Naisasiat

[Kantapäätorjunta]

Noniin. Vähän oltais neuvon tarpeessa. Tunnistajat tunnistaa ja sitä rataa, mutta meikäläinen nyt avautuu vähän.

Lyhyenä kertauksena muutama vuosi takaperin, vanhoina hyvinä teiniaikoina, törmäsin kaverin kautta aivan täydelliseen naiseen. Vietettiin semmonen lyhyen ytimekäs kesäromanssi, joka sitten jäi lopulta siihen, kun aloimme opiskella eri paikkakunnilla. Muutenkin lähdettiin hiukan eri poluille, ko. neiti lähti pidempään parisuhteeseen, kun taas meikäläinen tutustui yhden illan juttujen kuvioihin.

Tätä jatkui semmonen reipas neljä vuotta, aina välillä (pari kertaa vuodessa) saatettiin jossain juhlissa nähdä ja vaikkei mitään toki voinut hänen parisuhteensa takia tehdä, niin ei ollut yksi eikä kaksi kertaa kun oli lähellä. Tästä kun myöhemmin juteltiin, niin ilmeisesti kummankin olisi tehnyt mieli.

Noh, kelataan eteenpäin viime syksyyn ja olemme saapuneet tilanteeseen, jossa allekirjoittanut on kyllästynyt yhden illan juttuihin ja samantien sitten kaveri, joka meidän "kuvioista" oli perillä, ilmoittaa Halloween-kekkereissä, että "nii muute, en tie ootko kuullu, mutta x on nykyää sinkku". Mikäs siinä, hunajata hunajata.

Viikko-pari eteenpäin kuulin eri kaverin kautta tämän neitokaisen lauantai-illan baarivalinnasta, hyppäsin taksiin ja pamahdin paikalle. Juttu meni kuin toivoin, eli hetki pohdittiin hänen parin kuukauden mittaista sinkkuelämäänsä (seurusteli reippaat kolme vuotta) ja sen jälkeen tilanne ns. eskaloitui. Ei nyt mitään panoja, mutta you get the picture.

Kuukauden verran nähtiin melkein päivittäin. Tiesin, ettei kannattaisi lähteä suoraan suhteeseen, koska neidillä oli vanhasta niin vähän aikaa, mutta tämä osoittautui ylivoimaiseksi haasteeksi, koska teki sen verran paljon mieli. Fiilis oli kuulemma täysin samanlainen myös neidillä. Noh, tosiaan n. kuukauden jälkeen sovittiin, että "tapaillaan, niin ettei tapailla muita ihmisiä" ja siitä pari viikkoa, niin "facebook-virallistettiin" suhde. Ihan kunnon perinteiseksi poikaystävä-tyttöystävä old school-hässäkäksi.

Tuli koettua joulut, uudetvuodet, ystävänpäivät, vanhempien tapaamiset etc., mutta pari viikkoa takaparin kun illalla juteltiin, hän myönsi, että toisinaan hän ahdistuu siitä, ettei ole koskaan ollut sinkku. Kunnolla. Seurusteli pari vuotta ennen kesäromanssia, seurusteli muutaman vuoden sen jälkeen ja tässä ollaan. Kuulemma menee niin, että kun ollaan yhdessä, on niin ihanan mukavaa, että tuntee tekevänsä tyhmimmän tempun ikinä kun edes puhuu tälläisistä ajatuksista ääneen, mutta välillä kun on yksin, niin panikoi sitä, ettei ole koskaan saanut kunnolla olla sinkku.

Nyt sitten eilen hän avautui uudestaan. Sanoi, että pelkää menettävänsä meikäläisen lopullisesti, jos nyt pistetään homma jäihin, mutta samalla ei halua olla kanssani suhteessa, joka ei etene toivottua tahtia, koska hänellä tosiaan näitä ahdistuksia on. Juttelimme aikamme ja oma kantani on se, että en haluiaisi missään nimessä erota, ellei se tosiaan ole se viimeinen mahdollinen ratkaisu, kun kaikki muut on käytetty. Haluaisin yrittää selvitä tilanteesta käytännössä millä tahansa muulla ratkaisulla, eihän sekään mahdotonta voi olla? Monta kertaa olen lukenut netissä kirjoituksia aiheesta, jossa puhutaan siitä, miten näistä ahdistuksista kyllä pääsee yli. Samalla kuitenkin tiedostan sen, ettei ole järkeä pilata mahdollisuuksiamme tulevaisuudessa sen takia, että nyt teki jotain väärin - tässä tapauksessa yrittäisi väkisin jatkaa seurustelua.

Eilen tulimme siihen tulokseen, että yritetään keksiä joku muu kikka kuin ero, koska sitä ei kumpikaan missään nimessä halua. Kuulemma hänen puolellaan kyse ei ole ns. muiden peltojen kyntämisestä (tulee oksennusrefleksi ihan vaan ajatuksesta), vaan sen katsomisesta, mitä yksin oleilusta tulisi.

Tänään lupasin yhden maissa livistää töistä hänen luokseen asioita jälleen puimaan, ennen kuin neitokainen lähtee vanhempiensa luokse loppupäiväksi. Eli juu. Lähinnä sen toivossa tänne purkauduin, että jollakulla olisi kokemusta siitä, miten tällänen tilanne käännetään voitoksi? En millään haluaisi erota ja kaikkein turhauttavinta tässä on, etten voi asialle oikeastaan mitään muuta tehdä, kuin yrittää etsiä internetistä omaa henk.koht. Dr. Philiäni, joka piirtää fläppitaululle voittavan kuvion.

 

[Snakster]

Nyt sitten eilen hän avautui uudestaan. Sanoi, että pelkää menettävänsä meikäläisen lopullisesti, jos nyt pistetään homma jäihin, mutta samalla ei halua olla kanssani suhteessa, joka ei etene toivottua tahtia, koska hänellä tosiaan näitä ahdistuksia on.

En sano, miten muiden pitäisi toimia, mutta itse tekisin niin, että kertoisin vaihtoehtoja olevan juurikin kaksi: a) jatketaan entiseen malliin ja b) lopetetaan, jolloin hän todella menettää sinut lopullisesti. Valinta on hänen.

Sitten on tietysti se vaihtoehto, että ryhtyy ovimatoksi ja suostuu jonkunlaiseen on/off -kikkailuun, jossa nainen saa sekä syödä kakun että pitää sen ja sinä taivut eri tilanteisiin hänen kulloisenkin mielialan mukaisesti. Itse en tähän lähtisi, mutta kyllähän sellaistakin näkyy tapahtuvan.

 

[Kantapäätorjunta]

Sitten on tietysti se vaihtoehto, että ryhtyy ovimatoksi ja suostuu jonkunlaiseen on/off -kikkailuun, jossa nainen saa sekä syödä kakun että pitää sen ja sinä taivut eri tilanteisiin hänen kulloisenkin mielialan mukaisesti. Itse en tähän lähtisi, mutta kyllähän sellaistakin näkyy tapahtuvan.

Juu ei kiitos. Kokeilin pari vuotta takaperin ja oli ihan sairasta paskaa.

 

[Cemetery Gates]

Vähän oltais neuvon tarpeessa.

En millään haluaisi erota ja kaikkein turhauttavinta tässä on, etten voi asialle oikeastaan mitään muuta tehdä, kuin yrittää etsiä internetistä omaa henk.koht. Dr. Philiäni, joka piirtää fläppitaululle voittavan kuvion.

Dr. Phil on ruma ja ärsyttävä lihamöykky ja minä olen ainoastaan ärsyttävä, joten tässä tulee Dr. CG:n analyysiä.

Heti alkuun on pakko sanoa Kantapäätorjunnalle, että kylläpä kirjoitat hienosti. Kaikesta päätellen lienet vielä melko nuori miekkonen ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin luvata, että sujuvalla kirjoitustaidolla tulet saavuttamaan suosiota naismarkkinoilla... No, asiaan.

Jotenkin huomioni kiinnittyi siihen, ettet näe tilanteessasi juuri muita ratkaisuja kuin tiiviin seurustelun jatkaminen tai sitten ero. Onhan niitä välimuotojakin olemassa, mutta juuri niiden löytämiseen vissiin sitten kaipailet palstatovereiden aina niin täydellisiä neuvoja..? Vaikuttaa siltä, että mielitiettysi on sillä tavoin järjen nainen, että pystytte keskustelemaan asioista ihan tyynesti ja sopuisasti. Toivottavasti näin on, sillä se on avaintekijä AINA, kun naisten kanssa ollaan tekemisissä.

On täysin normaalia - ja jopa järkevää - että nuori aikuinen haluaa kokeilla ns. omien siipiensä kantavuutta ilman parisuhteen tuomaa turvaa. Omassa tuttavapiirissäni juuri naiset ovat yleensä olleet hanakampia hakeutumaan pari-/seurustelusuhteisiin jatkuvalla syötöllä, kun taas miehet haluavat kokea myös sen yksin elämisen jossain vaiheessa. Kenties karu totuus on kuitenkin se, että miehillä ei aina ole valinnanvaraa, toisin kuin naisilla... Joka tapauksessa on erittäin kasvattavaa asua ja elää yksin, eikä aina suhata suhteesta toiseen heti teini-iästä asti. Sinä, Kantapäätorjunta, olet jo tuon yksin olemisen, sinkkuelämän, ehtinyt kokea, naisesi taas ei. Ainakaan riittävässä määrin.

Mielestäni voisitte kokeilla sopivan pituista paussia suhteessanne, sulassa yhteisymmärryksessä. Sovitte riittävän tarkasti pelisäännöistä esim. sen suhteen, miten tiiviisti olette tuona "taukoperiodina" tekemisissä jne. Ainakaan ei kannata tehdä sellaista Frendien Ross & Rachel tyyppistä "we were on a break" -tyyppistä ratkaisua, mikäli ei halua ylimääräistä painolastia tulevaisuudessa orastavalle yhteen palaamiselle. Tuon tauon pointtihan olisi siis se, että naisesi saisi haluamansa hengähdyspaussin, saisi tutustua itseensä ja yksin olemisen iloihin & suruihin, plussiin & miinuksiin.

Lopputulosta ei voi koskaan taata, kun on kyse ihmissuhteesta, mutta jos naisella on todellisia, vahvoja tunteita sinua kohtaan, hän kyllä palaa luoksesi ennen pitkää. Pahinta, mitä voit hänelle nyt tehdä, on pakottaminen suhteeseen kanssasi. Ketään ei voi tunnetusti omistaa. Anna hänelle tilaa ja aikaa, vaikka se kuinka tuntuisi raastavalta.

 

[Leelian Lepotuoli]

Se on tää kevät, ihmiset ryömii koloistaan. Valo pitkästä aikaa, pimeän talven jälkeen saa aikaan varsinkin naisten hormonitoiminassa ihan fysiologisia muutoksia. Toiset alkaa sisustamaan ja remontoimaan, toiset haaveilee lapsista ja toiset vapaudesta. Kevättä rinnassa niinku. Terassit ja kesäfestarit alkaa houkutella ja ehkä miettii olisko siellä tarjolla jotain muuta. Mikäs sen mukavampaa ku miehet vähän vislailee perään.

