En tiedä, olisiko minusta vapaaksi kukkahattutätikasvattajaksi. Se vaatii vanhemmilta lujia hermoja. Siihen voi liittyä nuoren rajua kapinointia, kokeilua ja suoranaisia typeryyksiä. Kun nuorelle antaa tilan ja vapauden, hän saattaa ottaa liikaa vauhtia.
Kokemukseni mukaan kukkahattutätikasvatetuista varttuu kuitenkin oivallisia kansalaisia. He seesteytyvät, kouluttautuvat, kasvavat ideologioistaan avaramielisiksi, pystyvät suhtautumaan asioihin rationaalisesti objektiivisia hyötyjä ja haittoja punniten ja muuttamaan mielipidettään, uskonnollisia näkemyksiään tai poliittista kantaansa, jotta ne säilyisivät loogisina suhteessa heidän arvoihinsa, tavoitteisiinsa ja tarjolla olevaan tietoon.
Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että vanhemmat eivät suhtaudu nuorelle suotuun vapauteen välinpitämättömästi, vaan asettavat selvät rajat niille tienoille, missä hengen lähtö tai nuorisorikollisen polku ovat lähellä. Elintärkeää on myös rakkauden ja arvostamisen osoittaminen. Se on kaiken perusta. Kun nuorelle kasvaa kokemus siitä, että hänellä itsellään on arvo ja että hänellä on arvo yhteisössä, hän vähitellen oppii toimimaan itseään ja yhteisöä rakentavalla tavalla.
Tällaisen kasvatustavan yleistyminen on Suomen toivo. Jos valtaan pääsee uudestaan malli, jossa ylempiään pitää kunnioittaa vain heidän asemansa vuoksi, voima on valtaa, järjestys on tavoite ja oikea ja väärä ja normaali ja epänormaali ovat selvärajaisia, tullaan mielialalääkkeiden syöjät laskemaan jatkossakin vajaassa tai ehkä ylikin miljoonassa. Myöskään itsemurhat, saati sitten laajennetut itsemurhat, eivät vähene.
Perheensä ja itsensä tappaneelta johtajalta kenties puuttui kukkahattunäkemys. Hän oli kaiketi elämässään tavoitteellinen ja kunnollinen ihminen. Tällaiseen elämänmalliin liittyy usein ahdistus ja häpeä, vaikka kunnollisilla ihmisillä ei olekaan sitä tapana myöntää.
Kun kukkahattukasvatettu kohtaa vaikeuksia, hän osaa luovuttaa ja etsiä turvaa ja tukea. Kun kunnolliseksi ja määrätietoiseksi kasvatettu kohtaa vaikeuksia, hän yrittää entistä kovemmin. Tällaisesta yrittämisestä pitäisi päästä eroon. Se on suomalaisen kulttuurin häpeäpilkku. Se laskee yleistä elämänlaatua helvetisti.
Tosimies luovuttaa ja yrittää uuden kautta.