Ja mitä tulee kevään Skoda Cupiin, niin toivottavasti jotkut petrikontiolat on jo unohdettu ja kisoissa nähdään urallaan eteenpäin meneviä pelaajia, kuten esimerkiksi Miro Aaltonen. Marjamäkeen löytyy sen verran luottoa, että hän on vihdoin se maajoukkueen päävalmentaja, joka tajuaa otta kahdesta samantasoisesta pelaajasta sen vaihtoehdon, jolla on tulevaisuutta maajoukkueessa.
Varmasti Marjamäki näin tekeekin. Eli valitsee sen nuoremman ja oletettavasti nälkäisemmän vaihtoehdon.
Olisi kiva vaan nähdä, miten Marjamäen maajoukkue saataisiin myös pelaamaan menestyksekkäästi. Kiekkoa olisi saatava reppuun ihan eri prosentilla kuin mitä se tähän mennessä on ollut. Noita pelejä, puhumattakaan koko turnauksesta, ei voi voittaa tekemällä nolla tai enintään yksi maali per peli.
Eihän sen Marjamäen vastuulla ole toki tietenkään laittaa kiekkoa reppuun kun paikka aukeaa, mutta jotain keinoja tuohon tehottomuuteen olisi löydettävä.
Toistaiseksi Marjamäen maajoukkueissa on ollut kehnoa suorittamista aika tasaisesti niin nuorilta kuin kokeneemmiltakin. Poislukien ehkä Ahon pirteät, vaikkakin hieman tehottomat otteet ja Laine (MM-kisoissa).
Joskus on varmaan parempi myös ottaa joukkueeseen sellainen hengenluoja joka saa persoonallaan koko porukan syttymään ja sitä kautta repimään itsestään ihmeitä irti, vaikkei sattusikaan olemaan se kaikkein paras pelaajana.
En tarkoita mitään jukkatammimaista puhdasta maskottia, mutta jos valinnan alla on kaksi suht samantasoista pelaajaa joista toisella on enemmän annettavaa tällä henkisellä tasolla kun taas toinen on ehkä vetänyt tehojen valossa paremman kauden, niin toivon että se hengenluoja silloin tulisi valituksi. Sekin on tietenkin monesti arpapeliä, että kenestä kukakin tykkää ja jos ei ole tarpeeksi leiritystä, tms. alla mistä sen voisi havaita, niin aika mutu-tuntumallahan siinä joutuu sitten menemään.
Sitten on tietenkin paha, jos sellaisia hengenluojia ei vaan löydy. Tulee mieleen Aravirran kommentit "uudenlaisesta individualimista", joka synnyttää oman navan ympärillä pyörimistä veljellisen rakkauden sijaan. Liian varhain lapsuudessa jo aloitettu, täälläkin kovasti hehkutusta osakseen saanut raaka dog eat dog-kilpailumentaliteettihan tietenkin tällaista vääränlaista individualismia synnyttää. Lapset opetetaan jo pienestä pitäen vihaamaan toisiaan verisinä kilpakumppaneina eikä toisiaan tukevina kavereina, kun kilpailu peliajasta ja -paikoista tehdään liian aikaisin liian raa'aksi. Tämä ruokkii kateutta, katkeruutta ja itsekkyyttä, jopa masennusta. Ja tulokset näkyy sitten taululla pelien jälkeen, nimenomaan negatiivisessa mielessä.
Viime aikoina on ollut mielestäni havaittavissa jotain sen suuntaista, että maajoukkueissa ei enää ehkä pelata niin Talvisodan hengessä kuin joskus aiemmin jolloin voitettiin puhtaalla fiiliksellä jättiläisiä. Nyt otetaan sitten kuokkaan kaikenmaailman tanskoilta etukäteen muka ylivertaisella materiaalilla, kun kellään ei ole oikeanlaista fiilistä pelata, eikä joukkuehengestä voi puhuakaan. Aivan kuin Leijonat olisi yhtäkkiä unohtanut oman historiansa. Tämä toki koskee vain näitä ihan viimeisimpiä turnauksia, sillä kyllähän nyt jokainen varmasti aisti nahoissaan sen poikkeuksellisen kovan hengen, mikä tuossa kultaa vuoleneessa U20-jengissä vm. 2015-16 oli.
Muihin kommentteihisi on turha vastata, koska kyseessä on puhtaasti mielipideasiat eikä niistä sen enempää vänkääminen täällä ole mielekästä.
Totean vain lyhyesti, että toivon sinun olevan oikeassa ja että omat epäilyni tulevaisuuden suhteen osoittautuvat vääriksi. Sen näyttää vain aika, miten käy.
