi on täällä pysynyt lapasessa, mutta yleisellä tasolla minua ottaa se päähän liian pitkälle vietynä. Jos olisin kirjalija, niin kauhistuisin ajatusta että kirjoittamistani kirjoista etsitään suurennuslasilla piilomerkityksiä, aivan kuin joku haluasi silpoa psyykkeeni leikkauspöydälle etsiessään omituisuuksia, vain koska kirjoitin kirjan. Kirjalijan kuuluu kirjoittaa tarinan henkilöistä käsin, jos päähenkilö on sadistinen psykopaatti, niin en toki toivo että joku kysyisi minulta kirjailijana, onko minulla kenties piilotettuja haluja silpoa pieniä lapsia, koska osaan kuvata psykopaatin tuntemuksia niin hyvin? Minua pitäisi ennemmin kehua loistavaksi kirjailijaksi. Feministit näkevät fallossymboleita vaikka eskimopuikoissa, ja sateenkaari porukka/foobikot näkevät homo viittauksia alvariinsa. Olikohan Seurassa, Hymyssä tai Apu-lehdessä (joku mitä muori lukee) joku naistoimittaja 90-luvulla, joka näki joka leffassa fallossymboleita arvosteluissaan. Ärtymyksen seassa minua kävi naispoloa hieman sääliksi.

Hobitti trilogiaa odotan kovasti. Hobitti on luettu joskus 20 vuotta sitten, eli ei kauhean hyvin ole muistissa. Silmarillonin olen aloittanut kolmasti, mutten kääntänyt viimesitä sivua kertaakaan. Jossain vaiheessa loppuu kärsivällisyys sen tietosanakirjamaisuutta vastaan, ja sitten kun sen ottaa uudelleen käteen vuosien päästä, niin haluaa aloittaa aina alusta. Sormusten herran olen lukenut kolme kertaa, trilogia katsottu ainakin viidesti.

Hyvää ja mielenkiinotoista juttua täällä, go Nazguls.

 

[Musta Nuoli]

Hobitti trilogiaa odotan kovasti. Hobitti on luettu joskus 20 vuotta sitten, eli ei kauhean hyvin ole muistissa. Silmarillonin olen aloittanut kolmasti, mutten kääntänyt viimesitä sivua kertaakaan. Jossain vaiheessa loppuu kärsivällisyys sen tietosanakirjamaisuutta vastaan, ja sitten kun sen ottaa uudelleen käteen vuosien päästä, niin haluaa aloittaa aina alusta.

Silmarillionin kohdalla suosittelen, että aloitatkin loppupäästä. Teoshan on kuin Raamattu (parempi kuin Raamattu) eli se koostuu viidestä erillisestä kirjasta, joissa on kaikissa eri aikakautta koskeva sisältö ja erilainen tyyli. Ensimmäinen osa on erittäin korkealentoista ja mytologista ja siinä kerrotaan koko maailman luomisesta. Toinenkin osa on "raamatullista" ja keskittyy valarin ja maiarin asioihin. Kolmas osa, varsinainen Silmarillion kertoo silmarilien tarinan ja sekä haltioiden että ihmisten vaiheet. Neljäs osa keskittyy Numenorin tuhoon ja viides, viimeinen osa kertoo Kolmannesta ajasta sekä mahtisormuksista ja täydentää Tarun Sormusten Herrasta vaiheita ja lähihistoriaa.

Minkä tahansa osion voi lukea erillisenäkin. Jos ei tunnu kerralla saavan koko kirjaa alas, niin sitten voi lukea yhden tai kaksi osaa ja palata asiaan myöhemmin.

Keskeneräisten tarujen kirja on nimensä mukainen, eli siinähän on vain lyhyitä pätkiä sieltä täältä sekä laajennettuja versioita eri tapahtumista, joista osa on selvästi keskeneräisiä. Mutta teos kuitenkin sisältää paljon tietoa esimerkiksi Hobitin aikakauden muista tapahtumista (joita oletan näkeväni myös Hobitti-elokuvassa).

 

[Durden]

Pitääkin ottaa Musta Nuolen neuvosta vaari, ja lukea rauhassa osa kerrallaan. Tattista. Millainen sen Tolkienin uusin on, siis se minkä poika kirjoitti loppuun?

 

[Musta Nuoli]

Pitääkin ottaa Musta Nuolen neuvosta vaari, ja lukea rauhassa osa kerrallaan. Tattista. Millainen sen Tolkienin uusin on, siis se minkä poika kirjoitti loppuun?

Eipä kestä. Tolkienin poika itse asiassa on kirjoittanut/toimittanut loppuun kaikki isä-Tolkienin teokset Tarun Sormusten Herrasta jälkeen, eli Silmarillioninkin kokosi poika Christopher, samoin Keskeneräisten tarujen kirjan. Christopher siis toimi lähinnä editoijana ja valitsi isänsä eri tekstiversioista yhtenäisimmät tekstit, hän ei itse ole mitään uutta kirjoittanut ellei perinteistä kustannustoimittamista ja tekstin stilisointia lasketa.

Christopher Tolkienin toimittamana tuli viisi vuotta sitten Hurinin lasten tarina -teos, jossa käytiin laajemmin läpi Silmarillionista tutun Hurinin ja hänen lastensa, erityisesti Turin Turambarin tarina. Turinhan on Kullervo siirrettynä Keski-Maahan, eli Kalevalaa lukenut Tolkien viehättyi Kullervon traagisesta tarinasta ja Turinin kohtalo aina itsemurhaa myöten on kuin Kullervon tarinasta. Kalevalassa ei tosin ollut haltioita eikä lohikäärmettä.

Hurinin lasten tarina on ihan luettava tarinakokonaisuus, mutta toisaalta sama tarina tuli kerrottua jo Silmarillionissa ja minusta se oli vähän intensiivisempi. Pari vuotta sitten Christopher Tolkienin kautta tuli myös runokokoelma Sigurdin ja Gudrunin legenda, joka ei kuitenkaan liity Keski-Maahan vaan on Tolkienin tulkinta Eddan sankarrunoista tutuista Sigurdista, josta puolestaan Wagner teki omat germaaniset oopperansa (Siegfried jne).

 

[Maglor]

Sepä juuri. Mielestäni Sormusten Herrassa hienosti kuvataan, miten rakkaus monien henkilöiden välillä on jotain sellaista niin rakenteiltaan hienoviritteistä ja voimakasta, että seksuaalisuuden törkkääminen siihen soppaan latistaa koko jutun melko tavalla ja raadollistaa ihan turhaan. Mielestäni se tunteiden kokonaisvaltaisuus noissa tapauksissa ohittaa seksuaalisuuden täysin. Jonkinlaista ylevää romantiikkaa siinä rakkaudessa tietysti on, mutta erotiikkaa en kyllä löydä vaikka todella likainen mieleltäni olenkin.

Eihän näissä Tolkienin tarinoissa seksuaalisuutta käsitellä juuri millään tavalla. Muistaakseni Kärmeskieli (kirjaimellisesti) himosi Eowyniä, mutta siinä se. Sen sijaan platonista tai latenttia homoseksuaalisuutta nuo kirjat ovat pullollaan. Kaikki Sormuksen ritarit rakastavat toisiaan ja niin edelleen. Tämä Tolkienin maailman ilmiselvä puoli tuntuu häiritsevän niitä, jotka eivät pysty käsittelemään protagonistien homoseksuaalista puolta. Mutta kuten sanoit, niin erotiikka onneksi puuttuu täysin - niin homo- kuin heteromielessä.

Itse kuulun siihen porukkaan, joka aloitti Sormusten herran yläasteella leffan ilmestymisen aikoihin. Kävin katsomassa elokuvan, kun itse kirjassa seikkailin vasta Moriassa. Koska Sormusten ritarien ensi-ilta oli joulukuussa, voi luotettavasti sanoa, että seuraavan vuoden syksyyn mennessä olin tankannut kaikki Tolkienin kirjat Keskeneräisten tarujen kirjaa lukuunottamatta. Olinpa jopa niin hörhö, että opettelin haltiakieltäkin... Onko täällä muita sekopäitä?

Odotan Hobittia innolla. Tietysti tuntuu väärältä, että noin ohuesta teoksesta tehdään kolme elokuvaa, siis saman verran kuin TSH:sta. Toivottavasti elokuvat ovat yhtä pitkiä kuin "jatko-osansa". Kuulun tosin siihen porukkaan, joka haluaisi katsoa kuusi tuotantokautta pitkän tv-sarjan, jossa Tom Bombadil laulaa Silmarillionin tarinan kokonaisuudessan. Suhteelisen pimeätä meininkiä siis.

Christopher Tolkienin toimittamana tuli viisi vuotta sitten Hurinin lasten tarina -teos, jossa käytiin laajemmin läpi Silmarillionista tutun Hurinin ja hänen lastensa, erityisesti Turin Turambarin tarina. Turinhan on Kullervo siirrettynä Keski-Maahan, eli Kalevalaa lukenut Tolkien viehättyi Kullervon traagisesta tarinasta ja Turinin kohtalo aina itsemurhaa myöten on kuin Kullervon tarinasta. Kalevalassa ei tosin ollut haltioita eikä lohikäärmettä.

Minulla on omassa kappaleessani Keskeneräisten tarujen kirjaa kertomus otsikolla Turinin lasten tarinat. Eroavatko nuo kaksi jotenkin toisistaan? Silmarillioniin verrattuna eroa oli jonkin verran. Ehdottomasti suosikkitarinani Berenin ja Luthienin ohella.

Edit: Hehee, arvaako kukaan, mistä olen ottanut nimimerkkini?

 

[varjo]

Eihän näissä Tolkienin tarinoissa seksuaalisuutta käsitellä juuri millään tavalla. Muistaakseni Kärmeskieli (kirjaimellisesti) himosi Eowyniä, mutta siinä se. Sen sijaan platonista tai latenttia homoseksuaalisuutta nuo kirjat ovat pullollaan. Kaikki Sormuksen ritarit rakastavat toisiaan ja niin edelleen. Tämä Tolkienin maailman ilmiselvä puoli tuntuu häiritsevän niitä, jotka eivät pysty käsittelemään protagonistien homoseksuaalista puolta. Mutta kuten sanoit, niin erotiikka onneksi puuttuu täysin - niin homo- kuin heteromielessä.

Tässä kyllä yhä tuntuu lähinnä siltä että tätä homoseksuaalisuutta tulkitsevat ihmiset jotka eivät ymmärrä kielen evoluutiota ja sitä että kirjoja ei oltu kirjoitettu äskettäin. Ei se että mies sanoo rakastavansa toista miestä tee siitä homoseksuaalista, jos sitä ei tulkitse siinä rajatussa viitekehyksessä että "rakastaminen" tarkoittaa juuri sitä mitä se tarkoittaa nykyään, jotenkin tuntuu että kyse on samasta porukasta joille englanninkielen sana "gay" antaa vain yhden merkityksen.

Jotenkin koomista on se että kaikki ne jotka eivät tuota virettä oikein tunnista, automaattisesti jotenkin "kieltävät sen" tai "ovat kyvyttömiä käsittelemään". Eikö sellaista vaihtoehtoa ole, ettei tuolle tulkinnalle oikein ole perusteita kun asiaa tarkastelee koko Keskimaan kuvauksen kontekstissa sekä toisaalta Tolkienin elämänkatsomuksessa (no, tietenkin kristillisyys tarkoittaa nykyään vain automaattisesti juuri kaappihomoutta). Mitenkä paljon esim. Maglor on lukenut <1950-lukujen kirjallisuutta ja erityisesti alkukielillä ja suhteuttanut sitten Sormusten herran kielimaailmaa niihin.

Itse olen tietyllä lailla aika tyytyväinen kolmiosaiseen Hobittiin jos se lisätäyte tosiaan on juuri sitä taustamatskua mitä Sormusten herrassa käsitellään takasivuilla ja toisaalta ehkä kenties jopa paljoa Silmarillionista.

 

[Maglor]

Tässä kyllä yhä tuntuu lähinnä siltä että tätä homoseksuaalisuutta tulkitsevat ihmiset jotka eivät ymmärrä kielen evoluutiota ja sitä että kirjoja ei oltu kirjoitettu äskettäin. Ei se että mies sanoo rakastavansa toista miestä tee siitä homoseksuaalista, jos sitä ei tulkitse siinä rajatussa viitekehyksessä että "rakastaminen" tarkoittaa juuri sitä mitä se tarkoittaa nykyään, jotenkin tuntuu että kyse on samasta porukasta joille englanninkielen sana "gay" antaa vain yhden merkityksen.

Minä vain tulkitsen lukemaani enkä lähde arvailemaan mitä Tolkien on tarkoittanut miesten välisellä "rakkaudella". Lähestyn asiaa siitä näkökulmasta, että jokaisessa miehessä asuu pieni homo. Tässä katsantotavassa homo- ja heteroseksuaalisuus eivät ole toisiaan poissulkevia tai identitettiä määrääviä tekijöitä, vaan molemmat ovat osa indentiteettiä eri painotuksin. En tietenkään näin jälkeenpäin osaa sanoa, että millainen vaikutus tulkitsemallani mieskuvalla on ollut identiteettiini, mutta näin vuosien jälkeen en ole katunut teinivuosina tankkaamaani "homostelua".

Ehkä termini "kykenemätön käsittelemään" on hieman liian pitkälle viety. Keskustelu täällä oli kuitenkin arvailua siitä ovatko Merri ja Pippin panneet toisiaan vai eivät. Yritin tuoda vain keskusteluun meisten välisen platonisen rakkauden (=platoninen homoseksuaalisuus) näkökulman, joka on TSH:ssa ilmiselvä.