Yrittäjyys kunniaan!!
Reippaasti vain firma pystyyn, Jaheka!
Itselläni oli noin kahdeksan vuotta kaverini kanssa pystyssä kahden miehen mainostoimisto. Voin allekirjoittaa nuo kaikki paperisota-, verottaja-, vakuutus-, eläke-, ja mitkä lie- vaikeudet. Meillä kävi perinteisesti, eli kun aluksi alkoi vakuutusmaksut juosta vaikkei sisään tullut pennostakaan (nykyään centtistäkään), niin vuotavaa paattia paikkailtiin koko firman olemassa olon ajan. Kun yksi reikä oli paikattu, niin toisaallla vuoti jo.
Tosin parin ensimmäisen vuoden jälkeen saimme kyllä elantomme firmasta, mutta sillä työmääräällä olisi pitänyt olla luksuskämpät Kaivarista ja Ferrarit alla. Naimisiinkin menin ja erota kerkesin.
Hienointa oli tietysti vapaus tehdä 7 päivänä viikossa töitä vähintään 10 tuntia päivässä. MUTTA! Loimme tyhjästä oman työpaikan, jolla oli kysyntää ja joka tietyissä piireissä on jäänyt jopa ihmisten mieleen. Asiakkaat olivat tyytyväisiä ja me saimme työstä kiksejä. Se oli hienoa aikaa.
Ongelma oli yksinkertaisesti, että tajusimme, miten asiakkaan bisnestä parannetaan, mutta omastamme emme ymmärtäneet mitään. Eli teimme aivan liian halvalla töitä. Muistan edelleen, kun kirjoitimme ensimmäistä laskuamme. Olimme täysin ymmällämme, mitä siihen laittaa ja minkälaisia summia :)
Oli työntekijä palkattunakin. Se vasta oli kalkuloimisen paikka. Ja työntekijä tulee yhdeksältä ja lähtee viideltä, kun itse jäät virittelemään reskontraa ja tekemään raportteja kirjanpitäjälle. Ja sen jälkeen teet vielä muutaman homman seuraavaksi aamuksi. Ja työntekijälle pitää maksaa palkka palkkapäivänä. Itse voit nostella muonavaroja, silloin kun tililtä voi jotain ottaa. Työntekijän pitää tuottaa ihan perkeleesti, että semmosta voi pitää. Palkka, vakuutukset, verot, eläkkeet, työtila, työkoneet, tuolit ja pöydät, sairaslomat. Ja pitää muistaa, että että työntekijä häipyy kesällä neljäksi viikoksi lomalle, josta pitää maksaa isompi palkka kuin siltä ajalta kun hän on töissä. Ja kesällähän rahaa on muutenkin liikaa. Palkkasimme kuitenkin ja olimme tyytyväisiä. Hän on edelleen tyytyväisenä töissä firmassa, jonne meidän asiakkaat siirtyivät.
Meillä kävi hyvä tuuri verottajan kanssa. Viimeinen vuosi mentiin koeajalla, jonka jälkeen karhu totesi, että eiköhän panna tämä homma pakettiin ennenkuin sattuu isompaa vahinkoa. Sikäli olimme viksuja, että vastuuta ei ollut pankkiin päin missään vaiheessa. Ei mennyt mummon mökkejä tms. Henk. koht. jouduin maksamaan konkurssipesään noin satasen mummotonneina.
Nyt olen ollut reilu kolme vuotta suuren mainostoimiston palveluksessa ja teen puolta vähemmän (ajallisesti) töitä ja tienaan tuplasti ellen jopa triplasti.
Yrittäjänä oppii ottamaan töistänsä eri tavalla vastuuta, kuin palkollisena koko ikänsä työskennellyt. Entiset yrittäjät ovat työmarkkinoilla kovaa valuuttaa. He ymmärtävät, miten raha tulee firmaan ja miten koko homma toimii ja miten palkanmaksu toimii jne. Tosin entiset yrittäjät osaavat myös vaatia työnantajaltansa enemmän (muutakin kuin liksaa).
Summa summarum: arvostan jokaista yritäjää tässä maassa, jokaista parturikampaamoa, jokaista pizzakebabia, jokaista lähikiskaa, jokaista putkifirmaa, jokaista ihanmitävain. Ja toivon sydämestäni, että kepudemkokoomus hiipparitkin aloittavat sen arvostuksen jonain päivänä yrittäjyyttä tukevina tekoina.
Yrittäjän motto: Eikun uutta matoa koukkuun!