Matkalla alkoholismiin?

[maken veivi jr.]

Olen valmis pöpilään, niin pahasti alkoholismi painaa mieltä.

Ei sinun mihinkään pöpilään viedä vaan saat sairauteesi asianmukaista hoitoa. Itse ainakin arvostan suuresti ihmisiä, jotka uskaltavat hakea apua silloin kun sitä tarvitsevat. Tsemppiä taisteluun.

 

[Necco]

Ei sinun mihinkään pöpilään viedä vaan saat sairauteesi asianmukaista hoitoa. Itse ainakin arvostan suuresti ihmisiä, jotka uskaltavat hakea apua silloin kun sitä tarvitsevat. Tsemppiä taisteluun.

Asianmukainen hoito ei tähänkään mennessä ole lääkäreiltä toteutunut. Lääkkeitä saa oireisiin aina, ahdistukseen saa pameja ja unettomuuteen ketipinoria, juomattomuuteen antabusta mutta mikään noista ei ongelmaa korjaa. Tiedän minnesota-hoidon ja sen tuomat mahdollisuudet mutta ei mulla sellaisia rahoja ole ja työssäkäyvänä kunta ei kuluihin osallistu. Pitäis olla oikeesti aivan pohjalla ennen yhteiskunnan osallistumista.

 

[444]

Asianmukainen hoito ei tähänkään mennessä ole lääkäreiltä toteutunut. Lääkkeitä saa oireisiin aina, ahdistukseen saa pameja ja unettomuuteen ketipinoria, juomattomuuteen antabusta mutta mikään noista ei ongelmaa korjaa. Tiedän minnesota-hoidon ja sen tuomat mahdollisuudet mutta ei mulla sellaisia rahoja ole ja työssäkäyvänä kunta ei kuluihin osallistu. Pitäis olla oikeesti aivan pohjalla ennen yhteiskunnan osallistumista.

Pystyisikö työterveydenhuollon kautta saamaan lähetettä terapeutin juttusille? Tai Kelan kautta jotain tukea siihen? Se nyt ei yksinään varmasti ole mikään sateentekijä, mutta voisi auttaa edes vähän.
Sellaistakin mietin, että mitä jos niille ryyppykavereille puhuisi tästä asiasta? Sellaisesta näkökulmasta, että tämä on sinulle oikeasti ongelma ja että et halua tuhota oman lapsesi lapsuutta sillä, että juot. Mulla ei siis ole tästä omakohtaista kokemusta, joten ideat voivat olla oikeastikin ihan tyhmiä ja turhan yksinkertaistettuja. Ajattelen kuitenkin, että jos juominen tapahtuu useimmiten seurassa, niin ehkä se voisi edes nostaa kynnystä, jos sitä juomaseuraa ei ole. Ehkä. Tai sitten ei.

 

[Necco]

Pystyisikö työterveydenhuollon kautta saamaan lähetettä terapeutin juttusille? Tai Kelan kautta jotain tukea siihen? Se nyt ei yksinään varmasti ole mikään sateentekijä, mutta voisi auttaa edes vähän.
Sellaistakin mietin, että mitä jos niille ryyppykavereille puhuisi tästä asiasta? Sellaisesta näkökulmasta, että tämä on sinulle oikeasti ongelma ja että et halua tuhota oman lapsesi lapsuutta sillä, että juot. Mulla ei siis ole tästä omakohtaista kokemusta, joten ideat voivat olla oikeastikin ihan tyhmiä ja turhan yksinkertaistettuja. Ajattelen kuitenkin, että jos juominen tapahtuu useimmiten seurassa, niin ehkä se voisi edes nostaa kynnystä, jos sitä juomaseuraa ei ole. Ehkä. Tai sitten ei.

Näin se vähän on, että jos asiat olisivat noin yksinkertaisia, ei addiktioita olisi. Ihmisellä on tapana hakeutua kaltaistensa seuraan ja ryyppykaverit on usein itsekin alkoholisteja. Yhdessä se ei tunnu niin pahalta.

Työterveydessä kävin ja sieltä ne lääkkeetkin tuli. Kunnallisessa on aina niin kiire ja välinpitämätön asenne että en mene sinne kun jos on aivan pakko, sieltä sain vain vähättelyä ja lähinnä "miksi olet täällä?" tyyppisen kohtelun.

 

[godspeed]

Tiedän minnesota-hoidon ja sen tuomat mahdollisuudet mutta ei mulla sellaisia rahoja ole ja työssäkäyvänä kunta ei kuluihin osallistu.

Katselin tuossa Minnesota-hoidon sivuja ja kyllä siellä osamaksu oli maksuvaihtoehtona :)

 

[adolf]

@Necco

AA-kerhot ovat sellainen paikka, joka on monille toiminut. Lisäksi se on todella matalan kynnyksen mesta. Kirjoititkin, että olet siellä jo käynyt. Olen kuullut lukuisia kaltaisiasi tarinoita siitä, että erilaisten retkahdusten kautta se pysyvä raittius on sitten kuitenkin juuri sieltä lähtenyt käyntiin. Ehkä voisit yrittää sitä vielä uudelleen?

Itselleni käännekohta alkoholin kanssa tuli aikanaan vuonna 2010. Menemättä nyt sen tarkemmin yksityiskohtiin, niin päässäni syntyi silloin se päätös siitä juomisen lopettamisesta, enkä elämässäni ole minkään asian kanssa ikinä yhtä päättäväinen ollut. Tarvitsin sen oman pohjakokemukseni, jotta tuo käänne tuli. Näistä pohjakokemuksista olen kuullut valtavasti tarinoita, jossa sen kautta ihmiset pääsevät siitä addiktiostaan eroon, oli se addiktio sitten mikä tahansa.

Kenties sinä nyt rämmit jossain sen oman pohjakokemuksesi liepeillä, kun selvästi jo ongelmasikin tunnistat. Tiedän omasta kokemuksestani sen, miten viheliäisiä nämä addiktiot osaavat olla. Kun se "sininen hetki" iskee, niin sitä ei vaan voi mitään sille, että siihen samaan naruun on taas mentävä, vaikka kuinka sen järjellään tajuaa, että mitä kurjuutta tästä taas seuraa. Tämä on semmoinen juttu, että jos et itse ole ollut addikti, niin tuota voi olla tosi vaikeaa tajuta. Tuossa on vähän semmoinen paradoksi, että addiktiosta pääsee eroon silloin, kun sitä vastaan lakkaa taistelemasta. Eli tuo hyvin pitkälti tarkoittaa vaan avun piiriin hakeutumista.

Sitä apua on saatavilla. Muista se.

 

[Kilgore Trout]

@Necco

AA-kerhot ovat sellainen paikka, joka on monille toiminut. Lisäksi se on todella matalan kynnyksen mesta. Kirjoititkin, että olet siellä jo käynyt. Olen kuullut lukuisia kaltaisiasi tarinoita siitä, että erilaisten retkahdusten kautta se pysyvä raittius on sitten kuitenkin juuri sieltä lähtenyt käyntiin. Ehkä voisit yrittää sitä vielä uudelleen?

@Necco

AA-kerhojen suhteen kannattaa kokeilla useampaa eri kerhoa, jos niitä vain paikkakunnalta löytyy. Muistan, että kun itse kipuilin retkahdusten kanssa, niin jotkut AA-kerhot tuntuivat aivan sietämättömiltä, mutta jossain toisessa oli ok käydä.

 

[adolf]

@Necco

AA-kerhojen suhteen kannattaa kokeilla useampaa eri kerhoa, jos niitä vain paikkakunnalta löytyy. Muistan, että kun itse kipuilin retkahdusten kanssa, niin jotkut AA-kerhot tuntuivat aivan sietämättömiltä, mutta jossain toisessa oli ok käydä.

Näin on. On mahdollista, että sieltä löytää oman henkisiä ihmisiä, jotka ovat jotakuinkin samalla aaltopituudella itsensä kanssa. Ennen kaikkea oleellista olisi se, että löytää niitä toipumiskeskeisiä ihmisiä. AA:ssa käy kaiken karvaista porukkaa, ja sekin on hyvä ymmärtää, että toimii niin kuin itse kokee itselleen parhaaksi. Jos se on ihan selvää itselleen, että se ei edistä omaa hyvinvointia, niin sitten siellä ei kannata käydä.

Tärkeää on kuitenkin se, että sitä omaa sisintään pääsee puhumaan jonnekin ja joillekin. On mahdollista, että AA:sta löytää semmoisia ihmisiä, joiden kanssa pystyy puhumaan sillä tavalla, että tulee ymmärretyksi. Kokemuksestani voin sanoa, että se on omalla tavallaan vielä todella paljon rankempaa, että se juominen kyllä jää, mutta sitten jäät kärvistelemään kaiken sen tuskan ja pahan olon kanssa, jota olet sillä juomisella saanut aikaan ja olet siihen juomiseen paennut. Kehität helposti siihen tilalle vaan sitten muita addiktioita, jolloin se ongelman ratkaisu jää ihan kokonaan puolitiehen. Se sama pakomatka jatkuu edelleen.

Puhua täytyy, ja jollain tavalla se koko ongelma tulee kaikkine karvoine päivineen kohdata silmästä silmään, että sen onnellisemman ja mielekkäämmän elämän äärelle pääsee. Oma kokemukseni puhuu hyvin vahvasti tämän puolesta.

Omalta kohdaltani koen ainakin niin, että minulla on ollut ongelma tuolla omassa tunne-elämässäni. Ja juomisen lopettaminen oli vain portin avaamista sille, että tälle varsinaisella ongelmalle voi tehdä jotain.

Sen myöntäminen itselleen, että on sairastunut tämmöiseen päihderiippuvuuteen, ja ylipäätänsä siis muihinkin riippuvuuksiin on ollut ihan heittämällä vaikein juttu mitä olen ikinä tehnyt. Siinä on niin käsittämätön lataus sitä häpeää mukana. Mutta sitten kun sen sisäistää, että siinä todellakin on ollut kyse sairaudesta, niin tuo sulattaa sitä häpeää hyvin tehokkaasti pois. Tuo sairauskäsite saa uskoakseni monet jotenkin kavahtamaan, ja näkee siinä vain ihmisen, joka väistää vastuutaan menemällä piiloon tuon sairauskäsitteen taakse. Mutta tästähän ei tosiaankaan ole kyse. Se emotionaalinen vastuunottaminen omasta elämästään, ja omista tekemisistään on päinvastoin mielestäni ihan välttämätön asia tämän ongelman ratkaisussa.

 

[peterra]

@Necco esitän tähän hieman toisenlaisen näkökulman ja sanon heti kärkeen, etten ole tutustunut laajaan viestimäärääsi ketjussa, joten voi olla, että osittain tai kokonaan toistan samoja asioita kuin muutkin.

Minun ongelmani ei ole vielä tähän ikään mennessä koskaan ollut alkoholi, mutta minulla on ollut kaksi erittäin voimakasta riippuvuuttu elämäni aikana joista toinen jatkuu edelleen.

1) Nuoruusvuosien peliriippuvuus. Tässä en viittaa nyt perinteiseen rahapeliriippuvuuteen, vaan nettipeliriippuvuuteen, jossa pelasin käytännössä kaikki valveillaolotunnit erilaisia pelejä. Minulle pelaaminen tarjosi pakokeinon ikävään arkeen ja uppouduin pelimaailmaan mieluummin kuin kohtasin elämäni todellisia ongelmia.
2) Nikotiiniriippuvuus, joka osittain korvasi aikaisemman riippuvuuden ja jatkuu edelleen. Olen lopettanut tupakoinnin lukemattomia kertoja, ja aloittanut sen myös uudestaan lukemattomia kertoja. Kirjanpito on vain itselleni, koska prosessi on kesken.

Riippuvuudella on aina ainakin kolme eri puolta: psykologinen, fyysinen sekä sosiaalinen. Näistä kaikkia täytyy käsitellä. Riippuvuudesta poistuminen oman kokemukseni mukaan vaatii ensimmäiseksi sitä, että hyväksyy sairautensa sellaisena kuin se on. On tärkeää prosessoida niitä syitä, miksi tässä tilanteessa ollaan ja miksi tilanteesta haluaa pois.

Itse olen kokenut minulle haasteeksi nimenomaan psykologisen riippuvuuden. Pelkään elämääni ilman nikotiinia, mutta tiedostan, että kaikki hyvä, jonka voin elämääni saada tulee ilman sitä tai siitä huolimatta. Riippuvuus ei ole tuonut elämääni mitään hyvää, ainoastaan harmia ja pahentanut entisestään niitä ongelmia, jotka vaativat toisenlaista ratkaisua.

Katsoin yhden videon, jossa mielestäni tiivistettiin psykologinen riippuvuus hyvin:
Jotta psykologisesta riippuvuudesta voi päästä eroon, täytyy ensin tehdä päätös. Jotta ihminen voi muuttua yhtään mitenkään, täytyy hänen luoda itselleen identiteetti, jonka hän haluaa itselleen ottaa.

Jos minä haluan olla onnellinen savuton versio itsestäni, niin minun pitää ensin osata kuvitella itseni onnelliseksi savuttomaksi versioksi itsestäni ja tämän version minusta täytyy tehdä minut onnellisemmaksi kuin se versio, joka olen tällä hetkellä. Jos en identifioidu savuttoman itseni kanssa, niin minusta ei voi tulla onnellista savutonta versiota itsestäni.

En osaa sanoa, missä määrin tämä toimii alkoholin suhteen, mutta sitä voi kokeilla:
1) pystytkö kuvittelemaan itsesi onnellisemmaksi ilman alkoholia ja pystytkö identifioimaan itsesi tämän version kanssa itsestäsi?
2) jos pystyt kuvittelemaan itsesi ilman alkoholia ja olevasi onnellinen ilman alkoholia, niin silloin sinun pitää ainoastaan uskoa, että pystyt muuttumaan täksi versioksi itsestäsi.

Se, miten helppoa, vaikeaa, mahdotonta tai mitä ikinä tämä onkaan, jätän sinun arvioitavaksesi.

