Heikki ja SaiPa
Viikko poissa linjoilta ja jo käy porina kaukalossa! No muutamat ajat ovat olleetkin aika hiljaisia. Mälli ilmeisesti purki osin turhautumistaan kauden varhaiseen päätökseen Tappara-pelin jälkeen. Sinänsä viihdyttävä peli toi tuikitutun "teetä ja sympatiaa" -tuloksen, jolla ei pisteitä herunut. Uramakin kantoi kortensa kekoon tokaisemalla suunnilleen: "Kyllä me aina tosissaan lähdetään SaiPaa vastaan pelaamaan..." Kiitos.
Siteeraamatta ketään erityisesti tekee mieli todeta, että Mälli on osittain oikeassa, osin ei. Nykykulttuurissa (laaja ja intensiivinen) kiekkokannustus on monin paikoin yhä harvempien (fanien) hallussa, tai se on niin hienovaraista läpsyttelyä ja hyristystä, ettei sitä huomaa lainkaan (esim. Espoo/Blues, Vantaa/KiVa). Ja jos ei menestystä tule, sekin hiipuu katseella seuraamiseksi. Ilmiö on aika yleinen Suomenmaassa, ei pelkästään Lappeen omituisuus. Ilmiö on myös kääntöpuoli alan bisnestymisestä, kun tulos/ulos-ajattelu on vallannut ajatukset ja toimintaperiaatteet. Saman on havainnut jo aikoja sitten esim. raviurheilun parissa.
Väärää puuta kuitenkin haukutaan, jos yleisöä ruvetaan (liikaa) mollaamaan. (Tosin lappeelaisista "selkäänpuukottajista" en osaa sanoa mitään.) Yleisöön kuuluu niin tahvanaisia, virtasia, tolloja kuin keikareitakin, ja heillä on oikeus päästellä (mielellään hyvän maun rajoissa) höyryjään katsomossa. Jos katsovat aiheelliseksi. Ja äänestää jaloillaan. Paljon on voitettu, kun heidät saadaan paikalle uudestaan. Mutta jos ei tarpeeksi usein, sitä on syytä miettiä. Eli onko "tuote" kunnossa?
On kornia sanoa joukkuetta tuotteeksi, mutta se kuvaa hyvin aikamme arvoja. Eteläkarjalaisuus (ja saipalaisuus?) ei taida olla kovin monen mielestä riittävän vakuuttava arvo... Ei vaikka sitä edustaisivat herrat Koho, Kolehmainen, Paakkarinen, Tikkanen... Toki hemmot ovat saipalaisuutta parhaimmillaan, vaikka enemmistö pelureista tulee ihan muualta. Mutta kun pelejä ei voiteta pelkästään sillä, että Ville voittaa kerta toisensa jälkeen aloituksia AV:lla pelattaessa, tai Kole ryskyy toistuvasti laidat paukkuen kädet hieman ylhäällä vastustajia päin - seuraus 2 min, tai Hapa uurastaa puolet matsista lähes kaikissa tilanteissa pelaten lähes aina itseään isompiaan vastaan. Kyllä ne aikansa, esim. syksyllä riittävät hyvinkin pitkään, mutta jos kokonaispaketti ei toimi ja tulos jää vajaaksi eikä voittoja tule - mielenkiinto hiipuu kriittiseksi.
Tämän kauden joukkue (tuote) on ollut "ihan hyvä", riittävä pleijareihinkin mutta kokematon ja jotenkin "tasapaksu", vailla värikkyyttä. Tilastojen valossa se ei ole ollut voittava (50 % tai yli voittoja, monesti riittävä tavoite joukkueurheilussa). Riipiviä niukkoja tappioita on tullut liikaa. Ne syövät joukkueen lisäksi myös yleisöä ("mitä sinne hallille lähtemään, kun kuiteskin lopulta hävitään... katonpa senkin ajan telekkaria tai käväisen baarissa"). Inhimillistä ja ymmärrettävää, jos ei ole tosifani (suurin osa taitaa olla tavallisia "myötäeläjiä"). Tunnistan itseni tuosta, vaikka kipeää tekeekin.
Eli ajan takaa sellaista, että pelkkä joukkueen sitkeä donquijotemainen taistelu ei ajan oloon riitä. Jos siitä ei seuraa konkreettista palkintoa. Niin kunniakasta kuin se onkin. Mällin lausunnossa on hieman antautumisen/väsymisen makua. Myöntäisi vain, että joukkueen koonti ei ihan onnistunut parhaalla tavalla. Pelaajia ei passaa syytellä, päinvastoin, minkä HM tekeekin. Seurajohdon tulevia tehtäviä on miettiä, miten joukkuetta skarpataan / parannetaan ensi kaudeksi ja mitä uutta yleisölle tarjotaan? Aivan - mitä uutta - sen lisäksi että joukkue hoitaa perusduuninsa moitteetta. Sitähän mm. matkailijaihmiset joutuvat miettimään jatkuvasti, vaikka kohteet olisivat mitä hienoimmat. Eivät ne ikuisesti vedä. Bisnes on aika raakaa loppujen lopuksi.
Siitä olen iloinen, että HM Lappeessa valmentaa. Toivottavasti vielä pitkään. Huolissani olen, saako kukaan toinen vastaavia tuloksia aikaan samoilla resursseilla, kun se aika koittaa. Sanotaan ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan, mutta HM vahvistaa säännön poikkeuksellaan, vaatimattomassa eteläkarjalaisessa ilmapiirissä. Se on sääli, että sinänsä oivallinen piirre painottuu Saimaan rannoilla hieman vääriin asioihin. Ainakin lätkässä.
Viikko poissa linjoilta ja jo käy porina kaukalossa! No muutamat ajat ovat olleetkin aika hiljaisia. Mälli ilmeisesti purki osin turhautumistaan kauden varhaiseen päätökseen Tappara-pelin jälkeen. Sinänsä viihdyttävä peli toi tuikitutun "teetä ja sympatiaa" -tuloksen, jolla ei pisteitä herunut. Uramakin kantoi kortensa kekoon tokaisemalla suunnilleen: "Kyllä me aina tosissaan lähdetään SaiPaa vastaan pelaamaan..." Kiitos.
Siteeraamatta ketään erityisesti tekee mieli todeta, että Mälli on osittain oikeassa, osin ei. Nykykulttuurissa (laaja ja intensiivinen) kiekkokannustus on monin paikoin yhä harvempien (fanien) hallussa, tai se on niin hienovaraista läpsyttelyä ja hyristystä, ettei sitä huomaa lainkaan (esim. Espoo/Blues, Vantaa/KiVa). Ja jos ei menestystä tule, sekin hiipuu katseella seuraamiseksi. Ilmiö on aika yleinen Suomenmaassa, ei pelkästään Lappeen omituisuus. Ilmiö on myös kääntöpuoli alan bisnestymisestä, kun tulos/ulos-ajattelu on vallannut ajatukset ja toimintaperiaatteet. Saman on havainnut jo aikoja sitten esim. raviurheilun parissa.
Väärää puuta kuitenkin haukutaan, jos yleisöä ruvetaan (liikaa) mollaamaan. (Tosin lappeelaisista "selkäänpuukottajista" en osaa sanoa mitään.) Yleisöön kuuluu niin tahvanaisia, virtasia, tolloja kuin keikareitakin, ja heillä on oikeus päästellä (mielellään hyvän maun rajoissa) höyryjään katsomossa. Jos katsovat aiheelliseksi. Ja äänestää jaloillaan. Paljon on voitettu, kun heidät saadaan paikalle uudestaan. Mutta jos ei tarpeeksi usein, sitä on syytä miettiä. Eli onko "tuote" kunnossa?
On kornia sanoa joukkuetta tuotteeksi, mutta se kuvaa hyvin aikamme arvoja. Eteläkarjalaisuus (ja saipalaisuus?) ei taida olla kovin monen mielestä riittävän vakuuttava arvo... Ei vaikka sitä edustaisivat herrat Koho, Kolehmainen, Paakkarinen, Tikkanen... Toki hemmot ovat saipalaisuutta parhaimmillaan, vaikka enemmistö pelureista tulee ihan muualta. Mutta kun pelejä ei voiteta pelkästään sillä, että Ville voittaa kerta toisensa jälkeen aloituksia AV:lla pelattaessa, tai Kole ryskyy toistuvasti laidat paukkuen kädet hieman ylhäällä vastustajia päin - seuraus 2 min, tai Hapa uurastaa puolet matsista lähes kaikissa tilanteissa pelaten lähes aina itseään isompiaan vastaan. Kyllä ne aikansa, esim. syksyllä riittävät hyvinkin pitkään, mutta jos kokonaispaketti ei toimi ja tulos jää vajaaksi eikä voittoja tule - mielenkiinto hiipuu kriittiseksi.
Tämän kauden joukkue (tuote) on ollut "ihan hyvä", riittävä pleijareihinkin mutta kokematon ja jotenkin "tasapaksu", vailla värikkyyttä. Tilastojen valossa se ei ole ollut voittava (50 % tai yli voittoja, monesti riittävä tavoite joukkueurheilussa). Riipiviä niukkoja tappioita on tullut liikaa. Ne syövät joukkueen lisäksi myös yleisöä ("mitä sinne hallille lähtemään, kun kuiteskin lopulta hävitään... katonpa senkin ajan telekkaria tai käväisen baarissa"). Inhimillistä ja ymmärrettävää, jos ei ole tosifani (suurin osa taitaa olla tavallisia "myötäeläjiä"). Tunnistan itseni tuosta, vaikka kipeää tekeekin.
Eli ajan takaa sellaista, että pelkkä joukkueen sitkeä donquijotemainen taistelu ei ajan oloon riitä. Jos siitä ei seuraa konkreettista palkintoa. Niin kunniakasta kuin se onkin. Mällin lausunnossa on hieman antautumisen/väsymisen makua. Myöntäisi vain, että joukkueen koonti ei ihan onnistunut parhaalla tavalla. Pelaajia ei passaa syytellä, päinvastoin, minkä HM tekeekin. Seurajohdon tulevia tehtäviä on miettiä, miten joukkuetta skarpataan / parannetaan ensi kaudeksi ja mitä uutta yleisölle tarjotaan? Aivan - mitä uutta - sen lisäksi että joukkue hoitaa perusduuninsa moitteetta. Sitähän mm. matkailijaihmiset joutuvat miettimään jatkuvasti, vaikka kohteet olisivat mitä hienoimmat. Eivät ne ikuisesti vedä. Bisnes on aika raakaa loppujen lopuksi.
Siitä olen iloinen, että HM Lappeessa valmentaa. Toivottavasti vielä pitkään. Huolissani olen, saako kukaan toinen vastaavia tuloksia aikaan samoilla resursseilla, kun se aika koittaa. Sanotaan ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan, mutta HM vahvistaa säännön poikkeuksellaan, vaatimattomassa eteläkarjalaisessa ilmapiirissä. Se on sääli, että sinänsä oivallinen piirre painottuu Saimaan rannoilla hieman vääriin asioihin. Ainakin lätkässä.