Lapsia vai ei?

[Ted Raikas]

Koska suuresti rakastamamme Naisasiat -ketju on vaarassa pirstaloitua mitä sivumpaan menneiden keskustelujen takia, niin siirrän päivän polttavan aiheen omaan ketjuunsa tämän lainauksen säestämänä:

Voisit edes yrittää perustella lapsivastaisuutesi ennen tällaiseen martyrismiin alentumista.

Miksi ihmeessä tuota asiaa pitäisi perustella, kuin silkalla tunteella? En koe itseäni mitenkään kelvolliseksi isäksi, en ole halukas, enkä valmis ottamaan yhdestäkään ihmisalusta vastuuta tai huolehtimaan siitä. Omassa itsessäni on ihan riittämiin tekemistä.
Lapset eivät saa, eivät ole koskaan saaneet sydäntäni sulamaan millään muotoa. Niissä ei ole mitään suloista tahi viehättävää. Lähinnä vaivaudun ja muutun pahantuuliseksi niiden välittömässä läsnäollessa. En osaa hoivata niitä, en puhua niille sillä tyhmänkuuloisella lepertelevällä tavalla. Puhun niille mieluummin kuin aikuiselle. En saa niihin yhtään minkäänlaista kontaktia ja juuri kävelemään ja puhumaan oppineet ipanat on muutenkin eräs ärsyttävin asia mitä tiedän. Vinkuvat ja kitisevät missä sattuu ja mistä sattuu. Niin, olen itsekin ollut samanlainen, tiedän. Kuulemma aika rasittava pentu, joten hyvin todennäk. omista geneettisistä jälkeläisistäni tulisi samanlaisia. Eli, ei kiitos.

Mielestäni jokaisen velvollisuus ei ole todellakaan lapsia hankkia, eikä sitä todellakaan voi kaikille suositellakaan. Etenkään niille, kenellä ei riitä aikaa ja kiinnostusta tehdä sitä pohjatyötä niiden kasvattamiseksi hyvin. Tässäkin maassa varttuu liian monia huonoon kotiin syntyneitä lapsia, joiden vanhemmat eivät osaa suhtautua oikein kasvattamiseen. Sitten ihmetellään, kun ala-asteikäiset alkavat juomaan alkoholia ja polttamaan tupakkaa tai jopa vetämään huumeita ja heilumaan iltaisin ties missä. Yleistyvä piirre, valitettavasti.

Jos elämässä ei muuta tarkoitusperää ja pyrkimystä ja onnellisuuden täyttymystä ole kuin jälkikasvu, niin ihmettelen. Aika yksitotisella pohjalla liikutaan. En minä ole kenenkään onnea riisumassa pois, jos vastasyntyny täyttää elämän ilolla. Vaan älkööt sitten kukaan vastavuoroisesti tulko minulle mussuttamaan, että en mistään mitään tiedä ja tiedä, mikä voi tehdä elämäni merkittäväksi ja mielenkiintoiseksi. Voi olla siis, että jonain päivänä näen olevani valmis isäksi ja ottamaan sen vastuun. Tällä hetkellä se on jo pelkällä ajatustasolla hyvin outo ja vieras. Senpä takia peräänkuulutan siltä naiselta, jonka kanssa mahdollisesti yhteistä elämää rakennan, että lapset eivät välttämättä kuulu suunnitelmiin. Silloin, eikä myöhemminkään. Omakohtaisesti uskon, että voin elää täysin rikasta ja tyytyväistä elämää, vaikka penskoja ei olisikaan "sulostuttamassa" elämääni.

 

[Koirapoika]

Olen samoilla linjoilla Tedin kanssa. En koe että minusta olisi isäksi, vastuun ottaminen pienestä avuttomasta ihmistaimesta ei oikein sovi. Siitä pitäisi vielä saada aikaan kunnon ihminen eikä isukkinsa paras esikuva olisi. Vaikka oma elämäksi kutsuttu rytökasa olisikin ojennuksessa, en haluaisi lapsia sittenkään. On onnekseni sattunut vastakappale joka ei myöskään toukkien perään haikaile.

Siskon ja veljen yhdet lapset riittää ihan hyvin, enkä noitakaan järin usein näe. Ihan hyvin niiden kanssa olen tähän asti pärjännyt, en ole niiden huonoa päivää joutunut todistamaan, siinä varmaan syy hyvin pärjäämiseen. Etenkin veljen ja vaimonsa lapsi oli pitkän ja ymmärtääkseni hankalankin yrityksen tulos ja nyt on sitten jo toinen tulossa. Toivottuja lapsia ovat olleet ja olen kovasti iloinen kun olen nähnyt mitä lapset on perheeseen tuonut, isovanhemmat on kovasti onnessaan jälkikasvusta.

 

[avatar]

Henkilökohtaisestihan voimme elätellä vaikka minkälaisia arvoja, uskomuksia ja luuloja, mutta puhtaan objektiivisesti todeksi osoitettavissa olevia ensiarvoisia tehtäviä ihmisellä, kuten muillakin lajeilla, on tasan yksi - lisääntyminen. Muut arvovapaat tehtävät ovat sekundaarisia - lisääntymistä tukevia ja sen olosuhteita parantavia.

Niin. Siis teknisesti ajateltunahan se on toki ainoa asia, mitä ihmisen on pakko tehdä selvitäkseen lajina, kuten kaikki muutkin lajit on velvoitettu samaan ja toki evoluutio on luonut hormonit, jotka ajavat tähän. Ihminen on vain kasvanut älyllisesti hormoneistaan sen verran ohi, että on keksinyt ehkäisyn. Tätä teknistä aspektia en toki mene kieltämään, hölmöhän olisin, muttei se mielestäni tarkoita sitä, että jokaisen ihmisen ensisijainen tehtävä olisi tehdä lapsia. Joskus vuonna yksi ja kaksi näin on ollut, mutta kun maailma ylikansoittuu nykyään älytöntä tahtia tällä terveydenhuollon tasolla, niin miksi niitä olisi jotenkin kaikkien pakko tehdä?

Omasta subjektiivisesta näkökulmastani minäkin toki olen sitä mieltä, että kusipäät ja muut henkisesti lahjattomat pysykööt kaukana lapsista.

Tästä olen täysin samaa mieltä.

 

[Ted Raikas]

Ihminen on vain kasvanut älyllisesti hormoneistaan sen verran ohi, että on keksinyt ehkäisyn.

Hyvä pointti. Nämä henkilöt, jotka ovat sitä mieltä, että ihmisen ensisijainen ja tärkein tehtävä on jatkaa sukua, ovat varmasti sitten ehdottomasti myös sitä mieltä, että ehkäisy on luonnotonta ja väärin. Puhumattakaan abortista!

Ei mene kovinkaan kauas äärikiihkoilevasta uskonnollisuudesta tuollainen.

Ihmiselle on annettu mahdollisuus valita, joten täten voin valita lapsettomuuden ja elää siten onnellisena ja tyytyväisenä. Lisäksi saavuttaen omasta mielestäni niitä asioita, joiden takia olen tänne syntynyt.

 

[Ted Raikas]

Mainittakoon tässä yhteydessä, että yhtenä Teddyn avautumisen mahdollisena alullesaattajana en kuitenkaan tunnusta sekoittaneeni subjektiivisia arvo- ja arvostuskysymyksiä tähän keskusteluun, joka kumpusi toveri schollin epäloogisesta ihmisen tehtävien tärkeysmäärittelystä.

No myönnettäkööt nyt tässä se, että eilinen viestini oli ehkä turhankin kärjistetty paikka paikoin ja esitteli mielipiteeni aika yleispätevänä, joka ei tietenkään ollut perimmäinen tarkoitus. Lähden tässä vain liikkeelle siitä, että jokaisella on oikeus päättää ja älyllisenä olentona ihmisellä on muitakin merkityksiä, kuin puhdas lisääntyminen. Monipuolistuminen olentona antaa eväät siirtää perintöään ja saavutuksiaan muissakin muodoissa kuin biologisessa jälkeläisessä. Jokainen löytää sen oman itselleen merkittävimmän tavan jättää jälkensä maailmaan.

 

[avatar]

Hyvä pointti. Nämä henkilöt, jotka ovat sitä mieltä, että ihmisen ensisijainen ja tärkein tehtävä on jatkaa sukua, ovat varmasti sitten ehdottomasti myös sitä mieltä, että ehkäisy on luonnotonta ja väärin. Puhumattakaan abortista!

No itse näen asian niin, että ihminen eläimenä on siinä mielessä erilainen, että sillä on valinnan mahdollisuus. Ei pelkästään siksi, että se voi valita vaan siksi, että juuri yleisen suuren ihmispopulaation suuren kasvun vuoksi ei ole tarvetta kaikkien lisääntyä ja itseasiassa on vain planeetan ekosysteemin kannalta parempi, kun lasten tekoa vähennetään. Kuten jo aiemmassa ketjussa sanoin, niin eri asia on sitten se, että jos joku haluaa argumentoida oman rotunsa säilymisen puolesta, mutta se ei ole relevanttia tässä keskustelussa.

Ei mene kovinkaan kauas äärikiihkoilevasta uskonnollisuudesta tuollainen.

No ei, mutta en minä tällä palstalla kommentoineita heihin rinnasta, vaikka toki sellaisiakin voi olla mukana. En yleensäkään jaksa ottaa kantaa keskusteluihin, missä mitään perustellaan raamatulla. Haluan mieluummin puhua asioista, jotka perustuvat eksakteille faktoille, vaikken toki väitäkään, että itse olisin eksakti, mutta raamattu ei silti ole ainakaan mikään argumentti yhtään mihinkään.

Ihmiselle on annettu mahdollisuus valita, joten täten voin valita lapsettomuuden ja elää siten onnellisena ja tyytyväisenä. Lisäksi saavuttaen omasta mielestäni niitä asioita, joiden takia olen tänne syntynyt.

Kyllä. Itse olen pitkään ajatellut näin, mutta olen alkanut ajatella, että koska jos edessäni olisi riittävän hyvä ihmissuhde niin jos vastapuoli aivan ehdottomasti haluaisi lapsen, niin olisi valmis sitä harkitsemaan. Uskon, että tähän tilanteeseen vielä tulevaisuudessa joudun ja taivun lapsen tekoon. Tämä ei tarkoita sitä, että tekisin sen vasten tahtoani. Mitään sellaista en ikinä ala tekemään, mutta siis en näe lasta (ainakaan vielä) itselleni miksikään elämän tarkoitukseksi, mutta siis jos se toiselle on niin toki voin sen tehdä. Ei se elämääni mitenkään pilaa.

edit: krijoitusvriheitä

 

[FaceOffs]

Kyllähän tuo päätös siitä, että haluaako lapsia vai ei on aika suuri päätös. Jos hankkii, niin seuraavat pari vuosikymmentä varmasti kuluu enemmän ja vähemmän jälkikasvusta huolehtien.

Kyllähän se olisi toivottavaa, että jos niitä lapsia tähän maailmaan hankkii, niin olisi myös valmis huolehtimaan ja rakastamaan jälkikasvuaan. Se, että lapsi tehdään vain sen takia, kun toinen suhteessa niitä sattuu haluamaan on kyllä väärin. Väärin varsinkin sitä viatonta lasta kohtaan.

Onhan tämä maailma täynnä lapsia, joiden tulevaisuus ei kovin valoisalta näytä... Itse ainenkin haluaisin omille tarjota lapsille turvallisen ja rakastavan ympäristön. Eikä varmasti pahitteeksi olisi, jos lapsella olisi mahdollisuus harrastaa jotain. Kyllä sitä haluaisi tarjota lapselleen sellaista, mistä itse on jäänyt lapsena paitsi.

Toisaalta lasten hankkimiseen vaikuttaa hieman myös omat kokemukset. Siis miten oma elämä on sujunut ja tuollei. Toki myös se kumppani ja hänen ajatukset asiasta.

Kuitenkin vaikka ei omia lapsia ole, eikä niistä tietoakaan toistaiseksi ole, niin silti pienet lapset osaavat saada hymyn ainenkin omalle naamalle :) Joillekkin tuttaville kun noita viikareita on. Ja jos nainen pitää yhtään lapsista, niin silloin kyllä pienet lapset sulattavat olemuksellaan jo naisen sydämmen. Siitä voi seurata tilapäinen vauvakuume ja miehenä pitää koittaa rauhoitella naista. Kyllä asiaa pitää harkita ja miettiä ensin :)

 

[Solomon]

Mainittakoon tässä yhteydessä, että yhtenä Teddyn avautumisen mahdollisena alullesaattajana en kuitenkaan tunnusta sekoittaneeni subjektiivisia arvo- ja arvostuskysymyksiä tähän keskusteluun, joka kumpusi toveri schollin epäloogisesta ihmisen tehtävien tärkeysmäärittelystä.

Se nimenomaan on meriitti - puhtaasti biologiselta kannalta katsottuna lähes ainoa meriitti, jolla on oikeasti merkitystä. Kyllähän nyt suora vaikuttaminen lajin säilymiseen on tärkeydeltään ihan eri sarjassa melkein minkä tahansa muun asian kanssa.

Hormonit ajavat lapsentekoon, moraalisesti yliherkkä käyttää kuitenkin ehkäisyä ja tilaa omansa Bangladeshista tai Kiinasta. En yritä puskea HN:n päätä Humen giljotiiniin, mutta mikäli lajin säilymisen ajatellaan jotenkin kietoutuvan yksilön lisääntymistehtävän, kuten lainatussa tehdään, eikö siinä tapauksessa olisi luontevaa ajatella maapallon ylikansoittumisen olevan kaiken muun pahan lisäksi myös ongelma puhtaasti biologisesta näkökulmasta?

Tämä ei ole kannanotto lapsenteon puolesta tai sitä vastaan.

 

[ipaz]

Itse olen vähän samoilla linjoilla Tedin kanssa siinä, etten näe elämäni tarkoituksen olevan siittää tänne lisää ihmisiä. Välillä tuntuu siltä että muutama kaverini on tehnyt jälkikasvua vain puolisonsa tai vanhempiensa painostuksesta, ainakin heidän hönäpäissään kertomien juttujen perusteella. En toki niele noita tarinoita sellaisenaan, kun näen nuo isät temmeltämässä pentujensa kanssa ja olevan selkeästi ylpeitä heistä. Silti avoin kadehtinta meikäläisen vastuutonta poikamieselämää kohtaan tulee ajoittain esiin.

Veljelläni on kolme lasta joita tapaan parin kuukauden välein. Yleensä päivän tai kahden aikana olen saanut "annostukseni" lapsista ja omaan kotiini päästyäni tuntuu olo helpottavalta, että itselläni ei ole yhtään tuossa jaloissa pyörimässä.

Ted mainitsi myös tuosta vastuunottamisesta. Sama homma itsellä. En tunne olevani vielä 31-vuotiaanakaan valmis kantamaan sitä valtavaa vastuuta, jonka lapsi tuo. Pari kertaa veljen poikien kanssa keskenään jossain ollessa on tuntunut vain pelottavalta kun energiset ipanat eivät pysy paikallaan ja ovat menemässä joka paikkaan. En voisi ikinä antaa itselleni anteeksi, jos omalla huolimattomuudellani saattaisin lapsen vakavaan vaaraan.

Ja jos joskus tuntuu siltä että olisi aika hankkia lapsi(a), niin on ensin päästettävä tähän elämään joku nainenkin jonka kanssa tuon toteuttaisi. Tällä hetkellä kun en ole edes valmis alkamaan vakavaan seurustelusuhteeseen.

 

[Yläpesä]

Jos joku on vakaasti sitä mieltä, että jälkikasvunsa olisi paha virhe kaikille osapuolille, olisi miehekästä/naisekasta, että varmistaa tämän todennäköisyyden nollaksi kaikissa olosuhteissa. Miesten sterilisaatio on melko pikkiriikkinen kirurginen toimenpide, joka yleensä hoidetaan polikliinisesti.

http://www.diacor.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=537&catid=70&Itemid=65

Näin varmistetaan, ettei esim. oma lapsivihamielisyys joutuisi koskaan missään tapauksessa testattavaksi omien vahinkojen kautta. Sterilisaation jälkeen voi harjoittaa lisääntymiselkeitä rauhoittuneesti ja vapautuneesti. Lisääntymisahdistuneen elämän laatu nousee melkoisesti.

 

[BOL]

Kaikille teille, jotka olette tässä vaiheessa elämäänne varmoja, ettette lapsia aio koskaan hankkia, suosittelen vasektomiaa. Siitä vaan johdot poikki! Ei ole huolta, että nainen ei huolehdi ehkäisystä, varsinkaan, jos kumin käyttö ei nappaa.

Kuinka moni antaisi tehdä itsellensä vasektomian? Siis teistä, jotka 18+ v. olette ilman parisuhdetta ja olette kärkkäästi omaa lapsenhankintaanne vastaan. Veikkaanpa, että monikaan ei oikeasti ole siihen valmis, koska huomisesta ei kukaan tiedä. Mieli voi matkalla muuttua moneen kertaan. Löytyy ihminen, jonka kanssa kuuluu yhtäkkiä "klick" ja kaikki elämässä menee uusiksi. Älkääkä ottako sitä negatiivisena, vaan nimenomaan elämään kuuluvana juttuna. Teillä kaikilla on siis enemmän tai vähemmän takaportti asian suhteen auki. Ja suotakoon se teille.

Yllättäen itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapset kuuluvat elämääni. Toki mulla yksi jo onkin, mutta ilman häntäkin olisin samaa mieltä. Tiedän siis itse kokemuksesta millaista on olla vanhempi. Mitä se vaatii, riittääkö omat edellytykset... nyt jos koskaan on tullut huomattua oma vaillinaisuutensa monissakin asioissa. En ehkä aina toimi muiden mielestä oikein, mutta toimin niin, että voin elää itseni kanssa. Itselleen pitää olla myös armollinen. Ja elämään pitää lapsen kanssa suhtautua huumorilla!!!

Oli minullakin aika, kun tiesin, että haluan JOSKUS lapsia. Elämä sitten heitteli omaa huolimattomuuttakin niin, että lapsi ilmoitti tulostaan. Aluksi sitä oli ihan pihalla. Selvää kuitenkin oli, että lapsi pidetään, koska takana oli siinä vaiheessa monivuotinen parisuhde. Mutta kyllä siinä kusessa oli sekä isä että äiti. Meidän kohdalla ei siis tarvinnut suunnitella mitään sopivaa ajankohtaa. Ja siinä elämäntilanteessa lapsi oli juuri se, mitä meidän perheemme tarvitsi. Joutui miettimään vakavasti tulevaisuutta ja arvokeskustelut työn ja perheen yhteensovittamisesta tuntuivat oikeasti järkeviltä. Oli pakko oikeasti miettiä, tehdä edes joku suunnitelma, miten arjessa pärjätään. Mutta se oli oikeasti aika kivaa puuhaa ja keskustelut teki parisuhteellekin hyvää. Mutta aikakin teki tehtävänsä, ei se lapsi heti syntynyt. Onneksi. Ehti sopeutua ajatukseen. Ja vielä syntymän jälkeenkin meni aikansa, ennen kuin saattoi oikeasti tuntevansa suurta rakkautta pientä kohtaan. Siis oikeasti, vilpittömästi.

Kyllä vanhemmuus on raskasta ja haastavaa. Mutta kyllä hyvät puolet voittaa ne mennen tullen. Monet naurut on naurettu ja pieru- ja kakkahuumori on saanut aivan uudet ulottuvuudet. Kyllä esim. "eksynyt" pieru voi saada huushollin sekaisin. Ja kun se lapsi sitten paukuttaa, taputus tulee lapsen kannustamisen lisäksi myös omasta aidosta ilosta. Aika säälittävää, mutta niin yleistä. Maailmaa on yrittänyt katsoa lapsen silmin ja elää vain tässä hetkessä niin pitkälle kuin se aikuisten maailmassa nyt on mahdollista. Miten ennen niin mitättömät asiat voivat yhtäkkiä hymyilyttää niin paljon. Mutta ei elämä pelkkää siirappia ole lapsen myötä. Kyllä melkolailla kaikki muuttuu. Tai ainakin meillä muuttui. Olemme tyytyväisiä koko sakki. Parisuhde muuttui myös, mutta kyllä mä ainakin diggaan tästä hetkestä enemmän.

Kaikki eivät ole muutokseen valmiita koskaan. Mä en ainakaan katso kieroon ihmisiä, jotka eivät lapsia halua. He eivät kuitenkaan ole siinä asemassa, että he voisivat kommentoida jotenkin vanhemmuutta vanhemman näkökulmasta, koska heiltä se puuttuu. Toivottavasti kaikki kuitenkin ovat itse tehneet omat päätöksensä, koska vaikka päätöstä joskus vähän katuisikin, sijaa katkeruudelle ei jää.

Edit: kaveri ylhäällä ehti ensin

 

[TosiFani]

Itselläni on kaksi lasta ja teen työni lasten parissa, mutta silti olen Tedin linjoilla. Nykyinen yhteiskunta on rakennettu ydinperheelle missä on äiti, isä ja pari lasta. Tämän voi todentaa jo ruokakaupan pakkauksista tai bonuskorttien rajoista. Mutta miksi??

Toisaalta ihmettelen miksi keskustellaan samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta hedelmöityshoitoihin. Mielestäni hedelmöityshoidot kokonaisuudessaan pitäisi lopettaa. Onko lapsi muka subjektiivinen oikeus??

 

[Ted Raikas]

Kaikille teille, jotka olette tässä vaiheessa elämäänne varmoja, ettette lapsia aio koskaan hankkia, suosittelen vasektomiaa. Siitä vaan johdot poikki! Ei ole huolta, että nainen ei huolehdi ehkäisystä, varsinkaan, jos kumin käyttö ei nappaa.

Kieltämättä, paha kiistää tuota täysin. Noinhan se tulisi tuossa tapauksessa toimia. Voimakkaasta lapsivastaisuudesta huolimattani, kuten sanoinkin, olen jättänyt kuitenkin pienen takaportin mahdollisuuksille. Tässä maailmassa mikään kun ei ole ihan varmaa, etenkään se, että mieli pysyisi muuttumattomana. Enkä edes sitä mielen muuttumattomuutta pidä järin kehityskelpoisena toimintana muutenkaan. Ihminen elää ja kasvaa sen mukaan, mitä ympäristö ja eri asiat antaa mahdollisuuksia. Noudattaisin pitkälti omaa vaistoa näissä jutuissa.

Mitä ehkäisyyn tulee, siitä pidän kyllä huolen tavalla tai toisella jos tilanne siihen pisteeseen menee.

 

[Kyylä]

Itselläni on kaksi lasta ja teen työni lasten parissa, mutta silti olen Tedin linjoilla. Nykyinen yhteiskunta on rakennettu ydinperheelle missä on äiti, isä ja pari lasta. Tämän voi todentaa jo ruokakaupan pakkauksista tai bonuskorttien rajoista. Mutta miksi??

Toisaalta ihmettelen miksi keskustellaan samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta hedelmöityshoitoihin. Mielestäni hedelmöityshoidot kokonaisuudessaan pitäisi lopettaa. Onko lapsi muka subjektiivinen oikeus??

Samaa mieltä ihan kaikesta. Meillä on kans kaksi lasta ja en osaa kuvitella elämässä mitään tärkeämpää ja arvokkaampaa. Jos lapsia ei olisi, en todellakaan tiedä millä sen jättämän aukon täyttäisin. Lasten kassa olo on täyspainoista, vaikka kyllä harrastuksille ja välillä ravintolailloillekin jää aikaa. Lasten tuoma elämänmuutos oli pelottava, mutta lopulta tajusin, että vaikka siinä luopuukin paljosta, saa paljon enemmän.

Mutta... Tiedän, että kaikki eivät ajattele näin. Osa ei koe itseään vanhemmiksi ja toiset eivät valitettavasti saa lapsia. Heilläkin on elämässä täytettä ja sisältöä. Sitä on monen iskän ja äipän hankala ymmärtää. Lasten hankkimattomuus on subjektiivinen oikeus. Elämä voi varmasti olla yhtä täysipainoista ja enemmänkin, ilman lapsia.

Hedelmöityshoidoista sen verran vaan tuikkaan, että siittä vaan hoitoja kaikille, mutta yhteiskunnan maksamat hoidot tulisi rajata avio/avo pariskunnille. Minusta kansanterveyslaitoksen tehtävien raja menee biologian rajoissa. Eihän kenellekään korvata kauneusleikkauksia.

 

[Alamummo]

Mutta... Tiedän, että kaikki eivät ajattele näin. Osa ei koe itseään vanhemmiksi ja toiset eivät valitettavasti saa lapsia. Heilläkin on elämässä täytettä ja sisältöä. Sitä on monen iskän ja äipän hankala ymmärtää. Lasten hankkimattomuus on subjektiivinen oikeus. Elämä voi varmasti olla yhtä täysipainoista ja enemmänkin, ilman lapsia.

Kuten toisaalla olen jo kertonut, niin minulla ei ole ikinä biologinen kello tikittänyt, enkä ole tuntenut pienintäkään tarvetta hankkia lasta. Yksi suhde tähän jo kariutui kolmekymppisenä, sillä mies halusi perheen, minä en. Ehkä osasyy on siinä, että vastaan ei ole tullut miestä, jonka kanssa olisin oikeasti halunut perheen perustaa. Toinen syy on se, että elämässä on niin paljon asioita, joita haluan ja jotka aion kokea ja pienet lapset kyllä rajoittavat näitä asioita aika tehokkaasti. Varmasti lapset tuovat mukanaan sellaisia hienoja asioita, joita ei lapsettomana osaa kuvitellakaan, mutta tuntuu siltä, että en osaa näitä asioita mitenkään kaivata. Olen seurannut läheltä veljeni perhe-elämää kolmevuotiaan muksunsa kanssa ja niin paljon kuin tytöstä pidänkin, en halua vastaavaa elämänmallia itselleni. Tämä on siis minun ratkaisuni enkä tuputa sitä muille. En toisaalta halua kyllä minullekaan todisteltavan jonkun muun mallin paremmuutta.

Hedelmöityshoidoista sen verran vaan tuikkaan, että siittä vaan hoitoja kaikille, mutta yhteiskunnan maksamat hoidot tulisi rajata avio/avo pariskunnille. Minusta kansanterveyslaitoksen tehtävien raja menee biologian rajoissa. Eihän kenellekään korvata kauneusleikkauksia.

Tästä asiasta olen eri mieltä. Hoidot on korvattava kaikille halukkaille tai sitten ei kenellekään. Yhteiskunnan tehtävä ei ole määritellä perheen mallia vaan jokainen tekee sen itse. Kaikilla lapsilla ei joka tapauksessa ole isää tai on vain isä ja kaikki ovat kuitenkin tähän maailmaan syntyneet, joten hoitojen rajaaminen vain avo/aviopareihin on mielestäni tekopyhää.

 

[Mike]

Kieltämättä, paha kiistää tuota täysin. Noinhan se tulisi tuossa tapauksessa toimia. Voimakkaasta lapsivastaisuudesta huolimattani, kuten sanoinkin, olen jättänyt kuitenkin pienen takaportin mahdollisuuksille. Tässä maailmassa mikään kun ei ole ihan varmaa, etenkään se, että mieli pysyisi muuttumattomana.

Ei ole ei. Ensin kävi vahinko ja se oli siinä, sitten parin vuoden päästä vielä toinen sattuma.
Asenne lapsiin muuttui tietysti heti esikoisen synnyttyä. Paljon nuo vaatii, mutta vielä enemmän antavat. Menneenä kesänä, melko tarkkaan kahdeksan vuotta edellisestä, tuli vielä yksi - tällä kertaa sitten jo enemmän tai vähemmän tarkoituksella.

 

[heikkik]

Omasta subjektiivisesta näkökulmastani minäkin toki olen sitä mieltä, että kusipäät ja muut henkisesti lahjattomat pysykööt kaukana lapsista.

Ehdottamasti samaa mieltä. Ikävä kyllä monella heistä on lapsia eikä lasten saaminen ole lisännyt heidän älykkyyttään tai vähentänyt kusipäisyyttä yhtään.

 

[Yläpesä]

Ehdottamasti samaa mieltä. Ikävä kyllä monella heistä on lapsia eikä lasten saaminen ole lisännyt heidän älykkyyttään tai vähentänyt kusipäisyyttä yhtään.

Juuri näin. Itse asiassa oman ystäväpiirini anti-lapsi-ihmiset ovat järjestään sellaisia vastuuntuntoisia ja harkitsevia oikeita aikuisia, joiden nimenomaan toivoisi päätyvän vanhemmiksi. Tasan eivät mene nämäkään lahjat.

 

[Snakster]

Kyllähän asia tosiaan nykyään on niin, että erilaisia tapoja elää on tolkuton määrä, eikä kukaan ole kyvykäs arvioimaan toisen ihmisen valintoihin vaikuttavia tekijöitä. Näinpä ollen hyväksyn lapsettoman elämän oikein mainiosti samoin kuin kaikki muutkin mahdolliset kuviteltavissa olevat perhe- ja parisuhdekombinaatiot.

Toisaalta itse olen kokenut elämäni merkityksellisemmäksi ja jopa mukavammaksi, kun perheessä on lapsi (ja joskus varmaan vielä toinenkin). Hienointa siinä on se, että on olemassa ihminen, jossa on jotain minusta itsestäni ja jotain rakastamastani ihmisestä, mutta joka kaikin tavoin on kuitenkin oma yksilönsä, jota ei voi täysin tuntea ennen kuin ajan kanssa kaikessa rauhassa tutustuu häneen. Jostain tietysti on jäänyt paitsi lapsen tulon jälkeen, mutta ei mistään sellaisesta mistä ei olisi muutenkin ollut ihan hyvä jo vähitellen luopua. Mistään oikeasti minulle tärkeästä en ole joutunut luopumaan. Toki esimerkiksi matkustelu toisella mantereella on pienen lapsen kanssa vähän hankalampaa, mutta onnistuu kyllä ihan hyvin.

Sekä lastensuojelussa että päivähoidossa työskennelleenä ja monenlaista vanhemmuutta nähneenä voin toki myös sanoa, että jos vähänkään tuntuu siltä, että ei ole valmis satsaamaan siihen juttuun, niin ehkä on parempikin olla hankkimatta lapsia.

 

[bisnesman]

Pidän lapsista suunnattomasti, ja minulla on 3 kummilasta joiden kasvatustyöhön osallistun aktiivisesti. En siis "elä turhaan", jos tuo tulevan sukupolven kasvatustyö on se elämäntehtävä.

Omista ja muiden virheistä oppineena minun on vaikea luottaa kenenkään niin hyvin että voisin kuvitella 20 vuoden yhteisen taipaleen ilman inhimillistä irtipääsy/irtipäästämisprosessia. Lapsen hankkiminen sitä mielestäni vaatii.

Ehkä joku päivä jostain tulee nainen joka saa minut vakuutettua projektin kannattavuudesta, mutta siihen asti suhtaudun viileän analyyttisesti mutta silti naisten olemassaolosta nauttien.

 

[Cube]

Lapset eivät saa, eivät ole koskaan saaneet sydäntäni sulamaan millään muotoa. Niissä ei ole mitään suloista tahi viehättävää. Lähinnä vaivaudun ja muutun pahantuuliseksi niiden välittömässä läsnäollessa. En osaa hoivata niitä, en puhua niille sillä tyhmänkuuloisella lepertelevällä tavalla. Puhun niille mieluummin kuin aikuiselle. En saa niihin yhtään minkäänlaista kontaktia ja juuri kävelemään ja puhumaan oppineet ipanat on muutenkin eräs ärsyttävin asia mitä tiedän. Vinkuvat ja kitisevät missä sattuu ja mistä sattuu.

Poikkeaako ylläoleva tekstisi mielestäsi hyväksyttävyydeltään esimerkiksi vanhuksiin, naisiin, mustaihoisiin tai vaikkapa hippeihin (ei oikeastaan edes kuulu joukkoon, koska on ideologia) kohdistuvasta samansävyisestä kommentoinnista?

Älä turhaan pähkäile sitä pyrinkö minä nyt kieltämään sinulta mielipiteidesi ilmaisemisen. Koko kysymys siitä on tässä yhteydessä irrelevantti. Mielestäni on vain mielenkiintoista huomata, että suvaitsevalta (tai ainakin mielellään sellaisena esittäytyvältä) ihmiseltä löytyy myös joku ihmisjoukko, johon purkaa yksipuolista asenteellisuutta. Kyseessä on vieläpä ihmisjoukko, joka kuolleiden ohella kenties kaikkein huonoiten pystyy itseään puolustamaan.

Myönsit kuitenkin, että kyseessä on kohdaltasi puhdas tunnereaktio, joten eipä kai tässä osaltani enempää. Sain odottamani vastauksen.

 

[cottonmouth]

). Hienointa siinä on se, että on olemassa ihminen, jossa on jotain minusta itsestäni ja jotain rakastamastani ihmisestä, mutta joka kaikin tavoin on kuitenkin oma yksilönsä, jota ei voi täysin tuntea ennen kuin ajan kanssa kaikessa rauhassa tutustuu häneen.

Melko hienosti sanottu.

 

[Cube]

Itse olen erittäin liberaali ja suvaitsevainen ihminen, enkä todellakaan ole arvotasolla tuomitsemassa kenenkään valintoja lasten hankkimisen tai lapsettomuuden suhteen. Olen hyvin tarkka ehkäisystä, enkä henkilökohtaisesti pidä lapsettomuutta eettisesti vääränä ratkaisuna, vaan useassa tapauksessa jopa täysin oikeana ja viisaana.

Allekirjoitan tämän itsekin. Ilmeisesti alkuperäinen viestini onkin tulkittu jossain määrin virheellisesti. En pidä lapsen hankkimatta jättämistä mitenkään erityisen kummallisena asiana, enkä tietenkään odota, että sitä minulle kukaan perustelee. Sen sijaan lapsivastaisuus on edelleen asia, jota minun on hyvin vaikea ymmärtää.

 

[Ted Raikas]

Poikkeaako ylläoleva tekstisi mielestäsi hyväksyttävyydeltään esimerkiksi vanhuksiin, naisiin, mustaihoisiin tai vaikkapa hippeihin (ei oikeastaan edes kuulu joukkoon, koska on ideologia) kohdistuvasta samansävyisestä kommentoinnista?

Se on asenne, se on asia mihin olen kasvanut ja se on puhtaasti tunnesidonnainen seikka, kuten totesitkin. Se ei kuitenkaan esiinny minään mielivaltaisena väkivaltaisuutena tai yleisen vihamielisyyden osoittamisena kohderyhmää kohtaan. Sikäli en pidä sitä vahingollisena. Enkä ole mielestäni koskaan väittänyt olevani mikään itse laupeus, tai jos olen, niin valitan väärinkäsitystä. En ole yli-ihminen ja kuten muutkaan, en millään pidä kaikesta ja hyväksy kaikkea, eikä se ole mielestäni edes pakonsanelema asia.

Se on siis vain henkilökohtainen tuntemus, jos se muuttuu ajastaan, niin sitten muuttuu.

On minulla kyllä jonkin verran kokemusta lasten, tai tässä tapauksessa lapsenkaitsemisesta. Nuorempana jouduin usein vahtimaan sisarentytärtä ja koska tämä oli äärimmäisen hankala hoidettava ja tuhovoimainen tapaus muutenkin, niin sillä voi olla jonkun verran vaikutusta suhtautumiseeni lastenhoidon mielekkyyteen ja lapsiin muutenkin. Mitkään kokemukseni ipanoiden seurassa ei ole oikein tuottaneet miellyttäviä kokemuksia, joten suhtautumiseni on edelleen hieman etäinen ja vaivautunut.

 

[ms.qvist]

Kuten jo Naisasiat -ketjussa toin esille on suhtautumiseni lapsiin neutraali, en erityisemmin rakasta heitä - johtunee osaltaan siitä etten ole koskaan saanut viettää aikaa kunnolla lasten kanssa. Eräällä seurustelukumppanillani oli lapsi mutta koska kyseessä oli etäsuhde niin tuolloin lapsen kanssa oleminen ei ollut kovinkaan normaalia toimintaa, ennemminkin epänormaalia ja minun arjestani poikkeavaa toimintaa - se on kuitenkin todettava ettei tuo lapsi minusta tavattoman vastenmieliseltä otukselta tuntunut.

Tällä hetkellä elän ehkäpä vielä sellaista aikaa ettei minun kannata suunnitella isyyttä, toisaalta en usko, että naisystävänikään ihan lähitulevaisuudessa ryhtyy lapsia suunnittelemaan - tuskin tämän vuosikymmenen puolella (arvelen ma). Sikäli siis olen hyvässä asemassa ettei paineita ole kumpaankaan suuntaan vaan saan elää omaa elämääni johon kuuluu olennaisena osana naisystävä ja tarvittavassa määrin hänen huomioitseminen ja kunnioittaminen - molemminpuolistahan tuo tietty on.

Olen kuitenkin toisinaan miettinyt sitä miltä tuntuisi olla isä... Miltä tuntuisi seurata oman jälkikasvun kasvua kohden aikuisuutta mutta olen huomannut ajatusrakennelman kuvittelun likimain mahdottomaksi koska todellista kosketuspintaa lapsen kasvuun ei ole muutoin kun siltä ajalta jolloin itse kasvoin lapsesta aikuisuuteen mutta en ehkäpä ole objektiivisin mahdollinen henkilö arvioimaan tätä kasvuprosessia. Kaikesta huolimatta, vaikka vaikeaa onkin, niin toisinaan sitä tulee rakenneltua ajatusrakennelmia sellaisesta tilanteessa jossa olisin isä - vaikka hyvin epätodennäköinen vaihtoehto tämä aivan seuraavien vuosien kuluessa onkin.

vlad.