Mainos

Youtube Levyraati – arvostele edellistä biisiä

  • 212 794
  • 1 331

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Ei pysynyt enää perillä mitä arvioidaan, mutta otetaan tämä.

9½. Juudas papin top-2 tuo menee. Tuo paljon muistoja mieleen. Luultavasti Isomäessä kuullut ns. ekan kerran. Legendaarinen kappale kaikkiaan, mutta kun aikoinaan eksyin Painkilleriin, räjäytti se pankin. 2011 livenä sitten Sauna Open Airissa. Oli ihan menevää poljentoa silloinkin. Eipä kai Breaking the Lawiin voi muuta sanoa, kuin että toimii. Vielä 2022.

Seuraavaksi mielestäni parasta mitä Suomesta tarjottu tämän vuoden puolelta. Stoned Statues - Around the World

Aika kovaa poljentoa ja vokalisti hoitaa kyllä hommansa. Kevyesti 8/10.
Vähän stoneria väliin:

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Abner Jay, kappale ei ollut mitenkään erikoinen. Kävin katsomassa miehen historian ja arvostan sitä todellakin, mutta itse kappale on silti tylsä. Sille 6-

Uusi Megadeth

Tuntuu, että näitä Megadethin videoita on kattonut joku 100 ja alkaa toistamaan pikkusen korvissa itseään. Rässi ollaan sisäistetty hyvin kylläkin. Hieno bändi, mutta omalla kohdalla käynyt sama mitä isoveljen Metallican kanssa. Sedät jaksaa heilua, minä kiinnostun muusta. Lopusta 4min isoa peukkua. Hyvä outro. Video aika tylsä ja eikö tuota samaa näe jo uutisista nykyäänkin. 7+

Seuraavaksi tyttöbändi, joka voitti Porilainen bändi-kilpailun.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Kivasti alkaa biisi. Laulajan ääni joissain pienissä kohdissa hieman ärsyttää. Ihan mukava viba kun vaihtui rauhallisempaan menoon. Sellaista musaa, jota vois kuunnella joskus lisääkin. Lopun bassottelusta peukkua myös. Sanoisin arvosanaks 7,5/10.

Hyyrysten veljesten neroutta tähän seuraavaksi.

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

En moiti vaikka en ole tällaisen musiikin ystävä joten yrityksestä hyvä 7 /10. Sitten laitan seuraavana sanasepon eli Jaakko Tepon kappaleen Rakkaus ja Metsärahat jossa kannattaa keskittyä laulun sanoihin. :D

Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
En moiti vaikka en ole tällaisen musiikin ystävä joten yrityksestä hyvä 7 /10. Sitten laitan seuraavana sanasepon eli Jaakko Tepon kappaleen Rakkaus ja Metsärahat jossa kannattaa keskittyä laulun sanoihin. :D

Olipas perisuomalainen kappale. Jaakko Tepon tuotantoon on tullut aika vähän tutustuttua. Murteesta en pitänyt ja kappale ei ehkä sopinut näin kauniiseen kesäiltaan. Sanailu oli kyllä ihan nokkelaa. 6/10.

Laitetaan toisenlaista sanailua. Biisin tausta on mielestäni todella hyvä.

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Olipas perisuomalainen kappale. Jaakko Tepon tuotantoon on tullut aika vähän tutustuttua. Murteesta en pitänyt ja kappale ei ehkä sopinut näin kauniiseen kesäiltaan. Sanailu oli kyllä ihan nokkelaa. 6/10.

Laitetaan toisenlaista sanailua. Biisin tausta on mielestäni todella hyvä.

Biittiä olis mielellään kuunnellut kyllä pelkästään. Muuten ei uponnut lainkaan. Tylsähköä riimmittelyä, samaa työntyy joka tuutista. Taustan päälle ois voinut lyödä freestyleä, ois varmasti toiminut paremmin. -6

Stranger Things sarjasta viime aikoina pinnalle taas ponnisti niin tuorekin kappale kuin Metallican Master of Puppets. Eli seuraavaksi se.

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat

No tämän tutumpaa biisiä on vaikea laittaa ainakaan keski-ikäistyvien miesten osastolle (en sano, että täällä on vain sellaisia). Ikivihreä ja metallimusiikin klassikko, esikuva ja suunnannäyttäjä. Mitä kaikkea tähän voisi keksiäkään. Nyt pitäisi sitten päättää arvioiko tätä biisiä Eddie vuonna 1992 vai 2022. Vuonna 1992 olisi tullut 10 / 10 että heilahtaa. Nyttemmin en jaksa biisiä kyllästymättä kuunnella, koska teos on puhki kuunneltu jo ennen vuotta 2000. Sen erinomaisuutta ei voi kiistää, mutta en minä sitä nykyään jaksa tosiaan enään kuunnella, kuten en jaksa Truuppereita, Enter Sandmaneja tai Paranoidejakaan. Vuonna 2022 on hyvin vaikea antaa arvosanaa, koska teos on kiistaton mestariteos, mutta toisaalta en sitä jaksa kuunnella enään. Paha dilemma. No vuoden 1992 Eddie ainakin jo antoi arvosanan. Pakko muuten kertoa, että kuulin tämän biisin eka kertaa Techno & Dance kokoelmalta jonkinlaisena Technoversiona. Siihen aikaan kuuntelin sellaista paljon. Olen aika varma, että tämä Technoversio on yksi iso syyllinen siihen Thunderstruckin ohella, miksi minusta tuli metallifani.

Laitetaan seuraavaksi käytännössä yhtä vanhaa ja tunnettua kin musiikkia, joka jäi aikoinaan kuuntelematta puhki. Varmaan koska se ei ollut metallia.

Viimeksi muokattu:

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Laitetaan seuraavaksi käytännössä yhtä vanhaa ja tunnettua kin musiikkia, joka jäi aikoinaan kuuntelematta puhki. Varmaan koska se ei ollut metallia.

Loistava bändi, upea biisi ja mahtava valoshow lavalla. Harmi vaan, ettei Pink Floyd tee enää yhdessä musaa. Comfortably Numb -biisistä on useat bändit tehneet kopioita. Tälle klassikkoesitykselle annan pisteitä 9½/10.

Laitan seuraavaksi livemusaa englantilaiselta Suomessakin vierailleelta bändiltä.

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Laitan seuraavaksi livemusaa englantilaiselta Suomessakin vierailleelta bändiltä.

Mulla on aika pieni tietämys kyseisestä yhtyeestä, mutta olen käsittänyt, että jonkinmoinen uraauurtava bändi on kyseessä. Hieno sävel tuossa intro-osuudessa ja riffi tulee lopussakin. Varmasti nuori hoocee olisikin tämmöistä tietyssä mielentilassa kuunnellut enemmänkin. Riffille jo pelkästään 9/10.

Laitetaan seuraavaksi yksi aliarvostetuimmista 90-luvun Englannin punk-poppooista:

Ihan pirteän punk meininki. Ehkä vähän tylsä tasaista menoa toisaalta. Vähän pliisu biisi lopulta omaan makuun. 6/10.

Metallia lisää.

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ihan pirteän punk meininki. Ehkä vähän tylsä tasaista menoa toisaalta. Vähän pliisu biisi lopulta omaan makuun. 6/10.

Metallia lisää.

Uusi tuttavuus itselleni, eikä se nyt ihan lähtenyt kahdella kuuntelullakaan. Kyllähän se sinänsä ihan hyvää mäiskettä on, mutta jäin kaipaamaan jotain koukkua tai oivallusta, joka olisi nostanut biisin itselleni esiin samankaltaisesta massasta. Soolo vähän maalaili muusta mäiskeestä erilaisia sävyjä ja tuntui ehkä jo vähän irralliselta palaltakin. Laulaja aika peruskauraa tämän kaltaisessa musiikissa. Ei siis nostanut omalta osaltaan biisin osakkeita. Mutta olihan siinä kuitenkin jonkinmoista tykitystä ja ajatustakin, notta kyllähän sitä kuunteli 7-/10

Pistetään vähän perinteisempää heviä, joskin aika tuoretta. Kuuntelen sen itsekin vasta tässä nyt samalla. Näköjään ainakin Mustosen Taavilta kyselty musavideoideoita.

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Pistetään vähän perinteisempää heviä, joskin aika tuoretta. Kuuntelen sen itsekin vasta tässä nyt samalla. Näköjään ainakin Mustosen Taavilta kyselty musavideoideoita.

Mitä hemmettiä? Stratovarius vielä voimissaan. Muistoissa mennään johonkin lukio-aikaan, kun Visions tuli ja joka saatanan kaveri jytisi sitä subbari-autoissaan. Tuo kertsiin lähtö on justiin samaa mitä 30 vuotta sitten. En minä tämmöistä musiikkia hirveästi kuuntele, mutta on tällä paikkansa minunkin sydämessä. Hyvät kertsit. 8/10.

Laitetaas tuoreempaa Igniteä ilma Zolia:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Biisissä ei varsinaisesti mitään vikaa, mutta jätti vähän sellaisen "turvallisen" fiiliksen...Ikään kuin oltaisiin vain lyöty kasaan erilaisia nykyään suosittuja elementtejä, tavoitteena olla mahdollisimman monelle jotakuinkin mieluisaa kuultavaa. No, jotakuinkin mieluisa biisi se olikin, mutta ei kyllä ainakaan tällä kuuntelulla pankkiakaan räjäyttänyt. Jäi harmittoman taustamusiikin tasolle.
7/10

Instrumentaali väliin ja Mary Ann Hawkins:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Tämähän oli mukava yllätys. En muista kuullenikaan yhtyeestä aiemmin ja videon esinäyttökuvaa katsellessani ajattelin, että varmaankin kyseessä on joku 60-70-lukujen marginaalisuosiota nauttinut rokkari - mutta näyttääpä kummasti Tommi Korpelalta!

Rautalankamusiikki ei ole varsinaisesti mun juttu, mutta mm. Laika & The Cosmonautseja kävin aikoinaan katsomassa useammankin kerran. Ja samanlaista letkeää surffaamista, nopeaa tykitystä ja vielä jonkin verran garagemeininkiäkin tässä oli.

Kaiken kruunasi kerrassaan loistava videotaideteos. Veikkaan, että nämä ovat livenä vieläkin kiinnostavampia ja aion mennä katsomaan, jos sopivasti sattuu. Annan kuitenkin tälle jo ihan aiheuttamansa positiivisen yllätyksen ansiosta 10/10. Kiitos kehveli!

Koitan laittaa ilon kiertämään ja pistän esille yhden vanhan helmen, joka luultavasti on melkein kaikille palstalaisille ennestään tuntematon. Jokunen saattaa kuitenkin muistaa yhtyeen To/Die/For, joksi tämä Mary-Ann (ainakin minun mielestä harmiksi) sittemmin muuttui.

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Tartutaanpa tähän. To/Die/For on itselle top2-bändi maailmassa. Siinä mielessä muutos oli omaan mieleen, että lopputulos heidän debyytillään All Eternity oli täysosuma. Ei siinä, Mary-Annin nimellä tehtyjä omakustanteita tuoltakin levyltä löytyy. Arvosteltava Reality (So Boring) on ensimmäiseltä levyltä ja ei se harmittavasti pärjää myöhemmälle, synkemmälle tuotannolle. Soittorykmenttikin on tässä vaatimattomampaa mitä toisella ep:llään. Japen aina tunnistettava vokalisointi joko ärsyttää tai tykästyttää, itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Kait siihen joku camp-henkisyys liittyy, eihän hän mikään huippulaulaja ole. Ei tämä huono ralli ole, mutta kouluarvosanaksi jää 7/10, kun tulevat verrokit ovat niin paljon parempia.

Otetaan yhteys seuraavaan arvosteltavaan To/Die/Forin myöhäisemmän ajan kitaristin myötä, joka kohteena olevassa yhtyeessä vaikutti.

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

Heh, en ollut eläissäni kuullut edes bändin nimeä, mutta minuutin kuuntelun jälkeen tuumin, että tämä on varmaan SpineFarmin 2000-luvun alkupuolen bändejä. Ja googlettaminen vahvistikin sitten asian. Tämähän on aivan kuin mainittu TO/DIE/FOR ja Negative olisivat saaneet keskenään lapsen. Tällainenkin poppoo siis yritti hypätä mukaan siihen oman aikansa aallonharjaan, jolloin juuri tällaista herkkisrock/kevytgootteilu kamaa veivaavat kauniisti meikatut pojat yrittivät saada tyttöjä tällaisilla biiseillä. Mutta torsoksi näemmä jäi tämän bändin kohdalla, enkä ihmettele, koska omassa genressään tosi tylsää tämä nyt kiistatta oli.. käytännössä kaikki verrokit tekivät homman paremmin. 4/10

Huuhdotaanpa nyt äskeinen mielestä ihan erityylisellä ikivihreällä, jonka onnistunut Suomi-versio on nykyään myös jonkinlainen karaokeklassikko täällä meillä..

Jotenkin leppoisaa musaa kyllä tämä. Ei nyt ehkä lähde soimaan joka päivä tai edes joka viikko, mutta varmaan joskus toistekkin voi pyöräyttää. Annetaan nyt 6/10.

Siitä legendaarista metallia seuraavaksi.

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Saatan olla hieman jäävi arvioimaan tämän aikakauden metallia, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Ehkä hieman nopeammin olisin toivonut biisin menevän asiaan ja omia suosikkejani olivat / ovat muutenkin enemmän suoraa paahtoa olevat kappaleet, mutta vastaavasti tästä löytyi sitten mukavaa raskautta. Laulajan äänikin toimii. Eihän tästä varsinaisia vikoja löydä, mutta jos vertaa muutamiin suurempiin suosikkeihini, niin pakko kai niitä pisteitä on hieman tiputtaa...

Sanotaan vaikka 8/10

Huomattavasti kevyempää ja Vånna Inget:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät

Aluksi tuli tunne että mitä vittua, onko tämä joku vitsi? Kuuntelin kappaletta eteenpäin ja sen jälkeen tuli tunne, että tykkään. Biisi yllätti täysin ja kun kuuntelin sen pariin kertaan niin kappale on just sopivan anarkistinen ja silti tuore. En tiedä mistä olet tämän löytänyt kehvell, mutta loisto biisi ja sille 8/10

Sitten livenä Wackenista. Live kertoo aina enemmän. Ei jumalia, ei hallitsijoita.
 
Tykkäsin kyllä Arch Enemyn vanhasta laulajasta enemmän(Gossow). Joskus tykkäsin kyseisestä yhtyeestä paljon, mutta viime vuosina juurikaan ole enää jaksanut kuunnella. Tässä kappaleessa on kyllä ihan hienoa kitaramelodiaa, mutta ehkä vähän tasapaksu biisi muuten. Arvosana: 7/10.

Omalaatuista ja mestarillista Mr. Bunglea siitä.

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF

Olipahan omalaatuinen kappale. Tykkäsin groovesta ja svengistä. Hieman hämmennystä herätti kuitenkin kaikkinensa. 8

Sonic syndicatea arvosteltavaksi. Kyseisen kappaleen kertosäkeistö toimi Itselläni soittoäänenä parikin vuotta. Tuosta toki jo aikaa.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Sonic syndicatea arvosteltavaksi. Kyseisen kappaleen kertosäkeistö toimi Itselläni soittoäänenä parikin vuotta. Tuosta toki jo aikaa.
Itse en ole näiden metalcore-bändien suurimpia suosikkeja. Esimerkiksi kun In Flames päätti "nykyaikastaa" musiikkinsa ja vaihtoi "main striimiin" ja tähän samaan huttuun. Biisi on ihan ok, hieno alku. Sitten tuli tavanomainen puhdas laulu ja tappoi kaiken fiiliksen. Näitä bändejä on 20 tusinassa, biisille silti 7/10

Ok, pistetään seuraavaksi death/trash-metallia ilman iskelmää, uutta sellaista:
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös