@abianos pakko ihan oikeesti tunnustaa, että kirjotat aivan helvetin hienosti ja runollisen romanttisesti. Itsessäkin kun on ripaus tuota ns. klassisen romantikon vikaa, niin tuollaset kirjotukset on aivan mahtavia lukee ja herättää mussa toivoa, että joskus vielä itsekin löydän rinnalleni naisen, joka arvostaa syvällistä ja runollista puoltani sekä hyväksyy minut kaikkine epätäydellisyyksineni. Itseasiassa.. inspiroit mua nyt viimein avautumaan omasta rakkauselämästäni tänne joten here we go...
Muutama vuosi sitten tutustuin koulun kautta eräseen naiseen (silloin vielä tyttöön), joka vaikutti ensisilmäyksestä alkaen aivan liian täydelliseltä minulle. Tiedätkö, kun näet jonkun ihmisen ekaa kertaa ja tajuut heti että jumaliste... tossa naisessa on jotain uskomattoman kiehtovaa. Tuota ennen en ollut ikinä, siis ikinä kokenut mitään niin voimakasta vetovoimaa ketään kohtaan. Ihastuminenhan on ihan arkipäivää, saatat olla ihastunut vaikka useaankin naiseen saman vuoden aikana. Mutta rakkaus, tuon vuoden aikan mä vasta tajusin, mitä on todellinen rakkaus.
Se on sitä, kun näet pintaa syvemmälle. Edessäsi ei ole vain ulkoisesti sievä nainen, jonka lookki viehättää sinua, vaan näet kauniin sielun, jonka koet olevan se kirkkain timantti, se puuttuva palanen sun elämässä jota olet etsinyt koko ikäsi. One in a million!
Juuri sellainen kokemus mulla oli tämän muijan kanssa. Yks päivä mä sanoin jotain, en enää edes muista mitä ja se sanoi siihen "Uu, ihanan syvällistä" ja sillä yksinkertaisella, mutta niin kauniilla lauseella se nainen sytytti mun sielun liekkeihin. Aloin miettimään sitä päivä päivältä yhä enemmän kunnes lopulta mulla ei ollut enää mitään saumoja paeta sitä polttavaa tunnetta mun sydämessä, joka iski aivan puskista tuhannen voltin sähköiskun voimalla ja päivä päivältä musta tuntui aina vaan vahvemmin siltä, että tää on se nainen jonka kanssa haluan kasvaa ihmisenä ja viettää loppuelämäni. Kaikki tuntui yhtäkkiä niin taivaallisen ihanalta.
Oli vain yksi ongelma. Olin tuolloin aivan jumalattoman ujo ja epäsosiaalinen tapaus eikä mulla ollut minkäänlaista aikasempaa kokemusta rakastamisesta, saati naisille puhumisesta. Tunsin oloni täysin avuttomaksi ja neuvottomaksi. Lopulta en nukkunut yli viikkoon kunnolla, koska enää en saanut edes öisin tätä leidiä pois mielestäni. Ainut asia joka auttoi mua jaksamaan päivästä toiseen, oli suurin intohimoni urheilun ohella, musiikki.
Kuuntelin läpi kaikki mahdolliset rakkausbiisit jotka tiesin samalla kun yritin kaivaa sisältäni itsevarmuutta kertoa, mitä tunnen häntä kohtaan. Päivät kuluivat ja sydämeni oli palasina. Tuntui siltä etten pysty enää hengittämään kunnolla, ellen saisi pian tuntea häntä lähelläni.
Meneillään oli opintoviikko, jolloin mun oli tarkoitus olla suorittamassa hygieniapassia toisaalla, mutta olin nukkunut pommiin maanantaina jolloin koulutus alkoi, joten suoritinkin sen viikon vaihtoehtoisia opintoja koulussa. Sen viikon torstai-iltapäivänä olin lopulta luokassa yksin, siis täysin yksin. Oloni oli lopen väsynyt, mutta olin päättänyt, että saan tämän esseen valmiiksi koska tunsin, että se tulisi olemaan sen arvoista.
Lopulta en enää kestänyt vaan mun oli pakko päästä purkamaan tunteitani jotenkin. Tajusin, että tää tulee olee ehkä ainut kerta ikinä, kun saan olla koko iltapäivän täysin yksin luokassa, joten päätin tarttua tilaisuuteen; otin taulutussin käteeni ja raapustin valkotaululle nimikirjaimemme mitä luovimmalla tavalla. Sitten nappasin siitä kännykälläni kuvan, joka minun oli tarkoitus säilyttää itselläni, kunnes rohkaistun lähettämään sen tälle tytölle.
Sitten palataan kuitenkin taas siihen, että olin aivan s a a t a n a n väsynyt, eikä aivoni toimineet niinsanotusti täysillä tehoilla. Haaveillessani siinä päädyin jollain käsittämättömällä tavalla lähettämään tuon juuri ottamani kuvan luokkani ryhmächattiin, jonka jälkeen mulla meni hetki tajuta, että mitäs perkelettä tulikaan just tehtyä.
Kun tajusin mitä olin tehnyt, menin aivan paniikkiin; eihän tässä näin pitänyt käydä, että koko luokka saa kertalaakista tietää, että mä oon salaa rakastunut tähän tyttöön. Sen piti tulla ilmi aivan eri tavalla ja aivan eri tilanteessa. Siirryin äkkiä viestittelemään sille privaan. Tajusin että jos en nyt avaudu, niin en avaudu koskaan.
Kopsasin sille runollisen tekstinpätkän, jonka olin jokunen päivä aiemmin kirjoittanut toiselle luokalla olleelle tytölle joka oli tullut kysymään, vaivaako mua joku kun käyttäydyin niin omituisesti. Pelkäsin silloin koko sydämestäni, että mitä jos se sysää mut maanrakoon ja olin täysin idiootti avauduttuani tälle. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän rauhoitteli minua ja teki mulle selväksi että ei mitään hätää, hän ymmärsi tuntemukseni ja oli aivan otettu sanoistani.
Juteltiin siinä sitten monta tuntia putkeen ja oloni oli koko loppupäivän sellainen, kuin olisin just kuollut ja päässyt taivaaseen. Koin eufoorista hyvän olon tunnetta ja tuntui, että nyt kun tää pelko on voitettu, niin mua ei pysäytä enää mikään!
Mulla oli kuitenkin yhä salaisuuksia, joista en uskaltanut hänelle sanoa mitään, koska pelkäsin, että jos kerron niistä, hän pitää minua nolona ja hölmönä. Viestittelimme vielä seuraavat muutama viikkoa luokan ryhmächatissa aktiivisesti ja nauroimme aina välissä toistemme jutuille. Mutta sitten yhtäkkiä aloin tuntemaan, että hän ei reagoi enää juttuihini yhtä eloisasti ja positiivisesti, kuin vielä vähän aikaa sitten.
Sitten menin taas neuvottomaksi ja avuttomaksi, koska olin yhä liian ujo uskaltaakseni puhua tälle kasvotuksen, saati katsoa tätä edes silmiin. Luulen, että kun en näyttänyt fyysistä kiinnostusta häneen riittävissä määrin, niin sanani muuttuivat lopulta pelkäksi paperiksi ja lopulta hän menetti kiinnostuksena minuun.
Tuo koulu oli tarkalleen ottaen vuoden mittainen ammattistartti, johon pääsin onnenkantamoisella pari vuotta yli-ikäisenä. Kun lukuvuosi loppui ja kesäloma alkoi, tajusin että enää en tulisi tapaamaan häntä jatkuvasti koulun kautta. Koin mokanneeni, koin että mulla oli avaimet voittaa hänen sydämensä puolelleni, mutta kadotin ne pelkojeni ja epävarmuuteni takia.
Heinäkuussa luokan ryhmächatti kävi yhä aktiivisena ja eräs päivä sain kuulla, että tällä tytöllä oli nyt aivan oikeasti uusi poikaystävä. Sydämeni särkyi täysin. En halunnut myöntää sitä itselleni, mutta hajosin sisältä aivan totaalisesti tuon tiedon saatuani. Yritin olla miettimättä asiaa liikaa, koska enhän minä enää voinut sille mitään. Olin kussut oman tilaisuuteni ja nyt tämä nainen oli tavannut jonkun, joka pystyi tarjoamaan hänelle sitä rakkautta, jota itsekin olin halunnut antaa, mutta aran luonteeni takia en sitä ollut pystynyt näyttämään.
Aloitin opintoni media-assistentin tutkinnossa ja päädyin siellä ryhmään, jossa valta-osa oli tyttöjä/naisia. Tuo helpotti aluksi oloa hiukan, kun ympärillä oli jatkuvasti muita naisia, jotka auttoivat olemaan ajattelematta rikkoutunutta sydäntäni liikaa.
Ei mahtunut koko setti yhteen viestiin joten kertomus jatkuu seuraavassa viestissä...