Hifk 2002-2003

  • 1 301 085
  • 10 974
Tila
Viestiketju on suljettu.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näin maksajan silmin (eilenkin 52 euroa eli 2 x 26 € paskasta) HIFK:n ongelmat ovat paljon laajemmat kuin Ape. Kirjoitin joskus tähän ketjuun suunnilleen niin, että Summanen, Westerlund ja Kekäläinen (olinkohan maininnut Kekäläisen, kuuluu ainakin porukkaan) olivat todellisia poikkeuksia HIFK:n 15 viime vuoden historiassa. Heidän johdollaan tehtiin tulosta, muiden ei.

Laitan vähän lisää. Ihan omia arvioitani. Koska tuo kolmikko pärjäsi IFK:ssa ikävä kyllä todella hyvin, he saivat lähteä hyvin pian. Toki kaikki olisivat muutenkin lähteneet parempiin hommiin, mutta kyllä heistä jokaisesta levitettiin erittäin ilkeitä ja ikäviä juoruja koko ajan. Sellaisin tiedoin, että ne voivat olla käytettävissä vain IFK:n sisäpiirillä...

Tällä hetkellä on aivan selvä, että oli IFK:n valmentajana kuka hyvänsä, asiat menevät alamäkeä. Ape on munaton valmentaja eikä mun mielestäni alunperinkään ollut riskitön vaihtoehto. Josta taisin kirjoittaa... Mutta Ike, Mälkiä, Ape - ei ne kaikki olleet koko ajan väärässä. Paitsi siinä, että olivat väärässä paikassa. HIFK on kuin NHL:n Florida tai Rangers. Ihan sama ketä palkkaat ja kuinka kalliilla, joudut palkkaamaan lisää kalliita pelaajia vielä kauden aikana. Etkä siltä pääse edes playoffeihin.

HIFK:n pelaajabudjetti oli noin 250 000 euroa halvempi kuin Jokereiden viime syksynä. (Lähde: seurojen itsensä julkistamat luvut, IFK 2 milj € ja Jokerit 2.25 milj €). Nyt Jokereiden toinen lähes 2 vanhan miljoonan eli 300 000 euron mies Banham on poissa. HIFK sen sijaan maksoi Draperin 200 000 ulos ja hankki uuden, ei aivan halvan maalivahdin. Näillä liikkeillä HIFK:n pelaajabudjetti on nyt 2.1 milj € ja Jokereiden toistaiseksi 2.05 milj € sillä Banham sai noin kolmanneksen palkan).

Toisin sanoen HIFK taistelee liigan kalleimmalla rosterilla siitä, pääseekö se edes playoffeihin. Just kuten NY Rangers tuolla Atlantin toisella puolen.

Yrityselämässä on tapana, että johtokunta/hallitus päättää ja toimistusjohtaja toteuttaa päätöksiä vastaten myös siitä, että päätökset todella toteutetaan. Ongelmayrityksissä päätäntävävalta on usein johtokunnan/hallituksen ulkopuolella. Syitä moiseen tilanteeseen on useita. Hallitus/johtokunta on kyvytön joko kokonaisuudessaan, vanhuuttaan tai esimerkiksi valtataistelun ja sisäisten riitojen repimä.

Kyllä mä näkisin, että muutoksia pitää tapahtua myös HIFK:n hallinnossa. Ei jokainen valmentaja tai hyvä pelaaja voi muuttua huonoksi kun tekee sopparin IFK:n kanssa. Syitä on nyt Apessa ja paljon - mutta perussyyt ovat vieläkin syvemmällä.
 

Hanska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseudun joukkueet
Tapaus Caloun

Niin, tästäkin on ihmisten hyvä miettiä seuraavaa:

Päivä ennen kuin Caloun kantoi kamansa IFK:n koppiin oli Lehkonen (joka ei halunnut Calounia joukkueeseen) kysynyt Mobergilta tilannetta jolloin hän totesi että joukkueeseen ei tule missään tapauksessa lisää pelaajia.
Kun Lehkonen seuraavana päivänä tulee töihin törmää hän ensimmäisenä Calounin namaan joka on juuri tulossa ulos IFK:n kopista. Tässä siis loistavat lähtökohdat kauden jatkamiseen ja todella onneton asioiden hoitaminen Mobergilta, mikä nyt ei yllätys ollut.

Kannattaa tosin muistaa: IFK oli siihen asti pelannut hyvin MUTTA kyseessä olikin kauden ensimmäiset kuukaudet jolloin jengit vielä hakevat peliään ja eri kokeiluja tehdään. Ei ole todellakaan mitään takeita että IFK olisi ilman Calounia pärjännyt loppukauden paremmin, minä en siihen ainakaan usko sekuntiakaan. Puolustus oli liigan heikoimpia ja maalivahdit olivat epävarmoja koko kauden, paitsi Ahonen play-offseissa.

Myös Matikaisen puuttuminen tähän Caloun-sirkukseen oli onnetonta ja vei Lehkoselta varmasti monet yöunet. Tästäkin vastaa mielestäni hallitus jonka olisi pitänyt puuttua tähän kriisitilanteeseen. Nyt tehtiin sitten todella onnettomia ratkaisuja kun valmentajia siirettiin sinne ja tänne eikä kukaan onnistunut.

Tosiasia että Lehkonen oli kokematon näissä hommissa ei sekään parantanut asiaa. Hän ei varmasti uskaltanut sanoa Mobergille miten asioita olisi pitänyt hoitaa, olihan Frank antanut hänelle elämänsä tilaisuuden, taas kerran IFK-kannattajien kustannuksella....
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti Vakio
Hehheh. Arvasin, että joku tarttuu tähän, koska ilmaisin asian vähän kömpelösti. Teukka on siis tietenkin Kalevin veli, kuten varmasti tajusit.

Joku tivasi, että oliko Kalevi (vai Teuovo) joka oli jotenkin IFK:n organisaatiossa.
Joo, oli mutta emoseurassa. Se oli sitä surullisen kuuluisaa 90-luvun puoltaväliä kun yritettiin saada uusi puh.johtaja, Kalevihan tuli valituksi, mutta sitten joku keksikin, ettei kokous ollut laillinen tai vastavaa ja homma meni reisille....
 

Hanska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseudun joukkueet
Viestin lähetti cobol
Summanen, Westerlund ja Kekäläinen (olinkohan maininnut Kekäläisen, kuuluu ainakin porukkaan) olivat todellisia poikkeuksia HIFK:n 15 viime vuoden historiassa. Heidän johdollaan tehtiin tulosta, muiden ei.

Laitan vähän lisää. Ihan omia arvioitani. Koska tuo kolmikko pärjäsi IFK:ssa ikävä kyllä todella hyvin, he saivat lähteä hyvin pian. Toki kaikki olisivat muutenkin lähteneet parempiin hommiin, mutta kyllä heistä jokaisesta levitettiin erittäin ilkeitä ja ikäviä juoruja koko ajan. Sellaisin tiedoin, että ne voivat olla käytettävissä vain IFK:n sisäpiirillä...

