Liigan kurinpitopäätökset 2016–2017

  • 218 696
  • 1 493

Salama85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oletettavasti siksi, kun lähes kaikessa oikeuskäytännössä teko ja seuraus yhdessä määrittävät tuomionkin. Kerron esimerkin. a) Pena lyö nakkikioskilla Auvoa nyrkillä päin näköä. Auvo kaatuu, mutta ei satuta itseään muutoin kuin tuosta nyrkiniskusta saamansa haavan verran. b) Pena lyö nakkikioskilla Auvoa nyrkillä päin näköä. Auvo kaatuu ja lyö kaatuessaan päänsä katukiveen ja kuolee.

Tilanteessa a Pena saanee suht kevyen tuomion lievästä pahoinpitelystä, tilanteessa b tuomio tulisi todennäköisesti kuolemantuottamuksesta tai jopa taposta.

Kuitenkin oikeuskäytännössä myös teon tahallisuudella ja suunnitelmallisuudella on merkitystä ja muuttaa tuomiota.

Lisäksi Auvo ei todennäköisesti nakkikioskilla ollessaan odota saavansa nyrkkiä päin näköä. Jääkiekossa kuitenkin on odotettavissa jossain määrin kontaktia. Näin ollen ns. vahingolla ja tahallisuudella pitäisi olla merkitystä rangaistusta annettaessa. Taklaamisella on tarkoitus hidastaa vastustajan peliä/jonkun verran saada vastustajaa tekemään hätäisempiä ratkaisuja/hieman myös varmasti satuttaa. On kuitenkin eri asia lähteä vahingoittamaan tarkoituksella. Tätä asiaa pelaajat eivät osaa odottaa ja jossain määrin se voi olla myös suunniteltua tunnekuohussa tms. joten teot pitäisi tuomita sen mukaan vrt. kuolemantuottamus vs. murhan yritys.

Marttisen rangaistus oli oikein ja hyvin perusteltu kurinpidolta. Ei kuitenkaan mielestäni linjan mukainen linjattomuuden kylläkin.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Ralph

Jäsen
Slovakian liigassa halutaan ilmeisesti eroon päähän kohdistuneista taklauksista. Hyvä heille. Suomen liigassa tuosta olisi tullut kolme ottelua pelikieltoa. Sitten ihmetellään jokaikinen kausi, missä on kanssapelaajan kunnioitus. Paha meille.
Ei rajummat pelikiellot estä vahinkoja tapahtumasta. Ellei pelätä sitä vahinkoa niin paljon, että lopetetaan kokonaan taklaaminen. Oikea rangaistus Marttiselle, mutta tilanne oli selvästi vahinko.

Bloodille antaisin kolme peliä + uusijalisät. Peli taklauksesta, kaksi hakkaamisesta.
 

Rapala

Jäsen
Bloodille yksi peli taklauksesta D'amigoon.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei rajummat pelikiellot estä vahinkoja tapahtumasta. Ellei pelätä sitä vahinkoa niin paljon, että lopetetaan kokonaan taklaaminen.
Miksi pitää mennä ääripäästä toiseen? Ei taklauksia tarvitse kokonaan lopettaa, jotta päähän kohdistuneita taklauksia saadaan vähemmäksi. Kovemmat pelikiellot ajavat kyllä asiaa parempaan suuntaan.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Bloodille yksi peli taklauksesta D'amigoon.

Mielestäni tämä on ihan sopiva tuomio Bloodille. Jos D'Amigo olisi jäänyt maahan makailemaan, niin olisi varmaan tullut ottelu tai kaksi lisää. Propsit Jerrylle tästä. Ja onneksi Blood ei saanut pahempaa aikaan, kun selvästi oli kontrolli menetetty.
 

Ralph

Jäsen
Ei taklauksia tarvitse kokonaan lopettaa, jotta päähän kohdistuneita taklauksia saadaan vähemmäksi. Kovemmat pelikiellot ajavat kyllä asiaa parempaan suuntaan.
Toistan saman uudelleen, kun ilmeisesti tarvitsee: Ei rajummat pelikiellot estä vahinkoja tapahtumasta. Ellei pelätä sitä vahinkoa niin paljon, että lopetetaan kokonaan taklaaminen.

Vaikka päähän kohdistuneesta taklauksesta jaettaisiin aina 100 ottelua pelikieltoa, se ei estä vahinkoja. Kuten esimerkiksi Marttisen taklausta. Ainoa tapa estää vahingot on taklausten lakkauttaminen.
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Oho. Kuka räjäyttää foorumilla potin ja paskamyrsky alkaa?
Nyt Liusjärvi on pihalla kuin lumiukko.

Molempien osapuolien yhdessä sopimasta nyrkkitappelusta tulee kaksi ottelua pelikieltoa, mutta täysin yksipuolisesta ilman hanskoja suoritetusta pahoinpitelystä ei tule yhtään mitään.

Sampo, ojenna ämpäri, mä oksennan.
 
Teloitus ja teurastus, koska Blood. Mitä muita ne termit olivatkaan.
"Nimi selässä vaikuttaa" myytti ainakin murskattiin viimeistään tässä.

Perusteellisesti perusteltu raportissa ja ainakin Pelicansia kannattavalle tämä kelpaa hyvin. Saapa nähdä liittävätkö vielä videon tuohon raporttiin jossain kohtaa.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihan hyvä tuomio ja perustelut ok. Vastasi omaa tilannekuvaa tapahtumasta. Todettiin mm. että kädet alhaalla jne. Mikään ei tue tuomiossa noita esille nostettuja teurastus, nouto, vahingoittamisen yrityksiä. Eteenpäin, hyvä kurinpito!
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihan hyvä päätös, vaikka minusta tuntuu, että tämä oli jonkinlainen kompromissi: taklaus ei edes Liusjärven mukaan osunut ensisijaisesti päähän, mutta silti jotain piti antaa. Tuon raportin perusteella olisi voinut jättää rankaisemattakin, muttta otetaan tämä ja mennään eteenpäin.

Bloodin nimi ei näköjään painanut, vaikka median ja Jatkoajan toimituksen sekä keskustelijoiden kirjoituksissa se painaakin. Tämä on sentään positiivista.
 

444

Jäsen
Nyt Liusjärvi on pihalla kuin lumiukko.

Molempien osapuolien yhdessä sopimasta nyrkkitappelusta tulee kaksi ottelua pelikieltoa, mutta täysin yksipuolisesta ilman hanskoja suoritetusta pahoinpitelystä ei tule yhtään mitään.

Sampo, ojenna ämpäri, mä oksennan.
Tämähän on vain seurausta siitä, että otteluvalvoja ei nähnyt tuossa päällekarkauksessa mitään raportoimisen arvoista. En tiedä olisiko Liusjärvi voinut ottaa tuon itse henkilökohtaisesti käsittelyyn, mutta jälleen kerran otteluvalvoja ottaa aivan turhaa roolia. Toki tuomaritkin olisivat voineet käyttää aivojaan tuomiota antaessaan, mutta ei kai sitä voi vaatia heiltä.

Mutta nyt ilmeisesti voi takoa toista mailalla kaulaan tai suorittaa muuten täysin yksipuolisen päällekarkauksen. Pääasia on, että ei tule verta ja että toinen menee omin jaloin vaihtoaitioon.
Vakavaksi menee, jos vähän painitaan ihan yhteisestä tahdosta. Siitä on rangaistava.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihan hyvä päätös, vaikka minusta tuntuu, että tämä oli jonkinlainen kompromissi: taklaus ei edes Liusjärven mukaan osunut ensisijaisesti päähän, mutta silti jotain piti antaa. Tuon raportin perusteella olisi voinut jättää rankaisemattakin, muttta otetaan tämä ja mennään eteenpäin.

Bloodin nimi ei näköjään painanut, vaikka median ja Jatkoajan toimituksen sekä keskustelijoiden kirjoituksissa se painaakin. Tämä on sentään positiivista.
Sama fiilis jäi. Perustelut on vähän sellaiset että ei pitäisi antaa ehkä mitään. Seurauksena kompromissi, jossa annetaan vähän periksi kaikille. Mutta kokonaisuutena ihan jees tuomio. Toi 1 peli olisi voinut tulla ihan hyvin myös nimittäin tuosta yksipuolisesta tappelusta.
 
Ihan hyvä tuomio ja perustelut ok. Vastasi omaa tilannekuvaa tapahtumasta. Todettiin mm. että kädet alhaalla jne. Mikään ei tue tuomiossa noita esille nostettuja teurastus, nouto, vahingoittamisen yrityksiä. Eteenpäin, hyvä kurinpito!
Lihavoin tuon mistä muutama sananen, eli käsittelyssä oli taklaus, ei sen jälkeiset tapahtumat. Vaikka Pelicansia tulee kannatettua, niin ihmettelen edelleen sitä, miten tuosta nyrkkien käytöstä ei mitään tullut.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lihavoin tuon mistä muutama sananen, eli käsittelyssä oli taklaus, ei sen jälkeiset tapahtumat. Vaikka Pelicansia tulee kannatettua, niin ihmettelen edelleen sitä, miten tuosta nyrkkien käytöstä ei mitään tullut.
No kyllähän nimenomaan tota taklausta osa piti noutona, vahingoittamisena, teurastuksena jne. Ja nyt tossa taklauksessa ei nähty juuri mitään rikollista. Seurauksena 1 peli bannia ja sekin on annettu vähän hatarilla perusteilla mutta se siitä. Mennään eteenpäin.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Lihavoin tuon mistä muutama sananen, eli käsittelyssä oli taklaus, ei sen jälkeiset tapahtumat. Vaikka Pelicansia tulee kannatettua, niin ihmettelen edelleen sitä, miten tuosta nyrkkien käytöstä ei mitään tullut.

Jos koet päätöksen epäoikeudenmukaiseksi voithan yksityisenä kansalaisena yrittää tehdä kurinpitoratkaisusta valituksen tai viime kädessä rikosilmoituksen poliisille. Siis jos riittävästi ahdistaa.

Vai että oikein kannatettua tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös