Kärpät 2002-2003

  • 110 712
  • 994

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sakke Pasola, Palsolan Sakke

Palsola pelasi huippukautensa, kun laidoilla oli kaksi hyvin puolustavaa ja vahvaa duunaria, Joenväärä ja Laukkanen. Homma toimi periaatteessa aina niin, että Palsola piti n. 80% kiekkoa kentällisen ollessa jäällä ja laitureiden tehtävänä oli pääsääntöisesti voittaa kulmatilantteet ja plokata tilaa Sakella. Ja kun tilaa tuli ja kiekko oli halussa, niin Saken hyvällä ranteella verkot pöllysi.

Sen tuhat kertaa mielessä oli, että kun Palsola lainaisi kiekkoa enemmän, niin jälki voisi olla vielä tuhoisampaa. Toisaalta ajattelin, että koska laiturit - Joenväärä ja Laukkanen - olivat kuitenkin teknisesti niin rajottuneita, ei heistä ollut apua tarpeeksi ja siksi Sakke pelaa niin itsekkäästi. Kaipailinkin Sakelle parempia laitureita ja tätä kautta hänelle, jos mahdollista, vielä parempia tuloksia.
Näin jälkiviisaana on helppo todeta, että ei Sakke taitavia laitureita tarvi; itseasiassa ne menee tyystin hukkaan, jos Sakesta meinataan tehoja kaivaa.

Lääkkeksi: Ensimmäinen muutos voisikin olla, se että Sakesta tehtäisiin kenttänsä sentteri, se kiekollinen maestro jälleen ja annettaisiin vapaa kädet huseerata sen kumilätkän kanssa. Pyörälä voisi edelleen kiekottomana hoitaa oman pään perinteiset sentterin puolustusvelvoitteet. Kiekollisena Pyörälän ja Mettovaaran tehtävä olisi selkeästi pelata Sakelle kiekkoa, tehdä tilaa. Josko se tästä lähtisi...?
 
Viimeksi muokattu:

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Sakesta tehtäisiin kenttänsä sentteri
Ongelma on vain siinä, että Sakke ei tahdo pelata keskellä. Sanoi viime keväänä, että pelaa mielummin laidalla kuin keskellä.

Kyllä Kärpät tarvii kipeämmin sitä puollustajaa, kuin sentteriä. Pakki osasto on niin kapea, että kusessa ollaan jos joku loukkaantuu tai vaikkapa kaksi pakkia olisi loukkaantuneena yhtä aikaa. Mitäs sitten tehdään? Toivottavasti se pakki saadaan mahdollisimman pian. Ainoa vaan, että pitää valita tuleeko pakki vai sentteri, kun on ulkomaalaispaikkoja vain yksi jäljellä. Suomalaisia vaihtoehtoja tuskin on olemassa. Sveitsistä voisi joku löytyä tiukkojen ulkomaalaiskiintiöiden vuoksi ja ehkä NHL leirien jälkeen joku, mutta siinäpä se. Kotimaankamaralta niitä ei enää löydy.
 
Roy

Jäsen
Kärppien vierasottelut Seurahuoneella

Oulun Kärppien kaikki vierasottelut näytetään ravintola Uudella Seurahuoneella Merikapteeni Petrellin Saluunassa videotykillä. Eli oululaisten on mahdollisuus nähdä halutessaan kaikki Oulun Kärppien ottelut kaudella 2002-2003.

Voiko pyytää enää muuta?

Talven aikana myös rinteessä puuhastelijat voivat nähdä Kärppien vkl vierasotteluita Iso-Syötteen ravintola Romekievarissa.
 
Roy

Jäsen
Noniino. Ei nyt noin kirjaimellisesti arvoisa 'palstaveli' :)

Seurahuoneelta kantautuneen drinkinsävytteisen tiedon mukaan kyseisiin tapahtumiin ei ole sisäänpääsymaksua.

Salüün kutsuu torstaina: Ässät-Kärpät klo 18.30
 
Mr.Big

Jäsen
No niin . Ihan rauhallisesti.

Kaikkia vieraspelejä ei näytetä Uudella Seurahuoneella.

Siellä näytetään useita Kärppien pelejä suorana. Ensimmäinen peli on Töpselit - Kärpät. Taisi olla jotain 24. 9.

Kärpät fan clubilaisille kuulemma löytyy alennusta oluesta, siideristä ja lonkerosta. Muusta? Neuvotellaan kuulemma Kärppädrinksusta(Kärppä Fan Club neuvottelijan versio).

Aika hoitaa. Kärsivällisyyttä.
 
Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mikä se on nyt tämän Perti Variksen tilanne? Varishan voisi pelata Potan ja Lieversin kanssa ja Jokista voisi kokeilla sentterinä Petrien välissä, kuten Heikkilä Tappara-ottelun loppuhetkillä tekikin. Jokinenhan tuurasi erinomaisesti Lieversiä sentterinä jo vuosi sitten harkkapeleissä, kun Brett oli sivussa loukkaantuneena. Viuhkola menisi Saken ja Meten väliin. Jäisi vielä tilaa ulkomaiselle puolustajallekin.

Toinen vaihtoehto on, että Mettovaara pistetään Viuhkolan paikalle Tonin ja Tenkratin kentälliseen. Uskon, että Mettovaara sopisi "köyhän miehen Pirjetänä" tähän hyvin. Viuhkolaa en peluuttaisi näiden tshekkien välissä. Piku tuntuu itse hyötyvän pisteiden valossa näistä laitureista, mutta hän ei pysty itse tukemaan heitä tarpeeksi ja syö heidän tehoja.

Toki Ton ja Tenkrat voivat katsoa peiliinkin, jos mietitään heidän suhteellisen tehottomuutensa syytä. Muistan Tenkratinkin hukanneen monta käsittämättömän hyvää maalipaikkaa, joista kaiken järjen mukaan hänen tasoinen mies ei olisi olettanut erehtyvän kertakaan.

Mielestäni Kärppien pelin loksahtamisessa paikalleen on kuitenkin Petrien pelin paraneminen avainasemassa. Miehet eivät tainneet saada Tappara-pelissä kuin yhden yv-pyörityksen aikaan, lukuisista tilaisuuksista huolimatta, ja tasakentällisin peli pyörii tshekkien ollessa kentällä hyvin usein omassa päässä. Maalipaikkoja he saavat tasakentällisin lähes yksinomaan siten, että vastustajalle sattuu paha kiekonmenetys, josta tshekit ampaisevat karkuteille. Kontrolloidut hyökkäykset jäävät usein melko epätoivoisen kontrolloimattoman näköiseksi näpertämiseksi. Lieversin kenttä pelaa varmasti monta pistettä Kärpille, mutta yhdellä kovalla kentällisellä ei pleijareiden kotiedusta kannata edes haaveilla.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Mettovaara pelannee Petrien keskellä tiistaina, tällaista eilen Seurahuoneella spekuloitiin.

Kiitokset Kärpille hienosti järjestytästä tilaisuudesta!
 
Kidd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alaska Aces
Tuo Kärpät-Tappara -ottelun ylivoima kariutui lähinnä Tapparan aggressiiviseen alivoimaan. Mielellään näkisi Kärppienkin harrastavan aggressiivisempaa alivoimaa kuin nykyistä suhteellisen passiivista pelaamista. Tietysti kummallakin systeemillä on omat hyvät puolensa, mutta Tappara näytti kuinka hyvä aggressiivinen alivoima parhaimmillaan toimii.

Saas nähdä kuinka Mettovaara sopeutuu Petrien väliin. Ei varmaan huonommin kuin Palsola. Mitenkäs Aarnion pelikunto?
 
JPL

Jäsen
Viestin lähetti Mr.Big
Kaikkia vieraspelejä ei näytetä Uudella Seurahuoneella.

Siellä näytetään useita Kärppien pelejä suorana. Ensimmäinen peli on Töpselit - Kärpät. Taisi olla jotain 24. 9.

Onkos Hra. Iso nyt ihan varma asiasta?

Tällä hetkellä nimittäin virallinen tieto on että Kärppien KAIKKI vieraspelit näytetään Seurahuoneella.
Alla lainaus Kärppien sivujen tiedotteesta:
---
Kärppien kaikki kauden vieraspelit näytetään Uudella Seurahuoneella Merikapteeni Petrellin Saluunassa videotykillä. Rinteeseen lähtijöidenkään ei tarvitse jäädä paitsi Kärppien peleistä, sillä ainakin viikonlopun vierasottelut on nähtävissä Iso-Syötteellä ravintola Romekievarissa.
---
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Viestin lähetti JPL

Kyllä Mr. Big on oikeassa, eilen sanottiin, ettei kaikkia pelejä ole tarkoitus näyttää. Mm. torstainen Ässä-matsi ei näy. Vastustajan ja kiinnostuksen mukaan pelejä näytetään.
 
JPL

Jäsen
Ok... Olisi ilmeisesti pitänyt saapua paikanpäälle, niin olisi ollut itselläkin korrektia tietoa asiasta. Kärppien sivuilla on sitten epäkorrektia tietoa... hoidellaanpa se sitten sieltä pois.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Palsolan Sakke siis jatkaa tshekkien keskellä. Tämä siitä syystä, että Mettiksen pelaaminen ratkeaa vasta maanantai-iltana.

Aarnionkin kohtalo ratkeaa maanantaina.
 
JVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers
Mettovaarasta en mene takuuseen, mutta olen 99% varma, että Aarnio tiistaina jäällä viilettää. Ainakin mies itse piti pelaamistaan hyvin todennäköisenä. Tarvittaessa vaikka käsi puudutettuna.

Et sellaista.
 
Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppäsivujen oma toimitus on kai myös väärillä jäljillä...

Viestin lähetti Kärpät#18

Kyllä Mr. Big on oikeassa, eilen sanottiin, ettei kaikkia pelejä ole tarkoitus näyttää. Mm. torstainen Ässä-matsi ei näy. Vastustajan ja kiinnostuksen mukaan pelejä näytetään.

Tässä suora Copy-Paste Kärppäsivuilta:
KÄRPÄT VIDEOTYKILLÄ SEURAHUONEELLA JA SYÖTTEELLÄ
Kärppien kaikki kauden vieraspelit näytetään Uudella Seurahuoneella Merikapteeni Petrellin Saluunassa videotykillä. Rinteeseen lähtijöidenkään ei tarvitse jäädä paitsi Kärppien peleistä, sillä ainakin viikonlopun vierasottelut on nähtävissä Iso-Syötteellä ravintola Romekievarissa.

Old TJ
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Re: Kärppäsivujen oma toimitus on kai myös väärillä jäljillä...

Viestin lähetti Old TJ

Tässä suora Copy-Paste Kärppäsivuilta:
KÄRPÄT VIDEOTYKILLÄ SEURAHUONEELLA JA SYÖTTEELLÄ
Kärppien kaikki kauden vieraspelit näytetään Uudella Seurahuoneella Merikapteeni Petrellin Saluunassa videotykillä. Rinteeseen lähtijöidenkään ei tarvitse jäädä paitsi Kärppien peleistä, sillä ainakin viikonlopun vierasottelut on nähtävissä Iso-Syötteellä ravintola Romekievarissa.

Old TJ

Niinkuin yllä keskustelimme on tuo ilmoitus Kärppien nettisivuilla virheellinen. Fan-Clubilta on kysytty kantaa siitä, mitkä ottelut tulisi näyttää ja mitä taas ei. Torstaina Seurahuoneella paikan päällikkö Heini Lesonen sanoi harvinaisen suoraan, että kaikkia pelejä ei ole tarkoitus näyttää.
 
Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Lare
Mikä se on nyt tämän Perti Variksen tilanne? Varishan voisi pelata Potan ja Lieversin kanssa ja Jokista voisi kokeilla sentterinä Petrien välissä, kuten Heikkilä Tappara-ottelun loppuhetkillä tekikin. Jokinenhan tuurasi erinomaisesti Lieversiä sentterinä jo vuosi sitten harkkapeleissä, kun Brett oli sivussa loukkaantuneena. Viuhkola menisi Saken ja Meten väliin. Jäisi vielä tilaa ulkomaiselle puolustajallekin.

Toinen vaihtoehto on, että Mettovaara pistetään Viuhkolan paikalle Tonin ja Tenkratin kentälliseen. Uskon, että Mettovaara sopisi "köyhän miehen Pirjetänä" tähän hyvin. Viuhkolaa en peluuttaisi näiden tshekkien välissä. Piku tuntuu itse hyötyvän pisteiden valossa näistä laitureista, mutta hän ei pysty itse tukemaan heitä tarpeeksi ja syö heidän tehoja.

Toki Ton ja Tenkrat voivat katsoa peiliinkin, jos mietitään heidän suhteellisen tehottomuutensa syytä. Muistan Tenkratinkin hukanneen monta käsittämättömän hyvää maalipaikkaa, joista kaiken järjen mukaan hänen tasoinen mies ei olisi olettanut erehtyvän kertakaan.

Mielestäni Kärppien pelin loksahtamisessa paikalleen on kuitenkin Petrien pelin paraneminen avainasemassa. Miehet eivät tainneet saada Tappara-pelissä kuin yhden yv-pyörityksen aikaan, lukuisista tilaisuuksista huolimatta, ja tasakentällisin peli pyörii tshekkien ollessa kentällä hyvin usein omassa päässä. Maalipaikkoja he saavat tasakentällisin lähes yksinomaan siten, että vastustajalle sattuu paha kiekonmenetys, josta tshekit ampaisevat karkuteille. Kontrolloidut hyökkäykset jäävät usein melko epätoivoisen kontrolloimattoman näköiseksi näpertämiseksi. Lieversin kenttä pelaa varmasti monta pistettä Kärpille, mutta yhdellä kovalla kentällisellä ei pleijareiden kotiedusta kannata edes haaveilla.

Mielenkiintoinen idea tuo Varis. Ei söisi sitä ulkomaalaispaikkaa ja Jokinen pelasi tosiaan hyvin Petrien välissä Tappara pelissä.

Tällä hetkellä Kärpät voisi tosiaan tarvita enemmän tuota sentetriä Viuhkolan olessa poissa. Washintonhan karsi ensimmäiset miehet, sieltähän voisi löytyä try-out lahjakkuuksia ensimaäisiin peleihin Viuhkolan ollessa poissa. Vieläkö Kärpillä on tuo yhteistyösoppari Washingtonin kanssa?
 
Foik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Tepa
Vieläkö Kärpillä on tuo yhteistyösoppari Washingtonin kanssa?

Ei ole.

Ja kyllä se kaivattu puolustaja on huomattavasti tärkeämpi. Höpöhöpöä alkaa nyt kalastelemaan hyökkääjiä -ainakaan viimeisen ulkolaispaikan kustannuksella.
 
RolleX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja muut urheilua harjoittavat seurat.
Miksi jokainen kausi pitää aloitta samalla tavalla?

Sanotaan, että tyhmä ei ole se, joka tekee virheitä, vaan se joka ei opi virheistään...
 
Pantteri78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mitä me hyökkääjillä tehdään? Meillähän on liigan eliittiä oleva hyökkäys. Pakkeja tarvittais kaksi. Särkymävaraa alapäässä ei ole yhtään. Täytyy myös ajatella sitä että tää uus tuleva pakki loukkaantuu noin kuukauden verran heti eka pelissä, silloin jatketaan taas näillä miehillä.
 
Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se eliitti koettiin eilen kyllä varsin haavoittuvaiseksi ;) Pikemminkin Ässien hyökkäys tuntui olevan ykköslaatua...eli tahdon sanoa vain sitä, että ne nimet joukkueiden kokoonpanoissa eivät takaa yhtään mitään etukäteen. Pakkipuolelle olisi hyvä saada vahvistusta, sehän tässä on tullut todettua jo pitkään...
 
Twist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät,
Dallas Stars
Kyllä se pakkipuoli pitää saada kuntoon piakkoin, vaikkakin kausi on vasta alussa. Kiekollisen pakin tulisi olla lisäksi maalineduspelaamisessa kunnon luutija. Tällä hetkellä Kärppien vastustajan pelaajat tuntevat olonsa erittäin mukavaksi juuri Kärppien maalinedessä. Pitää nyt sitä pakkeilla luonnetta olla, että ne miehet kolataan pois, eikä vain päivitellä trafiikkia maalin edessä. Varsinkin yhdellä Kärppien kaverilla olis raamit vaikka mihin, mutta ku ei ole luonnetta, niin eihän sille mitään voi.
 
El Samuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pakki puuttuu, jopa kaksikin! Toivottavasti sen ykköspakin hankinta ei veny liian pitkään.

Niin ja siihen toiseen asiaan... Eikös sitä Lotvosta voisi lähettää vaikka sinne Janne Niinimaan kiekkokouluun, tai edes hallin pihalle vaneripalan päältä laukauksia harjoittelemaan!!!
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Petri Varis tänne!

Saataisiin ykkösketju:

Petr - Petri - Petr

Olis aika helppo puhua Petri-ketjusta. Siinä olis kolme laituria mutta ei kai se mitään haittaa? Toinen idea olis ostaa Harjulan Tumppu tänne takaisin kovalla rahalla...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös