Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 593 861
  • 4 204

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
5 vs 5 ollaan jopa niskan päällä. Paljon parempaa kun viimeksi. Kaksi ylärimaa. Kaksi läpi maalin edessä. Mestoja on. Koomailu ylivoimalla on kyllä järkyttävää.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikkein eniten tässä raivostuttaa se, että eihän HIFK:lla ollut tässä pelissä oikeastaan hätäpäivää. Molemmat maalit sellaisia pelintilanteisiin kuulumattomia lahjoja, että ei ikinä saisi antaa. HIFK:lla itsellään kaksi ylärimaa, Aaltosen läpiajoa ja muutama muukin puolittainen ja muutenkin ihan hyvää prässiä vastustajan pakkeihin ja itse ei kusessa omassa päässä oltu ensimmäisen pelin malliin lainkaan ja silti taululla 2-0. Aivan käsittämätöntä, että yksi joukkue Liigassa pystyy tämän kaltaiseen sekoiluun. Vittu hajoaa pää tähän jengiin!

Ei kyllä pysty valmennuksen piikkiin tämän kyseisen pelin osalta mitään laittamaan. Kaksi sellaista maalia, että menee yksilöiden piikkiin. Molemmat maalit omiin vielä täysin paineettomassa tilanteessa eikä millään tavalla pelin rakenteen pakottamia maaleja. Kyllä pelaajillakin joku vastuu on. 5 vs 5 pelissähän HIFK on jopa hallinnut peliä alun jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan turha vetää koko joukkuetta vessanpöntöstä alas, vaikka vitutus tuollaisten koomailujen jälkeen on kova, myös itselläni. IFK tuli kuitenkin selvästi paremmin toiseen vieraspeliin, prässäsi ahnaasti ja sai parhaat maalipaikat ja kaksi ylärimaa TPS:n pakeille aiheutetusta paineesta. TPS:llä kaksi erinomaista maalipaikkaa (Finley ja O'Connor tarjosivat totaalisesti), kaksi maalia. IFK:lla kaksi ylärimaa, Aaltosella ja Hintzillä puolittaista läpiajoa yms. Maalipaikat meille, erä varsin tasainen poislukien nuo pari totaalista pakin virhettä. Finleyn virheen sulatan jotenkin, kun syy miksi äijä pelaa Euroopassa on nuo ajoittaiset nukahtelut tai ylipelaamiset, mutta O'Connor kiekollisena puolustajana heittää YV:llä alimpana miehenä roikun keskelle suoraan TPS-pelaajan paitaan josta 2-0 hyökkäys, aivan käsittämättömän huono kiekollinen puolustaja tällä hetkellä.

Painajaismainen ensimmäinen erä ja se saattoi maksaa ryöstön, kaksi erää jäljellä, jos henkilökohtaiset virheet jätetään pois niin pari maalia ei ole iso homma. Mutta kyllähän tuollaiset hölmöilyt laittaa veren kiehumaan, ja pulssin flunssassa sataanseitsemäänkymmeneen..
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kaikki avaimet annettiin ryöstöön. Noista paikoista 1-2 tehtyä tps koomailuista niin siellä alkaisi puntti tutista loppusarjan ajan virheiden pelossa. Mutta ei, koomaillaan itse kaveri 2-0 johtoon, loppupeli pelataankin trappia vastaan ja sehän meiltä luonnistuu kun on näitä variaatioita millä se puhkotaan :D
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä pelaajillakin joku vastuu on..

Näin se on eikä varmaan nyt pienessä kännissä suurimman vitutuksen aikana pitäisi kirjoittaa mitään, mutta nyt puhutaan yli 60 pelin otannasta ja tolla porukalla ylivoima on edelleen aivan saatatan huonoa ja taso laskee kuin lehmän häntä, jos edes mahdollista. Törmänen on päävalmentaja ja sen piikkiin toi menee 100% ei siinä ole mitään selittämistä.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja YV:stä ja koutsaamisesta vaikka se, että vpoisihan sitä vaikka kokeilla siinä 15 YV:n kohdalla laittaa sinne kentälle viakka sellaiset pelaajat, jotka siellä eivät ole koskaan olleet. Iisi aloitus puhtaalta pöydältä. Pakkohan sitä jotenkin on herätellä. Ei se sillä ratkea, että siellä on Aaltonen, Johansson ja muut jälleen päätään puuduttamassa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
HIFK on ainoa joukkue, jonka ylivoima on riski omalle jengille. Ihan kipeetä. Kannatan sitä, että ylivoimaan voisi heittää vaihteeksi Åstenia, Kantolaa, Finleytä, Jääskää etc. Noilla nykyisillä jätkillä siitä ei tule mitään eli ei oikeastaan voida mennä huonompaan suuntaan. Menee tämä matsi miten menee, seuraavaan laittaisin Bäckströmin maaliin. Nyt olisi NHL-jäbällä tilaisuus ehkä jotenkin rauhoittaa peliä omalla olemuksellaan.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noilla nykyisillä jätkillä siitä ei tule mitään eli ei oikeastaan voida mennä huonompaan suuntaan.

Niinhän sitä olisi runkosarjan jälkeen voinut kuvitella, että kun YV on liigan paskinta ettei voi huonommaksi mennä. Mutta pleijareissa on ruvennut sitten alivoimamaaleja ropisemaan vielä kaupan päälle. Aina niitä AV-maalejakin voi tulla vielä tiheäpään tahtiin. Mutta joo, jotain on ihan pakko tehdä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on siinäkin mielessä kurja tilanne, että nyt TPS voi vetää trapia ja peluuttaa säästeliäästi avainpelaajiaan. Ei mene lainkaan IFK:n laariin tämäkään.

Hölmöilyt jatkuu. Hyvä ettei Finley lähtenyt suihkuun.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
3-0. Kauhea sekoilu jatkuu eikä HIFK saa enää itseään kasattua. Hyvää yötä. Turussa olijat voivat keskittyä bissen juontiin. Se että ei pelata sisäsiististi ei tarkoita sitä, että pitää sekoilla sinne tänne. Vituiksi meni taas tähänkin peliin valmistautuminen.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Menee tämä matsi miten menee, seuraavaan laittaisin Bäckströmin maaliin. Nyt olisi NHL-jäbällä tilaisuus ehkä jotenkin rauhoittaa peliä omalla olemuksellaan.
Täysin sama tähän!
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matsi hävittiin. Loukkaantumisia ei toivottavasti tule kenellekään, turkulaiset mukaan lukien mutta nyt summasmaiset otteet kehiin. Ihan sama vaikka hävitään 10-0, niin nyt hakemaan sitä fyysistä yliotetta.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enkä myöskään ymmärrä mitä järkeä on ostaa tollaisia paskoja pelaajia, kuin toi 0´Connor. Koko ajan vääriä ratkaisuja.
 

Stigu

Jäsen
Jos tuosta matsista jotain positiivista hakee, niin se löytyy vastustajan joukoista. Tomi Kallio pelaa aivan helvetin hyviä pleijareita, samoin tepsukoiden nuoriso-osasto hirvonen/pervonen/virtanen/karvonen/tms. ottaa isoja kehitysaskeleita.

Ja onhan toi Finleyn neljä mailaa rikki matsin aikana myös jonknnäköinen suoritus.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin se on eikä varmaan nyt pienessä kännissä suurimman vitutuksen aikana pitäisi kirjoittaa mitään, mutta nyt puhutaan yli 60 pelin otannasta ja tolla porukalla ylivoima on edelleen aivan saatatan huonoa ja taso laskee kuin lehmän häntä, jos edes mahdollista. Törmänen on päävalmentaja ja sen piikkiin toi menee 100% ei siinä ole mitään selittämistä.

Törmänen on viime kädessä vastuussa ylivoimasta kyllä, mutta jotain rajaa nyt taas, eihän päävalmentajaa voi herranen aika syyttää siitä että joku O'Connor tulee hyökkäysalueelle ja kiskaisee pakin paikalta kiekon suoraan keskelle vastustajan paitaan josta 2-0 hyökkäys, eikä Törmästä tai Kangasalustaa voi syyttää avausmaalista jossa Finley nukahtaa painottomalla puolella ja TPS:n kaveri puolittain läpi ja kiekko verkkoon. IFK tuli hyvin latautuneena hakemaan vierasryöstöä, joka lähti heti väärille raiteilleen, omat kudit ylärimoihin ja vastustaja kuittaa kaksi totaalista pelaajan henkilökohtaista virhettä, ja nuo kaksi maalipaikkaa 1.erässä olivat TPS:n ainoat kunnolliset maalipaikat, TPS:n ylivoimankin ainoat edes jonkunlaiset maalipaikan poikaset tuli jostain maalin kulmalta nousten, eivätkä päätyneet yhtään mihinkään.

Kuten toisen pelin 2-0 kotijohdossa nähtiin, kahden maalin johto on pirun vaikea kääntää voitoksi enää edes TPS:n toimesta, kun homma lähtee täysin väärille raiteille, niin ei siinä valmentajien poppaskonstit enää auta. Nyt pelaillaan 3.erä pois alta ja katseet taas kotipeliin. Pelikieltoihin ei ole varaa varsinkaan 6.pakin pakistossa. Itkupotkuraivarit ei auta seuraavassa matsissa yhtään mitään. Ei tarvi olla hyvä häviäjä, mutta ei tarvi tehdä itsestä totaalista idioottiakaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jos nyt hakisi jotain positiivista, niin onhan toi Åsten ihan vitun hyvä omassa duunissaan. Hänelle kuuluu automaattinen pelipaikka.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös