Sinä @Smitty#41 lainasit @BaronFIN viestiä väärin siten, että @JypFabu ymmärrettävästi luuli stoorin olevan peräisin @Styge näppäimistöltä.
Nimenomaan näin on päässyt käymään, isot pahoittelut, siinä kun oli kiire seuraamaan JYPin CHL - matsia niin lipes.Tägäsitkö muuten @JypFabu nyt väärän henkilön viestiisi, vai onko multa menny jotain ohi?
Yhtä paljon vika on minussa, kun jätin tuollaisen trapin epäonnistumalla BaronFIN:in lainaamisessa :D Ei hätää, kömmähdyksiä sattuu.Nimenomaan näin on päässyt käymään, isot pahoittelut, siinä kun oli kiire seuraamaan JYPin CHL - matsia niin lipes.
Ihan mielenkiinnosta. Onko tää se sama exä joka on alkoholisti ja lyönyt puukolla kylkeen?...Hän oli ollut oikeassa ja minä väärässä. Hän, HÄN oli aina ajatellu mun parasta, koittanu ohjata oikeaan suuntaan ja mä halveksun ja haukun vuosia. Kaikki oksennukset oli kuunnellut ja silti pyysi minulta apua, vaikka olisi osannut itsekin. Tätä kirjottaessakin menee kylmät väreet, koska en ikinä, en ikinä olisi uskonu, että tommosia ihmisiä voi olla olemassa.
Hän opetti mulle mitä ihmisyys on.
E: Häneltä opin mitä rakkaus on ja että millään muulla ei loppupeleissä ole merkitystä kuin toisella ihmisellä, ja sen, että en enää ikinä käännä selkääni edes natsille.
Todella mielenkiintoinen pointti ja sait mut tolla miettimään tosissani, roikunko mä tosiaan pelkässä hatarassa mielikuvassa ensirakkaudestani. Ei hän tosiaan ikinä edes kysynyt, miten mulla menee, vaikkakin tapitti mua sen yhden kerran tosi syvälle silmiin. Helvetti kun naisia on niin vaikea tulkita. Nyt oon todella hämilläni siitä, mitä mun kuuluisi hänestä tuntea tai ajatella...Ja lopultakin, ei sitä ihmistä, joka joskus on ollut sulle tärkeä jumalauta jätetä silloin yksin, kun hän on heikoimmillaan.
Todella mielenkiintoinen pointti ja sait mut tolla miettimään tosissani, roikunko mä tosiaan pelkässä hatarassa mielikuvassa ensirakkaudestani. Ei hän tosiaan ikinä edes kysynyt, miten mulla menee, vaikkakin tapitti mua sen yhden kerran tosi syvälle silmiin. Helvetti kun naisia on niin vaikea tulkita. Nyt oon todella hämilläni siitä, mitä mun kuuluisi hänestä tuntea tai ajatella...
Jeps. Hyvä että ravistelitte silmäni auki. Mennään eteenpäin. Eiköhän se todellinen rakkaus sieltä vielä ennen pitkää eteen astu.Ei kysynyt miten sinulla menee koska häntä ei sen kummemmin kiinnostanut miten sulla menee. Ja joku silmiin syvälle tuijottaminen, hereille nyt. Ei sillä, kyllä minäkin nuorena ylitulkitsin naisia, ja kuvittelin ihan normaaleista asioista että nyt toinen osoittaa kiinnostusta.
Unohda jo nyt se tyttö. Se ei ole kolmeen vuoteen ottanut yhteyttä, mikä viestii aika vahvasti ettei häntä kiinnosta. Sulla ei ole mitään voitettavaa tässä.
Jeps. Hyvä että ravistelitte silmäni auki. Mennään eteenpäin. Eiköhän se todellinen rakkaus sieltä vielä ennen pitkää eteen astu.
Toivotaan näin. Ja kannattaa muistaa, ettei täydellistä kumppania ole olemassa. Tietysti alussa kun ihastut/rakastut ja elät pää pilvissä, niin kuvittelet kuinka se toinen on täydellinen. Sitten sieltä hiljalleen kuoriutuu asioita jotka eivät olekkaan niin mahtavia. Ja sama käy toisinpäin, nainen huomaa että eihän se mikään satujen prinssi olekkaan.
Ei kelpaa normaali työssäkäyvä mies, kun se ei "silleen säväytä". Ja kun kierrossa on joku oman elämänsä rocktähti, niin homma ei toimi, koska rocktähti on työtön ja rahaton.
Totta turiset. Epätäydellisyys ja sen hyväksyminen on osa henkistä kasvua. Ehkä me molemmat sorruttiinkin tuolloin samankaltaiseen ajatteluun; etsittiin rinnalle sitä täydellistä ihmistä, jonka kanssa loppuelämä olisi yhtä paratiisia. Minussa se näkyi siten, että suostuin näkemään hänessä pelkästään ne hyvät puolet ja hänessä taas...
...se näkyi siten että jonkin aikaa meidän lyhyen juttumme jälkeen alkoi hän deittailemaan aloittelevaa muusikkoa, josta minä puolestani tulin kateelliseksi.
Mietin tässä nyt kuitenkin, mikä olisi se kaikkien kannalta paras ratkaisu. Ajattelin, että voisinhan mä kenties avautua hänelle ihan vain kiittämällä vilpittömästi tuolloin antamistaan elämänohjeista, jotka ovat ohjanneet minua nykyiseen suuntaani ja muokanneet minua ihmisenä.
Kiittäminen ei maksa mitään ja vähintään osoittaa sen, että kuuntelin häntä ja otin neuvonsa sydämeeni. Vaikkei välillemme syntyisi mitään kipinää, haluan hänen muistelevan minua lämmöllä, kuten minä häntä... Sen jälkeen voin jatkaa elämääni arvuuttelematta, mitä olisi voinut tapahtua jos olisin uskaltanut avata suuni.
Entä jos vain haluan osoittaa välittäväni? Mun mielestä kaikista pahinta elämässä on epätietoisuus. "Mitä JOS olisin tehnyt näin?". Mielestäni on fiksumpaa ottaa asioista hyvissä ajoin selvää, kuin jäädä koko loppuelämäksi pohtimaan, mitä olisi voinut tapahtua jos olisinkin ollut rohkeampi tuolloin nuorena miehenalkuna.Jotenki tästä tulee pakolla mieleen että tämän kyselyn jälkeen keksit jonkun seuraavan tekosyyn millä voisit kokeilla oiskohan nyt rakkautta ilmassa. Neito on jatkanut elämäänsä joten jatka sinäkin...
Muista vaan se että naiset pääsääntöisesti kokevat kaikenlaisen roikkumisen ahdistavana ja tukahduttavana. Elleivät sitten kärsi läheisriippuvuudesta, mutta ei sekään pidemmän päälle välttämättä kauhean ruusunpunainen tie ole.Entä jos vain haluan osoittaa välittäväni?
Muista vaan se että naiset pääsääntöisesti kokevat kaikenlaisen roikkumisen ahdistavana ja tukahduttavana. Elleivät sitten kärsi läheisriippuvuudesta, mutta ei sekään pidemmän päälle välttämättä kauhean ruusunpunainen tie ole.
Tiedän todellakin mistä puhut. Ei tuo imo ole aina pelkästään naisten ominaisuus, sillä itse tulin lapsena hyväksikäytetyksi "kaverin" toimesta joka roikkui minussa vuosia kiinni antamatta minulle kuitenkaan mitään syitä luottaa häneen. Kasiluokan jälkeen pistin hänen kanssaan lopullisesti välit poikki ja sen jälkeen en ole voinut sietää ihmisiä jotka tarraavat muhun kiinni eivätkä anna ns. tilaa hengittää. Sellainen on ahdistavaa. Sen siitä saa kun on kun on kaikille liian kiltti ja mukava.Muista vaan se että naiset pääsääntöisesti kokevat kaikenlaisen roikkumisen ahdistavana ja tukahduttavana. Elleivät sitten kärsi läheisriippuvuudesta, mutta ei sekään pidemmän päälle välttämättä kauhean ruusunpunainen tie ole.
Vaikka elämäni rakkaus löytyisi lopulta aivan toisaalta, haluaisin hänen muistavan minut sinä kaverina joka oikeasti välitti eikä vain sanonut välittävänsä. Viimeisimmän keskustelumme aikoihin 2015 kesältä olin niin pahassa emotionaalisessa umpikujassa, että jotenkin en vain halua että se jää hänen viimeiseksi muistokseen musta.
Ei sitä kiinnosta "välititkö oikeasti, vai vain esititkö välittäväsi." Jos se olisi kiinnostanut, olisit ollut peitonheilutushommissa 2015, mutta sinun sijaasi siellä oli se muusikonalku.
Entä jos vain haluan osoittaa välittäväni? Mun mielestä kaikista pahinta elämässä on epätietoisuus. "Mitä JOS olisin tehnyt näin?". Mielestäni on fiksumpaa ottaa asioista hyvissä ajoin selvää, kuin jäädä koko loppuelämäksi pohtimaan, mitä olisi voinut tapahtua jos olisinkin ollut rohkeampi tuolloin nuorena miehenalkuna.
Vaikka elämäni rakkaus löytyisi lopulta aivan toisaalta, haluaisin hänen muistavan minut sinä kaverina joka oikeasti välitti eikä vain sanonut välittävänsä. Viimeisimmän keskustelumme aikoihin 2015 kesältä olin niin pahassa emotionaalisessa umpikujassa, että jotenkin en vain halua että se jää hänen viimeiseksi muistokseen musta. Että olen pelkkä "emotional trainwreck".
Sori luin aluksi ekan lauseen väärin.Olit jo muutama viesti takaperin siirtymässä eteenpäin kunnes taas päädyit siihen että pitää koittaa. Tästä päättelin että löydät aina jonkun syyn takertua tähän neitoon ja siihen entä jos hänen mieli on muuttunut. Teksteistäsi tosiaan paistaa läpi että tämä "rakkaus" tapahtuu ainoastaan sinun päässä ja se todellakin vaikuttaa täysin yksipuoleiselta. Neito kun on jatkanut elämäänsä joten suosittelen sinulle samaa..
Koen kyllä itse, että hän oli aluksi ainakin jossain määrin kiinnostunut musta.
Ensinnäkin ei, en ollut muutama vuosi sitten todellakaan henkisesti valmis siirtymään elämässä eteenpäin. Valehtelin vain itselleni olevani. Myönnän, etten antanut hänelle tuolloin liiemmin mahdollisuutta rakastua muhun. Meidän välissä oli pelkoni aikaansaama muuri jota musta ei ollut murtamaan. Välillemme ei siksi päässyt syntymään molemminpuolista rakkautta, mutta se kemia... tunsin kuinka se oli siellä.
..Välillemme ei siksi päässyt syntymään molemminpuolista rakkautta, mutta se kemia... tunsin kuinka se oli siellä.
Se "kemia" jos on molemmissa niin silloin tapahtuu yleensä hyviä asioita... Monesti sitä kemiaa ei ole kun vaan toisen puolesta ja sitä yritetään tuputtaa väkisin toiselle että riittäähän se jos minä rakastan molempien puolesta... Hetkeksi voi riittääkin mutta ei siitä mitään tule pitkässä juoksussa.
Olen kanssasi samoilla linjoilla. Haluaisin vain katsoa tämän kortin loppuun asti niin ei tarvi sitten enää vanhana kiikkustuolissa pohtia, kuvittelinko kaiken päässäni vai olisiko meillä ollut sittenkin mahdollisuus.Ei ne fisut merestä kalastamalla lopu! Uutta matoa koukkuun jne... Ja kyllä niitä "ainoita oikeitakin" elämänsä aikana useamman kohtaa, jos vain on itse aktiivinen. En sano, että usein, mutta kohtaa kuitenkin.
Mutta eipä siinä mitään, jos haluat tähän naiseen vielä yhteyttä ottaa. Turhaan siitäkään tehdä elämää suurempaa mörköä. Itse kuitenkin tiedät, kuinka kestät kaiken kokemasi jälkeen uudet pakit? Suhteuta henkiset voimavarasi sen mukaisesti ja ole rehellinen itsellesi. Ymmärrän monien palstaveljien lievän "närkästyksen" kanssasi, sillä viesteistäsi hiukan välittyy kuva - oli se totta tai ei - ettet ole täysin rehellinen itsellesi? Lähtötilanne huomioonottaen kannattaa kuitenkin asennoitua siihen, että nainen kiittä ja kuittaa, tai ainakin kuittaa.