Viestin lähetti Senior
Muutamissa yhteyksissä kauden kuluessa Sinulta kyseltiin kantaa Alpon työstä tällä kaudella. Minusta, ja varmasti monista muistakin, olisi kiinnostavaa kuulla mielipiteesi asiasta, noin laajemminkin, nyt kauden ollessa end.
1. Motivaatio
Kaikki lähtee siitä, että on motivaatio kunnossa. Joukkueen päävalmentaja on se suunnannäyttäjä ja hänellä täytyy olla rautainen motivaatio. Hetken aikaa puolivillainen tekeminen menee läpi, mutta olemus ja sanattomatkin viestit kertovat varsin nopeasti sen missä mennään. Siitä nyt puhumattakaan, jos aivan suoraan myönnetään, että homma ei juurikaan kiinnosta. Kuinka hyväkään mies voi edes teoriassa selviytyä kovasta hommasta, jos motivaatio ja sydän ei ole mukana duunissa?
Kun filosofisesta ihmisestä on kysymys, niin on hyvä lainata Epictetuksen lausuntoa: "Eivät asiat tee ihmistä onnettomaksi vaan se mitä hän niistä ajattelee". Varsin yleinen käsitys on se, että Alpo Suhosen etenkin julkinen kuva on varsin negatiivinen. Aina kun suu aukeaa, niin sieltä tulee pitkä lista asioita mitkä ovat huonosti. Silloin kun suusta tulee taukoamattomasti asioita, jotka ovat huonosti, niin puheet kärsivät täydellisen inflaation.
2. Joukkue
Alpo Suhonen korostaa jääkiekossa yksilöiden vastuuta ja yksilökeskeisyyttä. Jääkiekko vaan sattuu olemaan joukkuepeli ja sitä taustaa vasten yksilökeskeisyyden korostaminen on kulkemista täysin väärään suuntaan. Maalivahdit tavallaan ovat yksilöurheilijoita, mutta muuten jääkiekko on mitä suurimmassa määrin joukkueurheilua. Siksi kiekkoilijat ovat myös jääkiekon lajikseen valinneet. He nimenomaan haluavat kuulua joukkueeseen. Ja jos joukkue on oikeasti pelaajalle tärkeä, niin silloin hän on valmis uhrautumaan joukkueen hyväksi ja tekemään kaiken mahdollisen muiden pelaajien ja joukkueen hyväksi. Vanha totuus on se, että huonoista yksilöistä koostuva loistava joukkue voittaa aina hyvistä yksilöistä koostuvan huonon joukkueen. 1+1+1+1+1=5 Vs. 1. Jo lähtökohta asiaan on ihan selkeä.
Päävalmentaja on se henkilö, jonka pitää tehdä kaikki mahdollinen työ hyvän joukkuehengen ja joukkueen luomiseksi. Se koostuu pienistä asioista, mutta siihen ei taatusti kuulu joukkueen jäsenien julkinen ja kohtuuton arvostelu. Sellainen arvostelu ei johda ainoastaan siihen, että arvostelun kohteet vetävät omat johtopäätöksensä asiasta. Arvostelu osuu koko joukkueeseen ja jos vielä arvostelua pidetään kohtuuttomana, niin sillä on suuret vaikutukset. Pahimmillaan sillä luodaan oppositio omia ajatuksia vastaan. Sen jälkeen on hyvin vaikea enää toimia oman joukkueen edessä uskottavana johtajana. Kritiikkiä täytyy antaa, jos siihen on aihetta. Mutta kritiikillekin on oma aikansa ja paikkansa. Hyväksi koettu malli on se, että omia kehutaan muiden edessä julkisesti ja kritiikki annetaan kahden kesken tai joukkueen sisällä - suoraan kritiikin kohde kohtaamalla. Silloin kritiikki osuu parhaiten kohteeseensa ja tuottaa todennäköisesti parhaan tuloksenkin.
HIFK nimenomaan on kautta historian tunnettu Joukkueena isolla jiillä. Sellaisena joukkueena, joka pitää huolta omistaan viimeiseen asti ja auttaa kaikin mahdollisin keinoin joukkueenjäseniä myös jääkiekon ulkopuolella. Se kuuluu niihin asioihin, joista minä olen enemmän kuin ylpeä. Sen rinnalla voitot, tappiot tai yksittäisten kausien menestykset ovat pikkuseikkoja.
3. Peluutus
Kiistaton tosiasia on se, että Alpolla on massiivinen kokemus jääkiekosta. Hän tietää varmasti enemmän jääkiekon hienouksista kuin monet muut liigavalmentajat yhteensä. Peluutuksen osalta jäi mieleen kuitenkin sellainen asia, että Alpo ei peluuttanut HIFK:ta niillä vahvuuksilla/heikkouksilla mitkä joukkueella olivat. Jäi sellainen mielikuva, että Alpolla oli "The Great Plan" ja sen mukaan peluutettiin joukkuetta, vaikka edellytyksiä siihen ei ollut. Joukkue pelasi riskialtista hyökkäävää ja aktiiviseen karvauspeliin perustuvaa kiekkoa. Verkko heilui molemmissa päissä kaukaloa, mutta HIFK:lla ei ollut sellaista materiaalia, joka olisi sallinut tuollaisen peluuttamisen. HIFK:lla olisi pitänyt olla niin hyvä materiaalia muihin joukkueisiin verrattuna, että se olisi sallinut "Avointen ovien"-taktiikan.
Kohtalaisen nopeasti kävi jokaiselle selväksi, että esimerkiksi HIFK:n viisikkopuolustus vuotaa kuin seula. Täysin kohtuuttomasti lyötiin vastuu vain pakeille (Saarinen & Hedberg etunenässä) ja veskareille. Tosiasia kuitenkin on, että vastustaja tuli usein kuin punaista mattoa pitkin ja löi kiekon reppuun. HIFK:n viisikko oli kaukalossa täysin levällään, pari miestä oli voimakkaasti karvaamassa kiekkoa pois hyökkäyspäässä, yksi surffaili laidassa ja sitä kautta puolustajat joutuivat usein kohtaamaan vastustajan ylivoimahyökkäyksen. Monet liigajoukkueet pelaavat varsin passiivista karvauspeliä ja kiekon menetettyään lähtevän nopeasti rakentamaan omalle siniviivalle tai puolustusalueelle sumppua. Siitä ei mennä heittämällä läpi. HIFK olisi taatusti kerännyt pisteitä enemmän, jos olisi lähdetty samalle linjalle. Hyökkäyspäässä olisi syntynyt vähemmän maaleja, mutta voittoja olisi tullut enemmän ja niistähän jääkiekossa pelataan.
Etenkin alkukaudesta pelaaminen maalinedustalla korostui voimakkaasti. Omalla maalilla oli lukuisia kertoja vastustajan leiri pystyssä ja täysin epätyypillisesti HIFK:lle vastustaja siellä sai myös olla. Kova halu mahdollisimman vähäisiin jäähyihin vielä ylikorosti asiaa. Pelaajat eivät uskaltaneet ottaa asioita omiin käsiinsä. Silloin olisi pitänyt tulla selkeä viesti, että jokaisella pelaajalla on "License to remove". Ensin vastustajan pelaajat maalinedustalta helvettiin ja vasta sitten pohditaan sitä, että saako joku jäähyn vai ei. Nyt kun HIFK:n maalinedustalla alkoi olla kivaa, niin siellä alkoi olemaan vastustajien pelaajia samaan malliin kuin asiakkaita Hulluilla Päivillä.
HIFK:n ailahtelevaisuus on hyvä osoitus siitä, että palikat eivät ole olleet hanskassa. Runkosarjassa pelattiin hyvillä tuloksilla kärkipään joukkueita vastaan. Heti seuraavassa matsissa taas saattoi tulla kunnolla kuokkaan selvästi heikompi vastustaja kohdattaessa. Liiga on tasainen, mutta ei niin tasainen mikä asian kokonaan selittäisi. Eikä asiaa selitä myöskään kokonaan nuorten pelaajien otteiden ailahtelevaisuus. Yksi iso juttu on henkinen valmiustila ja se ei ole ollut kaikissa matseissa vaaditulla tasolla. Jopa ottelun sisällä on pelattu kuin vuoristoradalla. Välillä on pelattu loistavaa peliä ja sitten taas peli ei ole näyttänyt kiinnostavan tuon taivaallista. Kun joukkue on päässyt pelaamaan parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ja se on kyennyt saavuttamaan hyviä tuloksia hyviä joukkueita vastaan, niin kyllä se kertoo omaa tylyä kieltään siitä, että materiaali ei kertakaikkiaan ole voinut olla niin huonoa kuin mitä on väitetty. Siitä vaan ei ole saatu irti tasaisesti tehoja ulos ja silloin syyttävä sormi osoittaa kohtalaisen helposti valmennusportaaseen.
Yksi asia on nuorten pelaajien peluutus. Alpoa on asiasta kehuttu moneen otteeseen, mutta siinä lyödään kyllä aika kovaa kirvestä kiveen. Ei se ole Alpon linja. Linja päätettiin hallituksen taholta yhdessä Matikaisen ja Mälkiän kanssa. Mälkiä lähti asiaa toteuttamaan ja lähes kaikki Alpon joukkueessa pelanneet nuoret ovat niitä, joita Mälkiä lähti ajamaan sisään. Alpon aikana kuvaan mukaan astuneet nuoret jäivät kyllä todella pieneen rooliin ja esimerkiksi Luttisen saamaa vastuuta ehti moni ihmetellä. Yhtälailla voidaan kysyä, että miksi puuttui rohkeutta peluuttaa esimerkiksi Purolaa ja monia muita nuoria kun nähtiin, että pelit eivät kokeneemmilta oikein suju. Siksi minun on pakko hieman hämmästellä sitä intoa millä on lähdetty kehumaan Alpoa hänen panostuksestaan nuoriin. Ne ansiot, jotka peluutuksen osalta voidaan nuorten osalta lukea Alpon ansioiksi jäävät kohtalaisen vähiin. Tässä vaiheessa pitää kuitenkin huomauttaa, että on myös pelaajia, jotka ovat Alpon valmennuksessa menneet eteenpäin.
Alposta tulisi hyvä junnuvalmentaja nuorille junnuille. Taklaukset ovat kielletty, ylilyöntejä ei haeta, voittaminen ei ole kaikki kaikessa ja bisneskin on kaukana jossain muualla.
4. Lausunnot
HIFK rakastaa värikkäitä tyyppejä ja sitähän Alpokin omalla tavallaan taatusti on. Mutta omien kritisointi ja muut vastaavat lausunnot eivät ole värikkyyttä, ne ovat tyhmyyttä. Typeryyden ykköseksi nousee jääkiekossa pyörivän bisneksen kritisointi. Ja erityisesti siksi, että hän lähti voimakkaasti kritisoimaan olutbisnestä jääkiekon ympärillä. Samaan aikaan hän lähti rakkikoiramaisesti puremaan ruokkivaa kättä, joka on tuonut leivän ja voin Alponkin ruokapöytään. Tuollaiset lausunnot myös vaikeuttavat joukkueen työtä saada rahoitusta, joten jälleen kerran Alpo kusi omaan pesään. Kaksinaismoralismin kukka kukkii voimakkaasti silloin, jos itselle hyväksytään jotain sellaista, jota ei kuitenkaan hyväksytä muille. Erikoinen toimintamalli on ollut ikään kuin se, että Alpo on ulkopuolisena tarkkailijana kritisoinut asioita joita kuitenkin on ollut itse tekemässä. Yhteistä Alpon monille negatiivisille lausunnoille on se, että niistä ei ole ollut pienintäkään etua kenellekään. Niistä on ainoastaan kärsitty ja viime kädessä tietysti eniten lausunnoista on kärsinyt Alpo Suhonen.
Lausunnot ovat myös korostuneesti kuvanneet sitä yhtä Alpon tyyliä, joka minussa saa aikaan lähes raivotautisen tilan. Se tyyli on vastuunpakoilu. Joka ainut kerta kun peli ryssittiin, niin Alpolla oli selitys valmiina mihin ottelu kaatui. Yhtään ainutta kertaa Alpo ei ollut valmis ottamaan pienintäkään vastuuta tappioista. Eikä välttämättä tarvitse olla Lehkosmaisesti toteamassa, että kivittäkää minut Rauman torilla. Mutta jos ei itse ole valmis kantamaan tikun vertaa vastuuta tappioista, niin ei silloin kannata myöskään olla ensimmäisenä työntämässä paskalastia esimerkiksi julkisesti nuoren kokemattoman pelaajan niskaan.
5. Kuittivihko povarissa
Tämähän on se yksi suurimmista kannoista kaskessa. Muutama kunnon mylly olisi ainakin fanien keskuudessa saanut ihan erilaisen suhtautumisen Suhoseen. Alpon ajatusmaailma on kristallinkirkas asian suhteen, mutta sitäkin on vaikea käsittää miksi asiaa piti oikein erikseen lähteä korostamaan ja viestittämään vastustajille, että nyt on kuittivihko povarissa ja siellä pysyy. Esimerkiksi Vopat joutui lukuisia kertoja kaudella vaikeaan tilanteeseen. Kaikenmaailman hajuherneet tulivat soittamaan suutaan, kun tiesivät ettei Vopat voi tai halua
esimerkillisenä joukkuepelaajana lähteä myllyttämään, koska valmennusportaalta on tullut selkeät sävelet asian suhteen. Kauden aikana oli lukuisia sopivia tilanteita joissa olisi voinut antaa vapaat kädet kurinpalautukseen sopivassa tilanteessa, kun matsi oli jo ratkennut. Aivan varmaa on myös se, että tuollainen mielettömän vieras ja HIFK:lle epätyypillinen peruuttelu/nöyristely söi rotan lailla HIFK:n taistelutahtoa. Tilanne on sama kuin olisi ajettu autoa käsijarru päällä.
Luopuminen erittäin fyysisestä, ylilyöntejäkin sisältävästä pelistä on yksi asia. Mutta kun samaan aikaan todetaan, että voittaminenkaan ei ole niin tärkeää, niin mitä oikeastaan jää jäljelle? Tulee mieleen, että silloin ei yritetä hiihtää samoilla suksilla kahteen suuntaan vaan silloin on lyöty sukset seinälle.
6. Kauden 2002-2003 tulokset
Joukkue häviää ja joukkue voittaa. Näinhän se menee. Yhtä miestä ei koskaan pidä syyttää yksin tappioista (huom. monikko). Se olisi alpoilua, jos siihen lähdettäisiin. Päävalmentaja on vain yksi palanen joukkuetta. Se on tietenkin selvä, että esimerkiksi pelityyliin ja vastaaviin kokonaisuuteen vaikuttaviin seikkoihin päävalmentajalla on massiivinen vaikutus. Yksittäisen ottelun lopputulokseen valmentajalla on marginaalinen vaikutus. Ei ne ketjukoostumukset, aikalisät ja muut vastaavat seikat sittenkään ole niin ratkaisevassa asemassa kuin usein kuvitellaan.
Alpo on itse nostanut käännekohdaksi tammikuun, mutta ei tainnut elämä olla ruusuilla tanssimista siihenkään saakka. Se on ihan varma juttu, että musertava määrä loukkaantumisia pilasi osaltaan loppukauden. Tuomo Ruudut, Joonas Vihkot, Ilkka Pikkaraiset ja monet muut olivat poissa, osa pelaamaan päässeistäkin pelasi puolikuntoisina. Vain idiootti kuvittelee, että asialla ei olisi ollut mitään olennaista vaikutusta. Mutta minulle itselleni HIFK:n runkosarjasijoitus ei ole mitenkään oleellisessa asemassa sen suhteen, että miten mielestäni Alpo Suhonen on tehtävässään onnistunut. Pystyn aivan hyvin elämään senkin kanssa, että HIFK on runkosarjan seitsemäs. Sen kanssa en pysty loputtomiin elämään, jos ja kun lähdetään pyllistämään niille perinteille ja arvoille joihin HIFK perustuu.
Toivon, että viitsisit kertoa sen, mitä aina tarkoitit kirjoittamalla: odotetaan kauden loppuun (tjsp).
Maltetaan vielä.