Jatkoajan leffakerho

[godspeed]

Suhtaudumme elokuvakulttuuriin hieman eri tavalla, joten jääköön tämä tähän. Muutoin hyvä viesti.

 

[lake79]

Ajattelin oikeasti että Cowboys vs Aliens menee ok tason leffana, vaikka on haukuttu. Olisi siis edes osittain toimintakomedia jossain muodossa, kertoohan sen nyt nimikin?!

No ei ollut. Aivan järkyttävää hyperpaskaa ja vituttaa suuresti että menin hukkaamaan 2 tuntia aikaani tuollaisen skeidan katsomiseen. Ei jatkoon.

 

[ms.qvist]

Linkki tähän ketjuun: John Milius - Conan Barbaari.

vlad.

 

[trivekku]

Onhan Vanishing Point klassikko, ja valovuosia edellä näistä nykypäivän CGI-turhakkeista, joissa ei ole juonta, syvyyttä eikä aitoutta. Vanishing Pointissa on sekä ulkoinen näyttävä taso että ennen kaikkea sisäisiä tasoja ja syvyyttä. Se peilaa erinomaisesti oman aikansa Yhdysvaltojen kulttuuria ja eri alueiden ilmapiiriä sekä samalla kuvaa yksinäisen miehen vapaudentavoittelua hinnalla millä hyvänsä. Vapaus ja valta päättää omasta kohtalostaan voi olla tärkeämpää kuin oma elämä ilman tätä vapautta. Samalla kun ns. auto kulkee, niin elokuva kiteyttää jotain olennaista "mies ja auto"-yhtälöstä, joka Yhdysvalloissa on verrattavissa western-kuvastoon ja myytteihin, jossa villi ja vapaa cowboy ratsastaa hevosellaan auringonlaskuun ja päättää omasta kohtalostaan, johti se sitten minkälaiseen loppuun tahansa.

"kaikkien aikojen kaahauselokuva" sinänsä on mutta silti ei ole. Kowalski on ahdistunut ja yhteiskuntaan pettynyt läpeensä hyvä ihminen, joka tee omat ratkaisunsa leffan aikana. Onhan tää aikansa kuvaus "hippimenolla" sopivan epäkorrekti kun Kowalski rikkoo lakia, vetää spiidiä, onhan toikin kuvattu, että äijä on väsynyt ja ahdistunut ja vetää spiidiä, ennemmin miettii, että syy itsetuhoon on kun lähtee harkintakyky lopullisesti.

 

[godspeed]

Noiden 70-lukulaisten studiojärjestelmää murtaneiden jenkkielokuvien kyyninen pääteema yleisestikin ottaen on se, että lopullinen yksilönvapaus on sekin vain vankila - illuusio oman identiteetin voimasta. Toisin sanoen teet mitä tahansa, niin olet vain valtakulttuurisi myöntämän valinnanvapauden vanki, vaikka saat jossain määrin toteuttaa itseäsi. Kowalski tosin yrittää tehdä irtiottoa kaikesta ihmisten välisestä kanssakäymisestä, helpoista (uskonnollisista) pakoteistä tai mielivaltaisesti ihmisen keksimistä rajoitteista, mikä johtaa yleensä eksistentialistiseen kriisiin - autiomaahan, josta Kowalski yrittää päästä pois siinä onnistumatta. Oli auto kuinka nopea tahansa

Jos jossain olet vapaa, niin vain omassa mielessäsi. Oma mieli tosin on varsin katoavaista sorttia, minkä nimikin kertoo.

 

[vstk]

Pacific Rimin kohdalla on aika huvittavaa kieltamatta yrittaa etsia jotain syvallisempaa tarinaa. Tama on naita elokuvia joka pitaa ottaa sellaisena kuin se on tarjottu. Itse menin elokuviin katsomaan kun robotit taistelee isoja hirvioita vastaan ja sain rahoilleni vastinetta. Pitaa myoskin todeta etta kyseessa on elokuva joka toimii todella paljon paremmin IMAX-ruudulla seka -aanella.

 

[ms.qvist]

Pacific Rimin kohdalla on aika huvittavaa kieltamatta yrittaa etsia jotain syvallisempaa tarinaa. Tama on naita elokuvia joka pitaa ottaa sellaisena kuin se on tarjottu. Itse menin elokuviin katsomaan kun robotit taistelee isoja hirvioita vastaan ja sain rahoilleni vastinetta. Pitaa myoskin todeta etta kyseessa on elokuva joka toimii todella paljon paremmin IMAX-ruudulla seka -aanella.

Sepä siinä on kun minä en saa nautintoa mistään yksiulotteisistä maiskinnöistä tai elokuvista (tai yleensäkään viihteestä), joissa ei ole kerronnallista syvyyttä edes hiukan vertaa. Pacific Rim toisin toteutettuna olisi voinut olla olennaisesti parempi elokuvana, mutta kun ei ollut niin ei ollut - yksioikoinen ja yksiselitteinen tyhjänpäiväinen tarina jonka merkittävimpien hahmojen olemassa olo oli aivan tyhjänpäiväistä ja mitä heille tapahtui ei koskettanut minua tippaakaan. Parasta elokuvassa oli se, että kaijut olivat massiivisia ja ilkeitä ja että ne oli todella hankala tuhota - että niiden visuaaliseen ilmeeseen oli panostettu. Ja toihan Ron Perlmanissa sentään hiukan kaivattua karismaa.

Sama pätee muuten Ramboihin (ykköstä lukuunottamatta - joka on viihteellisesti hieno mutta myös tarinallisesti sekä draamallisesti). Edes nuorena Rambo II ei tuottanut minulle iloa ja nautintoa, jolloin katsoin sen ensimmäisen kerran, kyseessä oli vaivaannuttava epälooginen ja idioottimainen elokuva jonka katsominen oli yhtä tuskaa. First blood eli ensimmäinen Rambo oli kaikella tapaa aivan jotain muuta ja vielä nyt se avautuu minulle huomattavasti monisyisempänä tarinana mitä Rambo II. Minua kun ei ole oikeastaan koskaan kiehtonut pelkkä toiminta, tai oikeammin päätön toiminta, vaan olen aina kaivannut kokonaisuutta ja syvyyttä elokuvaan, joten yksiulotteiset kliseiset tarinat eivät ole minua varten. Tai sitten koko tarina pitää vetää lössiksi, kuten joku Machete, joka kaiken absurdiuden tähden kiehtoo ja kiinnostaa ja jonka jaksaa innostuneesti sen yhden kerran katsoa.

vlad.

 

[godspeed]

Dramaturgia on käsite, joka ei tarkoita draamaa, vaan oppia kokonaisuudesta. Kun tuon sisäistää, niin rajojaan voi koettaa rikkoa katsomalla mitä tahansa elokuvia riippumatta siitä ovatko ne laskelmoituja oscar-draamoja, toimintaelokuvia, kauhuelokuvia, oikeistoelokuvia, ranskalaisia elokuvia, vasemmistoelokuvia, viihde-elokuvia, taide-elokuvia, intialaisia elokuvia, neekerielokuvia, feministielokuvia, lastenelokuvia, paskaelokuvia, homoelokuvia, laatuelokuvia, homofeministielokuvia, feministihomoneekerielokuvia, kikkelielokuvia tai mitä tahansa keksiikään.

Syvällinen on aivan karmea sana. Usein se ei tarkoita mitään. Mutta jos tietää mistä tykkää ja pysyy siinä, niin mikäs siinä.

 

[trivekku]

http://en.wikipedia.org/wiki/Bad_Lieutenant

Omasta mielestäni mestariteos, täysin nihilistinen teos ja täyttä ahdistustusta, katsominen tekee pahaa.
Mutta leffoissa on kysymys tunteista, jos herättää ajatuksia ja tunteita, niin silloin omalla kohdalla leffa on onnistunut.
Harvey Keitel pistää itsensä likoon roolissa.

 

[vstk]

Sepä siinä on kun minä en saa nautintoa mistään yksiulotteisistä maiskinnöistä tai elokuvista (tai yleensäkään viihteestä), joissa ei ole kerronnallista syvyyttä edes hiukan vertaa.

Toivottavasti tiesit mita elokuvaa olit katsomassa ennen rainan alkua. Tama elokuva ei suunnitellutkaan tarjoavan mitaan kerronnallista syvyytta, mielenkiintoista dialogia, tai tunteiden vuoristorataa. Pacific Rim oli hyva elokuva siina mielessa etta se tarjosi tasan sita mita se oli luvannutkin, aivotonta robottien maisketta hirvioita vastaan upeiden erikoistehosteiden kera. Elokuva lunasti lupauksensa.

Ellei sita pysty ottamaan sellaisena mihin se on tarkoitettu, niin genresta kannattanee pysya visusti kaukana tulevaisuudessa.

 

[SamSpade]

http://en.wikipedia.org/wiki/Bad_Lieutenant

Omasta mielestäni mestariteos, täysin nihilistinen teos ja täyttä ahdistustusta, katsominen tekee pahaa.
Mutta leffoissa on kysymys tunteista, jos herättää ajatuksia ja tunteita, niin silloin omalla kohdalla leffa on onnistunut.
Harvey Keitel pistää itsensä likoon roolissa.

Täysin eri tyylinen mutta myös ahdistusta aiheuttava elokuva oli irriversible
http://en.wikipedia.org/wiki/Irréversible
"Because time destroys everything. Because certain acts are irreparable. Because man is an animal. Because the will to get revenge is a natural impulse. Because most crimes go unpunished. Because the loss of a loved one destroys like lightening. Because love is the source of life. Because premonitions don't change the course of things. Because time reveals everything. The worst and the best."

 

[ms.qvist]

Dramaturgia on käsite, joka ei tarkoita draamaa, vaan oppia kokonaisuudesta. Kun tuon sisäistää, niin rajojaan voi koettaa rikkoa katsomalla mitä tahansa elokuvia riippumatta siitä ovatko ne laskelmoituja oscar-draamoja, toimintaelokuvia, kauhuelokuvia, oikeistoelokuvia, ranskalaisia elokuvia, vasemmistoelokuvia, viihde-elokuvia, taide-elokuvia, intialaisia elokuvia, neekerielokuvia, feministielokuvia, lastenelokuvia, paskaelokuvia, homoelokuvia, laatuelokuvia, homofeministielokuvia, feministihomoneekerielokuvia, kikkelielokuvia tai mitä tahansa keksiikään.

Syvällinen on aivan karmea sana. Usein se ei tarkoita mitään. Mutta jos tietää mistä tykkää ja pysyy siinä, niin mikäs siinä.

Dramaturgia on oppi kokonaisuudesta ja Pacific Rimin kohdalla tämä - oppi kokonaisuudesta - oli minusta sanalla sanoen perseestä. Elokuva ei ollut surkea kuten Godzilla vuodelta 1998, mutta ei se ollut missään nimessä kokonaisuutena mielenkiintoinen tai kiehtova - tasapaksu lattea innostamaton teos. Ei muuta!

Tämän vuoden aikana olen tietoisesti pyrkinyt repimään omalla kohdalla raja-aitoja mitä tulee leffojen katseluun, niinpä joukossa "taide-elokuvia" kuten Syntinen kääpiö tai brutaalin väkivaltainen Raze (joka oli luokkaa kiinnostaisimpi ja onnistuneempi mitä vaikkapa juuri Pacific Rim - genre tosin on eri), samoin joukossa on hulvattomia Mel Brooksin komedioita (rajojen rikkomista minulta, koska en erityisemmin pidä komedioista pl. brittiläiset komediat), tai rajojen rikkomista italialaisen giallon myötä (Torso) etc. Osa on ollut onnistuneita hankintoja, kuten the Raid: Redempion ja sen innoittamana hankin the Raid 2: Berandalin etc.

Myös Pacific Rim oli rajojen rikkomista, uskoni ei ollut suuren suuri johtuen esim. Godzillasta (v. 1998 versio), mutta toisaalta koska ohjaajana oli arvostamani del Toro, ajattelin elokuvan olevan muutakin kuin aivotonta mäiskintää ja latteita ilmaisuja - mitä se sitten lopulta oli, ikäväkseni. Ja tämän jälkeen mennee melkoinen tovi kunnes uudelleen annan mahdollisuuden tämän genren leffoille, hirviöitä ja robotteja on nähty tarpeeksi ainakin tämän vuoden tarpeille.

Mutta koska kyse on mielipiteistä ja ihmisen kokemasta nautinnosta, annan keskustelun jäädä tälle tasolle - toinen nauttii ja saa siitä kaipaamansa nautinnon toinen vastaavasti ei nauti. Minulle tämän genren elokuvat eivät tunnu tarjoavan sitä mitä leffoilta kaipaan, joku toinen genre tarjoaa sen, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäytyisin vastakin vain niissä suosikeissani vaan tuolla on vino pino leffoja tekijöiltä ja genreistä joista en niin erityisemmin välitä mutta joihin haluan tutustua ja nähdä onko niillä mitään tarjolla - minulle.

vlad.

 

[bebeto]

Omat suosikkielokuvani ovat pääasiassa mainstreamia koska en ole mikään leffojen suurkuluttaja enkä varsinkaan tuntija.Jos edetään suurinpiirtein kronologisessa järjestyksessä niin tässä joitakin elokuvia jotka ovat jättäneet jäljen:
Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän, ei tarvinne sen kummemmin perustella.Olin 15-vuotias kun tuon näin ja vaikka se naurattaa niin se myös järkyttää, yhä edelleen.
Michael Ciminon Kauriinmetsästäjä, järisyttävä kokemus nuorelle miehelle.Tuo legendaarinen venäläinen ruletti-kohtaus ensi kertaa nähtynä, huh huh.
Francis Ford Coppolan Kummisetä 1.Luin romaanin vasta elokuvan nähtyäni, loistava leffa ja loistavia roolisuorituksia.
Sam Mendes Matkalla Preditioniin.Uudemmista mafia-elokuvista tämä teki vaikutuksen kaikessa synkkyydessään.Lisäksi oli hauska nähdä Tom Hanks vähän erilaisessa roolihahmossa.
John Frankenheimerin Ronin.Jotain kylmän sodan haamuja leijuu tämän elokuvan yllä.Stellan Skarsgård ja Jean Reno tekevät loistavat roolit eikä tuo DeNirokaan ihan huonosti vedä.
Kevin MacDonaldin Last king of Scotland.Forest Whitakerin näytöstä on tämä alusta loppun.

Paljon on muitakin mainitsemisen arvoisia mutta nämä nyt ensinnä tulivat mieleen.

 

[SamSpade]

Omat suosikkielokuvani ovat pääasiassa mainstreamia koska en ole mikään leffojen suurkuluttaja enkä varsinkaan tuntija.Jos edetään suurinpiirtein kronologisessa järjestyksessä niin tässä joitakin elokuvia jotka ovat jättäneet jäljen:

Listasta päätellen esim tämä voisi upota:
http://www.leffatykki.com/elokuva/there-will-be-blood

 

[Musta Nuoli]

Dramaturgia on käsite, joka ei tarkoita draamaa, vaan oppia kokonaisuudesta. Kun tuon sisäistää, niin rajojaan voi koettaa rikkoa katsomalla mitä tahansa elokuvia riippumatta siitä ovatko ne laskelmoituja oscar-draamoja, toimintaelokuvia, kauhuelokuvia, oikeistoelokuvia, ranskalaisia elokuvia, vasemmistoelokuvia, viihde-elokuvia, taide-elokuvia, intialaisia elokuvia, neekerielokuvia, feministielokuvia, lastenelokuvia, paskaelokuvia, homoelokuvia, laatuelokuvia, homofeministielokuvia, feministihomoneekerielokuvia, kikkelielokuvia tai mitä tahansa keksiikään.

Syvällinen on aivan karmea sana. Usein se ei tarkoita mitään. Mutta jos tietää mistä tykkää ja pysyy siinä, niin mikäs siinä.

Olet oikeassa - syvällinen on usein karmea sana, joka ei tarkoita mitään. Yllättävän monen suomalaisenkin nuoren ihmisen pää on pilattu jollain akateemisella perusopintosuorituksella humanistisessa tiedekunnassa, jonka jälkeen vain feministihomoneekerielokuvat ovat "syvällisiä". Vastaavasti myös seiskapäivää-tason leffapuffeissa mikä tahansa romanttinen draamaelokuva, missä kyynel vierähtää poskelle on jo syvällinen.

Mitä dramaturgia-termin sisäistämiseen tulee, niin siitä ei toki haittaa ole, mutta ei sitä myöskään tarvitse sisäistää jotta voi koettaa rikkoa rajojaan erityylisillä elokuvilla. Elokuvantutkimuksen ja semiotiikan teoriat taas saattavat olla jopa haitallisia ilman käytännön kontekstia, toisin sanoen vahvaa elokuvaharrastustaustaa ja/tai elämänkokemusta. Liialliset teoriat pitäisi pyrkiä epäoppimaan tai työntämään taka-alalle, jotta mieli pysyisi riittävän vastaanottavaisena eikä lukkiutuisi mihinkään diskurssianalyysiin joka estää metsän näkemisen puilta.

Elokuvia kannattaa katsoa laaja-alaisesti ja avoimin mielin, vaikkapa kaikkia mainitsemiasi genrejä. Mutta kun niitä on aikansa katsonut, voi yhtä hyvin ottaa kokemuksistaan vaarin ja keskittyä katsomaan niitä lajityyppejä, niitä ohjaajia ja niitä aiheita joista eniten irti saa. Ei rajojaan tarvitse loputtomasti rikkoa tai kiusata itseään katsomalla väkisin sellaisia teoksia joista tietää, ettei niistä nauti.

 

[Musta Nuoli]

Makutottumuskysymykseen voi ottaa hyvin vaikkapa ruoka-ainevertauksen. Jokaista ruokalajia kannattaa yleensä maistaa, ja on vanhempien ja kasvattajien tehtävä saada lapsi maistamaan eri makuja ja totuttamaan niihin. Se ei käy päinsä, että lapsi söisi vain juustonaksuja ja pizzaa kuten briteissä oli parissa tapauksessa ilmennyt, sellainen sairastuttaa. Mutta on myös ymmärrettävä, että jos makuelämys on kovin vastenmielinen, niin sitä ei kannata tuputtaa väkisin. Kenties lapsen maku siitä kehittyy vanhemmiten (tai makuaistit rappeutuvat) ja ennen paha maku onkin myöhemmin hyvä maku.

Mutta kun maku on aikuisena kehittynyt ja laajentunut, niin silloin kannattaa maistella niitä ruokia, joista pitää ja ottaa niistä kaikki mahdollinen irti. Uuttakin voi maistaa jos saa siihen hyvät suositukset ihmiseltä, jonka makuun luottaa, mutta mitä tahansa ei kannata kitaansa tunkea, oli se sitten liian halvan tuntuista karvakäsikebabia tai punaviinissä marinoidut Hans Välimäen ylihinnoitellut kivekset Michelin-ravintolassa.

Loppujen lopuksi genrerajat ja tähditykset voisi tiivistää kolmeen määritelmään ja niiden perään kolme laatukriteeriä.
-Herätti ajatuksia
-Herätti tunteita
-Ei herättänyt ajatuksia eikä tunteita

Ja laatukriteereiksi hyvä, huono ja keskinkertainen.

Moni ns. laatuelokuva on teknisesti hyvä ja tätä arvostaa, mutta elokuva ei silti herätä vastakaikua. Vastaavasti moni keskinkertaisesti toteutettu elokuva voi herättää kuitenkin ajatuksia tai tunne-elämyksiä. Huonosti tehtykin teos voi tehdä saman, tosin tällöin on todennäköisempää, että heränneet tunteet ovat negatiivisempia. Iso osa elokuvista kuitenkin jättää herättämättä ajatuksia tai sen kummempia tunnereaktioita. Hyvin tehdyt merkityksettömät leffat katsoo kerran läpi sujuvasti, muttei enää toiste. Keskinkertaisesti tehtyjä merkityksettömiä elokuvia ei saa oikein hyvin alas edes ensimmäisellä kerralla ja huonosti tehdyt merkityksettömät leffat voi jättää suoraan kesken tai muuten ohittaa.

 

[ms.qvist]

Olet oikeassa - syvällinen on usein karmea sana, joka ei tarkoita mitään. Yllättävän monen suomalaisenkin nuoren ihmisen pää on pilattu jollain akateemisella perusopintosuorituksella humanistisessa tiedekunnassa, jonka jälkeen vain feministihomoneekerielokuvat ovat "syvällisiä". Vastaavasti myös seiskapäivää-tason leffapuffeissa mikä tahansa romanttinen draamaelokuva, missä kyynel vierähtää poskelle on jo syvällinen.

Se on totta, että sana "syvällinen" ei yksin riitä kuvaamaan sitä millaisena katsoja sen elokuvan on kokenut, moni meistä käsittää "syvällisen" niin monella tavalla ja joillekin jo se, että elokuvaa katsoessa kyynel vierähtää poskelle riittää tekemään elokuvasta syvällisen - omalla kohdallani kokemus ei saa olla näin pinnallinen käyttäessäni kyseistä termiä. Ja toisaalta on harhaista kuvitella, että vain todelliset taide-elokuvat olisivat syvällisiä, että tällainen taso saavutetaan vain niissä leffoissa, joita tietty hyvin pieni piiri katsoo ja arvostaa ja niiden rinnalla jonkun arvostamani Full Metal Jacket on tasapaksu machoilua ylistävä tekele - mita kyseinen elokuva ei tietenkään ole.

Toisaalta itseisarvo ei saa, eikä voi olla sekään, että pelkin akateemisin sanankääntein kuvailee elokuvaa muodostaen näin ilmapiirin, että vain minä ja kaltaiseni ymmärrämme kyseisen elokuvan - asia mitä tuppaa tietyissä piireissä tapahtumaan, eikä tämä päde yksin elokuviin vaan yhtälailla kirjallisuuteen tai taiteeseen laajemmin. Omissa arvioinneissani palstalla (niin kirjat kuin elokuvat), olen pyrkinyt pitäytymään juuri hyvin selkeässä ja ymmärrettävässä ilmaisussa, enkä kovinkaan mielelläni käytä kovinkaan sofistikoituneita ilmauksia koska kirjoitan viestejä kaltaisilleni harrastajille - eli ihmisille ilman mitään laaja-alaista koulutusta tai humanistista oppineisuutta. Toisinaan, jos elokuva on minusta paska, niin voin jopa käyttää moista brutaalia termiä!

Olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla mitä tulee elokuvamaun laventamiseen, tämä vuosi onkin ollut varsin poikkeuksellinen minulle, koska suurin osa katsomistani leffoista on ollut muita kuin ennakkoon hyviksi tai loistaviksi arvioimiani leffoja - olen tietoisesti haastanut itseäni ja kokenut niin onnistumisia kuin myös epäonnistumisia, jälkimmäisiä enemmän - asia mikä on tunnustettava. Mutta antoisa tämä vuosi on kaikesta huolimatta ollut eikä ole vielä päätöksessään. Mutta toisaalta uskoisin, että jossain vaiheessa palaan vankemmin niiden suosikkigenrejeni ja ohjaajieni pariin ja jätän tutkimusmatkat vähemmälle - loputtomiin sitä ei jaksa haastaa itseään ja katsoa elokuvia jotka eivät pahemmin herätä kiinnostusta tai innostusta, tai anna voimakasta positiivista katselukokemusta. Ei sitä paskaakaan jaksa jopa päivä syödä...

vlad.

 

[bebeto]

Listasta päätellen esim tämä voisi upota:
http://www.leffatykki.com/elokuva/there-will-be-blood

Katselin tuon elokuvan jokunen vuosi sitten Canalilta.Rankka elokuva, jätti mieleen lähinnä hämmennystä ja epäuskoa.En osaa sanoa pidinkö, pitäisi katsoa uudelleen.

edit. Toinen elokuva missä Daniel Day-Lewis tekee rankan roolin on Gangs of New York, löytyy hyllystä.

 

[bebeto]

En tiedä onko tässä ketjussa käsitelty elokuvien lataamista netistä, jos on niin hyvä.Mitä mieltä arvon leffakerholaiset ovat ilmiöstä?Itse en kyseistä asiaa harrasta, poika kylläkin.Käsittääkseni elokuvateattereiden kävijämäärissä nettilataaminen ei näy toisin kuin musiikkimyynnissä.Olen vankasti sitä mieltä että artistille kuuluu korvaus tuotoksestaan, tavalla tai toisella.Ilmiötä ei voi pysäyttää mutta ehkä jotenkin hillitä.

 

[ms.qvist]

En tiedä onko tässä ketjussa käsitelty elokuvien lataamista netistä, jos on niin hyvä.Mitä mieltä arvon leffakerholaiset ovat ilmiöstä?Itse en kyseistä asiaa harrasta, poika kylläkin.Käsittääkseni elokuvateattereiden kävijämäärissä nettilataaminen ei näy toisin kuin musiikkimyynnissä.Olen vankasti sitä mieltä että artistille kuuluu korvaus tuotoksestaan, tavalla tai toisella.Ilmiötä ei voi pysäyttää mutta ehkä jotenkin hillitä.

Tässä ketjussa aihetta on taidettu lähinnä sivuta jonkin verran, mutta (muistaakseni) todella laajaa piratismia käsittelevää keskustelua ketju itsessään ei taida pitää sisällään, sen sijaan Jatkoajasta löytyy erillinen ketju, jossa piratismia ruoditaan monelta kantilta - tuomiten tai puolustaen sitä: http://keskustelu.jatkoaika.com/threads/piratismi-ja-vapaamatkustajat.28141/

Oma kantani piratismiin on kielteinen, periaatteeni on se, että jos minulla ei ole varaa ostaa jotain leffaa tai levyä itselleni niin en sitä tuolloin netistä laittomasti lataakaan. En myöskään sellaisessa tilanteessa lataa netistä ilmaiseksi mitään (ts. varasta) jos jotain leffaa tms. ei löydy Suomen markkinoilta laisinkaan, tai ei löydy yleensäkään mistään - tuolloin tyydytään kohtaloon ja ollaan ilman.

vlad.

 

[ms.qvist]

Liikuin jälleen epämukavuusalueellani katsoessani Yoshihiro Nishimuran Helldriverin (Nihon bundan: Heru doraibâ). Genrenä zombie-elokuvat eivät harvoja poikkeuksia lukuunottamatta kuulu suosikkeihini, enkä ole erityisemmin splatter-elokuvienkaan suurin ystävä vaikka olen niitä jonkun katsonut ihan kohtuullisen hyväksi havainnutkin - ja tiettyyn hetkeen ne soveltuvat oikein hyvin.

Nishimuran Helldriver oli yhdistelmä zombie-elokuvaa ja splatteria, tietyssä mielessä kiehtova yhdistelmä, josta voi repiä irti vaikka mitä. Eikä sitä voi kiistää etteikö Helldriverissä ollut hyviäkin elementtejä ja kiehtovia viittauksia historiaan, mutta kokonaisuudessa nämä tekijät eivät kyenneet nostamaan elokuvaa selkeällä tavalla plussan puolelle. Helldriver oli hiukan liian epätasainen elokuva ollakseen minua tyydyttävä ja sitä katsoessani huomasin erityisen hyvin etten ole aivan verisimpien splatterien ystävä - toisaalta varmasti splatterien ystävälle Nishimuran leffa voi tarjota suurenkin elämyksen ja tuottaa mieletöntä tyydytystä. Puute on siis minussa, en ollut suoranaista kohdeyleisöä, mutta toisaalta halusin nähdä ja kokea mihin tällaisen yhdistelyn kautta päädytään ja onko lopputulos minua kiinnostava.

Oikeastaan parasta elokuvassa olivat huomiot yhteiskunnasta, informaatiot ja poliitikkojen ynnä kanssaihmisten käymä keskustelu siitä kuuluvatko ihmisoikeudet elävillekuolleille vai eivätkö kuulu ja jos niin millä ehdoilla. Näitä ryydittävä militaristinen asenne osassa henkilöitä oli kiehtova piikki menneisyyteen ja teemallisesti nostettiin esille menneisyyden haamuja ja niinpä uusi pääministeri oli kuin yhdistelmä Hideki Tōjōa ja Adolf Hitleriä - jälkimmäiseltä pääministeri oli ominut viikset. Eivätkä kamikazetkaan aivan osatta jääneet...

Näyttelijöistä pääosavetäjä Kikan (Yumiko Hara) ohella pystyvän roolin teki "akka" eli Kikan äiti Rikka, jota näytteli Auditionissa kohtalokkaan hienon roolin aikanaan tehnyt Eihi Shiina. Rikkaa ei millään muotoa voinut kutsua äidilliseksi hahmoksi, kaikkea muuta, mutta silti hänen vastenmielisyydessään oli jotain kiehtovaa. Yumiko Hara Kikan roolissa olo hyvä ja hänellä voi olla loistava tulevaisuus edessään tämän tyylisuunnan leffoissa Japanissa. Ihastuttava ilmestys moottorisahamiekkoineen!

Toteutuksesta paistoi myös läpi se, että mitä ilmeisimmin leffaan tekoon ei suuren suurta budjettia oltu varattu. Seikka joka ei loppujen lopuksi minua vallan kauheasti häirinnyt.

vlad.

 

[godspeed]

Nöyrin anteeksipyyntö nimimerkeille vlad ja Musta Nuoli. Kun vastaukset olivat noin hyviä ja avarakatseisia ja ollaan kuitenkin lopulta samalla sivulla asian suhteen, niin mitään tarvetta vänkäämiselle ei yksinkertaisesti löydy. Eikä minullakaan ole mitään laaja-alaista koulutusta saati sen ihmeellisempää humanistista oppineisuutta, ihan takakylän juntteiluksi olen näkemykseni mieltänyt. Intohimo vain on melko suuri elokuvia kohtaan, joten siksi ne herättävät mitä moninaisimpia tunteita.

 

[ms.qvist]

Nöyrin anteeksipyyntö nimimerkeille vlad ja Musta Nuoli. Kun vastaukset olivat noin hyviä ja avarakatseisia ja ollaan kuitenkin lopulta samalla sivulla asian suhteen, niin mitään tarvetta vänkäämiselle ei yksinkertaisesti löydy. Eikä minullakaan ole mitään laaja-alaista koulutusta saati sen ihmeellisempää humanistista oppineisuutta, ihan takakylän juntteiluksi olen näkemykseni mieltänyt. Intohimo vain on melko suuri elokuvia kohtaan, joten siksi ne herättävät mitä moninaisimpia tunteita.

Eipä mitään!

Ja hienoahan se on, että elokuvat herättävät tunteita ja niistä viriää eritasoisia keskusteluja ja aihetta käsitellään hiukan laajemmin ja sellaisista näkökulmista joista ei välttämättä niin usein tule kirjoiteltua. Kiehtovalla tavalla tämäkin lyhyt keskustelu haastoi minua ajattelemaan asioita ja elokuvia näinä päivinä kenties tavanomaista enemmän ja se jos mikä on silloin merkki siitä, että keskustelu on muodossa tai toisessa onnistunut - ja ollut myös tarpeellinen. Joten tällainen kerkustelu on ollut enemmän kuin paikallaan, ja kohta - hetken kirjoiteltuani - taidan vielä päivän päätteeksi katsoa jonkin leffan.

Mukavaa leffa-iltaa kaikille!

vlad.

 

[Ted Raikas]

Minä pidin tuosta Pacific Rimistä, mutta totta puhuen odotukset etukäteen oli lähes olemattomat. Trailerien perusteella vaikutti aivan täysin yhdentekevältä mäiskimiseltä. Noh, heh, tavallaan se sitä tietysti onkin, mutta elokuvan ote oli kuitenkin lajityyppiä kieliposkella irvaileva, eikä ottanut itseään liian vakavasti. Jonka ilokseni pistin merkille jo leffan alkutaipaleella. Myös varsin hyviä hahmoja mukana (Idris Elba ja Ron Perlman on äijiä). Mikä myös hyvää, mukana ei ollut mitään pakollista romanttista suhdepaskaa, vaikka sitä päähenkilön ja sen aasialaisen naisen välille hämäävästi viriteltiinkin. Loppujen lopuksi ei jaettu suudelman suudelmaa, mikä oli pelkästään hyvä asia. Tiettyjä Cthulhu-henkisiäkin viboja oli kaijujen suhteen, vaikka ei tuo tietenkään mikään kauhuleffa ole.

Näyttävää eeppistä toimintaa, hyviä vitsejä ja juuri se ei-niin-vakavamielinen ote sinänsä aika läpikaluttuun genreen. Oli oikein oiva leffateatterikokemus pienessä hiprakassa.

Kuka tietysti mitenkin, mutta itselleni tälläiset keveämmät välipalat on toisinaan ok. Toivon toki, että Del Toro palaa vähän kunnianhimoisempien elokuvien pariin välillä, sillä taitoja on kyllä paljon monisyisempiin elokuviin. Jonkinlainen välityö tämä nyt taisi miehelle olla. Hobittitrilogia olisi sitonut kädet liian pitkäksi aikaa kun muutenkin tuon projektin aloittamisessa kesti ja kesti ja At the Mountains of Madness -projekti kaatui jo ihan alkumetreillään, joten saattoi hyvinkin olla, että työt oli kiven alla ja piti ottaa tälläinen vähän aiheeltaan köykäisempi juttu. Sai kuitenkin noinkin ohkaisesta ideasta irti yllättävän paljon velmulla otteellaan.

 

[godspeed]

Erilaisten näkökulmien löytäminen juuri on se perimmäinen syy, miksi joskus vähän tulee sohittua muurahaispesää.

IMDB:hen aloin vuosi takaperin listaamaan kaikkea mitä on tullut nähtyä, mikä tietysti tuntui alkuun hulluntouhulta varsinkin näin myöhään aloitettuna, mutta nyt kun sitä rontin 3000 nähdyn elokuvan listaa selailee, niin kyllä siihen varmaan on suurimman osan saanut jäljitettyä. Sata tai pari sinne tänne jos puuttuu, niin sillä ei liene väliä kokonaiskuvan kartoittamisen suhteen. Köykäisin perustein koostetulla watchlistillä on tuhannen vähempi, mikä tietysti aiheuttaa lisää harmaita hiuksia kun uutta tulee kokoajan lisää tietouteen. Aluevaltauksia riittää useiksi vuosiksi.

Sanotaan nyt Pacific Rimistä vielä se, että ne robotit oli massiivisella tavalla kouriintuntuvampia kuin koskaan aiemmin, jos vertaa vaikkapa transformersmaisen sotkuisiin ja kuolleena syntyneisiin pleikkarivälianimaatioihin. Huomattava elokuvallinen ero. Kun vielä ihmisen ja robotiikan välinen suhde oli symbioosin lailla esitetty, niin siitä tulee kaikenlaiseen kyborgikamaan viehtyneelle ekstralataus.