Avataanpa nyt omaa tilannetta, vaikka kauheasti ei naisrintamalla ole tapahtunutkaan vähään aikaan armeijan takia.
Olen nyt ollut noin 7 vuotta hyviä ystäviä yhden naisen kanssa, mutta jotenkin mieli on viime aikoina alkanut tehdä tepposia tämän asian suhteen. Mitään ongelmia ei ole aiemmin ollut (ainakaan omasta mielestäni), mutta jotenkin päässäni on aina kummitellut ajatus siitä, että voisimme ehkä olla jotain enemmänkin.
Monta vuotta meni siis ihan hyvin, kun kuvittelin mielessäni, että olemme ainoastaan hyviä ystäviä, jotka eivät koskaan voi alkaa seurustella. Muutaman viime viikon aikana olen kuitenkin alkanut miettiä asiaa toiselta kantilta, ja olen huomannut, että olen jossain määrin ollut ihastunut tähän neitokaiseen jo usean vuoden ajan. Näiden vuosien aikana olen seurustellut muutamaan otteeseen, mutta ne kaikki yritykset ovat päättyneet lyhyeen. Kyseisellä naisella taas on ollut sutinaa periaatteessa koko ajan, kun olemme olleet ystäviä. Aikaisemmin se ei ole juurikaan vituttanut, mutta olen nyt joutunut muutamaan otteeseen katsomaan kun paskat ja idiootit ihmiset vievät ystäväni yhä kauemmaksi minusta (uusin näistä sai jopa pahoinpitelysyytteen kun oli lyönyt ystävääni eroamisen jälkeen). Tästä syystä minun on hyvin vaikeaa olla ystäväni kanssa ilman minkäänlaisia ajatuksia parisuhteesta.
Suurin ongelma tässä on se, että en millään tavalla edusta ystäväni ihannemiestä. Hän on seurustellut lähinnä "pahojen" poikien kanssa, jotka muistuvat ulkonäöltään mallia Irak tai Saudi-Arabia. Tavallinen, kiltti, albiino, suomalainen mies ei siis ole koskaan varsinaisesti sytyttänyt ystävääni, mutta minkäs sitä omalle ulkonäölleen mahtaa. Jotenkin olen kuitenkin lopulta tullut siihen tulokseen, että minun on pakko tehdä asialle jotain, että pääsen näistä ajatuksista lopullisesti yli.
Varsinainen kysymys onkin siis, että kannattaako minun riskeerata ystävyyteni tämän asian takia, kun kaikki merkit tuntuvat viittaavan siihen, että vastaus on kieltävä? Kuitenkin voisin ehkä tarvita, ihan oman pääni kannalta, minkä tahansa vastauksen, koska pelkään tämän asian vaikuttavan myös tuleviin parisuhteisiini. Vai annanko vain asian levätä omalla painollaan ja yritän muilla keinoilla päästä asian yli? Hyvä miespuolinen ystäväni juuri yritti puhua minulle, että tunteista kertominen olisi oikea ratkaisu, mutta varoitteli myös, että paluuta entiseen ei tämän jälkeen ole. Tätä pelkäänkin eniten, mutta ehkä se vain menee niin, että paras ystävä ei voi olla vastakkaista sukupuolta oleva henkilö, johon ei kohdistu mitään suurempia tunteita.
Kaikki ajatukset ja ehdotukset ovat tervetulleita, sillä jotain tämän asian kanssa on pakko tehdä mahdollisimman pian.