Loppujen lopuksi se antaa kuitenkin aika vähän. Tulet yksin kotiin, heräät yksin, nukkumaan yksin. Viikonloppua odotellessa, yksin. Ei mennytkään ihan putkeen kaikki suunnitelmat. Ehkä se Kantapäätorjunta olisikin ollut ihan mukava mies, just se jonka syliin kiivetä, käydä lenkillä ja istua saunassa yhdessä :)

Pieni kokemuksen rintaääni puhuu, itse valitsin oman Kantapäätorjuntani enkä ole katunut päivääkään.

 

[Cemetery Gates]

Ehkä se Kantapäätorjunta olisikin ollut ihan mukava mies, just se jonka syliin kiivetä, käydä lenkillä ja istua saunassa yhdessä :)

Tuossa on muuten kiteytettynä paljon viisautta.

Tarkoitan sitä, että monille ihmisille tuollainen "ihan mukava, se jonka syliin kiivetä, käydä lenkillä ja saunassa yhdessä" -tyyppinen puoliso ei yksinkertaisesti riitä. Kun mielikuvissa kiiluu sellaisia sanoja kuin 'seikkailu', 'jännittävä', 'seksikäs', 'salaperäinen' yms. nykymaailman feikkihöttöä. Juu juu, kyllähän noitakin asioita löytää, mutta kovin lyhytaikaisia tuppaavat olemaan ja päättyvät usein pettymykseen ja sydänsuruihin.

Niille, jotka ramppaavat lyhyestä parisuhteesta toiseen ja ihastuvat aina siihen ns. alkuhuumaan, tarjoan sanan: arjensietokyky. Jokainen voi tahollaan pohtia, mitä se tarkoittaa.

 

[Kantapäätorjunta]

Dr. Phil on ruma ja ärsyttävä lihamöykky ja minä olen ainoastaan ärsyttävä, joten tässä tulee Dr. CG:n analyysiä.

Heti alkuun on pakko sanoa Kantapäätorjunnalle, että kylläpä kirjoitat hienosti. Kaikesta päätellen lienet vielä melko nuori miekkonen ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin luvata, että sujuvalla kirjoitustaidolla tulet saavuttamaan suosiota naismarkkinoilla... No, asiaan.

Jotenkin huomioni kiinnittyi siihen, ettet näe tilanteessasi juuri muita ratkaisuja kuin tiiviin seurustelun jatkaminen tai sitten ero. Onhan niitä välimuotojakin olemassa, mutta juuri niiden löytämiseen vissiin sitten kaipailet palstatovereiden aina niin täydellisiä neuvoja..? Vaikuttaa siltä, että mielitiettysi on sillä tavoin järjen nainen, että pystytte keskustelemaan asioista ihan tyynesti ja sopuisasti. Toivottavasti näin on, sillä se on avaintekijä AINA, kun naisten kanssa ollaan tekemisissä.

Kiitoksia kehuista, reipas parikymppiä löytyy mittarista :) Juurikin oikein ymmärsit, eli ihan fiksu ihminen on kyseessä. Suoraan pystyy puhumaan ja mielestäni suhteessa pitääkin pystyä. Ja sekin meni oikein, että noita toimivia välimuotoja yritän kalastella.

On täysin normaalia - ja jopa järkevää - että nuori aikuinen haluaa kokeilla ns. omien siipiensä kantavuutta ilman parisuhteen tuomaa turvaa. Omassa tuttavapiirissäni juuri naiset ovat yleensä olleet hanakampia hakeutumaan pari-/seurustelusuhteisiin jatkuvalla syötöllä, kun taas miehet haluavat kokea myös sen yksin elämisen jossain vaiheessa. Kenties karu totuus on kuitenkin se, että miehillä ei aina ole valinnanvaraa, toisin kuin naisilla... Joka tapauksessa on erittäin kasvattavaa asua ja elää yksin, eikä aina suhata suhteesta toiseen heti teini-iästä asti. Sinä, Kantapäätorjunta, olet jo tuon yksin olemisen, sinkkuelämän, ehtinyt kokea, naisesi taas ei. Ainakaan riittävässä määrin.

Mielestäni voisitte kokeilla sopivan pituista paussia suhteessanne, sulassa yhteisymmärryksessä. Sovitte riittävän tarkasti pelisäännöistä esim. sen suhteen, miten tiiviisti olette tuona "taukoperiodina" tekemisissä jne. Ainakaan ei kannata tehdä sellaista Frendien Ross & Rachel tyyppistä "we were on a break" -tyyppistä ratkaisua, mikäli ei halua ylimääräistä painolastia tulevaisuudessa orastavalle yhteen palaamiselle. Tuon tauon pointtihan olisi siis se, että naisesi saisi haluamansa hengähdyspaussin, saisi tutustua itseensä ja yksin olemisen iloihin & suruihin, plussiin & miinuksiin.

Tämä varmaan on se todennäköisin ratkaisu. Ei ehkä ideaali meikäläiselle, mutta toki olen valmis sitä yrittämään, jos sillä pystytään mahdollisesti tulevaisuuteen satsaamaan. Osaatko mitään ehdotusta antaa pituudesta? Olisiko fiksua katsoa viikko kerrallaan, vai mätkäistä suoraan kuukauden tauko?

Lopputulosta ei voi koskaan taata, kun on kyse ihmissuhteesta, mutta jos naisella on todellisia, vahvoja tunteita sinua kohtaan, hän kyllä palaa luoksesi ennen pitkää. Pahinta, mitä voit hänelle nyt tehdä, on pakottaminen suhteeseen kanssasi. Ketään ei voi tunnetusti omistaa. Anna hänelle tilaa ja aikaa, vaikka se kuinka tuntuisi raastavalta.

Kiitoksia vielä vinkeistä! Tosiaan kaikki mahdollinen apu, kokemus, sun muut neuvot otetaan vastaan, kun itse olen aika tulokas parisuhdeympyröissä.

Millaisia kokemuksia porukalla on em. hengähdyspausseista? Hyviä, huonoja, hyvin huonoja?

 

[Carlos]

Millaisia kokemuksia porukalla on em. hengähdyspausseista? Hyviä, huonoja, hyvin huonoja?

Siis, mitä mieltä olen "hengähdyspausseista", kiteytyy tuohon liittämääni tiedostoon 100%.

Ja sitten kuten tuossa nimim. Cemetary Gates asiallisesti arvioi, ei kyse varmaankaan ole "sinusta", vaan aikuistumisesta ja vapauden kaipuusta, maailman näkemisestä. Sama miksi varsinkin menneinä vuosisatoina teinipojat halusivat lähteä merille - kokeillakseen siipiään ja nähdäkseen maailmaa.

Itse lähdin 25-vuotiaana koulujen jälkeen maailmalle, ideana oli nimenomaan kokeilla niitä siipiä ja mennä tukka putkella. Ja voi pojat että menin ja nautin, koko pallon ympäri, New Yorkista Singaporeen ja takaisin Australian kautta, ties mitä tuli tehtyä ja nähtyä ja koettua, ennenkaikkea opittua. Vähitellen sitten alkoi tulla fiilis että olisi kiva jo vakiintua, muuten menee elämä ihan hukkaan. Nelisen vuotta villiä menoa ja meininkiä teki tehtävänsä.

Sitten tuntuikin ihan kivalta ryhtyä suurperheen isäksi, ja asettua aloilleen. Tietää mitä maailmalla on tarjottavanaan, ei tarvitse jäädä murehtimaan menetettyä nuoruutta / vapautta / omia siipiä. Eikä se perhekään mitenkään sido vapautta, päinvastoin kun sen oikein ymmärtää.

Uskoisin että samaa tyttöystäväsikin miettii, ei niinkään eri peltovakojen kyntämistä, vaan sitä että haluaa ottaa vähän matsia maailman kanssa, löytää paikkansa. En ihmettele jos jotakuta parikymppistä ahdistaa ajatus jäädä niihin tuttuihin nurkkiin, tutun ja turvallisen tyttö/poikaystävän kanssa kämppää etsimään ja perhettä perustamaan, vaikka hän olisi miten mukava tahansa. Siinähän jää yksi mahdollinen puoli elämää - ellei useampikin - kokonaan kokematta. Helpointa moiset ongelmat on hoitaa heti niiden ilmaantuessa;

Voitte sopia että "fögetabautit" ja jatkaa onnellista elämää, ja sitten havahdut kuinka viimeistään 34-vuotiaana kolmen lapsesi äiti löytää jonkun tumman kikkarapäisen Alehandron ja muuttaa sen kanssa helmiä kalastamaan jonnekin v-tun Madagasgarille. Ja tulee takaisin puolen vuoden päästä häpeissään kyselemään että olisiko emännän paikka vielä auki, ja lopulta vetää yliannostuksen lääkkeitä ja sinä lastesi kanssa käytte katsomassa sitten äiti-nimistä vihannesta sairaalan kooma-osastolla seuraavat 30 vuotta.

TAI

Voitte sopia että molemmat jatkatte elämäänne toisista riippumatta, kokeilette niitä siipiänne ja katsotte josko tienne vielä joskus kohtaavat. Jos niin on tarkoitus tapahtua, se tulee tapahtumaan. Jos ei, niin sitten jotain muuta tapahtuu. Pidätte yhteyttä jos siltä tuntuu, ette pidä jos ei tunnu, mutta menkää molemmat ja löytäkää oma elämänne. Vapaasta linnusta ei ole kultaisenkaan häkkiin.


Muistan taannoin istuneeni erään sveitsiläisen eläkkeellä olevan herrasmiehen kanssa illastamassa Shanghaissa, kun hän kertoi että elämä / kohtalo on etukäteen määrätty. Voit itse vaikuttaa siihen ehkä 10% suuntaan tai toiseen, mutta suuret linjat vaan annetaan etkä voi niille mitään. Olen yrittänyt todistaa häntä vääräksi, mutta piru vie kyllä se siltä vaan näyttää että kaveri oli oikeassa. Sen enempää sivuraiteelle menemättä.

 

[Kantapäätorjunta]

Kiitokset Carlosille myös vastauksesta, hyvä saada useampi näkökulma tilanteeseen :)

Nyt tosiaan äsken kotiuduin tämän keskustelun jäljiltä, vaikka ei ehkä ihan niin dramaattista tapaamista tullutkaan kuin alunperin jännitin. Sain sen kuvan, että ainakin tällä hetkellä menettämisen pelko oli suurempi kuin halu kokeilla siipiä ja esitti toivomuksen, ettei tarvitsisi vielä tänään tehdä mitään suurempia päätöksiä suuntaan tai toiseen, mikä toki sopi meikäläiselle vallan mainiosti. Tuo juurikin sen takia, että tiedän hänen sanovan suoraan jos jotain on vialla/painaa mieltä, eli uskon kyllä, että, ainakin tällä hetkellä, kaikki on taas ihan hyvin. Toki eilisen avautumisen jälkeen uskon, että jossain vaiheessa vielä tämä asia varmasti mietityttää, mutta ainakin omat fiilikseni ovat paljon paremmat kuin 20 tuntia sitten. Näkisin tässä kaksi vaihtoehtoa tulevaisuutta ajatellen ja jälleen saa tottakai kertoa mielipiteensä/korjauksensa näistä, jos vain sellaista tulee mieleen, kaikki palaute otetaan mielellään vastaan!

A) Kun sanotaan, että parisuhteessa ahdistustilanteet saadaan hoidettua puhumalla ja käsittelemällä ne, niin ehkä se onnistuu tällä kertaa ilman mitään sen suurempia kikkoja. Mene ja tiedä. Kun tänään aloimme asiasta puhua, totesin, että kysyin ihan suoraan keskustelufoorumilla kokemuksia ja pari ihmistä, jotka ehtivät vastata, olivat sitä mieltä, että tauko voi hyvinkin toimia. Hän tosiaan tässä kohtaa kertoi, ettei haluaisi tehdä hätiköityjä päätöksiä taukojen suhteen, koskaan kuitenkin suurelta osin haluaisi myös olla meikäläisen kanssa. Ehkä käykin niin, että tästä selvitään ihan vain näin, kuten yllä kirjoitin, niin mene ja tiedä. Sovittiin tosiaan, että mietitään ihan rauhassa.

B) Tai sitten tosiaan taukoa, jos niikseen tulee. Itselläni myös tässä kohtaa toki menettämisen pelko on kova, mutta (etenkin rohkaisevien kommenttien ansiosta) uskon myös vilpittömästi, että kyllä siitäkin on mahdollisuus päästä läpi kunnialla.

Saa nähdä. Kyllähän se perhanan hyvältä tuntuu, että vaikka hänellä ahdistusta puskikin päälle, niin silti ei halua allekirjoittaneesta olla erossa. Melkoinen tilanne, mutta katsellaan rauhassa ja hoidetaan tiiminä eteen tulevat tilanteet, niin eiköhän tästä hengissä selvitä! Vielä tosiaan kiitoksia kokemuksista ja mielipiteistä!

 

[Snakster]

Minä tosiaan olen sitä mieltä, että mitään varsinaista taukoa ei ole mahdollista pitää. Siis sillä tavalla, että roikotetaan jonkunlaista optiota.

Totta kai jos päätetään erota, on mahdollista vielä myöhemmin palata yhteen, mutta tuntuisi aika omituiselta ajatukselta lopettaa suhde vaikkapa kuukaudeksi. Joko sitä on tai sitten ei.

 

[Kantapäätorjunta]

Minä tosiaan olen sitä mieltä, että mitään varsinaista taukoa ei ole mahdollista pitää. Siis sillä tavalla, että roikotetaan jonkunlaista optiota.

Totta kai jos päätetään erota, on mahdollista vielä myöhemmin palata yhteen, mutta tuntuisi aika omituiselta ajatukselta lopettaa suhde vaikkapa kuukaudeksi. Joko sitä on tai sitten ei.

Lähinnä tauolla tarkoitin sellaista ajanjaksoa, jolloin oltaisiin vähemmän yhteydessä ja hän saisi enemmän aikaa olla itsekseen. Kuitenkin olen sen käsityksen saanut, ettei tuo "yhden miehen nainen"-malli ole kuitenkaan se, joka tässä painaa leukaa lattiaan. Mutta murehditaan sitä sitten, jos se ajankohtaiseksi tulee :)

 

[Monipuolisenhuono]

Pitkästä aikaa näyttäis menevän hyvin. En valita.

 

[pernaveikko]

Itse lähdin 25-vuotiaana koulujen jälkeen maailmalle, ideana oli nimenomaan kokeilla niitä siipiä ja mennä tukka putkella.

Mitä tähän nyt voi sanoa? Oma avioliittoni ja pitkä ja hyvä suhde kariutui lähinnä siihen, että liian nuorena liian pitkä suhde.

Jos olisimme tavanneet 10 tai 15 vuotta myöhemmin, niin uskoisin olevamme päätyyn asti yhdessä. Ruoho sinänsä ei ole vihreämpää siellä toisella puolella, mutta yhtä lailla se pitäisi päästä tarkastamaan ennen kuin asettuu.

Eikä kyse ole siitä, että pitäisi nussia joka viikonloppu eri tyttöä. Vaan ihan vain kurkistella ympäriinsä ja vaikka jopa poistua sieltä kotikylästä jonnekin.

 

[Hawk #22]

Tuleekohan myöhässä tää "neuvo", mut mä tekisin niin, että alkaisin aluksi pikkuhiljaa osoittamaan kiinnostumisen merkkejä tyttöä kohtaan. Pieniä juttuja, joista tää ihastumisen kohde vois jo itsekin ehkä huomata, että kiinnostusta löytyy. Sitä kautta ois luontevaampaa sit kertoa tunteista, jos on ensin ikäänkuin lämmitellyt asiaa. Jos yhtäkkiä heität kaverille kortit pöytään, voi se olla aikamoinen shokki, kun hän ei välttämättä ole itse ajatellut koko asiaa.

Ei tule yhtään myöhässä. En ole vielä edes tehnyt oikeastaan mitään tämän asian eteen, koska haluan ensin olla täysin varma, että oikeasti haluan yrittää seurustelua. Se tästä puuttuisikin, että tulisin jonkinlaisiin taka-ajatuksiin heti kun olen liikkeeni tehnyt. Nyt tosin olin viikon verran metsäleirillä intissä ja tuli sitten keskusteltua yhden tupakaverin kanssa tästä asiasta parin tunnin ajan tähystyspaikalla. Viesti oli kaveriltakin suhteellisen selkeä; Go for it!, mutta en nyt siltikään aio vielä kiirehtiä.

Tuo tosiaan onkin ollut mielessäni, mutta toteuttaminen on hieman hankalaa. Ts. en oikein tiedä miten lämmittelisin tuota ystävääni, kun yleensä tuollaiset enemmän tai vähemmän viattomat "heitot" mahdollisesta seurustelusta nyt tai myöhemmin ovat menneet enemmän vitsailun puolelle. Me molemmat heittelemme siis näitä juttuja silloin tällöin, mutta en ole ainakaan vielä tarttunut niihin vakavissani. Katsotaan nyt mitä tapahtuu kun saan lusittua tämän palveluksen loppuun asti, mutta jotain tämän suhteen on pakko tehdä. Joko pitää tehdä itselle selväksi, että tästä ei koskaan tule mitään tai heittäytyä susille. Toivon mukaan löytyy munaa tehdä jälkimmäinen.

 

[Kantapäätorjunta]

Joo-o, elikkä päivitystä tilanteeseen, sieltä löytyy romaani edelliseltä sivulta jos joku haluaa lukea.

Äsken erottiin. Tai 2,5 tuntia sitten, äsken tulin neidin luota kotiin. Aika paska olo suoraan sanottuna. Halusi tosiaan kokeilla omia siipiään ja kaikkein vittumaisinta on, että tähän ongelmaan meikäläisen on paska mitenkään ainakaan positiivisesti vaikuttaa. Onneksi kavereille ja tänne saa purkautua. Kuulemma mitään lupaamatta tykkää edelleen samalla tavalla meikäläisestä, mutta ei tosiaan vaan päästä just nyt etenemään ahdistuksen takia. Ehkä tulevaisuudessa. Hohhoi. Ei ole muuten ikinä mikään hajottanut näin pahasti. Juurikin tuo kun ei osaa tulevaisuutta ennustaa tuntuu kaikkein pahimmalta. Helvetti tuntikin sinkkuna tällä hetkellä tuntuu vuodelta. Vähän semmone fiilis, että miten vitussa nousen huomenna töihin. Toivomiset sinänsä vituttaa normaalistikin, ne kun on vaan toivomisia, mutta toivotaan, toivotaan ja vittu toivotaan, että saa tilanteensa selväksi tässä joskus. Mielellään ennen uuttavuotta.

Ei muuta, jatkakaa.

Edit: Ties montako viestiä aiheesta olen tänne kirjoittanut ja vasta nyt oivallan allekirjoitukseni ironian.

 

[Jeffrey]

Joo-o, elikkä päivitystä tilanteeseen, sieltä löytyy romaani edelliseltä sivulta jos joku haluaa lukea.

Senkus kirjoittelet tänne! Se tunnetusti helpottaa.

Kyllähän tuo tuntui melko solmussa olevan tuo teidän suhde. Itse olen elänyt lähes täysin samankaltaisen suhteen läpi kuin sinä, mutta erona oli se, että minulla se kesti nelisen vuotta, ja yhtä monta eroa.

Olet nyt lähes täysi kopio minusta tuon ensimmäisen eron aikaan. Jos haluat niin tästäkin ketjusta löytyy minun tuntojani kesäkuun alusta 2010. Meillä suhteessa oli monta asiaa vinksallaan, mutta se alkoi näillä naisen ahdistuskohtauksilla. Liian vähän aikaa edellisestä yms. niinkuin teilläkin nyt oli. Suurin neuvo jonka sinulle osaan tässä tilanteessa antaa on se, että älkää alkako seurustelemaan heti kohta, kun se kaipaus iskee todenteolla. Antakaa ajan kulua, ja anna sen naisen kasvaa ja kehittää omaa henkistä itseään. Me ryssittiin meidän homma sen takia, että yritettiin aina uudestaan liian lyhyen eropätkän jälkeen. Ero voi todentotta jopa vahvistaa parisuhdetta, mutta silloin sen pitää olla pitkä ero, jotta oikeasti pääsee tuulettumaan, ja kasvattamaan omaa henkistä pääomaa.

Uskoisin, että tulette käymään nyt lähitulevaisuudessa (muutama kuukausi) läpi keskustelun, jossa harkitsette takaisinpaluuta. Omien kokemuksieni mukaan sinun tulisi pysyä tiukkana, ja tehdä suhteellenne palvelus. Ei ne naisesi ahdistukset ja epäilykset häviä muutamassa kuukaudessa yhtään mihinkään, vaan ne palaavat taas kun olette yhdessä.

Muista, että ero-oireet ovat katoavaa tuskaa, joskin tämä tuska katoaa toki tuskastuttavan hitaasti. Ole nyt paljon kavereiden kanssa, kuntoile ja pidä itsestäsi huolta, koska se todella helpoittaa. Jos aamulla tuntuu liian pahalta mennä töihin, niin muista, että työterkkari antaa satavarmasti sinulle saikkua tällaisesta syystä. Itselleni kuitenkin töissäkäynti toimi aikanaan oikein terapauttisena asiana. Sai muuta ajateltavaa, ja sai jauhaa työkavereiden kanssa omia tuskia pihalle. Toki siinä sivussa joutui pakenemaan jonnekkin muutama kyynel tirauttamaan. Mikäli kuitenkin päätät töihin mennä, niin tee lähimmälle esimiehellesi heti selväksi mistä on kysymys. Tällainen vaikuttaa satavarmasti sinun työntekoosi, ja jotta sinua ymmärrettäisiin, niin pomosi pitää tietää mikä sinua vaivaa. Tällä pikkuilmoituksella saat paljon anteeksi, pomo saattaa jopa löytää jonkun hyvän ratkaisun, jossa voit tehdä töitä sen mikä hyvälle tuntuu, ja kadota jos kadotuttaa.

Tämä on sinulle ilmeisesti ensimmäinen todellinen ero? Aika hyvä nyrkkisääntö on, että kyllä siinä se 2 viikkoa menee, ennen kuin ensimmäinen hymy irtoaa. Ero on kuitenkin monivaiheinen prosessi, ja siihen kuluu todellisuudessa useampi kuukausi. Joku on joskus sanonut, että sama aika menee erosta toipumiseen, kuin mitä suhde kesti.

Tärkeintä sinulle olisi nyt kuitenkin päästä liikkeelle, ja saada itsesi siihen kuntoon, että voisit kohta oikeasti nauttia keväästä ja kesästä. Nuo ovat harvinaisen tuskaisia aikoja olla itse masentunut, kun muut paahtaa naama näkkärillä.

Anna nyt itsellesi aikaa, ja anna naiselle vielä enemmän aikaa. Teidän juttunne voi vielä varsin hyvin onnistua, mutta omiin kokemuksiini vedoten totean, että olkaa nyt selkeästi pidempään erossa. Me oltiin parhaimmillaan kolme kuukautta erossa. Omat empiiriset tutkimukset ovat antaneet sen suuntaisia viitteitä, että mikäli eron jälkeen haluaa oikeasti toimivan suhteen, niin eron tulisi kestää sen 9 kk. Tuo aika on sellainen, että molemmat ehtivät selvittää päänsä, ja tuo 9 kk toistuu pelottavan usein monessa nykyisessä menestystarinassa. Kuullostaa tuskallisen pitkältä ajalta aivan varmasti. Sitä kuitenkin itse ajattelen, josko sitä voisi itse olla tällähetkellä onnellisessa parisuhteessa, jos olisin antanut erolle enemmän aikaa. Valitettavasti minä en ollut tarpeeksi vahva siihen, vaan juoksin takaisin aina kun tuuliolosuhteet olivat suopeat.

 

[Azteca]

Äsken erottiin.

Koita kestää. Raskaita aikoja, mutta niistä selviää. Usko siihen. En neuvo, sillä mielestäni kannattaa elää kuten itsestä oikealta tuntuu, mutta kuitenkin näin ajattelen:

Elämällesi voit tehdä tasan tarkalleen yhden asian, joka on sinulle hyväksi. Nauti elämästä, tapaa kavereita, ole aktiivinen ja tapaile ihmisiä. Tulos on joko se, että alkuperäinen nainen haluaa sinut takaisin tai sinä löydät pienen pakottamisen kautta sen ilon takaisin elämääsi ja varmaan tulevaisuudessa naisen, joka on juuri sinulle hyvä. Tänä aikana kun nautit ja ELÄT niin ole kuitenkin mukava ja välittävä aina kun exä ottaa yhteyttä, mutta älä roiku hänessä ja ole jatkuvasti yhteydessä, itke tai inise. Varmasti hän lohduttaa sinua, mutta jos hän haluaa sinut takaisin niin se on sen takia että olet mukava, elät kiinnostavaa elämää eikä siitäkään ole haittaa että kaveraat muittenkin naisten kanssa.. hän ei palaa sen takia että sinulla on paha mieli tai sen takia että muistuttelet kuinka hyvä olet hänelle. Sen hän muistaa muutenkin, jos vaan näytät hyvät puolesi ja elät sitä iloista elämää. Hän voi palata sen takia, että hän huomaa kuinka hyvä olet kaikille ja kuinka elät positiivista hyvää elämää. Väitän, että siinä vaiheessa ei ole selvää, että sinä haluat hänet takaisin, vaikka se nyt tuntuukin kaukaiselta ajatukselta.

Saikohan tosta mitään irti? :) Yritä nauttia elämästä ja tehdä mukavia asioita ja muista antaa exälle tilaa. Naiset kun usein tarvitsevat sitä tälläisessä tilanteissa..

 

[pernaveikko]

Vähän semmone fiilis, että miten vitussa nousen huomenna töihin.

Kuule, kuomaseni. Ei sinne töihin ole mikään pakko mennä, jos ei ole työkykyinen. Oikeaa syytä poisjääntiin ei tarvitse edes kertoa.

 

[Azteca]

Kuule, kuomaseni. Ei sinne töihin ole mikään pakko mennä, jos ei ole työkykyinen. Oikeaa syytä poisjääntiin ei tarvitse edes kertoa.

Normaalin elämän jatkaminen on usein hyvää lääkettä, mutta saa sitä hetken hengähtää. Ihan hyvin voit sairaslomaa ottaa. Eikä se ole edes lintsaamista vaikka syyn voitkin keksiä, jos joku kysyy.

 

[Klassinen sentteri]

Muutaman vuoden sinkkuna olemisen jälkeen alkaa tuntumaan siltä, että ei minusta ole enää parisuhteeseen. Kauhea ajatus on, että joku sanoo milloin, kenen kanssa ja mihin saan mennä. On tämä vapaus tehdä mitä haluaa vain aika helvetin hienoa. Olen elänyt myös parisuhteissa joten kukaan ei voi sanoa, että et tiedä paremmasta vain. Tämä fiilis on kyllä erittäin vahva juuri nyt. Onko kenellekään muulla samoja tuntemuksia?

 

[pernaveikko]

Tämä fiilis on kyllä erittäin vahva juuri nyt. Onko kenellekään muulla samoja tuntemuksia?

Kyllä niitä alkaa reilun puolentoista vuoden jälkeen tulla aika voimakkaanakin. Jotenkin mielestäni on ihan viime aikoina tunne alkanut voimistua, koska näin ei todellakaan ole aina ollut niin kuin tähänkin ketjuun olen kirjoittanut. Sitähän ei voi olla noteeraamatta, että yksin taas valot sammutetaan, mutta sitten yhtä lailla vain pää tyynyyn ja ei siinä kenenkään tarvitse olla kiehnäämässä.

Jos ja kun aikaa kuluu sinkkuna vielä lisää (kun ei niitä tyttöjä vain näy missään), niin ei tässä tiedä mitä tapahtuu. Voi hyvinkin käydä niin, että ei vain enää kiinnosta, vaikka jotain pientä mahdollisuutta jostain tulisikin eteen.

Pitäisihän sitä kerran vielä varmaankin kokeilla, mutta ei seniori-iässä enää voi montaa hutiakaan tulla. Siinä ei olisi mitään järkeä.

 

[Musta Nuoli]

On tämä vapaus tehdä mitä haluaa vain aika helvetin hienoa. Olen elänyt myös parisuhteissa joten kukaan ei voi sanoa, että et tiedä paremmasta vain. Tämä fiilis on kyllä erittäin vahva juuri nyt. Onko kenellekään muulla samoja tuntemuksia?

En voi väittää, ettenkö samoja tuntemuksia olisi kokenut. En kyllä parisuhteesta kieltäytyisikään jos sellainen mahdollistuisi sopivin ehdoin, mutta ihan mihin tahansa en lähtisi, enkä naisen sukupuolielimen perässä jaksa enää muutenkaan juuri juosta saatika kaiken maailman kotkotuksiin alistua. Nyt ei ainakaan kukaan estä vaikkapa kirjoittamasta kolmelta yöllä Jatkiksen foorumille jos siltä tuntuu.

"Because I'm worth it"-kategorian edustajille ainakin sanoisin, että "no, you're not". Samoin jos nainen tuntee itsensä prinsessaksi, niin tähän on syytä suhtautua kielteisesti kaikissa muissa tapauksissa paitsi että sattuisi pokaamaan jonkun oikean kuninkaallisen.

Taitaapi varmaan pettter-optio tuntua kohta jo luontevammalta ajatukselta. Tai sitten en jaksa lopulta sellaiseenkaan rahojani tuhlata, tuhlaan ne ennemmin TuTon kausikorttiin ja omaan lomaan ulkomaille. Huomenna alkavatkin jo pudotuspelit, ja pääsiäisen tienoilla voisi lähteä viikonloppulomalle jonnekin maailmanperintökohteeseen.

 

[pernaveikko]

Nyt ei ainakaan kukaan estä vaikkapa kirjoittamasta kolmelta yöllä Jatkiksen foorumille jos siltä tuntuu.

Nämä ovat niitä pieniä asioita mitä en ymmärrä. Miksi ihmeessä on pakko tulla nukkumaan, jos on kuitenkin muutaman metrin päässä, vaikka onkin hereillä?

Sen vaatimuksen ehkä ymmärtääkin, että kotona pitää olla. Mutta kai sitä nyt pitäisi saada omat nukkumaanmenoaikansa päättää?

 

[Palstalegenda]

Kauhea ajatus on, että joku sanoo milloin, kenen kanssa ja mihin saan mennä

Varsinkin nuoremmat (alle 26, joskus alle 30) naispuoliset ihmiset ovat usein sellaisia, että niillä on tapana yrittää määräillä tuollaisista. On niitä toki vanhemmissakin, varsinkin niissä, jotka ovat niitä prinsessoja. Myös moni kovin nuorena vakituiseen parisuhteeseen ryhtynyt nainen saattaa olla herkemmin jumittunut tuohon tilaan. On olemassa naisia, jotka eivät sano, että milloin, kenen kanssa ja mihin saat mennä. Tosin, vähemmistössä ne senlaiset ovat, mutta ei tuo mikään yleispätevä kaava ole, että aina joku olisi määräämässä.

Nykyään osaa jo nähdä äkkiä, että kuka se on määräilevä vittupääluonne. Näki ehkä nuorempanakin, mutta silti vaan juoksi päin rotkoa. Tarpeeksi monta kertaa kun sinne juoksee, niin kovapäisempikin oppii. Toiset toki päätyvät siihen, että kaikki naiset ovat määräileviä yms. negatiivista ja päätyvät olemaan yksin. Sen jälkeen he kertovat tästä internetissä, että kyllä se näin on, on se, minä tiijän, semmoisia ne kaikki naiset on. He ovat vain jättäneet oppimisprosessin tietyssä kohtaa kesken.

 

[Klassinen sentteri]

Tiesin, että käyttäjänimettomään voi luottaa! Ehkä minun pitää alkaa panostamaan noin 35v naisiin. Siinä on vain se negatiivinen puoli, että lapsi pitäisi tehdä heti kohta. Eihän kaiki halua lapsia, mutta miten selleaisen yksilön löytää? Minä haluan oman juniorin, mutta vasta sitten kun olen 45-50 vuotias. Tämä ei ole mikään sovinistin puheenvuoro ps.