Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 723 870
  • 33 945

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Andy McCoy taitaa olla aika heikossa hapessa. Äsken veti lähinnä myötähäpeää herättäneen vedon On the Rocksissa Flesh Roxonin Nicky Rothenin kanssa. Harmi Nickyn kannalta, sillä hän oli ihan hyvässä vireessä ja (onneksi) hoiti suurimman osan lauluosuuksista. Oikein kruununa Andy lavalta pois horjuessaan aiheutti ketjureaktion, jonka seurauksena kaksi tai kolme katsojaa lensi rähmälleen lattialle.

Pieni ero erääseen elämänsä vireessä uuden bändinsä kanssa esiintyvään bändikaveriin.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Andy McCoy taitaa olla aika heikossa hapessa. Äsken veti lähinnä myötähäpeää herättäneen vedon On the Rocksissa Flesh Roxonin Nicky Rothenin kanssa. Harmi Nickyn kannalta, sillä hän oli ihan hyvässä vireessä ja (onneksi) hoiti suurimman osan lauluosuuksista. Oikein kruununa Andy lavalta pois horjuessaan aiheutti ketjureaktion, jonka seurauksena kaksi tai kolme katsojaa lensi rähmälleen lattialle.

Pieni ero erääseen elämänsä vireessä uuden bändinsä kanssa esiintyvään bändikaveriin.

Eikös Andylla ole pitkään "päivän kunto" vaihdellut aika laajasti. Toivottavasti ei ole lopullista alamäkeä kuitenkaan, mutta jossain vaiheessahan sekin toki väistämättä tulee jos elämäntyyli on ennallaan.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Andylla ole pitkään "päivän kunto" vaihdellut aika laajasti. Toivottavasti ei ole lopullista alamäkeä kuitenkaan, mutta jossain vaiheessahan sekin toki väistämättä tulee jos elämäntyyli on ennallaan.
Andyllä voi olla tietysti jo kestokänni päällä, mutta ainakin vaikutti olevan aika juhlakunnossa.

Avautui samalla, että taisi Bam Margera vierailla tuolla keikalla. Luulin, että se oli hattunsa riisunut ja huppariin pukeutunut sama jannu, joka oli ilmoittamattomana lämppärinä. Kuulin nimeksi Mike Nabby (*) tai jotain sen suuntaista, mutta en viisastunut googlettamalla.

Bite It You Scum oli tuon Margeran (jos se hän oli) vetämän biisin nimi ja sitä Bam on näemmä esittänyt aiemminkin.

E: (*) Mike Nappi. Löytyi, kun muistin yhden biisin nimen. Slumburbs. Ei ihan slummi, muttei ihan esikaupunki.
 
Viimeksi muokattu:

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Avautui samalla, että taisi Bam Margera vierailla tuolla keikalla.

Luin jostain aviisista, että Bam on Suomessa tekemässä jotain yhteistä musiikkiprojektia Andyn kanssa ja siinä samalla dokumenttia Andysta. Mielenkiintoista materiaalia varmasti luvassa.

Andy ei ole lähtenyt seuraamaan bandikaverinsa suuntaviittoja koko kansalle uppoavana mutta kuitenkin musiikillisesti katu-uskottavana herttaisena rock-kukkona, vaan vetää tiukasti omalla valitsemallaan linjalla. Siinä saattaa vain olla surumielinen sävy jonkin ajan kuluttua.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pokemonista on lehdet pari päivää kirjoitellut ja nyt vasta hoksasin että se on eri juttu kuin Teletapit. Jotenkin ne hahmot oli mulla mielessä. Tossa Pokemonissa on jotkut aivan oudot. Ei kait noita ole näkynyt ikinä missään. Toi logo taas on tosi tuttu, toisin kuin Teletapeissa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Täällä mökin välittömässä läheisyydessä asuu joku haukka. Ja ei minulle vain ole kerrottu. Huutelee tuosta yhden kuusen nokasta vain satunnaisesti. Noh kunhan ei minuun käy kiinni niin hyvin menee. Ei ole mitään hajua mikä haukka on kyseessä, kun näköhavainnot rajoittuvat iltaan/yöhön jolloin näkyvyys on melko heikko.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Äsken veti lähinnä myötähäpeää herättäneen vedon On the Rocksissa Flesh Roxonin Nicky Rothenin kanssa. Harmi Nickyn kannalta...
Jännä että vielä löytyy näitä rokkareita, jotka jaksavat Andyn kanssa yrittää. Minusta jo Hanoin paluun viimeiset vuodet olivat aika kauheaa kuunneltavaa McCoyn osalta. Ja kun muistaa kuinka se yks Amerikan poikakin järkyttyi taannoin Andyn kunnosta, niin voi vaan ihmetellä että joku kuitenkin jaksaa. Ehkäpä se on jonkinlaista alan sisäistä sosiaalityötä.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voikohan tätä nyt tähän ketjuun laittaa, mutta löyty tossa vähän kuvia taas ja huhhuh toi yks eksä oli seksikäs, ku tavattiin. Hassuks asian tekee se, että en osaa oikeestaa entisistä naisista sanoo yleensä yhtään mitään. Tällä likalla vaan oli täydellinen keho just mulle. Siks varmaa halusinkin sen aikoinaan.

Huhhuh, tota katsetta jo pelkästää! Panisin! Tai no, en enää nykyää, mut oli kivaa aikaa aikansa. Harmi, et viina tuhos hänet ja meidät. Ei mulla todellakaa ikävä oo. Kuhan kelasin, et hitto oli nekin vuosia! Tää on huigeeta tää elämä jätkät!

Sit aukes tota facebookii tsiigailemalla, et yks toinen eksä näköjää alottanu seukkailee Suomen yhen tän hetken suosituimman muusikon kaa. Qi mageeta! Aina ku maailma paiskoo mut rättinä lattialle, ni tsiigailen näit eksii ja tätäki daamia ja tätä muusikkoaki ihaillen ja mietin: "Mä se olin, joka tytöstä teki naisen. Minäpä minä. Miehet vaihtuu ja mitä vaan voi elämässä tapahtua, mut yks ei koskaan muutu: eka on aina eka.".

Kjeh Kjeh, en itekää tiedä mistä tää noloakin nolompi egoilu nyt oikeen kumpuaa. Varmaa, ku haluun lapsii ja panettaa koko ajan ihan vi-tus-ti, mut en haluu seksii ku vain vauvantekotarkotuksessa. Tai haluun tietty, mut vain sen naisen kanssa, jonka kanssa tiedän haluavani lapsia. Et varmaa jotain miehistä turhautumista täs meneillään. Koittakaa jätkät kestää.

Miksi sä haluat panna vaan lastentekotarkotuksessa? Panetko sitten kun nainen on paksuna?
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huutelen vieraisiin pöytiin mutta syynä voi kenties olla esimerkiksi se että pannessa rakasta, tai sellaista johon haluaa rakastua, saa vapautuvasta oksitosiinista saa paremmat fiilikset.

Onko halulla rakastua ja panemisella lastentekotarkoituksessa jotain yhtäläisyyttä?

@tulevaton Oon tässä vaan seuraillu sun kirjotuksia ja rakkauden kohde tuntuu vaihtuvan melkoisen usein ja sillä kyselin. Kaikella rakkaudella tuo "kritiikki", tulevaton.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosi hassua käydä kaupassa niin ettei osta kaljaa. Joskus kaks viikkoa sitten kyllä kävin, mutta sitä ennen varmaan pari vuotta sitten, vaikka mä käyn kaupassa sen parikin kertaa päivässä. Jotenkin ihmeellinen fiilis kävellä siellä ympäriinsä kun koko ajan kuitenkin mietit sitä hyllyä. No joskus aamulla ehkä oon ennen duunia hakenut paistopisteestä nopeasti jonkun piirakan tai jotain.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
@pettter ja duuni, olisi kiinnostavaa tietää mitä foorumin känniketjuprovohupiveikko on löytänyt työkseen. Avautui ehkä, että se vetää sittenkin erittäin äärimmäistä alkoholistiroolia olematta kuitenkaan sellainen. Suoritti paljastuksen omin päin, älkää ruokkiko rölliä enää.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Avautuneista tuli Mieleeni jokin aika sitten, taisi olla kyllä jo viime vuonna, että olen viettänyt yhteiseloa enimmäkseen vasemmistovihreiden naisten kanssa.
Toki minähän olen maailmanmittakaavan yleissuomalainen ja harrastanut myös PaavoLipposLasseLehtis-demariutta. Mutta muuten olin hyvä ja jaksava kuuntelija. Ex-kommari-vihreä, aito demari, ex-demari-vihreä. Pieni randevoo eli rendezvous oli luultavasti kepulaisen kanssa. Miksi en poroporvarikokkaria ole saanut haavittua? Olen tainnut käydä vain rumien ihmisten pubeissa. Paitsi nämä vasuritkin ovat kyllä olleet söpömpiä kuin minä.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@pettter ja duuni, olisi kiinnostavaa tietää mitä foorumin känniketjuprovohupiveikko on löytänyt työkseen. Avautui ehkä, että se vetää sittenkin erittäin äärimmäistä alkoholistiroolia olematta kuitenkaan sellainen. Suoritti paljastuksen omin päin, älkää ruokkiko rölliä enää.
Oon kait mä varmaan lähes kymmenen kertaa maininnut noista töistä. Helmikuussa kerroin kun alkoi ja tän kuun alussa sanoin että loma alkoi. Ei sillä ettet huomannut, mutta ihme kitinää.

Lähde ryyppäämään niin katsotaan kuka on kuka.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jonkun Wiki-klikkailun kautta päädyin Titta Jokisen sivulle ja avautui, että hänen oikea etunimensä ei ole Titta. Mihinkään ei voi luottaa.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Lähde ryyppäämään niin katsotaan kuka on kuka.

Olin vähän maistissa. En oikein tiedä itsekään mistä kitisin, mutta sitä se alkoholi joskus aiheuttaa. Pyydän anteeksi eniveis.

Ryyppäämään voidaan mennä joskus jos satutaan samoille hoodeille, mutta se on todennäköisesti epätodennäköistä.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Avautui että onnistuin saamaan rasismikortin kasvoilleni, koska arvostelin Turkkia turvattomaksi lomakohteeksi tällä hetkellä. Tai siis meinasin, että jos alkavat vielä jotain islamin lakeja siellä noudattaa, niin ei turisteillekaan varmasti ole mikään mieluisa kohde, kun et saa enää alkoholia tai muija ei saa olla biitsillä uimapuvussa. Puhumattakaan jos joku väkijoukko on juhlimassa ja joku erehtyy sanomaan vaikka "Erdogan on ihan kakka" tai rukoilee Jeesusta, niin siellähän on koko kylä liekeissä sen jälkeen.

Mikäli siis kyseinen kirjoittelija oli tosissaan. Ei oikein vielä tullut selväksi, että heittikö ton rasistikortin läpällä vai tosissaan. Elämäni helpoin vastaanotettu rasismikortti, jos tosissaan oli :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös