Nyt ei puhuta omista aivoistani, vaan jonkun aivan toisen. Mutta siis, täällä tehdään suursiivousta, because of reasons. Meinasin antaa koiralle ruokaa. Vaan missäs se kuivamuona taas onkaan? Normaalisti pussi on siis keittiön lattialla, ei se koira sitä sieltä käy syömässä, koska on hienohelma. No meikäpoika kollaa koko kämpän läpi, ei vaan löydy. Viimein menin sen viimeisen oven luokse, ovi johtaa vaatehuoneeseen. Ensin siitä toki piti raivata kolmekymmentä mattoa ja toista sataa muuta rättiä edestä pois. Luvuissa saattaa olla ilmaa, paljon niitä oli, en laskenut. Ovi auki, tavarat hyökyivät päälle kuin yleinen syyttäjä. Otetaan edestä pois petauspatjaa, pyykinkuivaustelinettä, neljäkymmentä ämpäriä, ja sen jälkeen näkee jopa perälle. Näkyy vähän vastaavanlainen säiliö, joka mulla on omassa kodissa tuota muonaa varten, keittiön lattialla. Avaan säiliön, näkyy joku toistasataa vuotta vanha muonapussi kiinni teipattuna, kyseistä muonaa ei ole annettu ko. koiralle ainakaan kolmeen vuoteen, koska sai jonkun ripulireaktion siitä. Hyvä se silti on säästää pahan päivän varalle. Nostan pussin pois, alta löytyy lisää jotain ämpäreitä sun muita purkkeja. Kaivaudun syvemmälle. Kaiken ryönän alta löytyy etsimäni muonasäkki.
Emmätiädä. Siis muona, jota tarjotaan prinsessalle päivittäin, on piilotettu helvetinmoisen paskakerroksen alle ja taakse paikkaan, johon en ikipäivänä ole ennen edes kurkannut. Jos mun aivot olisivat olleet asialla, ko. säkki olisi ollut jossain sellaisessa paikassa, josta sen a) löytää helposti, b) tajuaa edes katsoa tai c) olisi vain jätetty siihen keittiön lattialle. Ei sinne, mihin päivä ei ole paistanut kuuteen vuosikymmeneen ja johon kellään ei ole koskaan mitään asiaa. Mutta täällä saa toisaalta tottua kaikenlaisiin yllätyksiin.