Yhdyn täysin edelliseen kirjoittajaan. Se mitä palstaveli godspeed tuottaa säännöllisesti tälle alustalle, varmasti antaa voimaa ja posia meille muille asian kanssa kamppaileville.
Aivan erinomaistahan se olisi, jos joku minun jorinoistani jotain saisi irti. Se olisi mitä mielettömin asia.
Dopamiinitasoja kun on kauan keinotekoisesti nostanut, niin menee jonkun aikaa, että aivot ja mieli saadaan ns. perustilaan.
Kun tarpeeksi kauan on ilman keskushermostoon vaikuttavia päihteitä, niin arjesta ja pienistä asioista alkaa taas löytämään hyvää oloa ja mieltä tuottavia asioita. Eli se tylsältä tuntuva elämä ei ole ikuisesti niin tylsää miltä alkuun tuntuu, vaan se muuttuu mukavaksi. Esimerkiksi aamuista tulee monesti nautinnollisia.
Voin allekirjoittaa tämän, kun pikemminkin tylsästä elämästä tulee mielenkiintoista ja elämä itsessään tyydyttää. Ja se voi tapahtua kyllä aika nopeastikin kun huomaa, että monessa asiassa on skarppi, jos alkoholia yleensä käytetään huomaamatta turruttamiseen. Minä olen oppinut ihan vain olemaan ja huomaamaan ympärilläni monia asioita, ilman mitään haitallisia kiihdykkeitä.
@godspeed
Tuollainen asioiden tekeminen itselleen selviksi taitaa olla meidän kaikkien osanamme, jotka alkoholismista lähdemme toipumaan. AA:n ohjelman tekijät ovat myös tämän viisauden aikanaan ymmärtäneet. Mutta kuten tapauksessasi ilmeisesti on, niin ihminen voi tehdä tämän inventaarion käymättä koskaan AA:ssa. Näyttäisi vaan olevan tosi tärkeää, että se jollain tavalla tulee tehdyksi. Ne mieltä ja tunne-elämää kalvavat asiat sieltä addiktion takaa tulee jollakin tapaa kohdata ja purkaa läpi. Se vapauttaa niistä henkisistä kahleista, joka ainakin minulle on koko tämän problematiikan ratkaisun ideana.
Olenhan minä tässä välillä miettinyt, että pitäisikö käydä jossain, vai pärjäänkö yksikseni, vaikka olen onnistuneesti psyykannut itseni tähän pisteeseen asti. Pakko silti sanoa, että nyt alkaa jo hieman väsyttämään. En tiedä onko se merkki jostain toipumisen radikaalista edistymisestä, mutta olen vain kovasti ajatellut, että sitten jossain vaiheessa kaikki normalisoituu ja tulee sitä vakautta tähänkin touhuun.
Kyllä olen sitä mieltä kuitenkin, että tämä taistelu ihmisen on jollain tasolla tehtävä. Toisille se voi olla helpompaa, eli riittää kun vaan päättää, ettei enää tippaakaan, mutta toiset voi joutua sitten tunteidensa kanssa painimaan enemmänkin. Minä olen mennyt tässä asiassa vähän kaikkia laitoja koluten, ja hieman puolivahingossa tämä kaikki on tapahtunut. Se on ehkä ollut tärkeää huomata, että koskaan ei ole väärä aika kokeilla, että onnistuisiko se katkaisu, vaikka joskus se voi vaatia suunnitelmallisuutta. Kypsyttelyä niin sanotusti, eli jos joku on jo vahvasti ajatellut asiaa, niin on jo pitkällä :)
Jossain vaiheessa tätäkään tappelua ei sitten enää edes muista miltä alkuaikoina tuntui, kuten minulle on käynyt. Pitäisi lukea tämä ketju alusta loppuun, sillä siellä on varmasti sellaista kamaa, josta sitten muistaa vähän niitä olotiloja, vaikka sitten ei kaikkea kirjoittamaansa enää allekirjoittaisikaan. Mutta sellaista se elämä on, joskus pitää kohdata ne menneisyyden demonit, jotta muistaa missä mennään, ja ennen kaikkea näkee mitä on tullut tehtyä.