Toivotan kuitenkin aidosti ja isosti voimia muutokseesi.

 

[maken veivi jr.]

Kunnallisessa on aina niin kiire ja välinpitämätön asenne että en mene sinne kun jos on aivan pakko, sieltä sain vain vähättelyä ja lähinnä "miksi olet täällä?" tyyppisen kohtelun.

Tämähän se on kaikkein pahinta kun haet apua (mihin voi olla joskus helvetin iso kynnys) ja sitten jos joudutkin pettymään.

Näissä riippuvuusasioissa tuo oma motivaatio on kuitenkin ylivoimaisesti tärkein asia ja jos se sillä oikealla hetkellä ryssitään terveydenhuollon puolelta, niin se on kyllä valtava sääli. Helposti käy niin, että sitten ei enää etenkään suomalainen mies tule uudestaan pyytämään, vaan tulee sellainen ”pitäkää tunkkinne” asenne.

Ehkä sellaisena lohdutuksena muistan omalla kohdalla kun vuosien ajan yritin päästä terapiaan vaikean paniikkihäiriön takia mutta koska en silloin halunnut käyttää vaivaan lääkitystä minulle aina sanottiin, että terapiaan ei pääse jos et lääkkeitä syö.

Useamman kerran soitin opiskeluterveydenhuoltoon tai muualle ja sain ajan ja aina sanottiin, että mites ne lääkkeet? Yleensä lähdin käynneillä vihaisena ja pettyneenä ja vannoin, että en varmasti enää enää ikinä näihin paikkoihin palaa. Usein siitä seurasi juuri pahan olon purkamista alkoholiin, mikä vaan pahensi kaikkea vaikka itsellä se ei koskaan onneksi riippuvuudeksi kääntynyt mutta helvetin pahan olon sillä kyllä sai aikaan.

Lopulta yksi terveydenhoitaja sanoikin, että kyllä minulle terapia järjestyy vaikka en lääkkeitä halua ja sitten pääsinkin psykologille, psykiatrille jne. ja kaikki alkoi muuttua paremmaksi, lopulta kokeilin niitä lääkkeitäkin mistä sain apua.

Ehkä se mitä yritän tällä sanoa on, että vaikka olet hakenut apua monta kertaa ja pettynyt monesti niin joskus riittää, että se yksi kerta onnistuu.

Ketjun aiheeseen liittyen olen kokeillut nyt viime viikkoina miten pitkään pystyn olemaan juomatta vaikka se oma alkoholinkäyttö on nykyään hyvin vähäistä. Tunnistan itsessäni silti tuon @peterra mainitseman addiktiopuolen ja se jollain tasolla pätee minulla ainakin alkoholiin, kahviin, uhkapeleihin ja liikuntaan vaikka mikään näistä ei varsinaisesti aiheuta ongelmia. Silti jokaisen näistä rajoittaminen tuottaa minulle jonkinlaista henkistä ponnistelua.

 

[Kuuppa Jumissa]

Löytyipä aihe tästäkin. Oon pyöritellyt asiaa mielessäni viimeisen puoli vuotta niin aktiivisesti että tieto alkoholismista ja mitä se on, on todella hyvä. Itselläni on juomahistoriaa noin parikymmentä vuotta ja ongelmaksi se on tiedetty jo siitä yli kymmenen vuotta. Edellisen puoli vuotta raittius alkanut kiinnostamaan aina vain enemmän. Kävin jopa AA-kerhossa joitakin viikkoja, mutta silti se juominen alkoi taas kiinnostamaan enemmän. Olen todella väsynyt. Viime viikonloppuna oli jälleen reissu jossa tietysti juotiin aamusta asti, ja illalla kotiin palatessa jaksoi juoda vielä aamuun asti, haastettu riitaa kaupungilla ja vielä tänään morkkis painaa mieltä. Näitä kertoja on varmaan satoja. Taas vaihteeksi on antabus päällä, katsotaan nyt kauanko sitä tällä kertaa pystyy käyttämään. Olen valmis pöpilään, niin pahasti alkoholismi painaa mieltä. Mulla on pieni lapsi joka estää maantieteellisen paon, mutta jotakin on tehtävä. Tämä taistelu on tehty hävittäväksi jos mikään ei muutu. Sellainen avautuminen tähän. Alkoholismi on niin paha sairaus että sitä en toivo kenellekään, eikä sen luonnetta ymmärrä, jos siitä ei itsellä ole kokemusta.

Oikealla tiellä olet, propsit siitä. Tuo heitto valmiudestasi pöpiläänkin kertoo päättäväisyydestä. Jos päihdekierteen aiheuttajana on ja taustalla lymyävät mielenterveyden haasteet, ei reissu päihdepsykiatrisenkaan kautta ole huono juttu tai tuulesta temmattu. Tai jos juopottelu itsessään on jo aiheuttanut selkeitä psykiatrisia oireita, ei välttämättä pelkkä katkaisuhoito riitä. Tosin nykyään on niin vaikea päästä osastohoitoonkin, ellei ole suunnilleen psykoosissa tai kävely jo katkonaista. Itse olen ollut kolme hoitojaksoa päihdepsykiatrisella aikoinani (R.I.P. Kaivannon sairaala), jolloin oman juomiseni taustalla ollut mielenterveyden ongelma tunnistettiin ja pyrittiin saamaan hoitoon. Nykyään tuntuu olevan vähemmän varsinaisia päihdekuntoutuksiakaan, niihin ei saa maksusitoumusta kunnalta tai maksavat maltaita (sinänsä toimiva ja tehokas Minnesota-hoito). Huonoksi on mennyt tämäkin asia. Itsellä on kokemus 5 päihdekuntoutuksesta, joista jokainen on auttanut tavallaan, mutta koska pää on puuta ei kerrasta jäänyt kaaliin.

Oli miten oli, oikealla tiellä olet. Olet jo turvautunut itsehoitoryhmiinkin, jotka saattavat olla ratkaisevan tehokkaita ihmisen asenteesta riippuen. Minulla itsellä on kokemusta monista sellaisista, ja vaikken niissä nykyään käy, suosittelen kuitenkin vahvasti. Aikoinani toimin jopa sellaisessa vetäjänä/palvelijana, joten tiedän mistä puhun.

Minusta tuntuu, että tilanteessasi olisi parasta tehdä täydellinen pysähdys ja tilannearvio sekä lyhyen- että pitkän tähtäimen hoitosuunnitelma ammattilaisen kanssa. Ammattilaiseksi en kokemukseni perusteella laskisi mitään väsynyttä, asennevammaista terkkalääkäriä diapameineen ja ketipinoreineen (sinänsä hyviä lääkkeitä kyllä, eivät yksistään vain riitä). Jos paikkakunnalla on A-klinikka, hakeudu sinne. Tarjoavat täysin ilmaista arviota ja tukea, katkaisuhoitoa ja keskusteluapua. Monissa terveyskeskuksissa on myös päihdehoitajia, sinne vaan avoimin mielin. Voivat varata paikan lähimmältä katkolta. Sillä ongelmasi kuulostaa sen tyyppiseltä, että katko olisi hyvä saada alle ja sen aikana jatkohoitosuunnitelma tulille. Ja tuo Antabus on hyvä tuki alussa. Kun vetää aamusta mielummin sen kuin ison A:n niin tietää ettei ainakaan tänään tule juotua. Yksin ei tarvitse jäädä. Ja jos satut olemaan onnellisesti töissä, lähetteen, alkuavun ja ohjeistuksen antavat myös työterveydestä.

Mitä muuta tähän sanoisi? Toivon sinulle voimia ja peräänantamattomuutta, tämä sairaus ei päästä helpolla. Harvat raitistuvat kerralla, monessa tämä istuu tiukassa kuin paska junttilan seinässä. Käytä kaikki käytettävissä olevat keinot hyödyksesi ja ole valmis tekemään vaikeita päätöksiä elämässäsi (harrastukset, kaveripiiri, vanhat asenteet, ihmissuhteet) saavuttaaksesi raittiuden. Toivon, että tiesi raittiuteen olisi helpompi kuin itselläni.

Mutta raittiuden voit kyllä saavuttaa, kun uskot asiaan, teet töitä itsesi kanssa, et vierasta mitään hoitomuotoa, otat nöyrästi vastaan kaiken avun etkä lannistu mahdollisista retkahduksista. Ne nimittäin kuuluvat sairaudenkuvaan. Ja ennen kaikkea, olet itsellesi armollinen ja muistat, että kyseessä on sairaus.

Tsemppiä ja voimia matkallesi.

 

[Necco]

Hyviä pointteja monella. Eniten pysähdyin miettimään noita äsken mainittuja vaikeita päätöksiä. Se lapsi on kaikista arvokkainta mitä minulla on ja sen voin menettää poistumalla suhteesta jossa en voi kovin hyvin, kyseinen hahmo on jo vanhemman lapsensa kohdalla estänyt lapsen isältä kaiken yhteydenpidon ja en näe mikä estäisi tekemästä samaa minullekin. Olen tosin pohtinut jo kauan että miten sen teen ja jossain kohtaa se tulee eteen. On lähdettävä, koska toisella osapuolella on ihan samoja ongelmia mutta hän ei niitä myönnä vaikka itse näen käytöksen ihan samana kuin itsellänikin.

Olen toisaalta elänyt kaveripiireissä tiettyä kaksoiselämää. Toisen kaveripiirin jossa on pelkkiä toisia alkoholisteja olen jättänyt jo tämän talven aikana. Siitä porukasta ei seuraa kellekään mitään hyvää. Toinen porukka on vaikeampi. Sielläkin juodaan mutta samalla tehdään ihan oikeitakin asioita eikä meininki ole niin spurgua. Mutta eihän sellainenkaan alkoholistille sovi.

Jos asiat olis helppoja kaikki tekis niin.

 

[Kilgore Trout]

Hyviä pointteja monella. Eniten pysähdyin miettimään noita äsken mainittuja vaikeita päätöksiä. Se lapsi on kaikista arvokkainta mitä minulla on ja sen voin menettää poistumalla suhteesta jossa en voi kovin hyvin, kyseinen hahmo on jo vanhemman lapsensa kohdalla estänyt lapsen isältä kaiken yhteydenpidon ja en näe mikä estäisi tekemästä samaa minullekin. Olen tosin pohtinut jo kauan että miten sen teen ja jossain kohtaa se tulee eteen. On lähdettävä, koska toisella osapuolella on ihan samoja ongelmia mutta hän ei niitä myönnä vaikka itse näen käytöksen ihan samana kuin itsellänikin.

Olen toisaalta elänyt kaveripiireissä tiettyä kaksoiselämää. Toisen kaveripiirin jossa on pelkkiä toisia alkoholisteja olen jättänyt jo tämän talven aikana. Siitä porukasta ei seuraa kellekään mitään hyvää. Toinen porukka on vaikeampi. Sielläkin juodaan mutta samalla tehdään ihan oikeitakin asioita eikä meininki ole niin spurgua. Mutta eihän sellainenkaan alkoholistille sovi.

Jos asiat olis helppoja kaikki tekis niin.

Raittius ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta antaa se paremmat mahdollisuudet ratkaista niitä.
Jossain kohdassa on ehkä pakko asettaa oma raittius kaiken muun edelle, mutta eipä asioissa oikein pysty toiselle mitään varmoja neuvoja jakamaan.

 

[Dino]

Voimia @Necco! Sinulla on jo prosessi hyvällä alulla kun pystyt noin rehellisesti tunnistamaan ja tunnustamaan ongelmasi ja sinulla on ihan selkeästi halu tehdä sille jotain. Älä luovuta siihen, jos ensimmäinen kokemus AA-kerhoista ei ollut onnistunut. Ehkä et vielä ollut siihen valmis tai ehkä siellä ei ollut oikeat ihmiset. Kokeile vaikka useampaa AA-ryhmää, niin ehkä se oikea tukihenkilö tai oikeat tukihenkilöt ja oikeanlainen luottamus löytyy jostakin. Ja muista, että mikään paranemisprosessi ei tapahdu hetkessä ja vaatii yleensä kärsivällisyyttä. Välillä saattaa tulla myös takapakkeja, mutta nekin pitää vaan hyväksyä ja jatkaa niistä eteenpäin.

 

[WildThing]

On tämä kyllä hirveä tauti. Yritin taistella että en juo tänään. On vaan niin paha olo, että ei ollut vaihtoehtoja. Nyt ihan ok olo ja googlettelen vaihtoehtoja eri hoidoista.
Oon ihan normaali työssäkäyvä ihminen ja hävettää aivan helvetisti tämä. Aivan käsittämätöntä että tähän tilaan vajoaa.
Mietin ensimmäistä kertaa täysin vakavissani että kerron läheiselle olevani alkoholisti. Ei vaan haluais aiheuttaa huolta läheisille.

 

[WildThing]

Ettei mene täysin vuodatukseksi niin onko hyviä neuvoja mitä tehdä? En pysty lopettamaan juomista. Ahdistus nousee valtavaksi ja juominen poistaa sen osittain nopeasti. Juominen tekee minusta toimintakykyisen.

 

[adolf]

Ettei mene täysin vuodatukseksi niin onko hyviä neuvoja mitä tehdä? En pysty lopettamaan juomista. Ahdistus nousee valtavaksi ja juominen poistaa sen osittain nopeasti. Juominen tekee minusta toimintakykyisen.

Se läheisille puhuminen, josta itse mainitsit olisi hyvinkin suositeltava askel, josta aloittaa.

Sanoisin jopa, että ihan täysin välttämätön.

 

[Dino]

Mietin ensimmäistä kertaa täysin vakavissani että kerron läheiselle olevani alkoholisti. Ei vaan haluais aiheuttaa huolta läheisille.

En tiedä tilannettasi ja taustaasi, mutta alkoholistin lapsena uskaltaisin olla aika varma siitä, että asia ei tule läheisillesi yllätyksenä ja heillä on huoli sinusta jo valmiiksi. Se, että sinä sanoisit tuon asian lopultakin ääneen heille, olisi todennäköisesti vain helpotus eikä mikään lisähuoli.

Ja tuo läheisille kertominen olisi oikeastaan se ensimmäinen, välttämätön steppi kohti paranemista. Aika moni alkoholisti sen todennäköisesti syvällä sisimmässään tietää, ja pystyy ainakin ajoittain itselleen myöntämään, että juominen on ongelma, mutta suurin askel on siinä että myöntää sen myös läheisille ja muille ihmisille. Väittäisin melkein, että ilman sitä ongelmasta eroon pääsy lopullisesti on aika vaikeaa.

 

[WildThing]

En tiedä tilannettasi ja taustaasi, mutta alkoholistin lapsena uskaltaisin olla aika varma siitä, että asia ei tule läheisillesi yllätyksenä ja heillä on huoli sinusta jo valmiiksi. Se, että sinä sanoisit tuon asian lopultakin ääneen heille, olisi todennäköisesti vain helpotus eikä mikään lisähuoli.

Ja tuo läheisille kertominen olisi oikeastaan se ensimmäinen, välttämätön steppi kohti paranemista. Aika moni alkoholisti sen todennäköisesti syvällä sisimmässään tietää, ja pystyy ainakin ajoittain itselleen myöntämään, että juominen on ongelma, mutta suurin askel on siinä että myöntää sen myös läheisille ja muille ihmisille. Väittäisin melkein, että ilman sitä ongelmasta eroon pääsy lopullisesti on aika vaikeaa.

Kiitos vastauksestasi ja myös Adolfille. Varmuudella tulen näin tekemään, mutta en haluaisi tehdä sitä tässä kunnossa.

 

[Dino]

Kiitos vastauksestasi ja myös Adolfille. Varmuudella tulen näin tekemään, mutta en haluaisi tehdä sitä tässä kunnossa.

Minä sanoisin, että tärkeintä olisi että sinä vaan sanoisit sen asian jos se sinulla nyt mielessä on niin vahvana, että haluaisit sen tehdä. Asian lykkääminen saattaa taas nostaa sitä kynnystä entisestään.

 

[adolf]

Kiitos vastauksestasi ja myös Adolfille. Varmuudella tulen näin tekemään, mutta en haluaisi tehdä sitä tässä kunnossa.

Toivottavasti ymmärrät, että tämä on nyt kaikella ystävyydellä sanottu: Mutta tämä ajattelumallisi on vain vääjäämättömän siirtämistä eteenpäin ja itsellesi valehtelua. Mielesi hakee tekosyitä sille, että et astu sen täysin välttämättömän kynnyksen yli, jota tuo läheisillesi kertominen nyt sinulle edustaa.

Kun toivut siitä krapulasta/humalasta, joka sinulla nyt oletettavasti on, niin onko silloin muka joka jotenkin parempi hetki kertoa läheisillesi, vai alatko silloin vaan juomaan uudelleen?

Muistan itse sen hetken, kun kerroin vanhemmilleni, että nyt tämä minun juomiseni on tässä. Kuulin oven takaa, kuinka äitini rupesi itkemään kuultuaan päätöksestäni. Se oli hänelle vain valtava helpotus, kuten se uskoakseni myös sinun läheisillesi on.

 

[WildThing]

Toivottavasti ymmärrät, että tämä on nyt kaikella ystävyydellä sanottu: Mutta tämä ajattelumallisi on vain vääjäämättömän siirtämistä eteenpäin ja itsellesi valehtelua. Mielesi hakee tekosyitä sille, että et astu sen täysin välttämättömän kynnyksen yli, jota tuo läheisillesi kertominen nyt sinulle edustaa.

Kun toivut siitä krapulasta/humalasta, joka sinulla nyt oletettavasti on, niin onko silloin muka joka jotenkin parempi hetki kertoa läheisillesi, vai alatko silloin vaan juomaan uudelleen?

Itselleni valehtelusta ei ole enää kyse. Vanhemmat on iäkkäitä ja kaukana minusta. Muuta perhettä ei ole. En halua aiheuttaa huolta. Yritän selvitä tästä päivästä ja puhun heille kun näemme seuraavan kerran. Olen kertonut muutamille läheisille ystävilleni, että tämä on tilanne(olen alkoholisti) ja tarvin apua. Ymmärrän pointtisi ja olen kiitollinen vastauksestasi.

 

[Dino]

Muistan itse sen hetken, kun kerroin vanhemmilleni, että nyt tämä minun juomiseni on tässä. Kuulin oven takaa, kuinka äitini rupesi itkemään kuultuaan päätöksestäni. Se oli hänelle vain valtava helpotus, kuten se uskoakseni myös sinun läheisillesi on.

Juuri tämä! Tätä en itse ole ikinä isältäni kuullut ääneen sanottuna, ja uskon että meidänkin välillä moni asia olisi mennyt ihan eri tavalla mikäli isä olisi tuon joskus saanut sanottua ääneen. Kuten sanoin, niin vaikka alkoholisti saattaa luulla, että kukaan ei tiedä ongelmasta, niin on aika todennäköistä että jokainen läheinen on asian nähnyt, tunnistanut ja odottaa vaan sitä hetkeä, että asiasta alettaisiin puhumaan avoimesti. Se ns. "elefantti olohuoneessa" on se pahin juttu ja sairastuttaa myös ne läheiset.

Kyllähän se kertominen on varmasti iso kynnys, joten mieli alkaa helposti etsimään kaikkia tekosyitä, miksi sitä vielä pitäisi lykätä vähän, joten allekirjoitan kyllä tuon viestisi muutenkin. Minä toivon @WildThing, että sinä nyt vaan uskaltaudut tuon kynnyksen yli, että saisit otettua tuon tärkeän askeleen. Ymmärrän tuon pointin, että kun vanhemmat ovat kaukana ja vanhoja, mutta minulla on sellainen kutina, että he saattavat olla erittäin huolissaan sinusta jo nyt, ja se sinun soittosi ja ongelmasta kertominen olisi heille järkytyksen sijasta helpotus.

 

[Alejandro]

Juuri tämä! Tätä en itse ole ikinä isältäni kuullut ääneen sanottuna, ja uskon että meidänkin välillä moni asia olisi mennyt ihan eri tavalla mikäli isä olisi tuon joskus saanut sanottua ääneen. Kuten sanoin, niin vaikka alkoholisti saattaa luulla, että kukaan ei tiedä ongelmasta, niin on aika todennäköistä että jokainen läheinen on asian nähnyt, tunnistanut ja odottaa vaan sitä hetkeä, että asiasta alettaisiin puhumaan avoimesti. Se ns. "elefantti olohuoneessa" on se pahin juttu ja sairastuttaa myös ne läheiset.

Kuulostaa liiankin tutulta. Kertaakaan en ole kuullut isäni sanovan näitä sanoja. Nyt aikuisiällä sitä tulee mietittyä, että kuinka paljon isäni alkoholismi on vaikuttanut käyttäytymiseeni ja joihinkin tiettyihin ihmissuhteisiin. Ärsyttää suunnattomasti monet jutut näin vuosia jälkikäteen, mutta ei sitä silloin eräänlaisessa "sumussa" tajunnut.

 

[godspeed]

Se on kyllä hyvinkin positiivinen merkki, jos mitta alkaa olla täysi ja tiedostaa täysin, että tässä suossa sitä nyt ollaan. Ilman sitä ei voi oikein mitenkään itselleen vakuutella, että nyt pitää tehdä asialle jotain. Moni ei tätä tajua ja moni tarkoittaa tälläkin hetkellä kymmeniä, jopa satoja tuhansia suomalaisia. Tilanne on oikeastaan hyvin tavallinen, joten ei tarvitse ajatella, että olisi kovinkin poikkeuksellinen tässä alkoholismiasiassa. Meitä riittää :)

Enkä tiedä tarvitseeko sitä pohjakosketusta välttämättä, mutta tietysti apua siitäkin on, kun se on niitä viimeisiä merkkejä, joista juoppo voi johonkin havahtua. No, ehkä se on välttämätön osalle. Sanoisin kuitenkin, että kaikki ajatustoiminta, joka tähtää itsensä lopulliseen kohtaamiseen on vain hyvästä. Jos on valmis kohtaamaan kaiken sen mikä tekee itsestä haavoittuvaisen, niin on jo pitkällä. Harvempi meistä on oikeastaan minkäänlainen surkimus ja toivoton tapaus, mutta ehkä nekin tuntemukset voidaan kääntää voimavaraksi, jos uskallusta siihen riittää. Kaikesta negatiivisesta voi vääntää positiiviseksi, sen olen itse ainakin huomannut. Harmi kyllä, että osa valitsee sen yksinään omissa eritteissään piehtaroinnin, kun voisi ottaa apua vastaan ja pistää hommia kuntoon.

Otin tähän viestiin tarkoituksella hieman pehmeämmän sävyn, toimii se muille tai ei, mutta itse ajattelen näin ja itse lähestyin omaa prosessiani näin. En halua maalata piruja seinille, vaikka toki se joskus on vain ainoa tapa. Ihmiset osaa olla niin uppiniskaisia, että vaikeuksia ei myönnetä milloinkaan, jolloin joskus vaaditaan myös suoria sanoja. Mutta ei aina. Tiedän, että @Necco ja @WildThing selviävät tästä, koska ovat myöntäneet asioiden laidan. Silloin on myöskin helppo tukea ja kannustaa. Mitä ikinä vaan tarvitaan mitä tätä kautta voi antaa.