HIFK sen sijaan maksoi Draperin 200 000 ulos ja hankki uuden, ei aivan halvan maalivahdin. Näillä liikkeillä HIFK:n pelaajabudjetti on nyt 2.1 milj € ja Jokereiden toistaiseksi 2.05 milj € sillä Banham sai noin kolmanneksen palkan).

Kyllä mä näkisin, että muutoksia pitää tapahtua myös HIFK:n hallinnossa. Ei jokainen valmentaja tai hyvä pelaaja voi muuttua huonoksi kun tekee sopparin IFK:n kanssa. Syitä on nyt Apessa ja paljon - mutta perussyyt ovat vieläkin syvemmällä.

Cobol kirjoittaa paljon asiaa ja faktaa! Korjataan vaan Draperin palkka joka oli n. 300 000 mk käteen eli n. 700 000 mk brutto mikä on hänen oman agentin ilmoittama summa. Summa selittää varmasti myös sen miksi IFK hänet niin nopeasti nappasi, hän oli suostunut palkanalennukseen.

Cobolin näkemys IFK:n johdosta on hyvin osuva ja myös kirjoitus siitä miksi Summanen & co suorastaan savustettiin ulos kiitokseksi kaikesta ovat oikein. Kaikkien tiedossa on varmasti myös se että Kekäläinen olisi jäänyt mikäli hän olisi saanut IFK:ssa lisää valtaa, mutta tämähän ei Mobergille ja Heinolle käynyt päinsä.

Monta kirjoittajaa on näillä sivuilla nauranut tosiasialle että Moberg rupesi itse Kekäläisen jälkeen TAAS itse rakentamaan IFK:n jengiä. Mikäli jollekin ulkopuoliselle asiantuntijalle esittäisi tämän asian, Mobergin ansiolistan kanssa, niin olen aika varma että kyseinen asiantuntija teilaisi Mobergin hulluksi. IFK.n kannattajat eivät teilanneet vaan ostivat lippuja.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lempijuomani alkoholi!

Viestin lähetti TheAnimal


Ei tule tapahtumaan ja hyvä niin. [/B]

Koska itse olen ns. Caloun-fani haluaisin hieman perusteellisemman selvityksen. Miksi se on hyvä mikäli Caloun ei tule IFKiin ja mistäs tiedät ettei näin käy.?? Vai onko tämä pelkkää arvailua?
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
"Niin tai sitten taas yksi osoitus siitä, että koskaan ei pitäisi palkata kaveriaan mihinkään. Vaatii aika raakaa luonnetta antaa monoa ystävälleen. Lieneekö miehillä yhteiset sydänterapiatkin".

Juuri tämän takia Jortikka alkuvuodesta 2001 kieltäytyi IFK-pestistä. Jortsu ei missään tapauksessa halunnut hyvän kaverinsa Penan alaisuuteen vaikka muutoin IFK houkutteliskin. Tai siis ehkä houkuttelis, Jortsun ajatuksistahan ei tiedä.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Roman Simicek

www.hokej.cz oli juttu Simistä. Koska tsekin murre ei oikein ole hallussa, syötin tekstin kääntäjään (http://www.tranexp.com:2000/)

Tämä palveluhan on suosittu HPK-fanien keskuudessa Vujtekin tilannetta kartoittaessa.

Silti jäi muutama epäselvä kohta, mitä Simi on oikein sanonut haastattelussa?


"Sisäpuolella aikaansaada kuonokarvat naps jotta hartia , kohdata neustále laaja ehtiä ajaksi laajalti hymyillä. Ennestään heidät mikä lähestyä kolme roky , jotavastoin jotta Romaaninen Šimíèek neobjevil sisäpuolella kansallinen týmu , joka tapauksessa harus hiljentää samalla tavalla rehti ynnä vilkas. -lta elämäntapa sisäpuolella lopullinen kuu kiinnostunut aika jotavastoin murehtia ynnä omantunnontuska. Lähestyä dvìma lety odešel sisäpuolella Ivanem Valkaisuaine jalkeilla Pittsburghu , myöhemmin byl epäonni jalkeilla Minnesoty , sisäpuolella entinen ikä avaruus joka tapauksessa edustaa ennestään ainoastaan kuusi kahakka NHL ynnä aikuinen eritä èasu absorboida sisäpuolella farmi sisäpuolella Kirnuutuminen. Pøibrzdila hänelle haavoittaa , jotta alkaa avulla kolme käyttö polveke , keittää jalkeilla jokseenkin té lopullinen jotta mu jalkeilla tìla hieno kummuta mysteriousness häpeäpilkku. " suoraan jsem nevìdìl , jotavastoin jotta mewed bude. Lääketieteellinen herra jotta we aika heijastaa. Sisäpuolella kliininen sisäpuolella Minnesotì sisäpuolella jokin -lta että hyvä kuolin- neljä ihmiset takže jsem hieno kummuta ehkä ruoantähteet svoji lepuuttaa. Jahka jsem jotta tähän hieno kummuta , se koristeltu halki jotta heidät , että ehtoa kääntyä silmäpako arvoinen. Nykyisin ennestään ihmisvilinä vìcí vidím toinen elämäntapa ," hän jälkisäädös hankkia se täydellisesti perehtynyt worldlings rikki -lta Lillehameru ynnä aiemmin hyökkääjä Vítkovic , ptruu nyt kuluva ikä agentuuri ala- räpylät aivan IFK Helsinky."

Tässä vasta johdanto. Pitkähkö haastattelu löytyy siis www.hokej.cz ja jokainen voi siitä syöttää halumiansa kohtia tuohon käännöskoneeseen.
 
Viimeksi muokattu:

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lempijuomani alkoholi!

Viestin lähetti RightWing
Ja mitä itse silloisiin peleihin tulee, niin ne harvat pelit mitkä itse kävin katsomassa, olivat ainakin aivan perseestä (sekä ennen että jälkeen Calounin tulon). Siis suoraan sanoen järkyttävää katseltavaa. Lahdessakin tuli maalin voitto aivan saatanan surkean peliesityksen jälkeen. En ymmärrä miten Pelicans ei onnistunut murjomaan HIFK:ta aivan täysin.

27.11.2000 Calounin kanssa tehtiin sopimus.

Siihen mennessä HIFK oli pelannut 24 ottelua ja tuloksena oli 16 voittoa, 2 tasapeliä ja 6 tappiota. Maalisuhde 88-59.

Jokaisen harkittavaksi jätettäköön, että oliko pelit oikeasti perseestä vai eivät.

Calounin sopimuksen jälkeen pelit olivatkin sitten jo ihan muuta. Ajauduttiin 6 ottelun voitottomaan putkeen ja kymmenen seuraavaa matsia tuotti ainoastaan 2 voittoa. Energiaa käytettiin ihan muuhun kuin voittojen hakemiseen. Ei ollut montaa peliä Caloun ehtinyt pelaamaan, kun hänet jouduttiin penkittämään Tampereella ja silloin iski känkkäränkkä. Varusteet lenteli pitkin vaihtoaitiota ja jengi katsoi silmät pyöreänä Calounin mekastusta. Ei liene tarpeellista kertoa, että kyseinen matsi hävittiin. Ja sitä rataa jatkettiin katkeraan loppuun saakka.
 

Sundance

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lempijuomani alkoholi!

Viestin lähetti TheAnimal
27.11.2000 Calounin kanssa tehtiin sopimus.

Siihen mennessä HIFK oli pelannut 24 ottelua ja tuloksena oli 16 voittoa, 2 tasapeliä ja 6 tappiota. Maalisuhde 88-59.

Jokaisen harkittavaksi jätettäköön, että oliko pelit oikeasti perseestä vai eivät.

Calounin sopimuksen jälkeen pelit olivatkin sitten jo ihan muuta. Ajauduttiin 6 ottelun voitottomaan putkeen ja kymmenen seuraavaa matsia tuotti ainoastaan 2 voittoa. Energiaa käytettiin ihan muuhun kuin voittojen hakemiseen. Ei ollut montaa peliä Caloun ehtinyt pelaamaan, kun hänet jouduttiin penkittämään Tampereella ja silloin iski känkkäränkkä. Varusteet lenteli pitkin vaihtoaitiota ja jengi katsoi silmät pyöreänä Calounin mekastusta. Ei liene tarpeellista kertoa, että kyseinen matsi hävittiin. Ja sitä rataa jatkettiin katkeraan loppuun saakka.

Ohhoh joo, silloin kun Caloun palasi ja voitottomien pelien putki alkoi, ei mitään muuta merkittävää siis mielestäsi tapahtunutkaan kuin Calounin paluu? Ainoa asia joka joukkuetta häiritsi, olikin varmaan vain ja ainoastaan Caloun.

Tampereella kävin yhden Ilves-HIFK ottelun katsomassa Calounin paluun jälkeen, siellä en ainakaan mitään riehumista huomannut, kuten eivät kaveritkaan, mutta kyseessä voi olla suurella todennäköisyydellä joku muu ottelu (kun en pysty nyt tarkistamaan mitä kaikkia matseja silloin pelattiin). Kummastuttaa vain, että yhtään kertaa en ole kyseisestä asiasta mistään lukenut. Täälläkään en muista kenenkään siitä maininneen (muistelen kyllä lukeneeni paristakin penkillä istuttamisesa, jotta jossain niistä tämä sitten on varmaan tapahtunut). On toki myös mahdollista, että en vain ole huomannut/kuullut, joten ehkäpä joku muukin sinun lisäksesi voi minua asiasta valaista.
Mutta eipä tuo nyt sinänsä yllättäisi vaikka Caloun olisi kyseisellä lailla mekastanutkin. Ja parempihan ne kamat oli vaihtoaitioon heitellä, kuin että olisi kentällä pistänyt. ;)
Mistä syystä/kenelle Caloun sitten riehui? Valmentajalla kun hänet laitettiin vilttiin, vaiko itselleen koska pelasi niin paskasti? Kyllä silläkin nyt joku merkitys on.
Taitaa Caloun vai pelata niin suurella tunteella, että ylilyöntejäkin silloin tällöin tapahtuu, kuten muillekin, mutta silti haluaisin hänet ehdottomasti takaisin heti. Ja niin haluaisi moni muukin.

Ehkä häntä ei olisi kannattanut peluuttaa niin paljoa silloin kun hän palasi, kun kerran oli niin selvää, että hän ei aivan normaalissa kunnossa ollut. Ehkäpä tämä ylipeluutuskin aiheutti hieman turhautumista, vaikka sinänsä mahdollisimman paljon haluaisikin pelata. En usko, että siitä suurta ongelmaa olisi muodostunut (siis Calounin mielestä), jos häntä olisi hieman säästelty.

Enkä itse voi ymmärtää miten tuollainen asia voisi sitten vaikuttaa niin paljon, että aikuisille miehille tulee niin suuria ongelmia, että pitää oikein kirjeitä kirjoittaa johdolle, että nyt se Caloun on se ongelma. Näin siis oikein parissa online lehtiartikkelissa väitettiin aikoinaan.

Ja vittu, parhaimmat pelaa, muut pelaa sen verran mitä aikaa jää.
Vaikka Caloun oli hieman keskenkuntoinen, oli hän silti yksi joukkueen parhaimmista. Plusmiinustilastossakin vain yksi pelaaja hänen lisäkseen taisi jäädä plussan puolelle siltä ajanjaksolta jolloin Caloun pelasi (joku sen oli aikoinaan tänne laskenut). No, tokihan HIFK hävisi siksi, että Caloun oli mukana, eikä siksi, että aikuisia miehiä itketti niin paljon oma surkeus, ettei jaksettu enää pelata.

Tokihan se itseänikin vituttaisi jos olisin niin paska, että en yhtään missään mahtuisi pelaamaan yhtään mitään. Mutta tuskin se nyt silloin kuitenkaan kaikkien huippupelaajien syy on, jos mua vituttaa oma surkeuteni.

Kuten myös mainitsin, ainakin tshekit tuntuivat olevan sitä mieltä, että Calounissa se vika ei ollut. Mutta tshekit ovatkin toki perseestä, eikä heitä kannata ikinä edes montaa pitää samassa joukkueessa. Kumma miten se maajoukkue pelailee. ;) (Ja tämä kappale ei ollut, ihan alkua lukuunottamatta, TheAnimalille suunnattu, vaan ihan yleisesti jo valmiiksi, koska kuitenkin joku tulee kertomaan kuinka tshekit on aivan perseestä)

Ja mitä noihin ennen Calounin tuloa pelattuihin peleihin tulee, niin edelleen pysyn kannassani, että ne pelit jotka näin, olivat perseestä, ja samaa on myös muutama kirjoittaja tälläkin palstalla joskus kirjoittanut. Joidenkin mielestä ne varmaan olivat hyviä pelejä, ja minkäs sille voi kun ihmisillä on omat mielipiteensä eikä voi sanoa mikä on väärin ja mikä ei. Jonkun mielestä eilinenkin peli oli varmaan huippuhyvä.

Ja peli voi olla perseestä, vaikka se voitettaisiinkin. Ei voitto automaattisesti tarkoita sitä, että pelattiin hyvin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Nyt on The Ketjussa ähinää. Hyviä kirjoituksia, perusteluja, mielipiteitä jne.

Minulla on sellainen hassu vika, että en tykkää hirveästi katsoa taaksepäin, vaan nykyhetkeen ja tulevaan. Siksi minusta ei ole hedelmällistä pohtia täällä Stubbin ja Järnin lähtöä HIFKistä ja sitä seurannutta kriisiä. Ei myöskään Frankin laiskanpulskeaa tapaa koota joukkue ja johtaa sitä 90-luvulla ennen SW:tä ja Keklua. Paljon meni päin vittua, ihan niinkuin sodissakin menee. Mutta sodassakaan ei kannata jäädä tuleen makaamaan, vaan pitää etsiä uusia reittejä. Nyt kiinnostaisi lähinnä nähdä, että mitä voitaisiin tehdä ennenkuin lakkaamme olemasta kokonaan.
Emme ole pian edes Everton, vaan Tranmere. Blues ottaa Evertonin paikan.

Tekniikan Maailman tapaan henkilöiden plussat ja miinukset ja ehdotus tulevasta:

Frank Moberg
+legenda suomalaisessa kiekkoelämässä, halusitte tai ette
+arvostettu yli seurarajojen
+palkkasi Kekäläisen ja antoi hänelle toisen tilaisuuden
+palkkasi myös SW:n
+on aina puhunut julkisuudessa ja puhuu nytkin HIFK-kiekon puolesta; tunteita, rytinää, ylilyöntejäkin
+äärimmäisen lojaali pelaajia kohtaan (mm. Jere), sen huomaa kun kysyy keneltä tahansa HIFKissä pelanneelta, jopa Niwalan tornadolta

-vanhat sotkut Järnin ja Stubbin kanssa, huonoa PR:ää seuralle
-mitäänsanomattomia joukkueita 90-luvulla, mutta ei luoja nähköön läheskään niin mitäänsanomatonta peliä kuin nyt
-SW:n sössiminen naapurille; halusi pelkän W:n
-jätti palkkaamatta Kekäläiselle seuraajan, luuli tekevänsä UTJ:n hommat vanhasta muistista

Johtopäätös: Plussan puolella kuitenkin, osoittanut myöskin, että virheistä voi oppia (Keklun toinen tilaisuus). Pidetään taustahahmona, typerää jättää tällainen legenda käyttämättä, eipä siitä haittaakaan ole. Ja kuka perkele niitä menneitä jaksaa aina kaivaa, mitä häh? Sellainen tyyppi, joka ei ole koskaan tehnyt itse virheitä. Onko ketään paikalla? No, niin minä arvasinkin.

Pentti Matikainen:
+mies on Pena, ei jätä kylmäksi = HIFK-tavaraa
+myöskin rytinäkiekon kannattaja, häntä saamme kiittää siitä, että Vopat on nyt meillä
+tekee hyvää taloudellista tulosta

-urheilupuolen ote kadonnut, ei todellakaan osaa scoutata
-palkkaa ja puolustaa kavereitaan, Mälkiän tapauksessa ymmärrettävää, Apen tapauksessa ei

Johtopäätös: Plussan puolella, mutta VAIN JA AINOASTAAN tj:nä. Pois kaikki itse urheiluun liittyvä homma.

Yhteenveto:
Seuralle äkkiä UTJ ja sitä myöten täydellinen suursiivous urheilupuolella. Palkattava vain ja ainoastaan brandiin sopivia valmentajia ja heidän haluamiaan pelaajia. Hallituksen rooli on hoitaa ne massiasiat, kuten m&t totesi. Perusfanille jääkiekkojoukkueen hallituksen ja tj:nkin pitäisi oikeasti olla kuin livebändin rumpali: sen huomaa vain jos se on VITUN HUONO. Muuten on ihan yhdentekevää, että paukuttaako siellä Nykäsen Anssi vai Ala-Kojolan Harri. Pääasia, että tossu nousee. Sillä artistiahan (=joukkue) tässä ollaan katsomassa. Tj on lisäksi bändin manageri; huolehtii myöskin taloudellisella tasolla siitä, että tossu nousee, bändillä on kivaa ja fanit nauttivat.

Ai niin, Ape Suhonen:
+hyvä ihminen
+viinintuntija
+kulttuuripersoona
+osaa kehittää yksittäisiä pelaajia

-sopii HIFKin valmentajaksi kuin sialle otsatukka
-ei mitään otetta joukkueeseen
-huonot näytöt ihan pisteidenkin valossa
ja se suurin miinus:
-aivan sairaan tylsää ja paskaa kiekkoa

Johtopäätös: Mappiin Ö. Väärä arpa, ei voittoa. Kakkoseksi, junnukoutsiksi, vahtimestariksi, zambonin kuljettajaksi...minne tahansa, mutta ei vastuuvalmentajaksi. Ja muutos voimaan HETI eikä tammikuussa, jolloin laskemme taskulaskimilla "jos nyt sitten voitetaan kaikki tästä eteenpäin ja samaan aikaan Saipa häviää kaikki ja Tapparakin häviää kaikki ja Ipa voittaa HPK:n ja Jokerit tietenkin voittaa Bluesin ja Jyppi sitten kaataa Jokerit ja Tepsi ja Lukko voittavat toisensa ristiin ja Pelicans pelaa pelkästään 1-1 tasapelejä niin...KYLLÄ VAAN!..pleijareissa ollaan sijalla 8 että heilahtaa!" "Hei koutsi, kukas siellä tulee sitten vastaan?" "Tuota....krhm...Jokerit." "Justjust"

Calounin kenkääminen/poistuminen?
Sanon tähän, että unohdetaan koko juttu. Mennyt mikä mennyt ja uusia jätkiä on maailma väärällään. Blues on ostanut Jampan pelaajaoikeudet isolla rahalla Tsekistä, en näe mitään mahdollisuuksia saada kaveri HIFKiin muuta kuin lahjoittamalla Jussi Salonojalle maltaita. Ostetaan sillä rahalla vaikka uusi Caloun, jonka meille löytää se uusi UTJ?

Ja Animal; Ihan totta, se HIFKin peli kaudella 00-01 ennen Calounia oli sairaan tylsää neppailua, vaikka sillä tulikin pisteitä. Tai sitten muistan väärin.

Haluaisin olla positiivinen, mutta tiedot tältä päivältä kertovat kuitenkin, että.....arvaattekin tämän...näillä mennään! Luvassa on korkeintaan huikea kosmeettinen muutos tyyliin Hedbergille kenkää ja Holma ylös junnuista, samoin ehkä Lostedt. Niinpä kannatan tästä eteenpäin lauantaina HPK:ta ja sunnuntaina Saipaa. Haluan nähdä, onko HIFKillä pokkaa pitää Ape näidenkin tappioiden jälkeen. Mistä vetoa, että HIFK lähtee Hämeenlinnaan pelkästään peruuttelemaan ja rakentaa lihamuurin omalle siniselle pelaten hyökkäyspäässä sitä Norjan jalkapalloa? Tulokseksi saatetaan saada Stathosin kanssa tasuri. Ja taas me ollaan niin onnellisia......Mutta kunpa saataisiin ne tyhmät jäähyt pois.

Ai niin, siitä liikenteestä, että vaikuttaako fanien mielipiteet ja käsitykset pelaajiin? Aivan varmasti vaikuttavat. On kivempi pelata mölyävälle laumalle kuin epätoivoisille muumioille. Varsinkin liiderityypit mallia Jere arvostavat fanien mielipiteitä. Rivimiehet ovat erikseen, siksi he ovatkin rivimiehiä.
 

Hanska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseudun joukkueet
Viestin lähetti JHag

Minulla on sellainen hassu vika, että en tykkää hirveästi katsoa taaksepäin, vaan nykyhetkeen ja tulevaan.


Eikö Jhag ole lukenyt kenraali Ehrnroothin kirjoituksia? Niissä toistuvat useasti ajatus: "mikäli et opi mitään omasta historiasta ei sinulle myöskään ole tulevaisuutta"...

Ja kyllä se taisi olla Kekäläinen joka palkkasi SW:n eikä Moberg??

Kyllähän Mobergilla on suuri IFK-sydän, se on totta, mutta niin on monella muullakin. Nyt on vaan asiat niin että jotakin suurta pitäisi pikkuhiljaa tapahtua...vähän niin kuin vallankumous.
Naapuri lappaa etumatkaa joka päivä ja IFK:ssa ei tapahdu yhtään mitään. J:Hagin pikku ideoilla saataisiin laiva nousemaan vuodeksi ehkä pariksi mutta moni kyllä haluaisi vakaan laivan 10 vuodeksi eteenpäin, etkö sinäkin J:Hag??
 
Viimeksi muokattu:

Sundance

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Viestin lähetti JHag
Calounin kenkääminen/poistuminen?
Sanon tähän, että unohdetaan koko juttu.

Joo, aika turhaahan tämä asiasta keskustelu taitaa olla. Samat asiat kun on käyty läpi jo monta kertaa aiemminkin, eikä näistä voi edes sopuun päästä. Mielipiteet kun on erilaiset, ja kuka voi sanoa mikä se totuus on... ja vaikka totuus tiedettäisiinkin, jokainen voi siihen suhtautua omalla tavallaan.

Lasken itseni erittäin suureksi Caloun-faniksi ainakin muutaman muun tänne kirjoittavan ohella, ja itseäni vain ottaa päähän nämä aina silloin tällöin esiin tulevat Calouniin liitettävät ja hänestä puhuttavat asiat. Uskon itse olevani oikeassa, totuus, jos selkeää sellaista onkaan, voi toki olla toisenlainen. :P

Tällä kertaa oli pakko kirjoittaa, yritänpä jatkossa olla taas hiljaa.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
JOUTSENLAMPI

Viestin lähetti RightWing

Ja mitä noihin ennen Calounin tuloa pelattuihin peleihin tulee, niin edelleen pysyn kannassani, että ne pelit jotka näin, olivat perseestä, ja samaa on myös muutama kirjoittaja tälläkin palstalla joskus kirjoittanut. Joidenkin mielestä ne varmaan olivat hyviä pelejä, ja minkäs sille voi kun ihmisillä on omat mielipiteensä eikä voi sanoa mikä on väärin ja mikä ei. Jonkun mielestä eilinenkin peli oli varmaan huippuhyvä.

Ja peli voi olla perseestä, vaikka se voitettaisiinkin. Ei voitto automaattisesti tarkoita sitä, että pelattiin hyvin.

Täältä löytyy yksi lisää jonka mielestä pelit ennen(kin) Calounia olivat onnetonta balettitanssia keskialueella. Ihmeellistä sekoilua ja hippaleikkiä. Pisteitä tuli n.10 minuutin pelillä ja loppuaika sekoiltiin kuulapään aivoituksien mukaan. Tosiasia on Kuulan oleminen väärässä paikassa aivan väärään aikaan. Nyt suhtautuisin Kuulaankin positiivisesti. Ika on ainakin täysillä mukana koko ajan.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
TOISTOA

Viestin lähetti JHag

Emme ole pian edes Everton, vaan Tranmere. Blues ottaa Evertonin paikan.


Taisi tulla jo viime kaudella esiin tämä vertailu brittifudikseen. Päädyin viimeksi joukkueeseen Grimsby. Joukkue haisee, sillä joukkueen kotikaupunki saa elantonsa kalastuksesta. Myös meillä haisee taas. Kaikilla on kohta puukko selässä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
JHag suht´lähellä

Onhan se ihan totta että Mobergilla on paljon plussaa ja mainetta eikä kannata miestä heittää menemään. Minä vain olen sitä mieltä, ettei kenenkään plussat paljon paina hallituksessa mikäli hallitus tai organissatio ei ole toimiva eikä kykeneväinen muuttamaan laivan suuntaa kun se on menossa kohti karikkoa.
Se, ettei hallitus ole toimiva ei tieteenkään tee Mobergista tai muista huonoja ihmisiä tai mitään tietäviä jääkiekkoamatöörejä.
On vain pystyttävä tomimaan.

Kyllä Hjördiskin sai pitkään hakea sitä oikeeta linjaa ennenkuin homma rupes skulaan.

Maailmalla on monta esimerkkiä siitä, miten joku onnistuu jossakin tehtävässä mutta toisessa ei. Ei IFK ole mitenkään poikkeava. On vain uskallettava tehdä ja oikealla hetkellä.

Mikäli JHagin väite tämän päivän tiedosita pitää paikkansa, taitaa
IFK-laiva jälleen ajaa karille. Vahinko sinänsä.

Tuohon henkilökemiaan ja joukkuehenkeen viitaten väitän, että jokin asia hiertaa Zidlickyä pahasti. Ei kukaan osoita mieltään ja haluttomuutta pelistä toiseen ellei jokin ole pahasti vinossa.
Ja sekin on asia, johon hallituksen on paneuduttava kun ei valmentajat eikä tj ole saanut mitään muutosta aikaan. Onhan Z sentään IFK:n ykkösmies - ainakin ennen kautta.
 

Q

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
Olen tekemässä analyysiä HIFK:n tämänhetkisestä pelaaja materiaalista ja todennäköisistä muutoksista joukkueessa vuoden 2003 alkuun mennessä.

Tällä välin nostan esiin erään asian liittyen vaatimuksiin Apen vaihtamisesta. Jos ajatellaan HIFK:ta ja sen vetovoimaa/menestystä pitkässä juoksussa. Mitä ammattivalmentajat ajattelevat joukkueesta, joka vaihtaa valmentajaa vuosittain. Olisiko tunkua ?
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Niin Lehkosen aika oli kyllä minulle lähinnä kärsimysnäytelmää, silloisesta menestyksestä huolimatta, paskaa kiekko minun makuuni, jonka toin julkikin taisi olla tosin toiset foorumit silloin ja toiset nickit. Cobolin kirjoituksen IFK:n tilanteesta allekirjoitan täysin, omasta mielestäni homma on juurikin niin että on aivan sama kuka IFK:ta valmentaa, ongelmat ovat jossain ihan muualla. Valmentajanvaihto voisi tuoda hetkellisen piristyksen, mutta samat ongelmat olisivat oven takana kuitenkin lähitulevaisuudessa. Voihan olla että kun 20 valmentajaa kokeillaan saattaa puurosta löytyä mantelikin, kyllähän sokeakin voi neulan heinäkasasta löytää, mutta se on sitä tuuria. Mutta sehän tässä näyttää olevan homman nimi: kyllähän se yksi-kaksi huippukautta tulee kerran 10-15 vuodessa jos käytetään rahaa ihan näön vuoksi vaan ja odotellaan että josko se meidän heppa voittais, ihan vaan sillä tuntumalla kun sillä oli niin hyvä nimi jne...
Jos tosiaan ollaan aidosti kiinnostuneita mitä IFK:lle olisi hyväksi ja mitä kannattaisi asian hyväksi tehdä, tarvittaisiin esim.hallitustason kavereilta rehellistä itseanalyysiä siitä onko heillä eväitä nykypäivään ja olisko mahdollista että esim.uutta verta ja ideoita tarvittaisiin, tämä itseanalyysi kannattaisi varmaankin tehdä rehellisesti ja jättämällä ajatus: mitä mä tästä hyödyn tausta-alalle, siis jos ollaan rehellisesti kiinnostuneita IFK:n eduista. Mielestäni Pentti voi jatkaa tj:nä mutta kuten aiemmin todettu, urheilullinen puoli pitäisi jättää nykyjääkiekon tuntevalle ammattilaiselle.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti TheAnimal
Mielenkiintoista on palauttaa Frank Mobergin ajatukset parin vuoden takaa:

Onko HIFK tänä päivänä sellainen kuin sinä haluaisit?
- Ei ole lähellekään. Jos se olisi sellainen, olisimme jäähyboxissa vielä tuplasti enemmän kuin nyt.

Miksi haluat ylläpitää HIFK:lla näin aggressiivista imagoa?
- Kansa tykkää, niille tätä tehdään. Ja samalla se hoitaa meidän talouden kuntoon. Kansa viihtyy, kun jäällä tapahtuu muutakin kuin kiekonsiirtelyä. Jos yleisö haluaa jotakin muuta kuin kontakteja ja hermonsa menettäviä pelaajia, he voivat mennä katsomaan lentopalloa.

Mielenkiintoinen ajatusmaailma saa olla, jos saa Frankin ajatukset sopimaan nykyisiin Alpon lausuntoihin.

Näin kirjoitti TheAnimal alkukaudesta.

Tuon tämän jälleen esille koska se on erittäin ajankohtainen juuri nyt.
Uskon Mobergin olevan vieläkin tätä mieltä ja mikäli herralla on kunnioitusta hallituksessa, niin kuin olen ymmärtänyt, ihmettelen miten IFK:n hallitus hyväksyy nykyistä pelityyliä.

Hyvä, Frank.

Juuri näin IFK:n tulee pelata jatkossa ja juuri me (fanit) olemme ne, jotka tätä bisnestä rahoitamme ja juuri meille tätä viihdettä tehdään. Pidä linjasi Frank, äläkä anna kenenkään muuttaa (pilata) meidän kaikkien yhteistä IFK:ta.

Pelataan taas sitä kovaa ja railakasta kiekkoa, jossa joskus joutuu istumaan muutaman jäähynkin. Kyllä me ollaan ennekin pelejä "jäähyaitioista" voitettu. Anna Palaa, Frank!! Hanaa, Frank!!
 

EddieShore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Everton, NYR..

Viestin lähetti cobol

Tällä hetkellä on aivan selvä, että oli IFK:n valmentajana kuka hyvänsä, asiat menevät alamäkeä. Ape on munaton valmentaja eikä mun mielestäni alunperinkään ollut riskitön vaihtoehto. Josta taisin kirjoittaa... Mutta Ike, Mälkiä, Ape - ei ne kaikki olleet koko ajan väärässä. Paitsi siinä, että olivat väärässä paikassa. HIFK on kuin NHL:n Florida tai Rangers. Ihan sama ketä palkkaat ja kuinka kalliilla, joudut palkkaamaan lisää kalliita pelaajia vielä kauden aikana. Etkä siltä pääse edes playoffeihin.

Toisin sanoen HIFK taistelee liigan kalleimmalla rosterilla siitä, pääseekö se edes playoffeihin. Just kuten NY Rangers tuolla Atlantin toisella puolen.

Yrityselämässä on tapana, että johtokunta/hallitus päättää ja toimistusjohtaja toteuttaa päätöksiä vastaten myös siitä, että päätökset todella toteutetaan. Ongelmayrityksissä päätäntävävalta on usein johtokunnan/hallituksen ulkopuolella. Syitä moiseen tilanteeseen on useita. Hallitus/johtokunta on kyvytön joko kokonaisuudessaan, vanhuuttaan tai esimerkiksi valtataistelun ja sisäisten riitojen repimä.

Kyllä mä näkisin, että muutoksia pitää tapahtua myös HIFK:n hallinnossa. Ei jokainen valmentaja tai hyvä pelaaja voi muuttua huonoksi kun tekee sopparin IFK:n kanssa. Syitä on nyt Apessa ja paljon - mutta perussyyt ovat vieläkin syvemmällä. [/B]

Juuri näin. Mielestäni organisaation roolitus on täysin sekaisin. Se on ollut sitä pitkään, poislukien Kekäläisen aikakauden, ja tulee myöskin olemaan ellei asialle tehdä jotain. Koko touhusta huokuu suuri epävarmuus kenelle kuuluu mikäkin tehtävä. TJ ostaa pelaajia valmentajia kuulematta, hallitus säkittää valmentajia TJ:n yli, pelaajat uhmaavat valmentajaa etc. Päätöksiä tehdään niin, että kukaan ei oikein tiedä mistä päin tuulee. Tottakai tämä aiheuttaa hämmennystä koko "chain of commandissa". Jos joukkueenjohto ja -hallitus on pihalla, eiköhän se heijastu aika suoraan pelaajienkin toimintaan. Paska valuu alaspäin, niinhän se on? Ollaan kaikki yhdessä pihalla tai unessa tai ihan miten vaan. Muuta selitystä en siihen yksinkertaisesti keksi, miksi HIFK:ssa nykyisin kaikki pelaaja- ja valmentajahankinnat kusee. Kultakin muuttuu paskaksi, vaikkei niitä kultakimpaleita liikaakaan ole ollut.. Oma näkemykseni siitä miten tilanne korjataan on: Hallitus katsoo peiliin, taloushommat osaava TJ- löytyy jo, hankitaan asiantunteva UTJ. Näillä lähdetään liikkelle, pidetään huoli, että kaikki organisaatiossa tietävät roolinsa ja sitten, jos virheitä tulee, tiedetään mistä lähdetään syitä hakemaan, eikä vedetä siksakkia niinkuin nyt.

Pari perinteisiin liittyvää asiaa vielä. Toista ainakin on puitu kesällä, mutta tuon asian esiin uudellen. Kuinka voidaan puhua perinteitä vaalivasta TJ:stä tai hallituksesta, kun 30 vuotta samoilla paikoilla istuneita kausikorttilaisia roudataan bisnesmiesten alta pois? Suoraa paskaa uskollisille faneille sanon minä! HIFK:n perinteet pitävät sisällään muutakin kuin pelkän pelityylin jäällä, vai mitä? Jos sama meno jatkuu, jatkoajassa itkeminen muodostuu meille pikkuhiljaa perinteeksi..
 

Hanska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseudun joukkueet
HIFK:n joukkue

Jotta kaikille myös selviäisi tosiasia ettei kaikki tämä paska ole pelkästään Suhosen vika niin verrataan IFK:n ja Jokerien hyökkääjäkalustoa:

Hentunen – Pakaslahti – Peltonen
Pesonen – Aalto – Vertala
Turunen – Sihvonen – Valtonen

Pärssinen – Simicek – Kuhta
Vopat - (Ruutu) – (Vihko)
? – Salminen - ?

Näkyykö eroja?? Ja 1 milj mk pitäisi olla palkkakustannuksissa eroa?

Yläpuolelta löydätte ns. kokeneet pelimiehet, joihin ainakin pitäisi voida luottaa kun mahdolliset play-off matsit alkavat. HIFK:n Ruutu ja Vihko ovat suluissa koska ovat vielä junnuja eikä heidän panoksesta ole mitään takuita. Sitäpaitsi on Jokerien voimista poislaskettu Banham jonka tilalle varmasti tarpeen vaatiessa hankitaan joku kunnon tykki, eikä mikään Sandy Mooger.

Niin, ajatuksia tämä ainakin herättää ja mielestäni voidaan puhua jopa kusetuksesta. Onko koko IFK:n palkkabudjettirahat todella jo käytetty ja mihin ne upposivat? Ja mikäli upposivat kuka hölmö on käyttänyt ne näin tyhmästi? Ja opittiinko tästä mitään?

ps. Kerrottakoon ettei yksikään Jokerien hyökkäjistä minun tietääkseni ole agentti Pulliaisen miehiä. Kari Haakana oli viimeisin ja todennäköisesti viimeinen Jokereissa ikinä pelannut Pulliaisen pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarttis varmaan tehrä jotain

Kuten täällä on kyllästymiseen asti jauhettu, puheiden aika on ohi ja on tekojen aika. Mitä me kannattajat/fanit voimme tehdä?

Katsojien ulosmarssi hallista kesken pelin olisi tosiaan näkyvä keino osoittaa mieltä nykyistä menoa kohtaan, mutta toimisiko homma käytännössä? Siihen tarvittaisiin esim. koko B2:n sitoutuminen, ei riitä että kourallinen ihmisiä lähtisi hallista pihalle. Toisaalta irtolippulaiset olisivat jo maksaneet pelistä, jolloin hillokuningas olisi tyytyväinen, eikä varmaankaan korvaansa lotkauttaisi ulosmarssille. Fyrkkahan on pääasia.

Olisiko siis sittenkin parasta, että vain jäätäisiin kotiin? Ehkä se tekisi parhaan vaikutuksen. Hillokuningas saattaisi suorastaan järkyttyä jos halliin vaivautuisi sellaiset 4000 ihmistä aiemman 6000:n sijasta. Tekisi meinaan kohtalaisen ison loven seuran tuloihin ja se jos mikä saattaisi herättää ahneet herrat kabineteissaan.

Mitä vielä? Olisiko kenties aiheellista harkita jonkinlaisen adressin väsäämistä, sellaisen, johon kerättäisiin mahdollisimman monen kannattajan nimi (allekirjoitus) ja osoitettaisiin se esim. IFK:n hallitukselle ja/tai the Pentille. Adressissa ilmaisisimme tyytymättömyytemme nykyiseen toimintaan ja vaatisimme sitä oikeaa IFK:ta takaisin. Tai jotain vastaavaa.

Tällaisia aatoksia pyörii huolestuneen ja vittuuntuneen kannattajan mielessä näin perjantaiehtoona.

Jollain parempia ehdotuksia?
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Valmentajatrio

Koska tämä on ainoa asia, josta pystyn antamaan perustellun mielipiteen, kirjoitan juuri tästä. Ehdotus: Tamminen-Hagman-Sakke(Hexi kun olisi vapaa vasta kauden päätyttyä).

Tamminen: Persoonallisuus isolla peellä. Osaa motivoida pelaajia ja olen antanut itseni ymmärtää, että suosii brandille ominaista kiekkoa. En tiedä onko suurempia esteitä saada mies joukkueeseen.

Hagman: Tuli mieleeni miehen Sport FM:llä antamien lausuntojen jälkeen. Sopisi varmaan faneillekin, entä Penalle?

Lindfors: Tähän voisi ottaa tilalle jonkun muunkin, mutta Sakella on kait suht hyvät välit pelaajiin ja hoitaa ruutunsa muutenkin hyvin(?).

Trio olisi tässä,mutta sen pitäisi kyllä olla kvartetti. Tästä rykmentistä puuttuu puolustajataustan omaava apukoutsi. Semmoinen tarvittaisiin vastaamaan puolustuspelistä. Ehdotuksia?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Hanska
Eikö Jhag ole lukenyt kenraali Ehrnroothin kirjoituksia? Niissä toistuvat useasti ajatus: "mikäli et opi mitään omasta historiasta ei sinulle myöskään ole tulevaisuutta"...

On aivan eri asia oppia omasta historiasta kuin rypeä omassa (lähi)historiassa eli virheissä. Otanpa esimerkin naapurista. Kun Hjallis rakensi oman areenan, piti kaiken olla kunnossa. Ei ollut. Juuri silloin HIFK ajoi ohi Kekäläisen (arvostan eniten näistä tämän ajan miehistä) ansiosta. Hjallis sekoili valmentajapotkujen, Jari Sarasvuon, haastattelulasien ja muiden kanssa. Ja me nauroimme, ihan aiheesta. Mutta mitä teki Hjallis, synnynnäinen bisnesmies ja synnynnäinen kopioija? Huomasi, että omat ideat ovat perseestä, otti lusikan kauniiseen käteen ja OSTI HIFKistä sen, mikä siellä oli hyvää. Ihan kylmän viileästi. Toinen vaihtoehto olisi ollut se hifkiläinen; jäädä junnaamaan samaa ja samaa ja samaa ja samojen ja samojen ja samojen tyyppien kanssa. Ja ihmetellä, että perkele kun ei onnistu ja perkele, kun naapurilla menee lujaa. Mies oppi virheistään ja astui askeleen eteenpäin sen sijaan, että olisi jäänyt jumiin johonkin mikä tuli ja meni (Jokerien ensimmäinen aalto - enkä tarkoita Antti Aaltoa). Vihaan Hjallista sen takia, että hän ryösti meiltä SW:n -ja vähäksi aikaa fyysisen kiekonkin- kuin lapselta tikkarin. Ja ihailen häntä samasta syystä.

Samanlaista suursiivousta nimenomaan ajatusmaailmassa suosittelisin nyky-HIFKissäkin. Suurin osa ajasta kuluu näköjään kinastellessa siitä, että kenen syytä on se missä nyt ollaan. Olemme Jumbojetissä, joka on lähtenyt syöksyyn ja me vain kaikessa rauhassa väittelemme, että kenen syy tämä oli...ja milloin tämä kaikki alkoi....Minä suosittelisin vitun radikaalia korjausliikettä ja vasta sen jälkeen voitaisiin analysoida, että miksi ja kenen syytä. Jos se enää silloin kiinnostaa. Sama koskee Calounin tapausta: minäkin olen ikuinen JC-fani,mutta olen jo oppinut hyväksymään sen, että mennyttä mikä mennyttä. Niisk. Hieno, huipputaitava pelaaja, kenties paras liigassa pelannut hyökkääjä kautta aikojen.

Hiffaatko Hanska? Tätä tarkoitan. Toivoisin, että HIFKissä olisi juuri nyt joku Hjalliksen businessmindillä varustettu, joka toteaisi törkeästi esimerkiksi näin: HPK:ssa tuntuu olevan hyvä meininki. Kansa viihtyy, laidat paukkuu etc. Perkele, ostetaan Jukka Jalonen ja tuodaan se meininki tänne. Sehän on juuri sitä kiekkoa, mitä meidän hallissa janotaan. Ja antaa niiden itkeä, bisneksessä ei jaeta tyylipisteitä, ainoastaan menestyspisteitä.

Olen luultavasti suuremman siivouksen kannalla kuin sinä ja olen todellakin valmis lakaisemaan Frankin ja Penan myös menemään, jos sille on riittävät perusteet. Ainoa, mikä saa minut arvostamaan Penaa HIFKissä on taloudellinen tulos. Penan tienaamilla hilloilla meille ostettiin Pärä, Rudi ja Simicek. Penan urheilullinen osaaminen nykyään? Ei mitään. Pena valmentajana? Haukotus, tervetuloa 80-luku. Siinä kaikki, mitä ajattelen Penasta ja HIFKistä nyt. Rahaa se mies osaa -luoja tietää mistä syystä- tehdä. Nykyään.

Viestin lähetti Hanska

Ja kyllä se taisi olla Kekäläinen joka palkkasi SW:n eikä Moberg??

Viime kädessä se oli Frank, joka luotti edellisellä kaudella flopanneen Kekäläisen visioon. Tuleeko mieleen kauheasti toimitusjohtajia, jotka olisivat tuolloisella Kekäläisen meriitillä sanoneet, että okei, saat toisen mahdollisuuden? Otetaan vain tuntemattomat ex-Jyp ja ex-Lukkovalmentaja + ex-pelaaja. Kekäläisen löytöjä he tietenkin olivat, päivänselvää.

Viestin lähetti Hanska

Kyllähän Mobergilla on suuri IFK-sydän, se on totta, mutta niin on monella muullakin. Nyt on vaan asiat niin että jotakin suurta pitäisi pikkuhiljaa tapahtua...vähän niin kuin vallankumous.
Naapuri lappaa etumatkaa joka päivä ja IFK:ssa ei tapahdu yhtään mitään. J:Hagin pikku ideoilla saataisiin laiva nousemaan vuodeksi ehkä pariksi mutta moni kyllä haluaisi vakaan laivan 10 vuodeksi eteenpäin, etkö sinäkin J:Hag??

Olet täsmälleen oikeassa. Minulla on vain sellainen taktiikka, että ei vedetä heti koko palettia uusiksi hallitusta, omistuspohjaa ja toimitusjohtajaa myöten. Vai onko sinulla mielessäsi joku taho, joka tulisi sponsoreineen päivineen ja ottaisi koko paskan kerralla haltuun? Voi kun olisikin, mutta ei ole. Edes minun hilloni eivät siihen riitä..:)

Noudatan tässäkin vanhan jalkaväenkenraalin taktiikkaa: säilytetään nykyiset asemat ja hankitaan häikäilemättä uutta sillanpäätä. Nykyisillä asemilla tarkoitan nykyistä liikevaihtoa, nykyisiä yhteistyösopimuksia ja nykyistä toimitusjohtajaa sikäli kun hän TALOUDELLISELTA kannalta nauttii luottamusta. Ja näin on. Mutta se ei ole firma eikä mikään, minkä tj ei ole korvattavissa. Muuten se on helvetin huonosti johdettu firma. Ja siitä taas kantaa vastuun hallitus.

Frank puolestaan. Okei, jos joku saa kicksejä siitä, että potkitaan vanha mies pihalle, niin siitä vaan. Minä arvostan Frankia asioista, joita ei voi rahalla mitata ja tiedän hänen uraltaan paljon sellaista, mitä muut seurajohtajat eivät olisi koskaan pelaajiensa eteen tehneet. Sanoin edellisessä viestissänikin, että eihän Frankista mitään haittaakaan ole - otetaanko vaikka karismaattisuuskilpailu Hjallis vs. Frank? Pitäisin Donin HIFKin henkisenä keulakuvana, poissa operatiivisista asioista. Sen HIFK on hänellekin velkaa. Ja ymmärrykseni mukaan tämä on Frankin oma toivomuskin - hän ei kaipaa enää tuleen.

Tiedän kipeän selkeästi, että Apen poistaminen on pienen pieni osa kokonaisuudesta, mutta valitettavasti se on juuri se ensimmäinen askel, minkä voimme juuri nyt tehdä. Toivon HIFKin tähden, mikäli näin tapahtuu, että se ei jää ainoaksi muutokseksi. Minä, jos kuka, kaipaan isoa luutaa HIFKiin. Emme tarvitse laastaria, tarvitsemme kirurgia.

Q: Tuo on totta. Jonkun verran pelaajakauppaa tuntevana voin myös yhtä hyvin kysyä: Kuka pelaaja haluaa vakavissaan seuraan, joka budjetistaan ja kalustostaan huolimatta rämpii sijoilla 9-11? Ei yhtään kukaan.

Sanotaan vielä sekin tämän päivän tsekkausten perusteella, että ongelmallisin pelaaja HIFKissä ei ole Zidlicky vaan Kantor.

Ja sanotaan vielä myös sekin, että HIFKissä on nyt vedetty pää pensaaseen ja toivotaan, että kaikki menisi itsestään ohi. Huoh.

PS.
Opiskelin aikoinaan yliopistossa historiaa vuoden. Karua meininkiä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti Q
Tällä välin nostan esiin erään asian liittyen vaatimuksiin Apen vaihtamisesta. Jos ajatellaan HIFK:ta ja sen vetovoimaa/menestystä pitkässä juoksussa. Mitä ammattivalmentajat ajattelevat joukkueesta, joka vaihtaa valmentajaa vuosittain. Olisiko tunkua ?
Jokereillahan on kokemusta tästä showsta kun valmentajaa on välillä vaihdettu parikin kertaa kaudessa. Enpä ole silti kuullut, että valmentajat olisivat joukolla kieltäytyneet pestistä. Hommanhan voi ajatella valmentajan kannalta haasteena ja näytönpaikkana. Olen seissyt jokaisen Harkimon valmentajan vaihdon takana vaikka uusi valmentaja ei läheskään aina ole onnistunut hommassaan parhaalla mahdollisella tavalla. Jotainhan on tehtävä jos homma kusee, pelkkä odottelu ja ihmettely ei johda mihinkään.

Apesta oli juttua tuolla omassa ketjussamme ennen kauden alkua ja vähän niiden kirjoitusten mukaan homma on mennyt tällä kaudella. Silloin Apen kritisointia pidettiin pelkkänä perusteettomana vittuiluna. Välillä Ifkin organisaatiosta tulee mieleen Kiinan Kommunistisen Puolueen puoluekokoukset; tulokset ovat huonoja, samat parrat istuvat johdossa ja kritiikki omassa organisaatiossa on olematonta. Sitten tehdään jotain kosmeettisia muutoksia vaikka ison luudan olisi aika lakaista ja uudistaa organisaatiota radikaalisti.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
No tuohon puolustajavalmentajan pallille voipi ehdottaa jo aikaisemmin mainittu Vesa Surenkin. Ainakin kokeilun arvoinen veto. Vesa oli kylläkin enemmän tai vähemmän "hengen vaarallinen" niissä matseissa joissa näin hänen pelaavan. Juuri sellaista fyysisen pelaamisen korostamista mitä en allekirjoita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös