Lotto – peleistä jaloin

  • 103 904
  • 449

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pelattiin sitten Kenoa tai Lottoa, niin kummallisesti ne numerot aina osuvat siten että yhdellä heittää oikeasta.

Minulla on Lotossakin ollut monta kertaa niin että rivistä löytyy neljä oikein ja ne kolme muuta numeroa menevät yhdellä pieleen. Eilisessä arvonnassa ei kylläkään osunut noin lähelle.

Keno 10:ssä oli just kuluvan viikon keskiviikkona sama juttu, minulla oli kuusi oikein ja ne neljä numeroa heittivät kukin yhdellä, joko meni yhden yli tai jäi yhden alle.

Olen joskus aatellut että se hakee hetken aikaa ennen kuin osuu kohdalleen mutta vaikka olen samoja rivejä pelannut välillä pitkäänkin niin ei se vaan tunnu oikein sattuvan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Minulla on Lotossakin ollut monta kertaa niin että rivistä löytyy neljä oikein ja ne kolme muuta numeroa menevät yhdellä pieleen. Eilisessä arvonnassa ei kylläkään osunut noin lähelle.

Kyllähän sinun pitäisi aikuisena ihmisenä ymmärtää, että lotossa ei ole mitään yhdellä pieleen juttuja. Kaikilla numeroilla on sama todennäköisyys ja sillä hyvä, ihan peruskoulupohjaltakin tuo pitäisi käsittää helposti.
 
Weber80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikös näiden lisävoittoluokkien mukaan 3+2 oikein pitäs tulla jotakin takasi? Eipä oo tullu.

Joo, näkyy pelitilillä voitoissa Lotto 4,6€, mutta ei oo tilinsaldolle tapahtunu mitään.
 
Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Eikös näiden lisävoittoluokkien mukaan 3+2 oikein pitäs tulla jotakin takasi? Eipä oo tullu.

Joo, näkyy pelitilillä voitoissa Lotto 4,6€, mutta ei oo tilinsaldolle tapahtunu mitään.
Sama juttu. Minulla kaksi riviä osui lisävoittoluokkiin (3+2 ja 3+1) ja yhteensä 5,6 euroa olisi tulossa. Summa näkyy jo voitoissa, mutta pelitilin saldo ei ole kasvanut. Syy löytynee Veikkauksen etusivuilta, joiden mukaan voitonmaksussa pelitileille on viivettä.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ymmärrän pääkopan poksahtamisen, jos joku sattuisi saamaan kuusi oikein ja olisi arponut seitsemännen kanssa kahden numeron välillä, joista toinen olisi ollut oikea, valiten lopulta väärän. Näitä muita kuusi oikein -vitutuksia en kyllä ymmärrä. Väärä numero olisi väärä myös 31 muun numeron kohdalla ja sillä sippeli, sano pippeli.
 
Buzz

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Itselläni on monesti voitto näkynyt pelitilillä vasta seuraavana arkipäivänä. Eli ei välttämättä perjantaina tai lauantaina voitettu kuponki näy saldossa ennen maanantaita.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Tuli mieleen se yksi juttu, olikohan nyt Hymyssä, kun kaveri oli unohtanut rastittaa Jokerin ja miljoonat menivät sitte sivusuun. Jutun otsikkohan oli:"Voiko vitutukseen kuolla?"
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tuli mieleen se yksi juttu, olikohan nyt Hymyssä, kun kaveri oli unohtanut rastittaa Jokerin ja miljoonat menivät sitte sivusuun. Jutun otsikkohan oli:"Voiko vitutukseen kuolla?"
Olen ehkä hiukan yksinkertainen, mutta väittäisin, että turha vittuuntua, jos Jokeri ei ole kuulunut koskaan repertuaariin.

Vähän sama homma kuin auto- tai talokaupoissa. Kun omat kaupat tekee, kannattaa jättää myynti-ilmoitukset joksikin aikaa lukematta.
 
tutzba

Jäsen
Loton ja Lauantai-Jokerin arvonta suoritetaan tällä viikolla (kierros 17/2010) normaalisti eli lauantaina 1.5. kello 20.45 alkaen suorassa lähetyksessä TV1:llä. Inhimillisen erehdyksen takia YLE:n eri medioille toimittamissa ohjelmatiedoissa TV-lähetys on kuitenkin merkitty sunnuntaille 2.5. kello 20.45.

Lähde: Veikkaus.fi

Meinasi faija mennä vipuun kun katsoi lehdestä että lottoarvonta onkin vasta sunnuntaina. Olisi voinut vähän harmittaa, kun on kuitenkin lotonnut varmaan 20 vuotta samoilla riveillä. Mitä jos joku olisi huomenna mennyt viemään lottoriviä kioskille ja myöhemmin olisi huomannut, että olisi saanut seitsemän oikein? Sekin olisi voinut harmittaa.

Eli käykää ihmeessä tekemässä lottonne tänään jos elätte väärässä tiedossa.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
7,1 miljoonaa euroa jaossa tänään. Kaikkien aikojen suurin potti Suomessa tähän mennessä. Itselläni on kolme riviä kupongissa ja nyt on lupa haaveilla. Illalla ne haaveet taas kaatuu, todennäköisesti.
 
Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.

Samalla määrällä mennään, ennätys taitaa olla kolme oikein yhdessä rivissä, jospa tänään loput neljä samaan riviin. Aamulehdessä oli juttu kun joku onnenpossu on saanut kahdesti seitsemän oikein. Ensimmäisellä kerralla joutui jakamaan potin toisen osuneen kanssa ja oli Veikkaukselta voittoa hakiessaan kovin harmistunut kun ei yksin saanut pottia. Onneksi osui toisenkin kerran ja silloin sai koko rahakasan yksinään.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aamulehdessä oli juttu kun joku onnenpossu on saanut kahdesti seitsemän oikein. Ensimmäisellä kerralla joutui jakamaan potin toisen osuneen kanssa ja oli Veikkaukselta voittoa hakiessaan kovin harmistunut kun ei yksin saanut pottia. Onneksi osui toisenkin kerran ja silloin sai koko rahakasan yksinään.
Sama juttu oli eilen Ilta-Sanomissa (tosin siinä muodossa että tuo jaettu voitto olisi ollut toisella kertaa jolloin äijä oli suurinpiirtein potkinut seiniä kiukkuspäissään), ja lieneeköhän tuo mies ollut myös telkkarissa aikoinaan? Ainakin jostain Lottovoittajasta tuli 2000-luvun alkupuolella dokumentti, ja siinä vanhempi herrasmies väitti voittaneensa toisenkin kerran päävoiton. Tosin potin jakamisesta ei silloin ollut puhetta.

Mulla on tällä kertaa 48 riviä sisällä. Jo on kumma jos ei nyt osu täysosuma kohdalle.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Mulla on tällä kertaa 48 riviä sisällä. Jo on kumma jos ei nyt osu täysosuma kohdalle.

Mainio taktiikka! Mahdollisuutesi päävoittoon ovat jo noin 1:320000!!!
 
Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Sama juttu oli eilen Ilta-Sanomissa (tosin siinä muodossa että tuo jaettu voitto olisi ollut toisella kertaa jolloin äijä oli suurinpiirtein potkinut seiniä kiukkuspäissään), ja lieneeköhän tuo mies ollut myös telkkarissa aikoinaan? Ainakin jostain Lottovoittajasta tuli 2000-luvun alkupuolella dokumentti, ja siinä vanhempi herrasmies väitti voittaneensa toisenkin kerran päävoiton. Tosin potin jakamisesta ei silloin ollut puhetta.
Tarkkaan en muista kuinka päin jako meni. Mutta ihme touhua siltä herralta, ei minua harmittaisi lainkaan jos iltaisen lottopotin joutuisi useammankin kanssa jakamaan. Muutamakin miljoona on melkoinen summa rahaa.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Potti tulee tyttären täyttämällä kupongilla. Miksi? Koska hän voittaa aina ja joka paikassa mm. arpajaisissa, Lintsillä jne...
 
Jokru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hawks, sympatiat Sportille, S-Kiekko
Joo. 40 riviä kaikilla mausteilla+työporukan järjestelmäkimppa on vetämässä. Jos nyt edes vähän tulisi...
 
MunkADunk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Penguins
Yleensä sijoitan lottoon n. 3-5 riviä, mutta tänään joutunee pistämään täyden lapun kaikilla mausteilla. On se 7 miljoonaa vaan sen verran iso rahasumma että ei haittaisi vaikka jonkun kanssa joutuisin voiton jakamaan!
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Mä voisin jopa nöyrtyä jakamaan pääpotin kunhan saisin sen verran että uuden kämpän katteltua. Ensi viikolla pitäis päättää lunastanko varauksen rakenteilla olevaan asuntoon. Toki jos voitto tulee niin se kämppä kyllä jää, heh.
 
Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo

Itse en kyllä vaivautuisi edes pottia hakemaan, jos se menisi jakoon. Jotenkin ei niin pienen rahan vuoksi viitsisi liikahtaa.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
7,1 milliä meni ilmeisesti kuudelle jakoon. Tosi pieniä numeroita näytti rivissä olevan. Itsellän oli yksi numero oikein yhteensä kolmessa rivissä.
 
Eikös sinällään aika hassun näköinen rivi 1,2,3,4,5,6 ja 7 ole pelatuimpia jokaisella kierroksella? Tänä iltanahan tuolla rivillä olisi saanut viisi oikein.

Yksi lisänumero osui meikäläiselle.
 
Viimeksi muokattu:

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikös sinällään aika hassun näköinen rivi 1,2,3,4,5,6 ja 7 ole huhujen pelatuimpia jokaisella kierroksella? Tänä iltanahan tuolla rivillä olisi saanut viisi oikein.

Yksi lisänumero osui meikäläiselle.

Joo, ite tein tollasen rivin aamulla. Muita 10-riviä ei oo tullu tarkistettua vielä, mutta tuskin niissä mitään on. Kovin pieniä numeroita oli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös