Pakko rustata pitkästä aikaa leffakommentti, koska vieläkin meinaan fiilistellä kokemusta. Katsoin tuossa taannoin parhaan trilogian, mitä elokuvahistoria mielestäni tietää.
Ja nyt pitää painottaa, että hommahan toimii todella juurikin trilogiana.
Ensimmäinen osa, Before Sunrise
Rakkautta ennen aamua (1995) - IMDb
Toinen osa, Before Sunset
Rakkautta ennen auringonlaskua (2004) - IMDb
Ja kolmas osa, Before Midnight
Rakkautta ennen keskiyötä (2013) - IMDb
Olin aikanaan nähnyt ensimmäisen osan joskus vuosia vuosia sitten ja olin siitä teini-iässä varsin vaikuttunut. Sen jälkeen asia jäi jonnekin synapsivarastoon ja en ollut sen suuremmin ajatellut koko leffaa.
Kunnes tuossa joitakin päiviä sitten törmäsin vain ihan sattumalta siihen tosiseikkaan, että mainiolle leffalle oli tehty jatko-osa. Ja mikä mielenkiintoisinta, vielä toinenkin jatko-osa.
No, päätin sitten ensin verestää muistia alkuperäisellä rainalla. Ja katsoin sitten miltei samaan syssyyn nuo kaksi jatko-osaa. Mind blown!
Tiedän. Täällä todennäköisesti aika moni vierastaa jo koko tarinaa ensimmäisen osan perusteella. Onhan se sellaista yltiöromanttista hömppää. Se on totta. Se ON yltiöromanttista hömppää. Mutta saatanan hienosti kirjoitettua sellaista. Ja on myönnettävä myös se, että Ethan Hawkin ja Julie Delpyn näyttelijäsuoritukset ensimmäisessä osassa nuorina ovat vielä vähän hapuilevia. Hieno leffa se silti on.
Mutta annapa olla, kun jatkoin ensimmäiseen jatko-osaan. Leffathan on siis kuvattu jotakuinkin yhdeksän vuoden välein jokainen. Mikä tekee saagasta todella vaikuttavan. Henkilöt ovat aidosti vanhenneet juuri sen verran, kuin leffassakin annetaan ymmärtää. Ja on myöskin näiden kahden henkilön kypsyys näyttelijöinä selkeästi nostanut tasoaan. Ja on myöskin dialogin rakentaminen ja vieminen petraantunut. Julmetun hienoja keskusteluja. Julmetun hienoja ja pitkiä kamera-ajoja. Julmetun hienoa henkilökemiaa.
Mutta se kolmas leffa. Se vei kyllä maton ihan tyystin jalkojen alta. En spoilaa ketään, joka leffoja ei ole nähnyt, joten jätän yksityiskohdat. Mutta totean vain, että niin vaikuttavaa kerrontaa, pitkää kamerarallia ja dialogia en ole nähnyt ikinä, missään. Varsinkin kolmannen osan pitkät pätkät saivat jo Quentin Tarantinon sinällään hienot, mutta sisällöttömät dialogirallit näyttämään melko amatöörien puuhasteluilta.
Sehän näissä leffoissa se oleellisin homma onkin, että vaikka on aivan perusteltua todeta, että eihän moista tarinaa todellisessa elämässä ikinä tapahtuisi - vaikka se toki mahdollista onkin - mutta se ei millään tapaa häiritse. Hienointa on ehkä se, että se ällöromanttinen meno muuttuu saagan edetessä koko ajan lähemmäs realismia ja niin tyylillä, että vain ahmin ja ahmin sitä tarinaa, mitä leffat verkkokalvoilleni syytivät.
Ja kyllä on Julie Delpystä kehittynyt ensimmäisen ja viimeisen leffan välillä aika eri näyttelijä. Toki ikääkin on sen 18 vuotta enemmän. Ja silti, vaikka mamma on allekirjoittanutta jonkin verrankin vanhempi, niin kyllä silti vielä söisin sen kädestä. Itse asiassa Ethan Hawkin hahmo ensimmäisessä leffassa ei ollut niin järin uskottava. Ehkä siksi, kun poika - vielä silloin "poika" - oli vain niin tyystin kaunis objekti. Sittemmin kaverikin sai jo vähän särmää ulkonäköönsä.
Nyt enää jään odottamaan, viekäkö porukalla Linklater, Delpy, Hawk olisi mielenkiintoa seitsemän vuoden kuluttua vääntää neljäs leffa. Ei haittaa, vaikkeivät tekisikään. Mutta en oikein pysty uskomaan, että silloinkaan pettäisivät. Kaikki leffat imdb:ssä kasin yläpuolella. Ei syyttä. Mutta trilogia yhtenä kokonaisuutena ansaitsisi vähintään sen ysin. Todelliset aplodit viimeisen leffan viimeisistä viidestätoista minuutista.
Sanoisin toki, että jos olisin parikymppinen teinipoika, en minä tätä tekstiä nyt kirjoittaisi. Viisitoista vuotta myöhemmin tämä on parasta, mitä maailma minulle on tarjonnut leffojen saralla
Onkohan ketään, kuka olisi edes lähelle samaa mieltä?