Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 723 793
  • 33 945

ruoto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Real Madrid,Skellefteå AIK

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Että en osaa jostain syystä innostua Sveitsin hienoista otteista tai asettua heidän puolelleen finaalissa. En oikein edes tiedä miksi, joku noissa vain tökkii. Stereotypia rikkaista ja puolueettomina hinnalla millä hyvänsä pysyvistä tylsimyksistä ei vain sytytä.

Avautui, että minua jopa vituttaa myös Islannin menestys näissä meneillään olevissa jalkapallopelailuissa. Taaskaan en oikein osaa sanoa miksi, mutta toivottavasti seuraavassa matsissa mädänhainsyöjillä pyyhitään nurmea. Wales ei ole niin paha, koska voittivat ehkä vastenmielisimmän maan Euroopasta viimeeksi.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Mulle avautui (vasta) tänä vuonna että on aika tuhannen loppuunkulunut läppä vitsailla Suviseuroista. Ainakin jos sen tekee sillä legendalla että läheisiltä huoltiksilta loppuu kortsut ja kaljat joka vuosi Suviseurojen aikaan. En tiedä vaikuttaako tuohon että mm. Korporaatio ja sitä kautta Ilta-Sanomat teki juttua aiheesta, mutta tuntuu että tänä vuonna on saanut kuulla vielä normaalia enemmän tuota läppää.

Ei mulla mitään sidoksia ole lestadiolaisiin, mutta nuo kusenpolttamat vitsit vaan väsyttää vitusti.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Avautui, että pitäisi käydä omin silmin ratsaamassa torniolaisten huoltoasemien ja ruokakauppojen kyky palvella kortonkeja ja kepukaljaa ostavia asiakkaitaan (tosin epäilen, että jonkinmoinen kotikenttäedun tapainen saattaa edesauttaa preservatiivien saatavuutta). Tosin en pysty, kun en liiku seudulla tässä viikonvaihteessa, mutta pitäisi siis. Ehkä kilautan kaverille.
 

Nick Neim

Jäsen
Mulle avautui (vasta) tänä vuonna että on aika tuhannen loppuunkulunut läppä vitsailla Suviseuroista. Ainakin jos sen tekee sillä legendalla että läheisiltä huoltiksilta loppuu kortsut ja kaljat joka vuosi Suviseurojen aikaan
Siis eihän tuo ole edes mikään läppä. Paikallisesta ruokakaupasta loppui kortsut kesken, kun nuo Suviseurat tässä taannoin lähistöllä järjestettiin. Kysyntä oli aikamoista, ja kaupassa jouduttiin myymään useasti eioota.
 

sinikettu

Jäsen
Luuleeko joku oikeasti, että kaikki lestadius-ihmiset vetelevät päivästä toiseen paljaalla, eivät juo alkoholia, kuuntele rock-musiikkia tai katso tv-sarjoja/elokuvia? Eivät nyt kaikki amiksetkaan jaksa joka ilta lähteä Corollalla vetämään karvanopparallia kylille.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Siis eihän tuo ole edes mikään läppä. Paikallisesta ruokakaupasta loppui kortsut kesken, kun nuo Suviseurat tässä taannoin lähistöllä järjestettiin. Kysyntä oli aikamoista, ja kaupassa jouduttiin myymään useasti eioota.
En minä nyt sitä tarkoittanutkaan että tuolla ei olisi totuuspohjaa. Tarkoitin sitä että alkaa olemaan jo niin puhkikulunut aihe, että ei jaksaisi kuunnella samaa tarinaa kymmenettä kertaa samalla viikolla. Vähän samaa genreä kuin sanoisi kaupan kassalle kuitista "en tartte kuittia, en vähennä verotuksessa". Eihän sekään oikeasti ole mikään läppä. Tai sitten ne iänikuiset pizzeria-tarinat. "Se on vain mainos" tai "Ei ollut ananas niin laitoin bananas". Niin vanhoja juttuja että niille pitäisi myöntää jo valtion eläke ja museoviraston suojelu.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Luuleeko joku oikeasti, että kaikki lestadius-ihmiset vetelevät päivästä toiseen paljaalla, eivät juo alkoholia, kuuntele rock-musiikkia tai katso tv-sarjoja/elokuvia? Eivät nyt kaikki amiksetkaan jaksa joka ilta lähteä Corollalla vetämään karvanopparallia kylille.
Ei luule, ei sentään. Välillä lestat käyvät myös panemassa lasta suuhun. Ja kun synnit on taas kerran käyty nollaamassa, niin uusi kierros alkaa kuin kympin juoksijalla.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
No jopas nyt. Toistakymmentä Scarlett Johanssonin leffaa on tullut nähtyä ja nyt vasta mulle avautui, että Scarlett ei ole ruotsalainen vaan ihan jenkki ja isä Tanskasta kotoisin. Miten mä oon aina pitäny tätä naista ruotsalaisena.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Se, että Mike Monroen pikkurillissä on enemmän rock'n rollia kuin koko Axl Rosen pöhöttyneessä olemuksessa. Tänä aamuna avautui tämä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Se, että Mike Monroen pikkurillissä on enemmän rock'n rollia kuin koko Axl Rosen pöhöttyneessä olemuksessa. Tänä aamuna avautui tämä.

En sinällään kiistä tätä huomiota, mutta jäi vain mietityttämään, että missä tuo pikkurilli mahtoi olla, kun asia attendolle avautui?
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Monroen pikkurilleistä en tiedä, mutta Axl Rosella ne ovat ainakin pianoa soittaessa kuin T-Rexin etutassut. Eli Mike Monroen pikkurillissä on ainakin enemmän rock ´n rollia kuin Axl Rosen pikkurilleissä yhteensä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitkämäki ja Mannio ovat pudonneet EM-kisojen finaalista. Avautui siis, että tänä vuonna on yleisurheilun EM-kisat - ja että ne ovat alkaneet.
 

Ralph

Jäsen
Henri Kontinen voittikin Wimbledonin sekanelinpelissä. Minä kun luulin, että ihan vain nelinpelissä. Ihmettelinkin, että miksi kaikissa juhlakuvissa Kontisen vieressä oli aina nainen.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Etsiskelin Helsinki Cupin nettisivuilta kummipojan jengin otteluohjelmaa ja tämä piristi päivääni: Welcome to Pride Sports
Vähän epäilen, onko termin "pride" länsimaissa yleistynyt merkitys selvinnyt myös intialaisille?
P.S. Ei valitettavasti ole kummipojan lohko, väärä ikäluokkakin. Mutta ai hitto kun olisi hauskaa, että meikäläinen sateenkaariporukka ottaisi ko. joukkueen siipiensä suojiin...
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Olin aina tähän päivään asti luullut, että AC/DC:n lätsäpää Brian Johnson on pesunkestävä aussi. Eihän kukaan muu voi känistä ja liikkua sillä lailla kuin Australian takamailta tuleva farkkuihin ja raakaöljyyn pukeutuva perusjohnson. Mitä vielä - onkin aivan originaali englantilainen! Meni ilo nyt siitäkin.
 

Ralph

Jäsen
JYP:n tiedottaja/viestintätyyppi ei ehkä tiedä, mitä tarkoittaa otsikko. JYP:n nettisivujen uutisen otsikko on:

Nolan Yonkmanille jatkosopimus. Pekka Tuokkola palaa maalille. Antti Turunen liigajoukkueen valmentajaksi. Miika Lahti käyttää ulkomaanoptionsa.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JYP:n tiedottaja/viestintätyyppi ei ehkä tiedä, mitä tarkoittaa otsikko. JYP:n nettisivujen uutisen otsikko on:

Nolan Yonkmanille jatkosopimus. Pekka Tuokkola palaa maalille. Antti Turunen liigajoukkueen valmentajaksi. Miika Lahti käyttää ulkomaanoptionsa.
Hemmolla ei ole tulevaisuutta ainakaan iltapäivälehtien toimittajana. Tuostahan saisi neljä erillistä uutista:

NHL-tähti jatkaa Liigassa!
Oho! Tämä mestarimaalivahti palaa Liigaan!
Päivän kuumin valmentajauutinen tulee Jyväskylästä!
Voi surku! Kulttipelaaja jättää liigan!
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Että hymiöt eivät ole hymiöitä. Koska olen erään naispainotteisen vertaistukiryhmän jäsen, päätin naisena hieman pistää hymiötä joukkoon pehmentääkseni sävyä. Käytin Facebookissa näkyviä hymiöitä ( :) :D ;) jnejnjejne.), niin se olikin v*tuilua eräälle lukijalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös