Nyt on turha jäädä voivottelemaan ja itkemään arvokisojen perään, sillä tekee oikeasti suomalaiselle yu-lajiskenelle hyvää vetää happea ilman epärealistisia arvokisojen mitalitavoitteita, ylisuurta uhoa, pistesijojen fanaattista laskua ja koko kesän kestävää ainaista kisapassi/arvokisaraja - sekameteli-öyhötystä, josta palataan em. syiden takia korvat punaisena takaisin kansan naureskellessa samaan aikaan turisteista ja presseissä herrojen selitellen jostain omalla hyvällä tasolla urheilemisesta ikään kuin vastineeksi sille. Nyt on uskottavuuden keräämisen kausi.
Näin kirjoitin ennen yu-kauden alkua 2,5 viikkoa sitten ja olen entistä vakuuttuneempi siitä, että täysin arvokisaton vuosi on kuin sijoitus tulevaisuuteen suomalaisessa yleisurheilussa.
Ei SUL-esikunnasta jo juhannuksena ainoatakaan pistesijan, mitalin, kisapassin, kisarajan, valmistautumisleirin tai hyvien tarkkailuasetelmien hokemista. Ei mitään puoli-loukkaantuneena epätoivoisia ranking-rajojen tavoittelua, ei utopistisia puheita arvokisoista, ei ylikuormittuneena harjoittelua, kun on joku deadline, jolloin pitää olla kunnossa. Ei katsastuskisoja ei mitään. Ei kisaturisti-vittuilua, ei mitään burn-outeja. Ei paluulentojen puolinoloa lentokenttäselittelyä tai muutakaan julkista grilliä, johon joku hallintopatruuna aina päätyy selittelemään jostain omalla hyvällä tasolla tekemisestä, vaikka tavoite oli 6 mitalia ja tusina pistesijaa.
Vain paineetonta pienempää peruskisaa terveyden ehdoilla treeniä painoittaen ilman toimittajien typeriä uteluja jostain arvokisa-tiedusteluista. Kisat ovat nyt testejä ja harjoittelua rytmittämään sen mukaan. Tuskin tämä tähän jäi.