Jari Karjalaisen ajatuksia (UL 27/2011) kannattaa lukea tarkasti. Hän on jalkapallopuolella todellinen ammattilainen ja nähnyt sen kehityksen, mihin Nuori Suomen kaikki pelaa-arvomaailma on jalkapallon laatujuniorituotannon suistanut. Aiemmin referoimieni kohtien lisäksi artikkelista löytyy paljon mielenkiintoisia lapsi- ja juniorijalkapallon vaatimuksia, mikäli pyritään pysymään kansainvälisessä kovassa kilpailussa edes jotenkin muiden maiden tasolla.
Karjalainen toteaa, että Suomessa on 115000 rekisteröityä pelaajaa. Tällä pelaajamäärällä Suomen pitäisi pystyä tuottamaan huomattavasti enemmän laadukkaampia pelaajia kuin mitä tähän saakka on onnistuttu tekemään. Vertailun vuoksi: Sloveniassa on vähän yli 40 000 pelaajalla ylletty viime vuosina useisiin miesten arvoturnauksiin. Miksi näin, sitä kävi tutkimassa myös Suomen Palloliiton nimeämä valmentajaryhmä. Viikon matkalta palanneen ryhmän viesti oli selkeä; harjoitusmäärät radikaalisti ylös, pelikeskeinen opettaminen, yksilöllinen valmentaminen ja korkea intensiteetti harjoittelussa nuoresta lähtien. Lasten liikunnallisten taitojen vahvistaminen pienestä saakka on kuulunut Itä-Euroopan maiden palloilukulttuureihin, kun Suomessa samaan asiaan on alettu paneutua toden teolla vasta viime vuosina. Harjoittelun päälle tarvitaan tietenkin haastavia otteluita ympäri vuoden.
Lahjakkuudesta vielä sen verran, että huipputasolla kyse on aina harjoittelulahjakkuudesta. Lapsen ja nuoren on harjoiteltava tuhat tuntia vuodessa, eli noin kolme tuntia päivässä, kymmenen vuoden ajan, minkä pitäisi taata tie menestykseen, jos elämän muut perusasiat ovat olleet pelaajan kohdalla kunnossa. Jalkapallopuolella tämä on ehdoton välttämättömyys, koska kansainvälinen kilpailu on aivan eri luokkaa kuin jääkiekossa. Jääkiekossa voi päästä lajin pienuuden vuoksi huipulle pienemmillä harjoitusmäärillä, mutta Kanadan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän esimerkit laatujuniorituotannon nostamisessa edellyttävät Suomen Jääkiekkoliitolta uusia linjauksia lapsi- ja juniorijääkiekkoon, muuten jäädään tässäkin lajissa ratkaisevasti em. maista jälkeen ja vielä takana olevat maat menevät meidän ohitse.
Karjalainen toteaa, että Suomessa on 115000 rekisteröityä pelaajaa. Tällä pelaajamäärällä Suomen pitäisi pystyä tuottamaan huomattavasti enemmän laadukkaampia pelaajia kuin mitä tähän saakka on onnistuttu tekemään. Vertailun vuoksi: Sloveniassa on vähän yli 40 000 pelaajalla ylletty viime vuosina useisiin miesten arvoturnauksiin. Miksi näin, sitä kävi tutkimassa myös Suomen Palloliiton nimeämä valmentajaryhmä. Viikon matkalta palanneen ryhmän viesti oli selkeä; harjoitusmäärät radikaalisti ylös, pelikeskeinen opettaminen, yksilöllinen valmentaminen ja korkea intensiteetti harjoittelussa nuoresta lähtien. Lasten liikunnallisten taitojen vahvistaminen pienestä saakka on kuulunut Itä-Euroopan maiden palloilukulttuureihin, kun Suomessa samaan asiaan on alettu paneutua toden teolla vasta viime vuosina. Harjoittelun päälle tarvitaan tietenkin haastavia otteluita ympäri vuoden.
Lahjakkuudesta vielä sen verran, että huipputasolla kyse on aina harjoittelulahjakkuudesta. Lapsen ja nuoren on harjoiteltava tuhat tuntia vuodessa, eli noin kolme tuntia päivässä, kymmenen vuoden ajan, minkä pitäisi taata tie menestykseen, jos elämän muut perusasiat ovat olleet pelaajan kohdalla kunnossa. Jalkapallopuolella tämä on ehdoton välttämättömyys, koska kansainvälinen kilpailu on aivan eri luokkaa kuin jääkiekossa. Jääkiekossa voi päästä lajin pienuuden vuoksi huipulle pienemmillä harjoitusmäärillä, mutta Kanadan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän esimerkit laatujuniorituotannon nostamisessa edellyttävät Suomen Jääkiekkoliitolta uusia linjauksia lapsi- ja juniorijääkiekkoon, muuten jäädään tässäkin lajissa ratkaisevasti em. maista jälkeen ja vielä takana olevat maat menevät meidän ohitse.