Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 591 043
  • 4 204

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johansson sivuun? Typerintä mitä mä olen vähän aikaan kuullut ja se on paljon sanottu se.

Vaikka typhooni ei niin kovin paljon isompi olekaan, en ottaisi kokoonpanoon yhtään lyijyjalkaa, pl. Luttinen. Eli, Tuomisto ja Åsten kehiin ja Ikonen ja Kantola huilaa. Tepsi tulee sen verran kovaa kotona, että jalan on liikuttava. Ja Ikonen ei yhdestä ratkaisumaalista huolimatta ole esittänyt yhtään mitään.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Kyllä, nyt oli joukkueella tahtotila kohdillaan ja oikean tyyliset pelaajat kokoonpanossa. Varsinkin Tamminen oli ihan ykkönen, hyviä painavia taklauksia läpi ottelun.

Tammiselta, Salmelalta ja Petrellltä hyvä peli.

Tahtotila oli tosiaan kohdillaan. Tammiselta ja Salmelalta muuten hyvä peli, mutta kyllähän kummatkin pistivät pari aivan turhaa pitkää kiekkoa ja TPS:n ainokaisessa myös Tamminen peruutteli aivan turhaan, tarjoten Heikkiselle kunniakujan. Vähän kuten Aaltonen: Hyvää mutta myös huonoa.

Oletan että lauantain peliin lähdetään seitsemällä pakilla. Se tarkoittaa että jonkun pitää tehdä Åstenille tilaa. Ja sen jonkun tulisi olla Luttinen. Lisäksi ottaisin Tuomiston tai Ikosen, mieluiten Tuomiston messiin. Johansson tehkööt tilaa.

Ei kyllä missään nimessä Magic Johanssonia penkille tämän illan esityksillä! Sen sijaan Arttu voisi tehdä tilaa Åstenille ja jos Tuomiston laittaisi takaisin niin ehkä sitten Kantolan tai Tammisen voisi ottaa pois. Kyllä nämä voivat sitten taas pelata seuraavassa kotipelissä, nyt vaan sitä rotaatiota kunnolla kehiin jotta leveästä materiaalista saadaan hyöty irti.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ismo Lehkonen teki hyvän huomion, että TPS peluutti tänään tiettyjä pelaajiaan todella paljon: Dramaattinen käänne HIFK-TPS-trillerissä - "Selviä murtumisen merkkejä" | Liiga | Urheilulehti

Piti oikein katsella tilastoja, niin HIFK:sta yli 20 minuuttia kellottivat vain Eronen ja Kaski. Hyökkääjistä Aaltonen 18:19 ja esim. Hintz maltilliset 16:41. TPS:llä puolestaan Tallinder 25:31, Heikkinen 22:35, Eronen 21:44 ja hyökkääjistäkin Kallio 21:08 ja Perrin 20:45. Nämä ovat sellaisia lukemia mitä pitää olla ja sataa HIFK:n laariin.

Joo TPS konkareiden peliajat kasvoivat selvästi ensimmäisestä pelistä, syynä lienee paljolti se, että TPS joutui Nordiksella takaa-ajajaksi, kun taas Turussa se oli sekä pelin että tuloksen päällä alusta asti. Ensimmäisessä ottelussa TPS:n Kallio, Perrin ja Tallinder pelasivat kaikki alle 20min, tänään tuohon tuli selvä muutos. Tallinderin peliaika nousi jopa yli 6 minuuttia ensimmäisestä matsista, se on todella iso muutos, ja kun Tallinder tukee vielä hyökkäyksiä tuollaista tahtia, niin nuo peliajat on vaan pakko näkyä sarjan edetessä.

Kuitenkin, jos IFK lähtee jälleen lauantaina pelaamaan sukkasillaan passiivisempaa vieraskiekkoa, niin ei TPS:n Selinin ole mikään pakko peluuttaa kärkipappoja niin paljoa, eli IFK:n pitää lähteä myös Turkuun pitämään kovaa tahtia yllä. Vastoin meidän osiossa olevaa uskomusta, Turussa ei ole lentokenttää, eli kaukaloa kavennettiin 2014 kesällä, samalla kun sinne asennettiin joustokaukalo. TPS:n kotikaukalon koko on siis nykyisin 28 x 60m, meillä Nordiksella se on Liigan pienin 60,08 x 27,67m. Kaukalon koon puolesta ei siis ongelmaa myöskään Turussa. Vaikea nähdä että IFK pystyisi sillä passiivisemmalla vieraskiekolla ottamaan Turusta ryöstöä, joten toivottavasti IFK lähtee lauantaina rohkeasti vastaamaan TPS:n kovaan vauhtiin, ja pystyisi jopa olemaan fyysisesti ja jalalla edellä.

Törmäseltä ei löydy Perrinin kaltaista sentteriä, Kallion kaltaista laituria, eikä Liigan parasta pakkia Henrik Tallinderia, mutta Törmäseltä taas löytyy reilusti enemmän laajuutta hyökkäyksen osalta. Kantoloita ja Tammisia voi käyttää vastustajan armottomaan pehmentämiseen, ja seuraavaan matsiin kaivaa tuoretta ukkoa kehiin. IFK:lla on ilman rotaatiotakin laajempi hyökkäyskalusto, ja se pitää laittaa näkymään mahdollisimman paljon. Miettikää oikeasti minkä tsäänssin Törmäsen IFK sai puolivälieriin, yksi jatkoaikamaali Ässät - Ilves säälipoffeissa toiseen suuntaan, ja IFK tahkoaisi puolivälieriä Tapparan kanssa. IFK sai ensin sääleihin vastaansa koko kauden niskalenkissä olleen Kärpät, ja sen jälkeen pelitavallisesti IFK:lle kenties jäljellä olevista suotuisamman TPS:n, jonka hyökkäyspää on selvästi kapeampi kun 2-3.ketjuista puuttuu väkkärä Spina, talonmies Pikkarainen, sekä vahva yleispelaaja ja hyviin maalimääriin pystyvä Curtis Hamilton. IFK alisuoritti runkosarjan todella raskaasti, mutta nyt Törmäsen IFK:lla on hyvä mahdollisuus kiillottaa kilpeään ja mennä jopa mitalipeleihin. Vastus on kova kuten useaan otteeseen on todettu, ja kyllä TPS on edelleen papereissani kotiedun vuoksi ennakkosuosikki, mutta ei ollenkaan mahdoton vuori kiivettäväksi.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli, Tuomisto ja Åsten kehiin ja Ikonen ja Kantola huilaa. Tepsi tulee sen verran kovaa kotona, että jalan on liikuttava. Ja Ikonen ei yhdestä ratkaisumaalista huolimatta ole esittänyt yhtään mitään.

Johanssonista ja rotaation tarpeellisuudesta tässä kohtaa voi olla montaa mieltä, mutta en lähtisi kuudella pakilla Turkuun.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Hyvä peli, jossa jengi oli selvästikin heittänyt valmentajansa aivoitukset romukoppaan ja pelasi tunteella ja taidolla. Taitoahan tuossa jengissä on varmasti kaikkien muiden jengien kuin Tapparan kaatamiseen.
.

Tunnetusti teidetään ettet voi sietää Törmästä, mutta joukkueen mukaan mitään takitisia asioita ei muutettu vaan tuotiin tunne ja liike mukaan, Ja millä perustelet Ilveksen pitävän Tapparaa pihdeissä, ylivertaisella taidolla?

En ymmärrä tätä ajattelutapaa, että kun voitetaan ottelu nnin silti pitää sitä paskaa tunkea jonkun kaulukseen,
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Heitetään plussat ja miinukset:

+Yleinen ilme jokaisesta huokui halu voittaa
+ Lennu pelas huikean matsin
+ IFK:n toinen maali oli silkkaa taidetta
+ Taklauksia jaettiin kiitettävästi
+ Lankinen oli hyvä
+ Hallissa oli hyvin väkeä ja loistava tunnelma siitä kiitos kaikille jotka olivat sitä luomassa

- TPS:n paineistus on täyttä myrkkyä IFK:lle
- TPS tuntuu olevan hieman edellä koko ajan, tällä pelaamisella IFK tuskin jatkoon menee
 
Stigu

Jäsen
En ymmärrä tätä ajattelutapaa, että kun voitetaan ottelu nnin silti pitää sitä paskaa tunkea jonkun kaulukseen,
Jaa, mä näen asian niin, että nimimerkki jph27 imee itse omaan kaulukseensa paskaa voitetun matsin jälkeen. En mä sitä paskaa tunge, jos sanon että jengi oli selvästikin heittänyt valmentajansa aivoitukset romukoppaan ja pelasi tunteella ja taidolla. Kyllä mä näin eilen kentällä nimenomaan voittoa haluavan, taistelevan jengin, enkä pelitaktisesti kypsää jengiä. Ja peli meni eilen juuri siihen flow-tilaan, joka on IFK:n ainoa mahdollisuus voittaa. Esim. TPS ei ehtinyt viimeisissä erissä träppäämään kuin nimeksi, kun kiekko liikkui koko ajan.

IFK pelasi eilen ylivoimaisesti parhaan pelinsä koko kaudella. Jengin otteita on leimannut tällä kaudella ailahtelevaisuus, joten siinäkin mielessä seuraavasta pelistä tulee erittäin mielenkiintoinen.

Ja tuosta Tapparan taidosta: Artikuloin hieman väärin. Tarkoitin taidon ja pelitaktiikan yhdistelmää. Kyllä mä näen, että Tapparaa on tällä kaudella erittäin vaikea voittaa paras seitsemästä-sarjassa. Toivottavasti olen väärässä.

Miten noi pelit muuten menee, jos IFK sattuisi menemään tästä sarjasta jatkoon? Tulisiko Tappara silloin vastaan (olettaen että voittavat Ilveksen)?
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Miten noi pelit muuten menee, jos IFK sattuisi menemään tästä sarjasta jatkoon? Tulisiko Tappara silloin vastaan (olettaen että voittavat Ilveksen)?

Kyllä, jos IFK ja Tappara menevät jatkoon niin ne pelaavat välierissä vastakkain.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaa, mä näen asian niin, että nimimerkki jph27 imee itse omaan kaulukseensa paskaa voitetun matsin jälkeen. En mä sitä paskaa tunge, jos sanon että jengi oli selvästikin heittänyt valmentajansa aivoitukset romukoppaan ja pelasi tunteella ja taidolla. Kyllä mä näin eilen kentällä nimenomaan voittoa haluavan, taistelevan jengin, enkä pelitaktisesti kypsää jengiä. Ja peli meni eilen juuri siihen flow-tilaan, joka on IFK:n ainoa mahdollisuus voittaa. Esim. TPS ei ehtinyt viimeisissä erissä träppäämään kuin nimeksi, kun kiekko liikkui koko ajan.

Eikö Stögön lätkän vahvuus ole juuri perustunut tuon flow-tilan löytymiseen, mutta nyt se onkin valmentajasta huolimatta, kuten varmaan viime kaudellakin? Toiset tykkää ottaa jonkun linjan (tyyliin Åsten on paska/Stögö on paska) ja hokea sitä leikkimällä ettei muita vaikuttavia tekijöitä olekaan. Loukkaantumisten taakse ei voida mennä, jos hävitään ja peli on sekavaa on se valmennuksen vika, mutta jos voitetaan ja peli on hyvää, on pelaajat heittäneet valmennuksen aivoitukset romukoppaan, vaikka peli näytti hyvin samankaltaiselta kuin viime kaudella saman valmennuksen alaisuudessa.

Tulisipa PS tosiaan IFK:n koutsiksi niin vaihtuisi asetelma välillä niin päin, että Stigu laittaisi voitot valmentajan ansioksi ja tappioissa pelaajat eivät olisi sisäistäneet valmennuksen aivoituksia tai jengi olisi kasattu väärin kyseisen kiekkoneron vision toteuttamiseksi. No vitsi vitsinä, en todellakaan toivo moottorisahamiestä meidän penkin taakse enää koskaan.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Heitetään plussat ja miinukset:

+ Yleinen ilme jokaisesta huokui halu voittaa
+ Lennu pelas huikean matsin
+ IFK:n toinen maali oli silkkaa taidetta
+ Taklauksia jaettiin kiitettävästi
+ Lankinen oli hyvä
+ Hallissa oli hyvin väkeä ja loistava tunnelma siitä kiitos kaikille jotka olivat sitä luomassa

- TPS:n paineistus on täyttä myrkkyä IFK:lle
- TPS tuntuu olevan hieman edellä koko ajan, tällä pelaamisella IFK tuskin jatkoon menee

Joo hyvin poimitut kohdat. Ja huomionarvoinen asia oli se ikuinen kiekkoklisee, eli kaksinkamppailujen voittaminen. Eilen niitä vääntöjä voitettiin, kun tiistaina pääosin hävittiin.

TPS:llä on valitettavasti paljon enemmän ideaa pelissään, joten IFK:n on pakko voittaa fyysisyydessä ja olla tehokkaampi paikoissa, muuten tulee noutaja. Ei nyt suoranaisesti pelota tuo huominen peli, mutta sanotaanko että mietityttää. Törmäsen kiekko on vähän sellasta, ettei katsojat tiedä yhtään mitä saavat. Jos on flow päällä, harhasyötöt minimissään ja vääntöjä voitetaan, niin päästään paikoille ja voidaan voittaa näitä pelejä. Sitten on olemassa se toinen ääripää... noh, toivotaan parasta.
 
Dennis

Itsellä samoja ajatuksia. Eilen tuli oikeaan paikkaan yksi kauden parhaista (ellei paras) peli, mutta seuraavaan peliin mennään taas "box of chocolates"-hengessä, eli ennakkoasetelmat peli-ilmeen ja lopputuleman suhteen täysin hämärän peitossa. Jotenkin jos eilistä peliä ajattee kääntäen, niin ei eilen tullut esiin mitään sellaista, miksi TPSn (vielä) pitäisi olla erityisen huolissaan jatkoonpääsyn kannalta. Harvemmin ennakosuosikit näistä sarjoista menee jatkoon suoraan 4-0 ja jos/kun HIFK eilen HIFK löi parasta pöytään mitä tällä kaudella irtoaa, niin ei TPSllä pitäisi olla hankaluuksia pistää paremmaksi.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosta rotaatiosta vielä. Rotaatio sellaisena kuin sen ymmärrän tarkoittaa, että parhaat eivät välttämättä pelaa joka pelissä. Tämä taktiikka pohjautuu tietenkin siihen, että materiaali on niin laaja että vaikka kaikista parhaat eivät joka pelissä pelaa, niin reservissä on kuitenkin tarpeeksi hyviä pelureita, joita voidaan peluuttaa. Pitkässä sarjassa tällä voidaan saavuttaa huomattavaakin etua, varsinkin jos vastustajalla on materiaalin suhteen erilainen tilanne ja se joutuu kuormittamaan avainpelaajiaan.

Siellä oli nytkin Ikonen & Tuomisto reservissä, vaikka pelattiin 13 hyökkääjällä. Ottaisin molemmat mukaan lauantaina. Vaikka Ikonen onkin ollut pääasiassa vaisu, niin on kuitenkin ns. vakaa liiga-pelaaja ja hiljattain näyttänyt, että pystyy jotain ratkaisemaankin.

Vaikea homma ketä otettaisiin lauantaiksi sivuun. Paitsi Luttinen on ilmiselvä. Tilastot 4 0+0 -3 kertovat oikestaan kaiken olellisen pelistä tällä hetkellä. Åsten on paljon parempi nelosen laiturina. Huilivuoro ei voi tehdä kapteenille ainakaan mitään pahaa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Itsellä samoja ajatuksia. Eilen tuli oikeaan paikkaan yksi kauden parhaista (ellei paras) peli, mutta seuraavaan peliin mennään taas "box of chocolates"-hengessä, eli ennakkoasetelmat peli-ilmeen ja lopputuleman suhteen täysin hämärän peitossa. Jotenkin jos eilistä peliä ajattee kääntäen, niin ei eilen tullut esiin mitään sellaista, miksi TPSn (vielä) pitäisi olla erityisen huolissaan jatkoonpääsyn kannalta. Harvemmin ennakosuosikit näistä sarjoista menee jatkoon suoraan 4-0 ja jos/kun HIFK eilen HIFK löi parasta pöytään mitä tällä kaudella irtoaa, niin ei TPSllä pitäisi olla hankaluuksia pistää paremmaksi.

Näin se menee. Onneksi noi eilisen kaltaiset voitot kuitenkin kasvattavat itseluottamusta, ja rentouttaa tekemistä. 0-2 tilanne olis ollu kyllä jo sellanen, että IFK vuosimallia 2016-17 tuskin olisi enää pystynyt keräämään sarjan voittoaineksia kasaan. Jos IFK pystyisi jotenkin ottamaan voiton myös huomenna, niin päästäis koettelemaan TPS:n pelihuumoria ihan tosissaan.

Nyt Stögön täytyy olla hemmetin hereillä ton peluutuksensa kanssa. Fiksua rotaatiota ja jalkoja tarvitaan huomenna(kin).
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Joo hyvin poimitut kohdat. Ja huomionarvoinen asia oli se ikuinen kiekkoklisee, eli kaksinkamppailujen voittaminen. Eilen niitä vääntöjä voitettiin, kun tiistaina pääosin hävittiin.

TPS:llä on valitettavasti paljon enemmän ideaa pelissään, joten IFK:n on pakko voittaa fyysisyydessä ja olla tehokkaampi paikoissa, muuten tulee noutaja. Ei nyt suoranaisesti pelota tuo huominen peli, mutta sanotaanko että mietityttää. Törmäsen kiekko on vähän sellasta, ettei katsojat tiedä yhtään mitä saavat. Jos on flow päällä, harhasyötöt minimissään ja vääntöjä voitetaan, niin päästään paikoille ja voidaan voittaa näitä pelejä. Sitten on olemassa se toinen ääripää... noh, toivotaan parasta.

Tämä on kyllä niin oudolla tapaa kaksipiippuinen asia etten ole saanut omasta päästäni oikein mitään selkoa asiaan. Tepsillä siis parempi peliysteemi joten Hifkin pitää olla tehokkaampi paikoissa, kuten tuossa mainitsit. Toisaalta ei meilläkään tuota tehokkuutta ole oikein riittämiin. Eilenkin oli kolmannessa saumat tulla tasoihin ennen teidän 3-1 maalia, mutta ei pussitettu. Joten toisaalta kyllä meidänkin pitäisi olla huomattavasti tehokkaampi että sarja voitettaisiin. Teillä taas toisaalta on sitä ratkaisuvoimaa kuitenkin enemmän, joten onko todennäköisyys kuitenkin se te olette se joukkue joka on paikoissa tehokkaampi? Alusta asti ollaan tiedetty ettei voida maalintekokilpaan lähteä, joten se uhka teillä ehkä kuitenkin suurempi. Maalinteko on toisaalta tietysti myös henkistä ja henkiset ominaisuudet ratkaisi eilen ensimmäisen erän, joten se saattoi säteillä meillä läpi pelin.

Jännät on kyllä asetelmat. Ensimmäisen jälkeen tiedettiin että Hifkin pitää parantaa roimasti ja meidän pitää pystyä pitämään tasomme. Lauantaina se sitten nähdään oliko eilinen peli toisen huonoutta tai toisen hyvyyttä. Mikäli pelit tosiaan näin paljon ailahtelee saattaa kotietu olla se mikä tämän sarjan ratkaisee.
 
Kyllä, hyväkin pelitapa menee hukkaan, jos se ei lopulta tuota riittävästi maaleja. Poffeissa tämä korostuu.

Mutta ajatus oli lähinnä se, että kylmässä tehokkuudessa piilee se IFK:n sauma mennä jatkoon tästä parista. TPS:n peli on huomattavasti organisoidumpaa, mikä todennäköisesti tuottaa enemmän maalipaikkoja ja maaleja, kun Stögön manuaalilätkä, jossa mennään vähän tilanteen mukaan, ja selkärangasta tulevat ratkaisut loistavat poissaolollaan. Tämä on ikävä fakta myös erikoistilanteissa, vaikka se onkin aina vähän irrallaan 5vs5 pelistä.

Jos TPS:n ja HIFK:n muuttaisi Snooker-pelaajiksi, niin TPS -pelaajan lyödessä näkyisi oikein selvästi se laservalo, joka johtaa pussiin. Meneekö se lyönti sitten sisään asti vai pomppaa huulilta ulos, on toinen juttu. HIFK -lyöjä kun tulee vuoroon, niin on kyllä taitoa lyödä vaikka minkälaisia kierteitä, mutta ei näy sitä laserta, vaan ollaan puhtaasti tekniikan varassa alusta loppuun, ja tarvitaan joka pussituksessa hieman enemmän tuuria kun vastustaja.

Noh, ei tämä ole Snookeria eikä rakettitiedettä, mutta iso on joukkueiden ero. Runkosarjasijoitus kertoi hyvin lähtökohdat tähän sarjaan (sarjaan joka on täysin auki vielä huomisenkin jälkeenkin).
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minua hiukan ihmetyttää, että esim. Aaltosen kohdalla henkisille tekijöille (todisteina mm. norsunvittuinen naama ja mailannaputukset) niin suuren painon aiemmin antaneet nimimerkit näyttävät vaativan kapteeni Luttista katsomoon. Tuo se varmaan olisikin joukkuehengen ja jengin henkisen tilan kannalta aivan loistava veto! Aaltonen piti viltittää "tilastoista huolimatta" koska henkiset vaikutukset. Nyt Luttinen pitää viltittää tilastojen takia (huom. aivan liian lyhyt otos) ja viis henkisistä vaikutuksista.

Edelleen en usko, että Arttua viltitetään, enkä sitä toivo. Toki ihan mahdollista että olen väärässä, mutta eiköhän kapteeni pelaa jatkossakin terveenä ollessaan. Etenkin tällä otoksella plusmiinusta paljon luotettavammassa tilastossa eli corsissa Arttu on yhä pleijareiden osalta jengin kakkonen, Johanssonin jälkeen. Tosin Luttisen kohdalla tuo selittyy osin sillä, että hän pääsee aloittamaan enimmäkseen hyökkäysalueelta, kun taas Johanssonin lukema on aidosti todella hyvä. Hyvä lukema löytyy myös Lennulta, joka aloittaa selvästi enemmän omasta päästä. Kyllä nämä jätkät tarvitaan rosteriin!

Hintzin kentän corsi sen sijaan on melko heikko, ja tämän kentän hyödyllisyys on lähinnä "huippupaikkojen" varassa. Täytyy toivoa, että niitä tulee jatkossakin.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kyllä, hyväkin pelitapa menee hukkaan, jos se ei lopulta tuota riittävästi maaleja. Poffeissa tämä korostuu.

Mutta ajatus oli lähinnä se, että kylmässä tehokkuudessa piilee se IFK:n sauma mennä jatkoon tästä parista. TPS:n peli on huomattavasti organisoidumpaa, mikä todennäköisesti tuottaa enemmän maalipaikkoja ja maaleja, kun Stögön manuaalilätkä, jossa mennään vähän tilanteen mukaan, ja selkärangasta tulevat ratkaisut loistavat poissaolollaan. Tämä on ikävä fakta myös erikoistilanteissa, vaikka se onkin aina vähän irrallaan 5vs5 pelistä.

Jos TPS:n ja HIFK:n muuttaisi Snooker-pelaajiksi, niin TPS -pelaajan lyödessä näkyisi oikein selvästi se laservalo, joka johtaa pussiin. Meneekö se lyönti sitten sisään asti vai pomppaa huulilta ulos, on toinen juttu. HIFK -lyöjä kun tulee vuoroon, niin on kyllä taitoa lyödä vaikka minkälaisia kierteitä, mutta ei näy sitä laserta, vaan ollaan puhtaasti tekniikan varassa, ja tarvitaan joka pussituksessa hieman enemmän tuuria kun vastustaja.

Noh, ei tämä ole Snookeria eikä rakettitiedettä, mutta iso on joukkueiden ero. Runkosarjasijoitus kertoi hyvin lähtökohdat tähän sarjaan (sarjaan joka on täysin auki vielä huomisenkin jälkeenkin).

Tuo alleviivattu kohta tässä juuri onkin. Itsestäni tuntuu siltä että meidän pitäisi olla roimasti tehokkaamia vaikka luomme enemmän paikkoja. Tuntuu siis että liiaksi hassataan paikkoja ja tosiaan se tehokkuus joka poffeissa korostuu, ei ole kohdallaan ,vaikka itse peli on hyvin uomillaan. Tämä meidän hyvin organisoitu 5vs5 peli muuten korostui eilen hyvin siinä 2-0 maalissa. Hifkin yksilökiekko pääsi 4vs4 pelissä oikeuksiinsa, eikä meidän joukkuepuolustus toiminut tilanteessa laisinkaan. Hifkin maltti korostui tilanteessa hyvin, sillä aluksi pyöritys pysyi poissa hyviltä sektoreilta, kunnes meidän pelaajat ajoi yhteen ja painottomalle puolelle oli helppo pelata laukaisupaikka. Tässä jotenkin mielestäni tuli esille se Hifkin pelisysteemin hyvyys ja huonous. Kun ei ole organisoitua systeemiä johon nojata on peli välillä roiskimista, kun ei luoteta ja uskalleta pelata. Silloin taas kun on malttia pitää sitä kiekkoa ja uskaltaa ja saadaan sitä kautta kaivettua se yksilötaito esiin, nousee peltiapa taas vahvuuksille. Vaikeilla hetkillä siis paha uskoa omaan tekemiseen kun se selkeä ydin puuttuu, mutta palasten loksattaessa kohdalleen, anta mennä vaan. Tämä on sinällään jännä, että alivoimalla ollaan pelattu tässä sarjassa hyvin, mutta 4vs4 meillä oli ongelmia. Itse nuo ongelmat ei siinä mielessä olleet yllätys, että me ei juurikaan kauden aikana esim 3vs3 pelissä pärjätty. Tosiaan paljolti on siitä kiinni ovatko nämä Hifkin flow tilat vain hetkittäisiä pelin sisällä olevia hetkiä, vai saadaanko se pidettyä isomman ajan pelistä. Hifkiä vastaan juuri avausmaalien merkitys nousee luultavasti suureksi tekijäksi.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Jaa, mä näen asian niin, että nimimerkki jph27 imee itse omaan kaulukseensa paskaa voitetun matsin jälkeen. En mä sitä paskaa tunge, jos sanon että jengi oli selvästikin heittänyt valmentajansa aivoitukset romukoppaan ja pelasi tunteella ja taidolla. Kyllä mä näin eilen kentällä nimenomaan voittoa haluavan, taistelevan jengin, enkä pelitaktisesti kypsää jengiä. Ja peli meni eilen juuri siihen flow-tilaan, joka on IFK:n ainoa mahdollisuus voittaa. Esim. TPS ei ehtinyt viimeisissä erissä träppäämään kuin nimeksi, kun kiekko liikkui koko ajan.

Mutta silti näet ettei Törmäsellä ollut osaa eikä arpaa tämän muutoksen kanssa? Kyllä siellä oli ihan samoja asioita mitä tiistaina, mutta nyt oli liike ja tunne mukana.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleen en usko, että Arttua viltitetään,

Jos muhun viittasit Aaltosen kohdalla, niin et löydä yhtään viestiä jossa olisin kritisoinut Aaltosta sen olemuksen tai muun vastaavan perusteella.

Tässä "viltityksessä" on kyse siitä että pelaajalle annetaan tiiviissä ja kovassa sarjassa huilivuoro, että sitten seuraavassa pelissä on akut täynnä. Ko. pelaaja saa tästä ison hyödyn verrattuna vastustajiin, jotka pelaavat huomattavasti vähemmällä palautumisella. Tilastoja kun laitoin, niin en jaksanut kirjoittaa sitä ilmiselvää asiaa, että tilastoja pitää tulkita verattuna siihen mitä silmät kertoo jäällä tapahtuvan. Ja mun silmät kertoo että Luttinen on ollut hyökkääjistön heikointa osaa jo kauan. Peliaikakin on ollut pieni. Miksiköhän?

Tietenkin voi ajatella että kun pelaa vähän, niin mitään huilia tarvitse. Mutta ehkä se nyt vaan olisi kapteenin paikka olla rotaatiossa. Vai miten on perusteltua että jonkun Ikosen pitäisi olla rotaatiossa suunnilleen koko ajan, mutta samaan aikaan heikommilla esityksillä pelataan? Ilmeisesti kapteenius ja oma poika-status oikeuttavat joidenkin silmissä pelipaikan? Mitä tällainen ajattelu tekee joukkuehengelle?
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Heitetään plussat ja miinukset:

+Yleinen ilme jokaisesta huokui halu voittaa
+ Lennu pelas huikean matsin
+ IFK:n toinen maali oli silkkaa taidetta
+ Taklauksia jaettiin kiitettävästi
+ Lankinen oli hyvä
+ Hallissa oli hyvin väkeä ja loistava tunnelma siitä kiitos kaikille jotka olivat sitä luomassa

- TPS:n paineistus on täyttä myrkkyä IFK:lle
- TPS tuntuu olevan hieman edellä koko ajan, tällä pelaamisella IFK tuskin jatkoon menee

Kaikista plussista samaa mieltä.

Miinuksia hieman kommentoin. Lennulta kysyttiin tuosta IFK:n oamlla alueella olleesta paineesta niin totesi niitä tilanteita tulevan väkisin kun runkosarjan kakkonen on vastassa ja silloin pitää olla valmis puolustamaan, Kiinnitin vain huomioita siihen kun TPS sai myllyn pyörimään mentiin jollain tavalla staattiseksi ja suojeltiin maalin edustaa. Siihen täytyisi miettiä miten ne saadaan nopeammin poikki ja mieluimmin siten, että ollan vaarallisella vastahyökkäyksessä. Se tuo sitä epävarmuutta TPS:n kiekolliseen peliin. Myös laukaisu uhka viivasta pitäisi saada minimoitua.
Eilisessä pelissä näen IFK:n olleen pelissä edellä koska iski kaikkiin TPS:n heikkouksiin. Virheitä vielä tuli paljon, mutta ne tulevat vähenemään peli peliltä.

IFK:lla on muutamia etuja jatkoa ajatellen. IFK.n rosteri tukee taklausvoittoista pelaamista joka kuluttaa fyysisesti vastustajaa ja joitain pelaajia henkisesti. Laaja rosteri antaa etua myös. Näitä molempia on jatkossa käytettävä. Epäilen huomenna kokoonpanosta löytyvän taas Ikonen,Tuomisto(Partanen). Uskon Muulin jäävän kokoonpanoon.

Kallio jossain haastattelussa sanoi, että heidän valttinsa tasainen neljän ketjun rummutus. Silti eilen tuntuivat olevan joka toisen vaihdon aikana kentällä.

EDIT: Täytyy myös toivoa, että saadaan Heiskasta ja Grillforsia myös kehiin niin siinäkin saadaan sinnekin hieman tuoreutta.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Vai miten on perusteltua että jonkun Ikosen pitäisi olla rotaatiossa suunnilleen koko ajan, mutta samaan aikaan heikommilla esityksillä pelataan? Ilmeisesti kapteenius ja oma poika-status oikeuttavat joidenkin silmissä pelipaikan? Mitä tällainen ajattelu tekee joukkuehengelle?
Ikosen tehot tämän vuoden puolella runkosarjassa: 2+1. Pudotuspeleissä pelasi yhden ottelun hyvin ja teki pisteet 1+1. Yhteensä siis 3+2.
Luttisen tehot tämän vuoden puolella runkosarjassa 5+5. Pudotuspeleissä 0+0.
Yhteensä siis 5+5.

Ainoa tilasto, jonka valossa Ikonen on Luttista parempi pelaaja tällä kaudella on yksi tehty maali enemmän. Toki on tehnyt pudotuspeleissä enemmän pisteitä kuin Luttinen, mutta toisaalta niin on O'Connorkin tehnyt enemmän pisteitä kuin Finley enkä silti miettisi kahta kertaa, kumman paikka olisi katsomossa.

"Tilastoja pitää tulkita verrattuna siihen, mitä silmät kertoo jäällä tapahtuvan."
Eli kun tilastot ovat eri mieltä silmiesi kanssa, niin kumpaan tulee luottaa? Päteekö tämä kaikissa tilanteissa vai onko se subjektiivisen arvontakoneen tulos ja joka kerta erilainen riippuen tilanteesta?
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos muhun viittasit Aaltosen kohdalla, niin et löydä yhtään viestiä jossa olisin kritisoinut Aaltosta sen olemuksen tai muun vastaavan perusteella.

En viitannut suhun.

Tilastoja kun laitoin, niin en jaksanut kirjoittaa sitä ilmiselvää asiaa, että tilastoja pitää tulkita verattuna siihen mitä silmät kertoo jäällä tapahtuvan. Ja mun silmät kertoo että Luttinen on ollut hyökkääjistön heikointa osaa jo kauan.

Joo, mutta ei niin että muodostaa mielipiteen ja hakee sitten milloin mistäkin tilastosta sokeasti tukea sille. Itse totesin corsin olevan plusmiinusta luotettavampi tällaisessa tilanteessa ja se on päivänselvä asia, mutta en minäkään ainoastaan siihen nojaa vaan myös pelejä katsoessa näkemääni.

Vai miten on perusteltua että jonkun Ikosen pitäisi olla rotaatiossa suunnilleen koko ajan, mutta samaan aikaan heikommilla esityksillä pelataan? Ilmeisesti kapteenius ja oma poika-status oikeuttavat joidenkin silmissä pelipaikan? Mitä tällainen ajattelu tekee joukkuehengelle?

Millähän helvetin näytöillä joku Ikonen ansaitsee paikan kokoonpanossa ennen Luttista? Ollut koko kauden, pleijarit mukaan lukien, täysin surkea. Ei pysy kiekko mukana, ei taklaa, ei löydä syötöt omia, ei mitään. Yrityksen puutteesta ei toki Jassea voi syyttää ja tykkään hänestä kyllä pelaajana, mutta eihän hän nyt kertakaikkiaan ole esittänyt mitään jolla kuuluisi ennen kapteeni Luttista kokoonpanoon. Ja kyllä kapteenius ja sen taustalla toivottavasti oleva johtajuus on yksi vakava peruste paikalle kokoonpanossa.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleen en usko, että Arttua viltitetään, enkä sitä toivo. Toki ihan mahdollista että olen väärässä, mutta eiköhän kapteeni pelaa jatkossakin terveenä ollessaan.

No kyllähän se jotain kertoo, että Artun peliaika oli eilen ylivoimaisesti joukkueen pienin. Arttu on tunnollinen pelaaja, joka ei koskaan kuse oman joukkueensa muroihin, mutta valitettavasti tällä hetkellä kapteenimme pelillinen anti hyökkäyssuuntaan on todella heikko. Onko loukkaantumiset sitten vienet lopullisesti terän pelaamisesta? Luttinen ei vain ehdi mihikään tilanteisiin ja pelaaminen menee sitten pelkäksi puolustamiseksi, eikä Törmänen enää näe Luttiselle edes käyttöä ylivoimalla, joka ollut Artun vahvuus perinteisesti. Luttisen ollessa jäällä sen kyseisen ketjun pelaaminen hyökkäyssuuntaan on olematonta ja mikäli HIFK pyrkii olemaan hyökkäyssuuntaan aktiivinen, jalkava ja prässäävä joukkue, niin omissa papereissani Luttinen on liipasimella. HIFK:lle on tällä hetkellä enemmän pelillistä hyötyä Åstenista, Tuomistosta ja jopa Tammisesta silloin, kun halutaan neljällä ketjulla antaa painetta ja ylläpitää pitkiä hyökkäyksiä. Kun taas puhtaan siitä, että pitäisi viimeiselle minuutille maalin johdossa valita ukkoja, niin Luttinen korkealla näissä papereissa.

Mielenkiintoista olisi tietää, että onko Nykoppin ja etenkin Partasen kausi paketissa. Siinä olisi lisää pelaajia rotaatioon, jota HIFK:n ehdottomasti kannattaa ylläpitää.

Otetaan vielä:

Ikonen 3 peliä 1+1 +2
Luttinen 4 peliä 0+0 -3

Kumman ottaisin kokoonpanoon, kun ähän vielä tosiaan lisätään se, että mitä silmä kentältä kertoo? Ikonen on parantanut pelaamistaan pudotuspeleihin ja hänellä riittää jalka. Ei ole ollut hirveän kaukana, että Jassella olisi maalisarakkeessa 1-2 maalia enemmän. Aaltosen tarjoilusta YV:llä logoon ja maalin takaa kierto maalin eteen, josta rystyllä patjoihin ja elintärkeä maali jatkoajalla tietysti, joka ei muuten ollut Ikosen ensimmäinen jatkoaikamaali pudotuspeleissä. Luttinen ei pääse edes paikoille, koska ei ehdi.
 
Viimeksi muokattu:

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ikosen tehot tämän vuoden puolella runkosarjassa: 2+1. Pudotuspeleissä pelasi yhden ottelun hyvin ja teki pisteet 1+1. Yhteensä siis 3+2.
Luttisen tehot tämän vuoden puolella runkosarjassa 5+5. Pudotuspeleissä 0+0.
Yhteensä siis 5+5.

Ei tässä ole kyse siitä että pitäisi väen väkisin löytää kumpi on parempi tai huonompi, Luttinen vai Ikonen. Luttinen ei kuitenkaan ole pelannut niin hyvin, että hänen pelipaikkansa verrattuna Ikoseen, Tuomistoon, Tammiseen, Kantolaan tai Åsteniin olisi jokaisessa pelissä selviö. Siellä on muutama pelaaja, joita ei ainakaan toistaiseksi rotaatioon laiteta, esim. Hintz tai koko ykkösketju mutta Luttisen ei pitäisi olla yksi näistä.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Apassi : Tammisen jäälläoloaikana laukaisutasapaino eilen eli yhden ainoan ottelun aikana -8! Siis TPS laukoi kahdeksan kertaa useammin kuin IFK. Luttisen ollessa jäällä pudotuspeleissä HIFK on saanut yhteensä neljä vetoa vastustajaa enemmän, joten vähän puusilmäiseltä tuntuu ajatella että juuri Artun kanssa jouduttaisiin vain puolustamaan. Tietysti Tamminen toi hyvin energiaa ja jakoi hienoja taklauksia, mutta kokonaisvaltaisuudessa Luttinen on vielä valovuoden edellä, vaikka hänen pelinsä on todella hmv-näköistä.

En mä Luttista ole mihinkään ykköskenttään istuttamassa, vaan toivon hänen myös kapteeniutensa takia saavan jatkaa kolmosketjun laidassa, sillä ei pelaa alkuunkaan niin huonosti kuin täällä annetaan ymmärtää osan toimesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös